Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas

Jennyn isä oli vuosia sitten jättänyt perheensä ja lähtenyt Amerikkaan paremman elämän toivossa. Alkuvuosina tulleiden kirjeiden ja pakettien jälkeen hänestä ei ollut kuulunut mitään. Äiti jatkoi elämää lastensa kanssa yrittäen selviytyä päivästä toiseen toimitellen hiljaisena ja puhumattomana pientilan töitä. Vanhimmat veljet kulkivat metsätöissä kaukaisissa korpiseuduilla. Elettiin kansalaissodan jälkeisiä aikoja ja mietittiin, miten kahtia jakautunutta maata nyt rakennetaan. Jennyn Ensio-veli oli jo lähtenyt paremman elannon toivossa Suomesta ja matkustanut Kanadaan, jossa hän oli jo kymmenisen vuotta työskennellyt metsätöissä. Hänen lähettämänsä rahat olivat isona tukena perheelle.

Jenny työskenteli palvelijana maalaiskylän suurimmassa talossa, mutta ajatuksissa oli jo herännyt toivo paremmasta elämästä. Ensio-veljen kirjeiden perusteella meren takana riittäisi töitä ahkerille ja pidetyille suomalaissiirtolaisille. Köyhyyden ja epävarman tulevaisuuden ahdistamana Jenny päätti lähteä myös palvelijana työskennelleen Hannan kanssa Kanadaan, jota mainostettiin suurten mahdollisuuksien maana.

*****

Pitkän merimatkan jälkeen he saapuvat Toronton kaupunkiin, missä kaikki on niin uutta ja erilaista. 

"Katselin ympärilleni ja maistelin ensimmäistä kanadalaista aamiaistani, paksua pannukakkua, jonka päälle lorautin peltipurkista vaahterasiirappia. Kahvi tuoksui toisenlaiselta kuin kotona. se oli mustaa, vahvaa ja hyvää, karisti unet silmistä ja väsymyksen kehosta. Ympärilläni istui muutamia nuoria naisia ja miehiä, samalla tavalla vaitonaisina ja hämillään, kuin miettien mihin ryhtyä tässä uudessa unelmien maassa." 

*****

Muutaman päivän kuluttua Jenny pestataan palvelijaksi varakkaaseen pankkiiriperheeseen ja tämä on alku Jennyn uudelle elämänvaiheelle. Työ on pienipalkkaista tehtyyn työmäärään ja sen raskauteen nähden. Työn katkaisee vain sunnuntaivapaat ja torstai-iltavapaat, jolloin palvelijat pääsevät haalille tapaamaan muita suomalaisia. Kaikkien heidän huolena ovat pitkät työpäivät, pieni palkka ja kielitaidottomuus, myös siirtolaisena työskentelevien sosiaaliturva on maassa olematon.

*****

Hanna ei viihdy työssään täyshoitolassa, eikä ison kaupungin hulinassa. Hänen haaveilee maaseudun rauhasta, jota Pohjois-Ontarion seuduilla riittää. Perheen perustaminen ja farmarimiehen emännän elämä on hänen unelmissaan. 

"Olin matkalla kohti Ontarion karuja seutuja, puun, hiilen ja nikkelikaivosten aluetta, missä maisemien sanottiin muistuttavan Suomea. Siellä oli järviä, jokia ja tuttu ihminen, joka odotti minua." .....  "Minulla oli vihdoinkin oma tie edessäni."

*****

Naisten taivas on, toden totta elämänmakuinen ja todentuntuinen tarina sadan vuoden takaa. Uskottavasti, fiktiivisesti kerrottua historiaa kahden rohkean ja päättäväisen nuoren naisen uskaliaasta hypystä tuntemattomaan.  

"Näin kauas kotoa eivät lähteneet pelokkaat ja itsestään epävarmat ihmiset, he pysyivät Suomessa." 

Kirjan tarinassa seurataan Jennyn ja Hannan elämänvaiheita, on vastoinkäymisiä ja aluksi epävarmuutta tulevasta. Haikeutta taakse jätetystä vanhasta kotimaasta, ja huoli kotimökkiin jääneistä perheenjäsenistä. Päällimmäisenä minulle jäi lukukokemuksena toiveikkuus ja usko tulevaan. Nautittavaa tarinankerrontaa, jollaista on ilo lukea. Haikein mielin suljin kirjan viimeiset sivut ja mietin, mihin tuleva elämä näitä sisukkaita naisia johdattaakaan tuossa kaukaisessa maassa. 

"Kannoin muistoja sydämessäni, 

mutta ne eivät vetäneet minua takaisin niin kuin vielä vuosi sitten."

*****

Marja-Leena Lempinen

Naisten taivas

Icasos 2021

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Icasos

 

Marja-Leena Lempinen (s. 1950) asuu Tuusniemen Kosulassa ja on ollut vapaana kirjailijana vuodesta 1974 lähtien. Hänen teoksensa on ollut Finlandia Junior -ehdokkaana (2008), Savonia-kirjalli- suuspalkintoehdokkaana (2005, 2008) ja Topelius-palkintoehdokkaana (1996, 2006, 2008). Hän on saanut Martti Merenmaa -stipendin (1975) ja valtion taiteilijaeläkkeen (2010).

 

 

 

*****

Minulle kirjan tarinaan uppoutuminen oli matka myös sukuni menneisyyteen. Saatoin elävästi kuvitella, mitä isotätini tunsivat astuessaan 1900-luvun alussa suureen valtamerilaivaan ja aloittivat matkan tuntemattomaan. Isäni kaksi tätiä jouduttiin lähettämään vuosina 1903 ja 1911 Amerikkaan, nuoremman ollessa vain 12-vuotias. Tästä samasta pohjois-suomalaisesta köyhästä perheestä, vuosina ennen Suomen itsenäisyyttä, lähtivät myös kaksi isosetääni samalle pitkälle matkalle. Isoisäni oli ainoa perheen lapsi, joka jäi Suomeen. Surukseni Maria Emiliasta ja Sofia Kaarinasta on jäljellä vain joskus 1920-luvulla Amerikasta isäni perheelle lähetetty valokuva. Yritykseni jäljittää heidän   elämänvaiheitaan, 1900-luvun alun Suomesta muuton jälkeen eivät ole tuottaneet tulosta. Isotätieni kohtalot ovat hautautuneet historiaan.

Onneksi toisen isosetäni Frankin elämästä Michiganin järviseudulla on muistoina isälleni saapuneet kirjeet ja valokuvat, ja nykyään sähköpostit isäni serkun tyttären Nancyn kanssa.