Lisa Jewell: Näkymätön tyttö

 

kuva WSOY

Saffyre Maddox on 17-vuotias nuori nainen, jolle on jäänyt trauma järkyttävästä tapahtumasta hänen ollessaan 10-vuotias. Vanhempiensa kuoleman jälkeen hänellä on onneksi rakastava setä, jonka luona hän asuu. Kolmen vuoden terapiassa käyntien jälkeen, ne yllättäen päättyvät ja Saffyre tuntee itsensä hylätyksi. Saffyre on viisas ja ovela tyttö. Jos hän ei tiedä jotain, hän kyllä ottaa siitä selvää. Hän kiinnostuu entisen psykologinsa Roan Fourin elämästä ja perheestä ja alkaa varjostaa ja valokuvata tätä, ja saakin tietää miehen yksityiselämästä enemmän kuin haluaisi. Roan Fourilla on vaimo Cate ja kaksi teini-ikäistä lasta, Georgia ja Joshua. 

***** 

Joululahjaksi saatu kermanvaalea kissanpentu, enkeliltä näyttävä Angelokaan ei poistanut Saffyren yksinäisyyttä ja tarvetta kadota näkyvistä.

"Päivisin olin Saffyre Maddox, pidättyväinen mutta suosittu ja hyväkäytöksinen kympin oppilas. Iltaisin muutuin ikään kuin yöeläimeksi. kuin ihmisketuksi. supervoimani oli näkymättömyys. Koulun pihalla tai aulassa kaikki katsoivat minua, mutta yöllä minua ei ollut olemassakaan. Olin Näkymätön tyttö."

Roan Foursin taloa vastapäätä sijaitsevalla tyhjällä tontilla majailee yksinäinen kettu. Saffyre viettää paljon aikaa alueella, jonka pensasaidan raoista hän seuraa viereisen kadun kulkijoita ilman että kukaan huomaa häntä. Kesyyntyneestä ketusta Saffyre on saanut ystävän. Kettu syö hänen kädestään lihaisia makupajoja, joita hän sille tuo.

"Hahaa, näetkös Roan Fours, en minä loppujen lopuksi tarvinnutkaan sinua. Tarvitsin vain luontoa. Tarvitsin vain pöllöjä ja kettuja ja tähtiä ja ilotulituksia. Olin parantunut. Tai niin minä luulin."

Alueella liikkuu öisin myös muitakin, kuten eräs huppupäinen hahmo. Kuka on tuo samaa kettua syöttävä, pilveä polttava nuori poika, jonka liikkeitä Saffyre salaa seuraa?

***** 

Sitten alueen asukkaiden elämää alkavat järkyttää öisin, ja joskus myös päivisin tapahtuvat naisiin kohdistuvat hyökkäykset. Seksuaalisen väkivallan uhreja on löydetty jo useita lähialueen puistoista.

*****

Sitten tulee ystävänpäivä, jolloin Saffyre katoaa. Epäilykset kohdistuvat heti opettajan työstään erotettuun, läheisessä talossa asuvaan mieheen. Owen Pickin elämä on hajoamassa, kun häntä syytetään oppilaansa seksuaalisesta häirinnästä. Hän on 33-vuotias opettaja, jolla ei ollut yhtään ystävää, eikä koskaan ollut tyttöystävää. Tätinsä nurkissa asuvalla Owenilla on myös traumaattinen menneisyys, ja hän tuntee olevan outo ja kummallinen. Menetettyään työnsä hän viettää aikaansa netissä keskustelupalstoilla. Kirjautuessaan eräänä yönä yhdelle keskustelufoorumissa olevalle blogille hän ei voi aavistaakaan, millaisia seurauksia siitä hänelle koituu seuraavien päivien ja viikkojen kuluessa.

*****

 

Näkymätön tyttö on kirja, joka pitää sisällään paljon epätoivoa ja yksinäisyyttä. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja erittäin uskottavia. Tarina sisältää enemmän kuin yhden mysteerin. Mukaansatempaavat, taitavasti kerrotut yllättäväkäänteiset tapahtumat saivat minut kiintymään näihin sympaattisiin henkilöhahmoihin, joita tarina kuljetti mukanaan. Kuinka hyvin me tunnemme toisemme ja kuinka helposti me tuomitsemme? Jokaisella on salaisuutensa, mutta kuinka hyvin me osaamme ne piilottaa? Tämän tarinan salaisuudet selvisivät minulle vasta viimeisillä sivuilla, vaikka välillä uskoin jo päässeeni "jyvälle". Paikoitellen synkkää ja ajatuksia herättävää kerrontaa, joka jätti ainakin minuun vahvan lukujäljen. 

*****

Lisa Jewell

Näkymätön tyttö

alkuteos: Invisible Girl 2020

suom. Karoliina Timonen

WSOY 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Andrew Whitton

Psykologisen trillerin mestari Lisa Jewell (s.1968) on samastuttavien henkilöhahmojen ja arkipäiväisen uhan tunteen luomisessa aivan omaa luokkaansa. Jewellin teoksia on käännetty 28 kielelle ja myyty yhteensä yli viisi miljoonaa kappaletta. Hän asuu Lontoossa miehensä ja kahden tyttärensä kanssa.

Aiemmin suomennettua:

Sitten hän oli poissa (2019)

Löysin sinut (2020)

Joka askel jonka otat (2020)

Kaikista synkimmät salaisuudet (2021)

#lukumatkamenneisyyteen kohta dekkari / jännäri.

Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas

Jennyn isä oli vuosia sitten jättänyt perheensä ja lähtenyt Amerikkaan paremman elämän toivossa. Alkuvuosina tulleiden kirjeiden ja pakettien jälkeen hänestä ei ollut kuulunut mitään. Äiti jatkoi elämää lastensa kanssa yrittäen selviytyä päivästä toiseen toimitellen hiljaisena ja puhumattomana pientilan töitä. Vanhimmat veljet kulkivat metsätöissä kaukaisissa korpiseuduilla. Elettiin kansalaissodan jälkeisiä aikoja ja mietittiin, miten kahtia jakautunutta maata nyt rakennetaan. Jennyn Ensio-veli oli jo lähtenyt paremman elannon toivossa Suomesta ja matkustanut Kanadaan, jossa hän oli jo kymmenisen vuotta työskennellyt metsätöissä. Hänen lähettämänsä rahat olivat isona tukena perheelle.

Jenny työskenteli palvelijana maalaiskylän suurimmassa talossa, mutta ajatuksissa oli jo herännyt toivo paremmasta elämästä. Ensio-veljen kirjeiden perusteella meren takana riittäisi töitä ahkerille ja pidetyille suomalaissiirtolaisille. Köyhyyden ja epävarman tulevaisuuden ahdistamana Jenny päätti lähteä myös palvelijana työskennelleen Hannan kanssa Kanadaan, jota mainostettiin suurten mahdollisuuksien maana.

*****

Pitkän merimatkan jälkeen he saapuvat Toronton kaupunkiin, missä kaikki on niin uutta ja erilaista. 

"Katselin ympärilleni ja maistelin ensimmäistä kanadalaista aamiaistani, paksua pannukakkua, jonka päälle lorautin peltipurkista vaahterasiirappia. Kahvi tuoksui toisenlaiselta kuin kotona. se oli mustaa, vahvaa ja hyvää, karisti unet silmistä ja väsymyksen kehosta. Ympärilläni istui muutamia nuoria naisia ja miehiä, samalla tavalla vaitonaisina ja hämillään, kuin miettien mihin ryhtyä tässä uudessa unelmien maassa." 

*****

Muutaman päivän kuluttua Jenny pestataan palvelijaksi varakkaaseen pankkiiriperheeseen ja tämä on alku Jennyn uudelle elämänvaiheelle. Työ on pienipalkkaista tehtyyn työmäärään ja sen raskauteen nähden. Työn katkaisee vain sunnuntaivapaat ja torstai-iltavapaat, jolloin palvelijat pääsevät haalille tapaamaan muita suomalaisia. Kaikkien heidän huolena ovat pitkät työpäivät, pieni palkka ja kielitaidottomuus, myös siirtolaisena työskentelevien sosiaaliturva on maassa olematon.

*****

Hanna ei viihdy työssään täyshoitolassa, eikä ison kaupungin hulinassa. Hänen haaveilee maaseudun rauhasta, jota Pohjois-Ontarion seuduilla riittää. Perheen perustaminen ja farmarimiehen emännän elämä on hänen unelmissaan. 

"Olin matkalla kohti Ontarion karuja seutuja, puun, hiilen ja nikkelikaivosten aluetta, missä maisemien sanottiin muistuttavan Suomea. Siellä oli järviä, jokia ja tuttu ihminen, joka odotti minua." .....  "Minulla oli vihdoinkin oma tie edessäni."

*****

Naisten taivas on, toden totta elämänmakuinen ja todentuntuinen tarina sadan vuoden takaa. Uskottavasti, fiktiivisesti kerrottua historiaa kahden rohkean ja päättäväisen nuoren naisen uskaliaasta hypystä tuntemattomaan.  

"Näin kauas kotoa eivät lähteneet pelokkaat ja itsestään epävarmat ihmiset, he pysyivät Suomessa." 

Kirjan tarinassa seurataan Jennyn ja Hannan elämänvaiheita, on vastoinkäymisiä ja aluksi epävarmuutta tulevasta. Haikeutta taakse jätetystä vanhasta kotimaasta, ja huoli kotimökkiin jääneistä perheenjäsenistä. Päällimmäisenä minulle jäi lukukokemuksena toiveikkuus ja usko tulevaan. Nautittavaa tarinankerrontaa, jollaista on ilo lukea. Haikein mielin suljin kirjan viimeiset sivut ja mietin, mihin tuleva elämä näitä sisukkaita naisia johdattaakaan tuossa kaukaisessa maassa. 

"Kannoin muistoja sydämessäni, 

mutta ne eivät vetäneet minua takaisin niin kuin vielä vuosi sitten."

*****

Marja-Leena Lempinen

Naisten taivas

Icasos 2021

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Icasos

 

Marja-Leena Lempinen (s. 1950) asuu Tuusniemen Kosulassa ja on ollut vapaana kirjailijana vuodesta 1974 lähtien. Hänen teoksensa on ollut Finlandia Junior -ehdokkaana (2008), Savonia-kirjalli- suuspalkintoehdokkaana (2005, 2008) ja Topelius-palkintoehdokkaana (1996, 2006, 2008). Hän on saanut Martti Merenmaa -stipendin (1975) ja valtion taiteilijaeläkkeen (2010).

 

 

 

*****

Minulle kirjan tarinaan uppoutuminen oli matka myös sukuni menneisyyteen. Saatoin elävästi kuvitella, mitä isotätini tunsivat astuessaan 1900-luvun alussa suureen valtamerilaivaan ja aloittivat matkan tuntemattomaan. Isäni kaksi tätiä jouduttiin lähettämään vuosina 1903 ja 1911 Amerikkaan, nuoremman ollessa vain 12-vuotias. Tästä samasta pohjois-suomalaisesta köyhästä perheestä, vuosina ennen Suomen itsenäisyyttä, lähtivät myös kaksi isosetääni samalle pitkälle matkalle. Isoisäni oli ainoa perheen lapsi, joka jäi Suomeen. Surukseni Maria Emiliasta ja Sofia Kaarinasta on jäljellä vain joskus 1920-luvulla Amerikasta isäni perheelle lähetetty valokuva. Yritykseni jäljittää heidän   elämänvaiheitaan, 1900-luvun alun Suomesta muuton jälkeen eivät ole tuottaneet tulosta. Isotätieni kohtalot ovat hautautuneet historiaan.

Onneksi toisen isosetäni Frankin elämästä Michiganin järviseudulla on muistoina isälleni saapuneet kirjeet ja valokuvat, ja nykyään sähköpostit isäni serkun tyttären Nancyn kanssa.

Anne B. Ragde: Talon tytär

 

kuva Tammi

Neshovin tilan perillisenä Torunn on saanut hoitaakseen sukutilan. Sikatilan, jonka sikala nykyään ammottaa tyhjyyttään. Kaikki siellä aiemmin olleet siat oli teurastettu traagisen tapahtuman jälkeen, jolloin Torunnin isä Tor kuoli. Rakkaan Margido-sedän kuolema laittaa yllättäen Torunnin elämän lopullisesti uusiksi. Onko hänellä uskallusta ottaa paikkansa tässä epätavallisessa suvussa, johon hänen äitiään ei aikoinaan ollut hyväksytty. Uusiin haasteisiin kuuluu myös ottaa hoitoonsa menestynyt hautaustoimisto, jonka  hän on saanut perinnöksi rakkaalta sedältään Margidolta. 

Olisiko uusi lipputanko se, joka pulttaisi tämän nuoren naisen kiinni Neshovin maaperään ja sen aiempiin sukupolviin. Vasta nyt hän sen ymmärtää. Saapuessaan tilalle yksin ensimmäistä kertaa ottaakseen sen haltuunsa, hän ei ollut vielä sitä ymmärtänyt.

Silloin hän oli ollut täynnä vain toiveikasta odotusta. Hänen vaistonsa oli sanonut hänelle, että hän oli tehnyt oikein, että vihdoinkin hän oli tehnyt jotakin oikein. 

Suvun viimeinen luku oli hän ... Päätöksen hän oli tehnyt silloin kun varasti Christeriltä koiranpennun ja ajoi viisisataa kilometriä pohjoiseen työntääkseen avaimen autiotalon pääoveen. Tila oli paperilla hänen, ja siitä tuli hänen myös sydämessä - ja sen päätöksen hän joutuisi nyt tavallaan tekemään uudestaan. Oli liian myöhäistä paeta.

*****

Päivät ja viikot maatilalla ja hautaustoimistossa täyttyivät nyt työkiireillä ja iltaisilla juoksulenkeillä hysky-koira Annan kanssa. Lisäksi elämän kuvioita sekoitti Torunnin epävarmuus omista tunteistaan, joita hämmensivät pyöräilevä pappi ja kaksi ihanaa possutyttöä "lainaan" tuonut maatalouskoulun opettaja Roger.

Tärkeäksi rutiiniksi oli tullut myös isoisän luona vierailut. Torunnin isoisän elämä läheisessä hoitokodissa oli vanhuksen elämän parasta aikaa. Anna-vaimon ja Torin kanssa maatilalla eletyt vuosikymmenet olivat hänelle taakse jääneitä piinaavia muistoja. Aiemmin Margidon ja nykyään Torunnin vierailut olivat hänen päiviensä kohokohtia. 

Tormod itse sai elellä täällä omissa oloissaan, kaikessa rauhassa, ilman vastuuta kenestäkään, ja nauttia kaikesta siitä, mikä olisi saanut Annan raivon partaalle. Hän sai lukea kirjojaan mielin määrin joka päivä, eikä kukaan patistanut häntä sinne helvetin halkoliiteriin hakemaan polttopuita, joihin Anna ja Tor eivät koskaan olleet tyytyväisiä.

*****

Tanskassa asuvan Erlend-sedän rahalahjoituksen avulla Torunn alkoi nyt rakentaa Neshovin isosta sukutalosta itselleen omannäköistä kotia. Ja nyt hän, elämää koko ikänsä paennut nainen tunsi vihdoin olevansa onnellisesti perillä. 

"Mutta pimeät illat olivat onni. Silloin sai sytyttää kynttilöitä, kömpiä sohvalle, löytää rauhan kirjasta. Pimeys ei ollut koskaan häntä pelottanut, päinvastoin. Aurinkoiset päivät ja yöt painostivat häntä olemaan valveilla ja läsnä, iloisena ja sosiaalisena koko ajan, kun taas pimeys antoi hänelle mahdollisuuden levätä omassa seurassaan."

***** 

Talon tytär on ihastuttavan Berliininpoppelit-sarjan päätösosa. Löysin tämän elämänmakuisen kirjasarjan jo vuosi sitten, ja ihastuin jo silloin Ragden ilmiömäiseen tarinankerrontaan. Kiinnyin pohjoisnorjalaiseen vuonon perukoilla sijaitsevaan Neshovin kaksikerroksiseen taloon ja sen epätavallisen suvun elämään. Kaikki sarjan viisi aiempaa osaa saatoin onnekseni lukea peräjälkeen. Humoristinen, yllättäviä käänteitä ja vaikeita ihmissuhdekiemuroita sisältävä sukutarina vei todella minut mukanaan ja nautin joka sivusta. 

Berliininpoppelit

Erakkoravut

Vihreät niityt

Perintötila

Elämänrakentajat

Talon tytär

 

Anne B. Ragde

Talon tytär

alkuteos: Datteren 2019

suom. Katriina Huttunen

Tammi 2021

Berliininpoppelit-sarja 

kuva Tammi

 

Norjalaisen Anne B. Ragden herkullisen osuva huumori ja humaani ote ovat ihastuttaneet lukijoita jo yli 20 maassa. Tuottelias Ragde on kirjoittanut lastenkirjoja, romaaneja, dekkareita ja novellikokoelmia. Neshovin sikatilasta kertovalla Berliininpoppelit-sarjallaan hän on valloittanut myös suomalaislukijoiden sydämet. Kirjojen pohjalta on tehty Suomessakin nähty elämänmakuinen tv-sarja. 

Jeremy Dronfield: Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin

kuva Into-kustannus

 

Saksalaisten joukkojen saapuminen Itävaltaan vuonna 1938 oli alku vainolle juutalaisia kohtaan. Suurvaltaa suunnitellut Saksa oli saanut liitettyä Itävallan vapaaehtoisesti mukaan, vaikka Euroopan suurvallat tuomitsivat hyökkäyksen itsenäiseen maahan. 

 

Kansainvälinen vastarinta murtui jo ennen kuin se edes nousi. Maailma jätti Itävallan susille. Ja Itävalta toivotti ne tervetulleeksi.

 

Saksalaisten tultua maahan ja Wieniin juutalaisia alkoi lähteä maasta, myös Gustavin Edith-tytär sai äitinsä Tinin avulla työviisumin Britaniaan, ja lopulta myös perheen kuopus, Kurt pääsi muuttaman äidin vanhan ystävän avulla turvaan Amerikkaan.

 

***** 

 

Seuraavana vuonna syttyneen toisen maailmansodan aikaan kukaan maassa asuva juutalainen ei ollut enää turvassa. Ensimmäisten pidätettyjen joukossa olivat Gustav Kleinmann 15-vuotiaan poikansa Fritzin kanssa, he olivat joutuneet naapureidensa ilmiantamiksi.

Aluksi Gustav ja Fritz kuljetettiin Saksaan Buchenwaldin keskitysleirille, jossa he joutuivat nälän, kidutuksen ja raakuuksien keskellä työskentelemään läheisellä kivilouhoksella.

 

Gustav päiväkirjassaan: "Vuosi oli vaihtunut, mutta tässä maailmassa ei muuttunut mikään muu kuin vuodenajat, ja ihmisiä kuoli päivittäin. Savu krematoriosta nousi jääkylmään ilmaan ja toi vankien sieraimiin heidän oman tulevaisuutensa hajun."

 

*****

 

Yli kolmen vuoden Buchenwaldissa viettämänsä vankeusajan jälkeen Gustav oli joutunut Auschwitzin keskitysleiriin siirrettävien listalle ja isä ja poika tiesivät, että edessä olisi nyt varma kuolema. Fritz tiesi, ettei hän voinut jättää isäänsä ja sai järjestettyä itsensäkin siirrettävien listalle.

 

*****

 

Toisiinsa tukeutuen ja suuren rohkeutensa ansiosta Gustav ja Fritz jaksoivat elää nämä synkät ja painajaismaiset viisi vuotta elämästään.

Gustav yritti unohtaa leirillä näkemänsä ja kärsimänsä, Fritz suhtautui kokemuksiinsa aivan toisin. Hän muisti kaiken elävästi ja tarkoituksella ja oli täynnä vihaa.

 

*****

Kirja perustuu holokaustista selvinneen Gustav Kleinmannin salaa pitämän päiväkirjan tarkkoihin merkintöihin koko keskitysleireillä viettämänsä viiden vuoden ajalta. 

Kirjan lukeminen oli ajoittain hyvinkin vaikeaa. Tietoisuus siitä, että kaikki tässä teoksessa kerrottu on ollut todellista. Kuinka sattumanvaraista elämä näillä kuolemanleireillä on ollut. En taida löytää sanoja, millä ilmaisisin tämän vahvan, suuria tunteita herättäneen tositarinan minuun jättämän muistijäljen. Minullekin nämä historiaa järisyttäneet tapahtumat ovat toki jo entuudestaan tuttuja, mutta tässä kirjassa ne palautuivat erityisen järkyttävällä tavalla taas tietoisuuteen.  

Fritz: "Mitä koko painajaismaiseen kokemukseen tuli, se ei jättäisi häntä koskaan rauhaan, vaan muistot vainoaisivat häntä koko elämän ajan. Kuolleet pysyivät kuolleina, elävillä oli arpensa, eivätkä heidän tarinansa unohtuisi milloinkaan."

 

*****

 

Jeremy Dronfield

Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin

alkuteos: The Boy Who Followed His Father into Auschwitz

suom. Heli Naski

Into 2021

Kiitos arvostelukappaleesta 💝 

Walesilaissyntyinen Jeremy Dronfield on kirjailija, historioitsija ja entinen arkeologi. Hän on kirjoittanut romaaneja, tietokirjoja ja elämänkertoja. Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin oli Sunday Timesin ja Amazonin bestseller-listojen kärkisijoilla, ja se on käännetty viidelletoistakielelle.

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

kuva WSOY

Koulun suunnistuspäivän jälkeen lenkkipolun varrelta löytynyt teinipojan ruumis aiheuttaa kuohuntaa Bromman hienostoalueella. Julman raa´asti tapettu poika oli ollut lupaava jalkapalloilija, ja kuulunut liikunnanopettaja Joakim Wilsonin valmentamiin pelaajiin, johon myös Emman sisarenpoika kuului. Liikunnanopettaja oli se, joka oli löytänyt ruumiin.

"Melkein kuin hänen kimppuunsa olisi käynyt jokin petoeläin .... Poika on niin nuori. Raaka ja väkivaltainen tekijä on kiduttanut pojan hengiltä. Ja jättänyt hänet sitten maahan oksien ja neulasten keskelle." 

Onko liikkeellä alueella aiemmin väkivaltaisesti ryöstellyt nuorisojengi? Rikospoliisi Emma Sköld työtovereineen aloittaa kilpajuoksun löytääkseen syyllisen, ennen kuin alueella tapahtuu lisää väkivaltaisia kuolemia. Rikostutkijat joutuvat työskentelemään äärimmäisen paineen alaisena, ja Emman pomo Lindberg hermostuu aina välillä Emman toimintaan tämän uhmatessa sääntöjä ja toimiessa omin päin. Emma tajuaa kyllä itsekin hölmöilleensä, joutuessaan pulaan ja saattaessaan itsensä ja joskus myös työtoverinsa vaaralle alttiiksi.

Työssään kunnianhimoinen rikospoliisi Emma ei päästä kuulusteltavaansa helpolla.

"Naispoliisi, jolla on vaaleat hiukset ja vihertävänruskeat silmät, katsoo minuun kriittisesti. Emma. Hänen kauniit kasvonsa häikäisevät, mutta tiukka ääni ja terävä katse pelottavat. kaikista tapaamistani poliiseista pelkään eniten juuri häntä, koska hän ei ole oikeasti niin mukava kuin miltä näyttää. Hän on kivikova." 

*****

Emman yksityiselämässä tavallinen arki keskittyy paljolti lastenhoidon jaksottamiseen työkiireiden keskellä. Työtoveri Thomas Nyhlén (Nyllet), Emman lapsen isä on usein arjessa apuna, vaikkakin hänen oma sekava elämänsä aiheuttaa ajoittaista hämmennystä. 

Tarinassa seurataan rikostutkinnan vaiheita tutkimusten tiivistyessä hyvinkin lähelle Emman ja hänen läheistensä ja työtovereidensa elämää. Aiempien sarjasta suomennettujen kirjojen sivuilta tuttujen henkilöhahmojen elämää seurataan tässäkin osassa.

***** 

Valheenpunoja jatkaa Sarenbrantin upeaa Emma Sköld-sarjaa. Ajankohtaiseksi tämän julman tarinan tekee tietoisuus, että silmitön nuorisoväkivalta on tullut osaksi yhteiskuntaa, myös meillä Suomessa. Nuorten lisääntynyt ja entisestään raaistuneempi väkivalta, jonka jatkumisen mahdollistaa se tosiasia, että sitä ei haluta tai uskalleta nähdä, sille ummistetaan silmät. Kukaan ei uskalla puuttua asioihin, ei varsinkaan asianomaiset itse. Voiko useamman nuoren elämässä lisääntynyt pahoinvointi jäädä vanhemmilta huomaamatta?

***** 

Asioiden kertomisesta ja avun pyytämisestä tulee päivä päivältä vaikeampaa;

"Jos sanot jotakin, muillekin käy huonosti."

"Tässä jutussa on pelkkiä häviäjiä."

*****

Sofie Sarenbrant

Valheenpunoja

Alkuteos: Mytomanen 2020

suom. Helene Bützow 

WSOY 2021

Emma Sköld #8

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva WSOY

Sofie Sarenbrant (s.1978) on pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kuningatar. Kymmenisen vuotta sitten hän loi Emma Sköldin - kauniin, yltiörohkean ja sinnikkään sankarin, joka eroaa aiemmille ruotsalaisille dekkareille tyypillisistä poliiseista. Emma-Sköld-sarjasta tuli heti valtava hitti Ruotsissa ja sama menestys on jatkunut kansainvälisesti. Kirjoja on käännetty jo 15 kielelle ja niitä on myyty yli kolme ja puoli miljoonaa kappaletta. Sarenbrant asuu itsekin romaaneistaan tutussa Brommassa Tukholman lähellä miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

Lucinda Riley: Oliivipuu

 

kuva Bazar

Helena palaa perheensä kanssa vuosikymmenten jälkeen Pandoraan, tuohon Kyproksen saarella sijaitsevaan vanhaan taloon, jonka hän on saanut perinnöksi kummisedältään Angusilta. Kyproslaisen legendan mukaan Pandoraan liittyy myytti, jonka kaikki paikalliset tuntevat. Sen mukaan jokainen tässä talossa ensimmäistä kertaa yöpyvä tulee kohtaamaan saarella ensirakkautensa. Näin on käynyt myös vuosia sitten nuorelle Helenalle ja nyt hänen on kohdattava sinne jääneet menneisyytensä salaisuudet. 

Vanhasta huvilasta löytyvien valokuvien ja papereiden avulla Helenan  kolmetoistavuotias Alex-poika toivoo saavansa selville syntyperänsä ja siihen liittyvät äitinsä Helenan salaisuudet. Alex oli syntynyt Wienissä äitinsä työskennellessä silloin kaupungissa balettitanssijana. Kesän lopulla myös äidin vanha tanssipartneri saapuu saarelle.

"Äiti ei ole tyhmä. Hän tietää kyllä, mitä etsin ja kuinka kovasti kaipaan tietoa ... Siitä kuka olen."

On kuumin kesä Kyproksella lähes sataan vuoteen, kun Pandoran huoneet täytyvät ihmisistä. Helenan perheen lisäksi sinne saapuvat vanhat ystävät vuosien takaa. Helenan mies William tuntee mustasukkaisuutta tavattuaan Helenan entiseen elämään kuuluneen ihmisen.

"Tuntuu siltä kuin olisin astunut täällä sinun maailmaasi, johon en kuulu ... Tämä on sinun valtakuntasi, sinun talosi ja sinun menneisyytesi."

*****

Lopulta tulee se päivä, jolloin Helenan on aika paljastaa Pandoran lippaan salaisuudet. Tuhoaako totuus noista menneistä vuosista hänen perheensä, kuten hän on aina pelännyt?  

Elämässä ei saa koskaan katua mitään. Menneisyys tekee ihmisestä sen, mikä hän on, hyvässä ja pahassa. 

*****

Vuosia myöhemmin Alex palaa Pandoraan, jossa hän vietti tuon ikimuistoisen kesän. Kesän, jolloin Pandoran lipas oli vihdoin auennut aiheuttaen sekasortoa ja suurta tuskaa salaisuuksien paljastuttua. 

"Puutarhan keskellä seisoo edelleen oliivipuu, jossa on vieläkin kiinni vanhaa ja rispaantunutta spagettia muistuttavilla naruilla sen riippumaton toinen pää, jossa äidillä oli tapana loikoilla. Annoin puulle silloin vuosia sitten lempinimen Vanha, koska monet lähipiirini aikuiset olivat kertoneet, että se oli vanha. Kaikki muu on kuollut ja mädäntynyt sen ympäriltä, mutta se näyttää pikemminkin entistä jykevämmältä ja majesteettisemmalta.... Se on todella kaunis. Todellinen vaikeuksien kukistamisen vertauskuva."

*****

Oliivipuun tarina vei minut mukanaan kiinnostavien henkilöhahmojen maailmaan; keskelle unohdettuja salaisuuksia ja sydänsuruja, mutta myös keskelle onnellisia yhteisiä retkiä hiekkaisilla ja kallioisilla uimarannoilla. Pääosin tarina tapahtumat sijoittuvat Pandora-nimiseen vanhaan taloon. Yliälykkään ja empaattisen pojan päiväkirjan sivujen kautta voi tuntea sen tuskan ja ahdistuksen, jonka epätietoisuus omasta syntyperästä mieheksi kasvavalle nuorelle pojalle aiheuttaa. Yksinäisinä hetkinä pojan ainoana lohduttajana on vanha virttynyt pehmopupu Bee, joka on hänen turvaverkkonsa ja ystävänsä ja se, jolle hän kertoo kaiken.

Oliivipuu on tunteita herättävä kertomus nuoresta pojasta, joka halusi epätoivoisesti löytää isänsä, mutta lopulta hänet löytäessään sai huomata, että hänellä olikin jo isä.

 

Lucinda Riley

Oliivipuu

alkuteos: The Olive Tree 2016

suom. Tuukka Pekkanen

Bazar 2021

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Roni Rekomaa

Irlantilaissyntyinen Lucinda Riley (1965 - 2021) oli taiturimainen ja rakastettu tarinankertoja. Häneltä on julkaistu lukuisia kirjoja, joita on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita maailmanlaajuisesti. Kirjailija tunnetaan erityisesti huippusuosion saaneesta Seitsemän sisarta-romaanisarjastaan, josta Suomessa on julkaistu kaikki tähän mennessä ilmestyneet osat. Lisäksi hänen yksittäisistä teoksistaan on suomeksi ilmestyneet Keskiyön ruusu, Enkelipuu, Perhosten huone ja Vaarallinen kirje.

Merja Mäki: Ennen lintuja

 

kuva Gummerus

 

Alli hiihtää Laatokan yli Sortavalasta kotisaareensa Haavukseen pommikoneiden lentäessä kaupungin yllä. Hän pakenee nyt koko sotatalven jatkuneita pommituksia, jotka jatkavat kaupungin tuhoamista. Myös Inkerön bualbo oli tiennyt heidän olevan hengenvaarassa, mutta oli kuitenkin pakottanut Allin palvelemaan itseään, veden hakuun ja puiden pilkkomiseen. Äiti oli lähettänyt hänet Sortavalaan parantajan oppiin, koska halusi Allin saavan jonkin naiselle sopivan ammatin. Äidin mielestä Allin pitäisi lopettaa se merille haihattelu, joka ei sopinut naisihmiselle. 

"Haaveilla nyt kalastajaksi merille!" äiti puhisi itsekseen. "Tyttölapsi muka perisi isänsä osuuden venekunnasta."

Päästyään vaikean hiihtomatkan jälkeen kotisaareensa, Alli tuntee olevansa nyt turvassa, äidin katseen alla ja isän suojeluksessa. Mutta pakoon sotaa ja pommituksia Alli perheineen ei pääse pienellä saarellakaan, vaikka he kuinka suojautuisivat.

Tervapaperit oli kiinnitetty tarkasti ikkunoiden peitoksi. Olin päivällä naamioinut taloa lapioimalla lunta niin paljon, että kasat ylsivät talon ikkunoihin asti ... Talon katto natisi kinosten painosta, ja isä oli heitellyt havuja katolle. Lentäjät eivät näkisi taloa millään. Olimme isän kanssa suojanneet meidät oikeaan linnoitukseen.

*****

Lopulta Alli perheineen joutuu muiden kotikylänsä asukkaiden tavoin lähtemään evakkotaipaleelle, koska heidän kotiseutunsa luovutetaan Neuvostoliitolle. Alkaa uuvuttava matka kohti Pohjanmaata Allin isän sukulaisten taloon. Oli jätettävä Laatokan rannat, mutta Allin toiveissa oli kuitenkin paluu takaisin, "vielä keväällä, ennen muuttolintuja."

Evakon elämää on jatkettava muiden nurkissa, ja on nyt elettävä sukulaisten armopaloista. Haaveet paluusta Laatokalle hiipuvat pikku hiljaa mielestä. "Alli, unohda se jo!" isä kivahti. "Se meri on menetetty."  

Mutta voiko Alli unohtaa Laatokan merta, ja sopeutuuko hän tutun meren tyrskyihin ja tuuliin tottuneena elämään Pohjanmaan lakeuksilla? 

Alli: "Minusta tuntuu, että Pohjanmaan lakealla maalla linnuilla on aivan erityinen tapa lentää" ... "Ne levittävät siivet selälleen ja liukuvat ilmassa peltojen yllä. Liitolento on kaikkein keveintä lentoa, ja sillä tavalla minä haluan elämäni viettää."

*****

Mielenkiintoni historiallisiin romaaneihin on tuottanut minulle jo monta nautittavaa lukukokemusta, ja tämä vaikuttava ja tunteita herättävä Merja Mäen Ennen lintuja  on taas yksi niistä.  

Kirjan tarina tempaisi jo ensimmäisillä sivuilla minut mukaansa vaikealle ja raskaalle, mutta kuitenkin toiveikkaalle matkalle sodan keskeltä uuteen ja tuntemattomaan. Saatoin helposti aistia kirjan sivuilta kaikki ne pelon ja kauhun tunteet, ja tulevaisuuteen liittyvät epävarmuudet mitä sodan keskellä elävä ja sitä pakeneva on  joutunut kokemaan. Luopuminen kaikesta entisestä ja elämän rakentaminen uudelleen oli nuoren evakon kohtalona. Karjalan kauniit maisemat ja Pohjanmaan lakeus, nekin piirtyivät tarinan myötä silmiini kiinnostavan tarkkoina kuvina. Puhuttelevaa oli myös kirjan kaunis kieli, luonnon kuvaukset erityisesti miellyttivät minua. 

"Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä vesi myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka."

*****

Vesi muistaisi minut ... se säilyttäisi kuvajaisemme.

 

Merja Mäki

Ennen lintuja

Gummerus 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Liisa Valonen

Kauhavalla asuva Merja Mäki (s. 1983) on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka on tutkinut sotaa viiden vuoden ajan Ennen lintuja-romaaniaan työstäessään. Hänellä on karjalaisia sukujuuria Käkisalmessa.