 |
| kuva Myllylahti |
Ei verta rantaa rakkaampaa
Myllylahti 2021
372 sivua
Milka Hakkarainen on asunut Ruotsissa yli kymmenen vuotta. Hän on työskennellyt uudessa kotimaassaan toimittajana ja suomenkielen opettajana ja julkaissut novelleja Suomessa ilmestyvissä lehdissä.
= Ei verta rantaa rakkaampaa on riemastuttavan tarkkanäköinen esikoisdekkari sukupolvien yli kantavasta koti-ikävästä ja erikoisesta rikosaallosta ruotsinsuomalaisten asuttamassa kyläyhteisössä.
Tukholmassa poliisina työskentelevällä Jani Perannolla menee hyvin yhtä pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta: hän on suomalainen. Vaikka Jani on kauan sitten pessyt Finnjävelin leiman nahoistaan, ruotsinsuomalaisia sukulaisiaan hän ei pysty taikomaan pois. Enon hautajaiset pakottavat hänet lapsuudenkotiinsa Skutskäriin, ja Rauha-mummin outo kuolema sekä väärässä paikassa käyty tappelu johtavat suunniteltua pidempään oleskeluun kotiseudulla sellutehtaan varjossa. =
= Samalle paikkakunnalle on hiljan muuttanut Helsingistä rikostoimittaja Rosa Riemunen, jolla myös on omat salaisuutensa. Rosa on päättänyt vaihtaa alaa ja kirjoittaa tästä lähtien harmittomia artikkeleita ruotsinsuomalaiseen Uutissuomi-lehteen, mutta hän ei voi olla kiinnostumatta Janin isoäidin kohtalosta. Rosa saa myös selville, että Skutskärissä on kadonnut useampi suomalainen jäljettömiin. Kun uusi rikos ravistaa yhteisöä, hän yllyttää Janinkin mukaan juttuun. Tapahtumat pakottavat heidät molemmat löytämään uusia puolia itsestään. =
Pienessä kylässä alkaa olla liian paljon outoja kuolemantapauksia. Jani ja Rosa huomaavat molemmat kiinnostuksensa näihin tapauksiin ja vähän myös toisiinsa. Onko Janin mummin Rauhankin kohtalo kytköksissä aiempiin katoamisiin? Janin isoisä Otto oli lähtenyt vuonna 1987 huhtikuussa ulkoiluttamaan koiraansa eikä koskaan ollut palannut kotiin.
Outo juttu Rauha-mummin siunaustilaisuudessa? Murto, joka tehdään Rosan asuntoon?
"Oliko hänen merenrannasta löytämänsä natsikolikko syy jollekulle tulla sotkemaan hänen asuntonsa? Ehkä samaa kolikkoa oli jo etsitty Anneli Perannon kotoa, kun sinne oli murtauduttu. Nyt ei saa jäädä nurkkaan itkemään, Rosa sanoi itselleen. Piti tehdä suunnitelma, ottaa asioista selvää, haastatella ihmisiä. Hänelle ei enää naurettaisi, vaan hänet otettaisiin vakavasti. Rosa halusi muistaa, miltä se tuntui."
Entinen rikostoimittaja Rosa Riemunen oli herännyt henkiin.
"Ase oli poissa. Jokin hypähti taas Rosan rinnassa. Ehkä hänen päätymisensä Skitskäriin (Janin nimitys kylälle) oli osa jotain suurempaa tarkoitusta. Rosan vainu selvästikin ohjasi hänet mysteerejä kohti paikkaan katsomatta. Hän oli paennut toiseen maahan, mutta rikosten maailma oli ainoa paikka, jossa hän tunsi olevansa elementissään. Rosa sulki nopeasti pöytälaatikon ja siirtyi pöydän toiselle puolelle."
"Rosa kiipesi aidan yli ja katsoi ympärilleen. Hän oli täynnä uutta, kuplivaa energiaa. Tähän hänet oli luotu, tutkimaan ja selvittämään rikoksia."
Ja taas huomasin, että yksi kirjan henkilö nousi tärkeämmäksi minulle kuin muut. Tässä kirjassa hän oli Rosa Riemunen. Jani Peranto jäi jotenkin hänen varjoonsa. Minulle käy aina näin, joka kirjassa minkä luen.
Tämä Milka Hakkaraisen esikoisdekkari vei minut kiinnostavalle matkalle Pohjois-Suomesta sodan jälkeen Ruotsiin muuttaneiden ihmisten maailmaan. Sivu sivulta kirjan tarina alkoi muuttua yhä kiinnostavammaksi. Yllätyksiäkin oli matkan varrella. Voisin kuvitella, että Janin ja Rosan tarina saa jatkoa. Ainakin toivon niin, kirjan viimeiset sivut sitä mielestäni ennakoivat.
Aika vähän olen lukenut suomalaisdekkaristeja, mutta tässä taitaa olla yksi sellainen, jonka kirjoihin haluan uppoutua.
Miellyttävä lukukokemus kaiken kaikkiaan, tykkäsin kovasti. Myös kirjan kansikuvasta.
Muutaman dekkarin olen ennättänyt lukea tänä vuonna. Käännetty kaunokirjallisuus on minua kiinnostavaa, etenkin historiallinen fiktio. Toki paljon muutakin mielenkiintoista luettavaa olen löytänyt.
Kaikki lukemani kirjat olen jo pari vuotta kirjannut Goodreadsiin.
