Näytetään tekstit, joissa on tunniste Englanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Englanti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. helmikuuta 2025

Tracy Rees: Syreenilehto

kuva Sitruuna

 

Myöhäisviktoriaanisen ajan Englannissa 1890-luvun lopulla elämä rikkaan suvun perijättärenä on tarkkaan määriteltyä, sen saa myös Rowena Blythe kokea. Hänen 24. syntymäpäivänsä on lähestymässä ja suvun jatkumisen kannalta hänen vanhemmilleen on tärkeää saada tyttärelleen sopiva puoliso. Asiaa vauhdittaakseen he tilaavat kartanolleen kuuluisan muotokuvamaalarin, jonka tehtävänä on maalata Rowenasta muotokuva. 

Suojaisaa ja hillittyä elämää viettäneen Rowenan pään sekoittaa kartanoon saapuva taidemaalarin apulaisena työskentelevä nuori mies. Boheemi ja villi Bartek on aivan jotain muuta, kuin hänen aiemmin tapaamansa miehet. Salaperäiset öiset tapaamiset syventävät Rowenan tunteita tätä romanttiset elkeet omaavaa nuorukaista kohtaan. Tajutessaan, etteivät hänen vanhempansa koskaan hyväksyisi tätä rahatonta muukalaista tyttärensä aviopuolisoksi, Rowena ajautuu epätoivoiseen tekoon.

Sokea usko rakkauden voimaan saa Rowenan karkaamaan kotoaan ja vaarantamaan näin tulevaisuutensa. Hän on nyt katkaissut siteensä kaikkeen entiseen luottaessaan ihmiseen, jonka on tuntenut vain vähän aikaa. Mitä on elää ja selviytyä rahattomana tuntemattomassa maailmassa vailla yhtään ystävää, sen hän tulee karvaasti kokemaan. 

*****  

Yksinäinen ja rahaton Rowena joutuu pian palaamaan takaisin, ja saa huomata että entiset ystävät ovat ainoita, jotka eivät ole häntä hylänneet. Sukukartanon Garrowgate Hallin palvelustyttö Pansy ja Olive Westallen muodostivat nyt vanhempiensa hylkäämän Rowenan turvaverkon. Oliven perustaman Westallen-säätiön turvin Rowena saattoi nyt aloittaa rakentamaan uutta elämää. Oli aika selvittää, mitä hänestä voisi tulla.

Naisten välinen ystävyys, joka näkyi myös Reesin aiemmassa viktoriaanisen ajan teoksessa Ruusutarha on se kantava voima, ja ainoa apu, johon Rowena nyt saattoi luottaa.

*****

Kirja tarina tuo osuvasti esille yli vuosisadan takaisen maailman, missä naisen aseman määritteli tarkkaan se tausta, josta hän tuli. Minua viehätti se empaattisuus ja kiintymys, minkä keskellä kirjan voimakastahtoiset nuoret naiset suojelivat toisiaan. Miellyttävällä tavalla lämminhenkinen tarina, jonka parissa todella viihdyin. 

"Me tiedämme, mitä olemme, mutta emme tiedä, mitä meistä voi tulla."

Ofelia Hamletissa

*****

Tracy Rees

Syreenilehto

alkut. The Elopement

suom. Anu Heino

Sitruuna 2024


kuva Beverley Rodgers

 

Tracy Rees on palkittu walesilainen kirjailija, jonka teoksia on julkaistu yli kahdessakymmenessä maassa. Tracy Reesin teoksia on viime vuosina julkaistu useilla kielillä, ja ne ovat poikkeuksetta ihastuttaneet lukijoita ympäri maailmaa. Tracy Rees on ensimmäinen Richard & Judy Search for a Bestseller-kisan voittaja. Hän on myös voittanut Love Stories Best Historical Read-palkinnon ja ollut ehdolla RNA Epic Romantic Novel of the Yearin voittajaksi. Tracy asuu Gowerin niemimaalla Etelä-Walesissa.

 

torstai 9. marraskuuta 2023

Tracy Rees: Ruusutarha



Olive Westallenin elämä Lontoossa varakkaan kodin tyttärenä on melko yksinäistä. Häntä pidetään liian vanhana avioitumaan, niinpä hänen on suunniteltava jotain radikaalia oman tulevaisuutensa varalle. Aiemmin perheen varakkuus on suojannut häntä elämän raa'alta todellisuudelta, mutta nyt hänen on vain luotettava itseensä tulevan suuren elämänmuutoksen edessä.

*****

Aikuisuuden kynnyksellä olevan Mabsin työskentely jäävarastolla, maanpinnan alapuolella on turvannut tähän asti jokapäiväisen ruuan hänen leskeksi jääneelle isälleen ja nuoremmille sisaruksille. Nyt Mabsille on kuitenkin tarjoutunut pääsy parempaan elämään, kun hän ryhtyy työskentelemään rouva Finchin seuraneitinä. Finchin perheen elämää varjostaa Abigail-rouvan salaperäinen sairaus, jonka vuoksi he ovat muuttaneet Durhamista Lontooseen.

Ottilia, perheen 12-vuotias tytär on täysin tietämätön skandaalista, jonka johdosta hänen äitinsä nyt elää sulkeutuneena huoneeseensa. 

*****

Mabsin elämä Fincheillä muuttuu pian epävarmaksi, kun hän saa tietää rouvan salaisuuden. Sotkuinen perhesalaisuus tuntuu liian raskaalta hänen yksin kantaa, ja ainoa luotettava ihminen on Olive Westallen, jonka kanssa Mabsin on nyt yritettävä keksiä ratkaisu vallitsevaan tilanteeseen. 

Mabs haluaisi olla Oliven kaltainen, ja muuttaa omilla teoillaan maailmaa, Oliven esimerkin mukaan työskennellä kohti parempaa tulevaisuutta.

"Joskus Mabs kuvitteli, että Hampstead itsessään oli kuin ruusutarha, ja kaikki ne ihastuttavat naiset, joihin hän oli tutustunut siellä - Olive ja Julia Morrow puhumattakaan Abigailista ja Ottysta - olivat ruusuja, jotka jatkoivat itsepäisesti kukkimista, vaikka elämä tarjosi heille piikkejä. Hän itse mukaan lukien." 

*****

Kirjan tarina on lämminhenkinen kertomus naisten välisestä ystävyydestä viktoriaanisen ajan Englannissa. Tuon ajan ilmapiiri, luokkajako varakkaiden ja todellisen köyhyyden keskellä elävien ihmisten välillä on todentuntuisella tavalla kuvattu kirjan sivuilla. Eri taustoista tulevien naisten, Oliven, Mabsin ja Ottien välinen ystävyys on voima, joka ohjaa heitä pelkäämättä seuraamaan omia haaveitaan. Tarinan voimakkaat naishahmot kuljettavat mukaansatempaavasti keskelle salaisuuksien verkkoa, jonka pauloihin huomaa yllättävän helposti kietoutuvansa. Nauttivan soljuvaa tarinankerrontaa, jonka mukana sain aistia palan historiaa.   

*****

Tracy Rees

Ruusutarha

alkut. The Rose Garden

suom. Anu Heino

Sitruuna 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝


kuva Beverley Rodgers

 

Tracy Rees on palkittu walesilainen kirjailija, jonka teoksia on julkaistu yli kahdessakymmenessä maassa. Ruusutarha on käännetty jo 10 kielelle. Rees on innokas lukija ja sanojen rakastaja sekä kiinnostunut ihmisluonnosta ja henkilökohtaisesta kehityksestä. Nämä teemat heijastuvat usein hänen teoksissaan. Tracy Reesin teoksia on viime vuosina julkaistu useilla kielillä, ja ne ovat poikkeuksetta ihastuttaneet lukijoita ympäri maailmaa.


sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Hope Adams: Vaaralliset naiset


 

Vuonna 1841 lähes kaksisataa naisvankia aloittaa kuukausia kestävän merimatkan Englannista kohti Van Diemenin maata. Heidät kaikki on eriasteisista rikoksista tuomittuina määrätty karkotettavaksi kotimaastaan. Suurin osa näistä naisista on syyllistynyt vain pieniin rikoksiin, selviytyäkseen hengissä viktooriaanisen ajan  Englannissa. Naiskomitean valitsema Kezia Hayter on saanut tehtäväkseen huolehtia näistä naisista, jotka olivat miesrikollisten houkuttelemina ajautuneet pikkurikosten poluille. Useimmat heistä olivat joutuneet väkivaltaisen aviomiehensä tai isänsä pakottamana varkaaksi. Maassa vallitsevan lain mukaan nämä ihmispolot on määrätty karkotettaviksi Van Diemenin maalle, nykyiseen Tasmaniaan.

Purjelaiva Rajahin aloittaa vaarallisen merimatkan, joka vie nämä yhteiskunnan ja perheensä hylkäämät naiset kohti Australiaa. Vain heidän johtajakseen valittu Kezia on se, joka voi tahtoessaan palata kotimaahansa, muiden tulevaisuus on tuntematon.

*****

Kezia valitsee vankien joukosta käsityötaitoiset naiset, jotka aloittavat hänen johdollaan ompelemaan monimutkaista tilkkutyötä. Yhteinen tekeminen mahdollistaa ehkä ystävyyden näiden toisilleen tuntemattomien ihmisten välille, onhan heillä nyt jokin päämäärä. Kezia tietää, että nämä naiset eivät ole vaarallisia, mutta kuuntelisivatko he häntä ja välittäisivätkö naiset hänen käskyistään? 

*****

Purjeiden pullistuessa ja tuulen ulvoessa Rajah-laiva matkaa kohti määränpäätä, ja jokainen ommel tuo Kezian naisryhmää lähemmäs toisiaan.

"Sitähän me naiset itsekin muistutamme: tilkkutyötä. Yksi ihminen toisen vieressä, tämän vieressä kolmas ja niin edelleen, erilaisia ihmisiä tuupattuna yhteen."

"Olemme suuri joukko pieniä paloja, joista jokainen on erilainen mutta jotka on nyt ommeltu yhteen. Sielujen tikkutyö."

Kuukausia kestävän matkan aikana hiljalleen kehittynyt ystävyys joutuu yllättäen koetukselle, kun yksi naisista surmataan.

*****

Historiasta ammennetut aiheet, ja niiden pohjalta luodut fiktiiviset tarinat ovat aina kiehtoneet minua. Ja tämä Rajahin todellisesta, huhtikuussa 1841 Lontoosta lähteneen parkkilaivan pitkästä matkasta aiheensa saanut teos on yksi niistä mieleenpainuvimmista. Kirjailija Hope Adams on saanut inspiraationsa kirjan tarinaan nähtyään tilkkupeitteen Rajah Quilt, jonka laivassa matkustaneet oikeat, tuolloin Englannista karotetut naisvangit ovat yhdessä ommelleet. Tämä upea, lähes kaksisataa vuotta sitten valmistunut tilkkupeite on nähtävillä National Gallery of Australian kokoelmissa Canberrassa.

Teos on vaikuttavuudessaan upeasti kirjoitettu, koukuttavan kiinnostavalla tavalla mukaansatempaava tarina. Enkä taida löytää sanoja sille tuntemukselle, mitä sain kokea tämän kirjan sivuilla. Tämä, tositapahtumiin pohjautuva tarina vankilaivan matkasta vei minut unohtumattomalle matkalle menneisyyteen. Matkalle puoleensavetävän jännittävästi kerrottuun tarinaan kaikesta siitä, mitä alistunut ja vihan täyttämä ihminen on joutunut tekemään selviytyäkseen. Samalla tämä oli myös tarina henkisestä vahvuudesta, joka oli näissä naisissa.

"Peitteen tilkut olivat kuin hiljaisia todistajia, jotka olivat nähneet ja kuulleet niin paljon sellaista, minkä vain peitteen tehneet naiset pystyivät palauttamaan mieleensä ... "Muut joutuvat vain arvailemaan, mitä matkalla on mahtanut sattua," Kezia mietti, "mutta minä muistan jokaisen päivän tästä matkasta, kun katson peitettä. Jokaisen päivän ja kaiken, mitä on tapahtunut."

Todella kiinnostava tarina upean Rajah Quiltin synnystä:

"... kuviosta oli muodostunut yhtenäinen, 

mutta peitteen todellinen arvo oli työssä, jonka sen luoneet naiset olivat tehneet."

 

Hope Adams

Vaaralliset naiset

alkut. Dangerous Women

suom. Arto Konttinen

Sitruuna 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Adèle Geras
Hope Adams syntyi Jerusalemissa ja asui lapsuudessaan eri puolilla maailmaa. Nykyisin hän asuu lähellä Cambridgea. Hän on kirjoittanut kirjoja sekä lapsille että aikuisille salanimellä Adèle Geras. Adams sai kipinän tämän kirjan kirjoittamiseen vieraillessaan vuonna 2009 Lontoon South Kensingtonissa sijaitsevan Victoria ja Albert Museumin Quilts-näyttelyssä, jossa oli esillä näyttäviä tilkkupeitteitä 1700-luvulta nykypäivään. Yksi niistä oli Rajah-laivalla tehty tilkkupeite, joka oli lainassa Australian kansallisgalleriasta.


maanantai 26. kesäkuuta 2023

Nicola May: Salaisuuksia Cockleberry Bayssa

 

kuva Minerva

 

"Miksi rakkaus on niin pahuksen vaikeaa?"

Rosa on mennyt naimisiin ja eläintarvikekaupalla menee hyvin. Rosasta on mukava asua pienessä Cockleberry Bayssa, josta hän oli saanut perintönä pienen, jo vuosia tyhjillään olleen kulmakaupan ja asunnon sen yläkerrassa. Perinnön mukana tulleen rahasumman turvin hän oli onnistunut kunnostamaan saamansa kiinteistön ja avaamaan lemmikkieläintarvikkeita myyvän liikkeen. Aiemmin sijaisperheissä ja lastenkodeissa asunut Rosa on vihdoin löytänyt paikan, jonne hän tuntee kuuluvansa, ja josta hän tuntee löytäneensä vihdoin kodin.

Pilviä muuten niin onnelliseen elämään aiheuttaa Rosan mieleen hiipivä epäilys miehensä Joshin salasuhteesta. Mustasukkaisuus ja joukko toisten asioihin sekaantuvia kyläläisiä saa tilanteen muuttumaan katastrofaaliseksi. Edessä on monta yllätysten päivää, ennen kuin tuo väärinkäsitysten ja yllätyksien sävyttämä soppa saadaan selvitettyä. 'Rakkaussuhdesopan' yksi keskeisimmistä osallistujista  on Rosan hurmaava kääpiömäyräkoira Hot.

*****

Olipa kiva palata seuraamaan hurmaavaa hyörinää pienen rantakaupungin kujille, jonka asukkaista monet tulivat tutuiksi jo kirjasarjan kiinnostavassa aloitusosassa Kulmakauppa Cockleberry Bayssa. Yllätyksiä ja mukaansatempaavaa kerrontaa oli taas luvassa tämän viihdyttävän lukuelämyksen sivuilla. 

Ja mikä parasta, jo tutuksi tulleen pikkukaupungin rannoille pääsemme palaamaan jälleen alkusyksystä, kun sarjan kolmas kirja Kahvila Cockleberry Bayssä ilmestyy. Arvattavasti edessä on taas yllätysten täyttämä lukunautinto, niin kuin tämänkin kirjan sivujen parissa.

*****

Nicola May

Salaisuuksia Cockleberry Bayssa

alkut. Meet Me in Cockleberry Bay

suom. Sirpa Saari

Minerva 2023

Kiitos arvostelukappaleesta  💝

 

kuva Marte Lundby Rekaa

Nicola May on useasti palkittu viihderomaanien mestari, joka kirjoittaa mielellään realistiseen tyyliin rakkaudesta, elämästä ja ystävyydestä ja kuvailee romaanejaan "napakaksi chick-litiksi". May on kirjoittanut 15 romaania, jotka kaikki ovat nousseet Amazonin bestsellerlistalle. Cockleberry Bay -sarjaan kuuluu neljä romaania, joiden käännösoikeudet on myyty 14 kielelle. Salaisuuksia Cockleberry Bayssa on sarjan toinen osa. May asuu Englannissa Ascotin kilparadan lähellä rescue-kissansa Stanin kanssa, katsoo harrastuksenaan hurmaantumistäyteisiä elokuvia, ravustaa South Devonissa, syö kauraherkkuja - sekä tietenkin nauttii vedonlyönnistä hevoskilpailuissa.

 

keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Pam Jenoff: Pariisin vakoojatar

 

Eleanor Trigg toimii Isossa-Britaniassa järjestössä, jonka tehtävä on kouluttaa ja lähettää agentteja Ranskaan auttamaan vastarintaa. Eletään 1940-lukua ja maailma on sodassa. SOE oli brittivirasto, jonka tehtävänä oli lähettää agentteja manner-Eurooppaan hoitamaan salaista sabotaasia. Järjestön aiemmin lähettämät miehet ovat usein jääneet jo heti kiinni ja heidät on pidätetty. Eleanorin, järjestön sihteerinä toimivan entisen puolalaisen ehdotuksesta miesten sijasta kentälle lähetetyt naiset voisivat paremmin sulautua joukkoon. Ja niin Trigg saa johdettavakseen salaperäisen naisagenttien joukon, jota hän alkaa kouluttaa radisteiksi; auttamaan ja aseistamaan partisaaneja, jotka käyvät salaista vastarintaa Saksan miehittämässä Ranskassa.

"Nuoret miehet olivat Ranskassa harvassa, mutta naisia oli kaikkialla. Heidän joukkoonsa on helppo sulautua kadulla tai kaupoissa ja kahviloissa."

Eleanor Triggin tarkkaan valitseman naisjoukon koulutus oli yhtä ankaraa ja perusteellista kuin miestenkin kohdalla. 

Peitehenkilöllisyydet saatuaan nämä kaksitoista vakoojatarta olivat valmiina vastaanottamaan tuon kuolemanvaarallisen tehtävän, jonka todellisuuden he tajusivat vasta ollessaan syvällä natsien miehittämän alueen sydämessä. 

*****

Pari vuotta myöhemmin, kun toinen maailmansota on jo päättynyt liittoutuneiden voittoon, maahanmuuttajien lakitoimistossa New Yorkissa työskentelevä Grace Healey löytää Grand Central-rautatieasemalla olevan penkin alta sinne jätetyn laukun. Laukusta löytyy kirjekuoressa kahdentoista naisen valokuvat. Kaikki kuvissa olevat naiset olivat pukeutuneina univormuihin. Keitä olivat nämä naiset, jotka eivät koskaan palanneet kotiin? Alkaessaan selvittää naisten henkilöllisyyttä Grace huomaa sukeltavansa yhä syvemmälle näiden käsittämättömän rohkeiden naisten menneisyyteen.

*****

Tositapahtumien inspiroimana Pam Jenoff  on luonut tässä fiktiivisessä teoksessaan tarinan toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista. Ystävyyden voima, mikä naisten keskuudesta tässä surullisen koskettavassa kertomuksessa huokuu, on uskottavan todentuntuisesti aistittavissa. Ajoittain kirjan lukemisessa oli pidettävä taukoja, koska tapahtumat vaativat hengähtämään, niin tunteisiin meneviä ne välillä olivat. Pari henkilöhahmoa Eleanorin lisäksi nousi kirjassa ylitse muiden; Marie ja intialaistaustainen sikhityttö Josie. Heidän uskomaton rohkeus ja järkkymätön päättäväisyys veivät minut maailmaan, jonka surulliset ja julmat, todelliset tapahtumat ovat vain alle sadan vuoden takaisia. Kuinka tärkeää meille kaikille on se, että nämä järkyttävät sota-aikojen tapahtumat eivät jäisi unholaan, että ne muistettaisiin. Tämän tarina auttaa muistamaan 💙

Josien äidin unohtumattomat sanat tyttärelleen:

"Luo itsellesi historia, josta voit olla ylpeä."  

*****  

Pam Jenoff

Pariisin vakoojatar

alkut. The Lost Girls of Paris

suom. Katja Blunden

Harper Collins 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Mindy Schwartz Sorasky


Pam Jenoff on kirjailija ja asianajaja. Hän on työskennellyt aiemmin mm. Pentagonissa sekä diplomaattina Puolassa. Jenoff on kirjoittanut yli kymmenen historiallista romaania. Kirjoista on suomennettu tähän mennessä mm. Quill-palkintoehdokkaanakin ollut Diplomaatin vaimo ja koskettava Sirkustyttö. 

 

Sirkustyttö oli viime vuonna se kirja, jonka luettuani ihastuin Pam Jenoffin mukaansatempaavaan kerrontaan.

Onneksi kirjailijalta on suomennettu lisää historiallista luettavaa. 

kuvakaappaus Goodreadsista
 

Koodinimi Safiiri  ilmestyy jo syyskuussa 2023. 

 


 

 

 

 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 15. (Kirjassa ystävyys on tärkeässä roolissa) 

 

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

kuva Aula & Co

 

Beatrice Hyde-Clare on kutsuttu kasvattivanhempiensa mukana parempien piirien tilaisuuteen Englannin järvialueella sijaitsevaan Lakeview Hallin hienoon kartanoon. Tapaamisessa on tarkoitus tutustuttaa naimaikäisiä perillisiä toisiinsa, jotta he voisivat löytää mahdollisesti itselleen puolison. Beatrice tuntee kuitenkin olevansa 26-vuotiaana vanhapiikana sivullinen tällaiseen leikkiin. Lisäksi esteenä mahdolliselle naimakaupalle häneltä puuttuu yksi tärkeä asia, myötäjäiset. 

*****

Eräänä sateisen harmaana iltana Beatrice vetäytyy huoneeseensa kirjojen pariin. Lähtiessään etsimään lisää luettavaa kartanon kirjastosta hän törmää yllättäen ruumiiseen, joka lojuu hyllyjen välissä lattialla. Yllätys on myös se, että ruumiin vieressä seisoo Kesgraven herttua, nuorten neitosten tavoittelema komea poikamies. Pöyhkeästi käyttäytyvän herttuan ilmoitus uhrin itsemurhasta ei vakuuta Beatricea ja hän ryhtyykin itsepintaisesti selvittämään hämärää kuolemantapausta. Epäiltyjen listoille päätyy iso joukko kartanon vieraita, mukaan lukien herttua Kesgrave. Beatricea ihmetyttää, miksi tuo raivostuttavan itsetietoinen herttua haluaa myöhemmin osallistua Beatricen aloittamaan murhamysteerin ratkontaan, vaikka Kesgrave aluksi oli kieltänyt Beaa tutkimasta maustekauppias Otleyn kuolemaa.

*****

Kirjan tarina on hieno historiallinen ajankuvaus 1800-luvun englantilaisen hienostokartanon miljööstä. Verkkaisesti etenevä, leikillisenkin keveä ja huumorin sävyttämä kerronta saa kirjan tarinan tuntumaan ajoittain jopa leppoisan viihdyttävältä, vaikkakin kyseessä on mystinen murha. Kiinnostavaa on myös se, kuinka hienosti kirjan sivuilta välittyy parin sadan vuoden takainen maailma ja ihmiset sen keskellä. Juonen myötä pääsin osallistumaan yllättävän viihdyttävään hyvän mielen rikostarinaan, jossa ei mässäillä väkivallalla. Mieleen muistuvat Agatha Christien Miss Marplen murhatutkimukset, joita niin monet kerrat olen kirjojen lisäksi myös televisiosarjoistakin seurannut ja jotka aina vain jaksavat kiinnostaa. 

Oli erittäin kiinnostavaa uppoutua tarinan juonen kuljettamana nokkelan ja nopeaälyisen Beatricen laatimaan toimintasuunnitelmaan, jolla hän sai lopulta murhan ratkaistua. 

"Kaikki ne pienet tiedonjyvät, joita olin kerännyt sieltä täältä, 

yhdistyivät yhdeksi, selkeäksi ratkaisuksi."  

*****  

Lynn Messina

Murha paremmissa piireissä

alkut. A Brazen Curiosity

suom. Nelli Hietala

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee-sarja 1. osa

Aula & Co 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝 


kuva Jessica Xie

Lynn Messina on yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut toistakymmentä romaania. Beatrice Hyde-Clare ratkaisee-sarja sijoittuu 1800-luvun alun Englantiin. Hänen ensimmäinen romaaninsa Fashionistas (suom. "Muodin orjat") on käännetty kuudelletoista kielelle ja sen pohjalta on tehty elokuva, jonka pääosassa esiintyy Lindsay Lohan. Hänen esseitään on julkaistu Self, American Baby-lehdessä ja New York Timesin Modern Love-kolumnipalstalla. Hän osallistuu säännöllisesti The Timesin vanhemmuutta käsittelevän blogin kirjoittamiseen. Messina asuu New Yorkissa poikiensa kanssa.


kuva Aula & Co



 

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjan 2.osa  Jadetikarin arvoitus ilmestyy syyskuussa 2023.





 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 18. (Kirjassa on kirjoja)

 

lauantai 29. huhtikuuta 2023

Nicola May: Kulmakauppa Cockleberry Bayssa

 

kuva Minerva

 

Lontoossa asuva Rosa Larkin kokee ison yllätyksen saadessaan tietää perinnöstä, jonka lahjoittajaa hän ei tiedä. Devonilaisessa Cockleberry Bayssä häntä odottaa rakennus ja siinä oleva kulmakauppa. Kuka on tämän perinnön hänelle jättänyt, siitä lastenkodeissa ja sijaisperheissä kasvaneella 25-vuotiaalla nuorella Rosalla ei ole aavistustakaan. Eihän hänellä ole tiettävästi sukulaisia. Pätkätöissä työskennellyt Rosa irtisanoutuu työstään, hyvästelee vuokraisäntänsä Joshin ja matkustaa mäyräkoiransa kanssa ottamaan vastaan perintötalonsa. Aikomuksena hänellä on myös löytää, vuosia tyhjillään seisoneen kulmakaupan hänelle perinnöksi jättänyt salaperäinen henkilö. Henkilö, jonka johdosta Rosan tämänhetkinen elämä tulee kokemaan ison mullistuksen.

*****

Uusi elämä rauhallisessa pikkukaupungissa tuo mukanaan monenlaisia haasteita, mutta Rosa on päättänyt onnistua.

"Rosa rakasti tämän vanhanaikaisella tavalla viehättävän pikkukaupungin rauhaa ja vapautta ja tunsi olonsa turvalliseksi kävellessään kaupungin kaduilla, jopa pimeällä."

"Hän rakasti rantaa ja riepottelevaa säätä. Hän rakasti uutta pikku kotiaan ja oman yrityksen tuomaa jännitystä."

*****

Yllätyksiä, mäyräkoira Hotin kanssa viettämiin päiviin tuovat myös tutustumiset komeaan rygbynpelaajaan ja seksikkääseen putkimieheen.   

"Tervetuloa Cockleberry Bayn Kulmakauppaan", Luke sanoi. "Toivottavasti sinä ja Herra Nakki olette oikein onnellisia täällä."

"Herra Nakki, hyvä nimi. Ja kiitos, Luke, ihana ele."

Kaksi lasillista myöhemmin Rosa tunsi olonsa jo varsin rentoutuneeksi.

*****

Ihanan hyväntuulinen ja elämänmyönteinen tarina oli minua vastassa, kun astelin sisään sinnikkään ja haasteita pelkäämättömän nuoren naisen elämään tämän Nicola Mayn Cockleberry Bay-sarjan aloitusjaksossa. Värikäs ja kiinnostusta herättävä henkilöhahmojen joukko kuljetti tarinaan, jossa yllätyksiä ja draamaa kyllä riitti, romantiikkaa unohtamatta. Onneksi jatkoa on luvassa tähän todella viihdyttävään romaanisarjaan.

 "Joskus tulevaisuuden avaimet ojennetaan käteen 

-kirjaimellisesti"

Nicola May

Kulmakauppa Cockleberry Bayssa

alkut. The Corner Shop in Cockleberry Bay

suom. Mila Lahdenpohja

Minerva 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝


kuva Marte Lundby Rekaa
Nicola May on useasti palkittu viihderomaanien mestari, joka kirjoittaa mielellään realistiseen tyyliin rakkaudesta, elämästä ja ystävyydestä ja kuvailee romaanejaan "napakaksi chick-litiksi". May on kirjoittanut 15 romaania, jotka kaikki ovat nousseet Amazonin bestsellerlistalle. Cockleberry Bay -sarjaan kuuluu neljä romaania, joiden käännösoikeudet on myyty 14 kielelle. Sarjan avaava Kulmakauppa Cockleberry Bayssa oli ilmestymisvuonnaan Englannin myydyin digikirja. May asuu Englannissa Ascotin kilparadan lähellä rescue-kissansa Stanin kanssa, katsoo harrastuksenaan hurmaantumistäyteisiä elokuvia, ravustaa South Devonissa, syö kauraherkkuja - sekä tietenkin nauttii vedonlyönnistä hevoskilpailuissa.


kuva Minerva

kuva Minerva

kuva Minerva






 

 

Salaisuuksia Cockleberry Bayssa ilmestyy huhtikuussa 2023

Kahvila Cockleberry Bayssa ilmestyy elokuussa 2023

Joulu Cockleberry Bayssa ilmestyy marraskuussa 2023


maanantai 31. lokakuuta 2022

Elly Griffiths: Lyhdynkantajat

 

kuva Tammi


Ruth Gallowaylla ja hänen tyttärellään Katella on nyt uusi elämä Cambridgessä, jonka yliopistolla Ruth on saanut viran luennoitsija. Lähteminen Norfolkista ei ollut helppoa, mutta hän on päättänyt mennä elämässä eteenpäin. Ruthin molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuva suhde Frankin kanssa on jatkunut jo kaksi vuotta. Komisario Nelsonin elämä Norfolkissa jatkuu, töiden ohella perheen 2,5 vuotiaan George-vauvan parissa.

*****

Ruthin rauhallinen elämä kuitenkin keskeytyy, kun Nelson ilmoittaa tarvitsevansa Ruthin apua keskeneräisen juttunsa ratkaisuun. Kärsivällisyys ei kuulu rikostutkijana Nelsonin vahvuuksiin, ja sen Ruth hyvin tietää. Odotettu työskentely entisten tuttujen ystävien parissa herättää Ruthin kaipauksen Norfolkin marskimaille, ja hän lupautuukin tutkimaan kadonneiden naisten hautapaikkaa, jonka vankilassa istuva epäilty sarjamurhaaja on luvannut paljastaa. Mies haluaa nimenomaan Ruthin tutkimaan haudasta paljastuvat luut.

*****

Mikä yhteys kadonneiden naisten tapauksilla on Grey Wallsiin, soiden keskellä olevaan taloon, jossa järjestettyyn kirjoitusretriittiin myös Ruth hiljattain osallistui? Tutkinta mutkistuu entisestään, kun epäillyn ollessa telkien takana katoaa taas nainen. Ja kun marskimaan rannikolta löytyy kuolleena nuori pyöräilijänainen, Ruthin ja Nelsonin on toimittava nopeasti. Surmaaja on sittenkin vapaalla jalalla?

Onko kaiken takana tailteilijakultti, outo lyhdynkantajien legenda? Liittyykö uusikin kuolemantapaus näihin öisin ulkona liikkuviin valonkantajiin, jotka toimillaan uskovat pelastavansa sieluja? 

"Kerrotaan, että siellä kulkiessa voi nähdä edessään miehen kävelevän lyhtyä kantaen. Kun lähtee upottavalla maaperällä seuraamaan lyhdynkantajaa, päätyy kuolemaansa." 

*****

Edessä oli kaivattu paluu Ruthin ja Nelsonin mukana Norfolkin merenrannikon marskimaalle. Pääsin matkaamaan kirjan tarinassa jännityksellä odottamiini yllätyksiin, joihin tämä parivaljakko taas yhdessä päätyy. Ikivanhojen luiden tutkijan ammatissa Ruthin rauhallisuudesta on varmasti hyötyä, mutta suhde Katen isään, Nelsoniin tuntuu vain edistyvän turhankin verkkaisesti. "Apua, en osaa päättää" tuntuu olevan komisarion ratkaisematon ongelma. Yhteiset työt rikosten parissa liimaavat heitä kuitenkin tiiviisti yhteen.  

Griffithsin mukaan Lyhdynkantajat sai alkunsa Peter Tolhurstin kirjasta This Hollow Land. Upeasti lyhdynkantajien tarun pohjalta kehitetty juoni tempaisi ihmeellisellä tavalla sisäänsä, melkein tunsin itsekin olevani osa tarinaa. Aina niin sympaattisten Ruthin ja Nelsonin edesottamukset nostattivat tässäkin tarinassa jännityskertoimen "tappiin".    

"Ken lyhdynkantajaa seuraa, kuolemaansa kävelee" 

*****

Elly Griffiths

Lyhdynkantajat

alkut. The Lantern Men

suom. Anna Kangasmaa

Ruth Galloway-mysteeri 12. osa

Tammi 2022

 

kuva Sara Reeve

 

Elly Griffiths ( s. 1963 ) on englantilainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten arkeologi Ruth Gallowayn rakastetuista seikkailuista. Ennen kirjailijauraansa Griffiths, oikealta nimeltään Domenica de Rosa, työskenteli lastenkirjallisuuden toimituksessa kustantamossa. Ruth Galloway-sarjan idea syntyi lomalla Norfolkissa, kun de Rosan aviomies oli juuri vaihtanut alaa ja ryhtynyt arkeologiksi. Ahmittavan hyvä dekkarisarja on kaapannut paikkansa lukijoiden ikisuosikkina. 

 

kuva Tammi


Tulossa keväällä 2023

Ruth Galloway-mysteerin 13. osa

Yöhaukat





#kirjojaulapalta - haasteeseen kahdeksas kirja 🌊


perjantai 19. elokuuta 2022

Carole Matthews: Päivänpaistetta ja merituulia

kuva Minerva

 

Jodie Jacksonin elämä on monestakin syystä kaaoksessa. Pakopaikka elämänriekaleiden korjaamiseen on merimatkan päässä pienellä Isle of Wightin-saarella, jossa Jodien veljellä on hulppea luksusasuntolaiva. Ehkä laineiden liplatus, niiden rauhoittava ääni auttaa Jodia pääsemään taas kiinni elämään. 

Heti saavuttuaan Päivänpaiste-laivalle Jodie huomaa, että hänen etsimästään rauhasta ja yksinäisyydestä ei ole toivoakaan, kun veljen palkkaama kotiapulainen, energinen Marilyn saapuu ruokakasseineen paikalle. Mielenkiintoa herättää myös naapurilaivalla asuva komea kuvanveistäjä Ned.

*****

Ja ei aikaakaan, niin Jodie on tempautunut uusien ystäviensä mukana tutustumaan kaikkeen siihen, mitä tuo kaunis saari pitää sisällään. Jodien löytämän uuden vapauden ja elämästä nauttimisen katkaisee kuitenkin yllättävä kohtaaminen. Festari-illan jälkeinen järkytys saa Jodien pään taas sekaisin, ja edessä on valintojen aika. Lähteäkö vai jäädä?

"Ehdin jo tottua sataman kimmeltävään veteen, pehmeän pastellinsävyisiin auringonnousuihin, upeisiin, kirkkaisiin auringonlaskuihin ja aamuihin, jolloin saan herätä merilintujen ääniin."

*****

Päivänpaistetta ja merituulia, niitä tämän kirjan tarina toden totta sisältää. Kannen upean kuvan myötä on helppo tempautua mukaan niihin kesäisiin tunnelmiin, mitä tämä kiehtovasti ja soljuvasti kerrottu hyvänmielen tarina pitää sisällään. Tutuksi tuli Englannin etelärannikon Isle of Wightin-saaren kaunis rannikko, jonka vedestä kohoavilla kallioseinämillä lukuisat merilinnut nököttivät kuin patsaat. Oli nautinto olla mukana tällä romanttisella, auringonlämpöisellä ja viihdyttävällä kesäisellä matkalla. Kiitos siitä.

*****

Isoveljen elämänohje Jodielle:

"Elämä on lyhyt. 

Älä vietä sitä väärän ihmisen kanssa."  

 

Carole Matthews

Päivänpaistetta ja merituulia

alkut: Sunny Days and Sea Breezes 2020

suom. Sirpa Saari

Minerva 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝


kuva Minerva
Carole Matthews on brittiläinen menestyskirjailija, joka on kuuluisa huumorintajustaan ja romanttisistra komediaromaaneistaa. Hänen romaaninsa ovat ilahduttaneet ja ihastuttaneet lukijoita ympäri maailman, ja niitä on julkaistu yli kolmessakymmenessä maassa. Hän on saanut työstään Romantic Novelists´Association-yhdistyksen kunniamaininnan, ja Päivänpaistetta ja merituulia voitti Romantic Comedy Novel of Year-palkinnon 2021. Matthews rakastaa samppanjaa, suklaata sekä kakkujen leipomista ja harrastaa tanssimista, Zumbaa ja elokuvien katsomista.


#kirjojaulapalta - haasteeseen toinen kirja 🌊


sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Maggie O'Farrell: Hamnet

 

kuva S&S

 

Kirjan fiktiivinen tarina kertoo nuoren Hamnetin ja hänen perheensä elämästä 1500-luvun Englannissa. Myöhemmin maailmanmainetta niittänyt perheen isä on näytelmäkirjailija William Shakespeare, jonka nimeä ei kuitenkaan mainita kirjan sivuilla. Hamnetin nimi, vaikkakin toisessa kirjoitusasussa on tullut tunnetuksi teattereiden maailmassa, kaikkien aikojen tunnetuimmassa näytelmässä Hamlet.

*****

Hamnetin Agnes-äiti on parantaja, jonka päivät kuluvat metsien syrjäpoluilla samoillessa hänen keräillessään villiyrttejä rohtoihinsa. Pahat kielet levittävät juttuja Hewlandsin esikoistyttärestä, sovinnaisuuksista piittaamattomasta haukankasvattajasta, johon nuori latinanopettaja rakastui.

"Häntä maalaillaan kiivaaksi ja hurjapäiseksi, hänen sanotaan langettavan kirouksia ihmisten ylle ja osaavan parantaa mutta myös aiheuttaa vaivan kuin vaivan." 

Sitten tulee kuitenkin se päivä, jonka tuomaa vitsautta ei Agnes-äidinkään parantavat yrtit voi taltuttaa.  

Maailmalta kaupunkiin seilaavien laivojen mukana saapunut outo ruttotauti, musta surma on löytänyt tiensä myös tämän perheen kotiin, ja Hamnetin kaksoissisar sairastuu tautiin. Nuori, 11-vuotias poika yrittää löytää sisarelleen apua, onnistumatta kuitenkaan siinä; äiti on kaukana lääkeyrttitarhassaan ja isä vielä kauempana teatteriseurueensa kanssa.

Taloon on saapunut kulkutauti, joka eristää perheen sisätiloihin; "tämä tauti on liian iso, liian väkevä, liian julma. Ylivoimainen vihollinen. Se on kiertänyt ja kiristänyt kärhensä lapsen ympärille eikä enää hänestä hellitä."

Ja viikon lopulla toinen lapsista on kuollut.

*****

Oi, kuinka hurmaannuin O'Farrellin kerronnan kauneudesta tässä surullisen kauniissa tarinassa, joka kuljetti minut vuosisatoja sitten eläneiden ihmisten maailmaan. Kerronnan suomennoksesta kiitos Arja Kantelelle. Kirjan upea kansi on myös erityisen kiitoksen arvoinen. 

Hamnet on uskomattoman vangitseva kertomus menetyksen jälkeen koetusta pohjattomasta surusta. Vaikuttavuudessaan vahvoja tunteita herättävä tarina äidin rakkaudesta, voimattomuudesta ja huolesta hädän keskellä. Sydäntäriipaisevaa luettavaa on myös isän kokema suru, jonka hän yrittää peittää teatterissa roolipukunsa suojaan, ja saattaa näin ajoittain unohtaa oman itsensä ja murheensa. 

" - poika on täällä jossakin, hänet täytyy vain löytää."  

"Muista minut"

  

Maggie O'Farrell

Hamnet

alkuteos Hamnet 2020

suom. Arja Kantele

Kustantamo S&S 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Murdo Macleod

 

Maggie O'Farrell (s. 1972) on moninkertaisesti palkittu pohjoisirlantilainen kirjailija, joka asuu Edinburgissa. Hänen tuotannostaan on aiemmin julkaistu suomeksi teokset Käsi jota kerran pitelin (2013) ja Varoitus tukalasta helteestä (2014). Hamnet sai heti ilmestyttyään ylistävän vastaanoton niin lukijoilta kuin kriitikoiltakin. Se voitti brittikriitikoiden kansallisen palkinnon ja nousi The New York Timesin ja The Sunday Timesin myydyimpien teosten listalle.




 

#lukumatkamenneisyyteen kohta Biofiktio / Elämänkerta 

#helmetlukuhaaste kohta Kirjassa sairastutaan vakavasti

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

 

 

Nella Clavinger tunnetaan 1700-luvun Lontoossa mystisenä naisena, joka jatkaa äitinsä kuoltua tämän perustaman hyvämaineisen rohtopuodin toimintaa. Nellan päähän oli iskostunut jo varhaisella iällä äidin periaate naisten auttamisesta, sillä Lontoossa oli vain miehille tarkoitettuja lääkäreitä. Nellan apteekki tulee olemaan vain naisille tarkoitettu parantava turvapaikka, joka palvelee nyt myös hieman erilaista asiakaskuntaa kuin äidin aikana. Apteekin hyllyseinämän takana olevassa salaisessa piilopaikassa Nellan myymät taitavasti naamioidut myrkyt päätyvät naisille, jotka käyttävät niitä heitä sortavia miehiä vastaan.

*****

Sääntöjä apteekkarilla oli kaksi:

1. Myrkkyä ei saa ikinä käyttää toisen naisen vahingoittamiseen.

2. Murhaajan ja uhrin nimet täytyy merkitä apteekkarin kirjoihin.

 

Mutta on Nellalla kuolettavien rohtojen joukossa myös monia parantavia rohtoja.

*****

Eräänä päivänä tuonne Lontoon pimeimpään sopukkaan, mutkittelevan kujan perukoille saapuu nuori Eliza; palvelija, joka on tullut toimittamaan emäntänsä alullepanevaa asiaa.

Nella: "pieni Eliza ja ensimmäinen kerta, kun hän oli ilmestynyt ovelleni kuluneessa viitassaan, surkeassa hatussaan ja posket silti niin nuorina ja raikkaina, kuin vastasyntyneellä. Sanan aidoimmassa merkityksessä hän oli valeasuinen. Täydellinen murhaaja. Moni palvelija oli murhannut isäntänsä Lontoon kaupungissa, mutta kuka olisi uskonut, että kaksitoistavuotias voisi tarjoilla myrkytetyn munan aamiaisella?" 

Tarvitessaan työssään tämän nuoren tytön apua, Nella ei voinut aavistaa, millaiseen vaaraan hän itsekin tulee joutumaan Elizan tekemän kuolettavan virheen takia. 

*****

Kaksisataa vuotta myöhemmin historioitsija Caroline Parcewell matkustaa Lontooseen. Yhteiseksi tarkoitettu hääpäivämatka on muuttunut miehen uskottomuuden tultua ilmi ja Caroline on matkalla yksin. Naimisiinmenon myötä  taakse jäänyt intohimo historian opiskeluun nousee yllättäen esille ja Carolinen jo unohduksiin jäänyt kiinnostus herää, kun hän osallistuu Thamesjoella järjestettävään "mudantongintaan". Carolinen kuraisesta jokivedestä löytämä pieni, sininen karhunkuvalla varustettu lasipullo linkittää hänet yli 200 vuoden takaisiin ratkaisemattomiin apteekkarimurhiin.

"Tämä lasiesine - hauras ja silti edelleen vahingoittumaton, vähän kuin minä itse - oli todiste siitä, että pystyin olemaan rohkea, seikkailunhaluinen ja tekemään vaikeita asioita itse."

Matka menneisyyden kaiveluun, aikamatka todellisten ihmisten elämään, heidän salaisuuksiinsa ja heidän kokemuksiinsa saa Carolinen tavoittelemaan entistä unelmaansa, historiantutkimusta.

"Hengästyneen ja epäuskoisen hiljaisuuden vallitessa yritin lopulta tajuta, mitä edessäni näkyi: Mikä oli ollut kateissa ja haudattuna aivan liian pitkään."

*****

Kirjan tapahtumat ajoittuivat 1790-luvun Lontoosta nykyaikaan ja ne kerrotaan kolmen naisen silmin. Oivallisesti rakennettu juoni ja kiinnostavat henkilöhahmot tekevät  lukemisesta todella nautittavaa. Yllättävä ja helposti mukaansatempaava tarina kuljettaa minut syrjäisen laitakaupungin pimeille ja vaarallisille kujille, ja tuo reilun kahdensadanvuoden takainen tunnelma noilla kujilla piirtyy ihmeen uskottavasti silmiini kirjan sivuilta. Kirja on myös kiehtova tarina siitä, kuinka tärkeää on uskaltaa tavoitella unelmiaan, ja tarina ymmärryksestä, että muutoksen uuteen, erilaiseen elämään voit tehdä vain sinä itse. 

"Ja kaikki tämä on pienen joesta löytyneen lääkepullon ansiota."

 

Sarah Penner

Myrkynkeittäjä

The Lost Apothecary 

suom. Päivi Paju

HarperCollins 2021 

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Goodreadsista

 

Sarah Penner on yhdysvaltalainen kirjailija. Hän työskentelee rahoitusalalla. Myrkynkeittäjä on hänen esikoisteoksensa, jonka käännösoikeudet on myyty 23 maahan.

 


tiistai 3. toukokuuta 2022

Elly Griffiths: Kivikehä

 

kuva Tammi

"Astu kivikehään niin ympyrä sulkeutuu."

Toistaako historia itseään, kun Ruth Galloway ja Harry Nelson palaavat vuosien jälkeen suolamarskille, nyt tutkimaan kadonneen tytön tapausta. Kivikehän sisältä löytyy kivinen paasiarkku, joka sisältää ihmisen luita. Liittyykö hiljattain paikkakunnalta kadonneen tytön tapaus ja Ruthin saama uhkauskirje paalukehän aiempaan tapaukseen? Palaako menneisyys kummittelemaan marskimaalle?

"Kun Ruth kaivoi marskimaalla ensimmäistä kertaa, hän oli parikymppinen sinkku ja akateemisen uransa kynnyksellä. Nyt hän on edelleen sinkku, mutta hänellä on seitsemänvuotias tytär ja äärimmäisen monimutkainen ihmissuhdemenneisyys."

Ruth elää tyttärensä Katen ja Flint-kissansa kanssa aivan marskimaan laidalla, eikä hän haluaisi asua missään muualla. Ruth rakastaa tätä kaunista Norfolkin muinaista marskialuetta. Syksyisin talvehtimaan saapuvat valtavat hanhiparvet valtaavat alueen.

Aurinko värjää lintujen siivet vaaleanpunaisiksi niiden kierrellessä ja kaarrellessa.

*****

Ruthin ja Nelsonin mutkikas suhde on jämähtänyt paikoilleen ja keskittynyt nyt vain yhteisen tyttären Katen ympärille, ja tämä tuntuu sopivan Ruthille oikein hyvin. Epävarmuuden keskellä seikkailevan Nelsonin huolenaiheena on lähiaikoina syntyvä lapsi, jonka isyydestä hänellä on pieni epävarmuus. Uusi rikostutkinta marskimaan alueella nostaa taas pintaan ne tunteet, joiden olemassaoloa Ruth ja Harry ovat yrittäneet itseltään piilottaa. Suhde, joka joutuu nyt tulilinjalle heidän paneutuessa yhä syvemmälle tapaukseen liittyviin riskeihin, miten sen käy? 

*****

Saavuttuaan kaivauksille Ruthin eteen astuu mies menneisyydestä, näin hän aluksi kuvittelee. Pitkä vaalea tukka, säänpieksämät kasvot, voimakas nenä ja kirkkaansiniset silmät; "Erik?" hän sopertaa. 

Paikalle saapuva mies on Leif Anderssen, ja Ruthin mieleen palautuu myrskyinen yö, ja petollisella marskimaalla takaa-ajossa hukkunut Erik. Kiviesineiden asiantuntijan ominaisuudessa paikalle on saapunut hänen vanhan ystävänsä professoripoika tutkimaan isänsä paalukehältä löytyneitä pyhiä kiviä, noitakiviä. 

*****

Itseään toistavan menneisyyden keskellä, paras toivo löytää johtolankoja lepää Ruthin mielestä itse luissa. 

*****

Kivikehän tarinassa tuntuu niin tutulta palata sympaattisen luututkija Ruth Gallowayn ja hänen lähipiirinsä elämään. Miten mukava on taas tavata kaikki ne ihmiset, jotka ovat tulleet minullekin niin tutuiksi. Yksi hyväntahtoisimmista tarinan henkilöhahmoista on Cathbad, oudosti pukeutuva ja käyttäytyvä druidi. Useimmissa sarjan kirjojen "loppuhuipennuksissa" hänen yllättävä ilmestymisensä paikalle saa sydämen sykkeen laskemaan (ainakin minulla), koska Cathbad ei taatusti jätä rakkaita ystäviään Ruthia ja Harrya pulaan. Rikoskomisario Nelsonin epämääräinen "haahuilu" kahden perheen välillä tuntuu ahdistavan välillä jopa häntä itseään.

Tässäkin tarinassa luonto on vahvasti läsnä ja Norfolkin muinaiset pyhät marskimaat ja alueen karu kauneus maalautuvat silmiini niin kauniina ja todentuntuisina. Kevään värikkyys muuten niin harmaassa maisemassa; 

"Polkujen varrella on noussut lumikelloja, 

ja siellä täällä pilkottaa kirkkaankeltaisia rentukoita."

*****

 

kuva Tammi
 

Ruth Galloway-mysteerin 12. osa Lyhdynkantajat ilmestyy jo syyskuussa 2022. 

"Ratkeaako Ruthin ja Nelsonin tulevaisuus vihdoin?" 

 

 

Elly Griffiths

Kivikehä

The Stone Circle 2019

suom. Anna Kangasmaa

Ruth Galloway-mysteeri #11

Tammi 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Sara Reeve


Elly Griffiths ( s. 1963 ) on englantilainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten Ruth Gallowayn rakastetuista seikkailuista. Ennen kirjailijauraansa Griffiths, oikealta nimeltään Domenica de Rosa, työskenteli lastenkirjallisuuden toimituksessa kustantamossa. Ruth Galloway-sarjan idea syntyi lomalla Norfolkissa, kun de Rosan aviomies oli juuri vaihtanut alaa ja ryhtynyt arkeologiksi. Ahmittavan hyvä dekkarisarja on kaapannut paikkansa lukijoiden ikisuosikkina.  

 

#lukumatkamenneisyyteen kohta Luonto

#helmetlukuhaaste kohta 29 Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa