Ariel Lawhon: Koodinimi Hélène

kuva Docendo

 

Eletään vuotta 1936 kun australialainen toimittaja Nancy Wake tapaa työmatkalla Pariisissa ollessaan Henri Fioccan, josta tulee hänen elämänsä suuri rakkaus. 

Saman vuoden aikana Nancy joutuu todistamaan juutalaisiin kohdistuvia julmuuksia ollessaan työmatkalla Wienissä. Ruskeapaitojen silmittömän brutaalien terroritekojen seuraaminen saa Nancyn tekemään päätöksen, joka johtaa hänet keskelle toisen maailmansodan taisteluita. Nancy oli muutama vuosi aiemmin haastatellut Hitleriä, ja häpeää nyt myöntää aliarvioineensa miehen vaikutusta maailman tuleviin tapahtumiin. 

*****

Elämä saksalaisten miehittämässä 1940 vuoden Ranskassa, jonne Nancy on miehensä kanssa muuttanut, on erittäin vaarallista. Ranskan vastarintaliikkeeseen liittynyt Nancy koulutetaan vakoojaksi ja hänet pudotetaan laskuvarjolla keskelle sissisotaa, jossa hänet tullaan tuntemaan koodinimellä Hélène.

*****

Ja niin tästä nokkelaälyisestä ja rohkeasta naisesta tuli taistelutantereella tasavertaisesti kohdeltu johtaja, joka johti hyökkäyksiä saksalaisten asemiin. Hän oli se saksalaisia piinannut hurjapäinen vakooja, jolle Gestapo antoi nimen Valkoinen hiiri. 

"Huulipunalla on vahva vaikutus siksi, että se häiritsee keskittymistä. Miehet eivät näe kiukun leimahduksia naisen silmissä eivätkä huomaa, vaikka naisen käsi olisi nyrkissä. He näkevät naisen, eivät soturia, ja siitä saan yliotteen. En pysty antamaan kunnolla turpiin enkä kantamaan aikuista miestä taistelutantereen poikki, mutta pystyn maalaamaan huuleni kuin henki olisi siitä kiinni. Ja totta puhuen tätä nykyä se usein onkin." 

*****

Koodinimi Hélène on huikaisevan jännityksentäyteinen, tositapahtumiin perustuva tarina, joka on fiktiivinen kertomus Nancy Waken saavutuksista brittijoukkojen agenttina toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen Wake oli yksi palkituimmista naisista, jonka saavutukset jäävät toisen maailmansodan historiaan. 

Kirjan henkeäsalpaava tarina oli niin tuskallista luettavaa, että keskeytys lukemisessa oli ajoittain paikallaan. Muistutus tapahtumien todenperäisyydestä oli koko ajan läsnä ja tietoisuus siitä kuinka paljon henkilökohtaisia uhrauksia nämä kirjan tapahtumat pitävät sisällään. 

Tämä oli taas yksi niistä kirjoista, joka jätti vahvan jäljen lukumuistiin pitkäksi aikaa. 

*****

Ariel Lawhon

Koodinimi Hélène 

alkut. Code Name Hélène

suom. Päivi Rekiaro

Docendo 2023 Harper Collins 

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

Kristee Mays Photography

 

Ariel Lawhon on kriitikoiden ylistämä amerikkalainen bestseller-kirjailija, jonka tuotanto käsittää hiustoriallisia teoksia.Lawhonin teoksia ovat mm. I was Anastasia Venäjän tsaarin tyttärestä ja Flight of Dreams ilmalaiva Hindenburgin viimeisestä lennosta. 

 

 

 

Jenni Stammeier: Tyttö maissipellossa

kuva Docendo

 

"Anna Jokinen katosi tanssi-illan jälkeen Torontossa joulukuussa 1913. Keuruulaispiika löytyi henkitoreissaan maissipellosta lähes kolme viikkoa myöhemmin." 

Kiinnostavaksi tämän suomalaissiirtolaisen mystisen tarinan tekee se, että poliisin mukaan mitään rikosta ei oli tapahtunut. Todettiin, että englanninkieltä ymmärtämätön nuori nainen oli vain eksynyt. Yksin iltamyöhällä kuljeksinut vajaa-älyiseksikin epäilty tyttö oli monien mielestä itse syypää kohtaloonsa.

Toronton poliisin epäilyt mahdollisesta epäonnisen romanssin aiheuttamasta valkoisen orjakaupan uhriksi joutumisesta olivat myös hetken aikaa tutkinnan alla.

Lähes kolme viikkoa talvipakkasen kourissa harhailleen, lopulta kylmyyteen ja nälkään kuolleen Anna Jokisen tapauksessa moni seikka oli jäänyt avoimeksi. 

"Mitä sellaista oli tapahtunut, että hän mieluummin valitsi yksinäisyyden, kylmyyden ja nälän kuin paluun ihmisten pariin?" 

*****

Tyttö maissipellossa on erittäin kiinnostava aikamatka 1900-luvun alun suomalaisten, maaseuduilta suurkaupunkeihin tulleiden siirtolaisnaisten elämään. Miesvoittoisissa kaivoskaupungeissa nuoret naimattomat naiset olivat hyvinkin haavoittuvaisessa asemassa. Mainareiden kansoittamiin kaupunkeihin ja metsäkämppäkyliin saapuvat nuoret naiset saivat karun vastaanoton, Kanada ei ollutkaan se luvattu paratiisi, jonne he kuvittelivat saapuvansa. 

Maissipeltoon piiloutuneen Anna Jokisen mysteerikuolema on tarina yhdestä naiskohtalosta, arvoituksellinen ja selittämätön tapaus.

"Hänessä ei ole mitään omituista tai erityislaatuisuutta"  

 

Jenni Stammeier

Tyttö maissipellossa

Anna Jokisen mysteerikuolema 

Docendo 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Docendo

 

Jenni Stammeier on tuottaja ja tietokirjailija, joka on tutkinut Amerikkaan lähteneiden suomalaissiirtolaisten vähemmän juhlittuja kohtaloita.

 

 

 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 13. (Kirjassa tapahtuu rikos) 

 

Simo Halinen: Nainen joka katosi

 

 

Mieheen iskee ahdistus ja hänen on pakko poistua kesken äitinsä hautajaisten. Sukulaiset odottavat häneltä, vainajan vanhimmalta pojalta muistopuhetta. Mutta muistelut neuroottisia raivokohtauksia saaneesta äidistä, jonka vihan kohteena erityisesti hän esikoispoikana oli, mitä hän voisi tästä sanoa?

"Paskat. Minun äitini oli sairas! Hän lukitsi minut pienenä pimeään huoneeseen miettimään tekojani! Hän pesi suuni saippualla kunnes en enää uskaltanut puhua!"

Ja niin mies päättää tehdä saman kuin lapsena, kadota. Äiti oli kuollut, mutta hän oli elossa, eikä äidillä ollut enää pääsyä hänen maailmaansa.

*****

Iltaöisen junamatkan jälkeen, saavuttuaan takaisin Helsinkiin hän kohtaa baarin terassilla salaperäisen naisen. Yhteisellä, yöllisellä venematkalla mies tulee vakuuttuneeksi siitä, että nainen kantaa sisällään jotain synkkää salaisuutta. Kiinnostusta herättävän naisen menneisyydessä tuntuu olevan piiloitettuja asioita ja muistoja, joihin ei saanut törmätä.

Miehen ja naisen välille syntyy kuitenkin intohimoinen suhde ja seuraavat viikot olivat onnellista, mutta erikoista aikaa; "meistä tuli jonkinlaisia rakastavaisia, joilla kummallakaan ei ollut menneisyyttä."

*****

Eräänä päivänä, ehdittyään jo rakastua mieheen nainen yllättäen katoaa. Ei miehen takia, vaan omasta syystään. Tumma menneisyys on löytänyt naisen ja saanut kiedottua lonkeronsa hänen ympärilleen. Suojellakseen itseään ja rakastamaansa miestä naisen oli livahdettava varkaan lailla miehen elämästä.

"En voisi sitoa häntä enempää itseeni ellen olisi valmis ottamaan seuraavaa askelta. Ja koska tiesin etten ollut, kai minä jotenkin etsin hetkeä, jolloin katkoa siivet miehen unelmilta." 

*****

Lähdettyään etsimään naista, mies voi vain toivoa löytävänsä tämän ennen kuin on liian myöhäistä. Hän oli löytänyt naisessa ihmisen, josta ei voinut luopua.

"Hänen olemassaolonsa on ainoa asia, joka saa minut tuntemaan että olen elossa."

*****

Nainen joka katosi on koukuttava kertomus siitä, miten vaikea ihmisen on kohdata lapsuutta varjostaneet tragediat, kaltoinkohtelut ja kaikki traumaattiset tapahtumat. Koetun pahuuden muistoista ja sen lonkeroihin kietoutumisesta on vaikea irtautua ja uskaltaa luottaa taas ihmisten hyvyyteen. Uhrinkohtalosta, jonka varjossa on saattanut piileskellä on ihmeen vaikea luopua. Kirjan tarinan vangitsevaan ja ennalta-arvaamattomaan juoneen oli ihmeen helppo tempautua mukaan. 

*****   

Simo Halinen

Nainen joka katosi

CrimeTime / Docendo 2022

Kirjan kannen kuva Docendo

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Petri Mast

Simo Halinen (s. 1963) on helsinkiläinen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on julkaissut aiemmin kaksi romaania. Vuonna 2014 hänet palkittiin parhaan käsikirjoituksen Jussilla elokuvasta Kerron sinulle kaiken. 

 

 

#helmetlukuhaaste kohta Kirja on julkaistu vuonna 2022.

Marja Aarnipuro: Surmamäen kirous

kuva Crime Time

Viikko-lehden toimittaja Kaarina Riikonen viettää kipeästi kaipaamaansa kesälomaa maalla, mutta joutuukin yllättäen naapuritilalla syttynyttä tulipaloa sammuttamaan. Hän joutuu keskeyttämään lomansa ja keräämään tietoa tästä epäilyttävästä palosta, jossa kuolee valtakunnallisestikin tunnettu suurtilallinen Vilho Koistinen.

Penkoessaan juttua Kaarina joutuu keskelle seutukunnan synkkiä salaisuuksia. Tutkimusten tuoksinassa miellyttäviä yllätyksiä on kohtaaminen vanhan tutun komisarion kanssa, joka saa jälleen kerran Kaarinan aiemmat tunteet miestä kohtaan heräämään. 

Yllättäen Koivunen tapaa tutun toimittajan Kaarina Riikosen tullessaan palopaikalle. Koivusen mielestä Riikonen on kieltämättä melkoisen oma-aloitteinen ja välillä vähän uhkarohkeakin, mutta hänellä on hyvät vaistot ja hän on ollut aiemminkin auttamassa heitä  henkirikostutkinnassa.  

Koivusen työkaverit Helsingin rikospoliisissa eivät voineet ymmärtää väkivaltayksikön päällikön ratkaisua lähteä syrjäkylälle hoitamaan tylsiä rutiinihommia. Koivuselle itselleen kertynyt valtava rikosjutturuuhka ja esimiesrooli valtavine paineineen oli alkanut tuntua ahdistavalta, ja hänen ratkaisunsa oli ollut anoa siirtoa Kirkkonummelle.  Ja niinpä Anton Koivunen saapuu tutkimaan Riitta Aution ja rikostutkija Raivion kanssa Koistisen murhapolttoa.

*****

Kylällä vuosikymmeniä kerrotun Surmamäen sukusaagan mukaan Koistisen talon nuori emäntä oli aikoinaan hurahtanut uskoon, ja ahne uskonlahko oli yrittänyt jo vuosia saada suvun omaisuus haltuunsa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tarinan mukaan suvun päälle oli silloin langetettu kirous sukupolvien yli tapahtuvista onnettomuuksista. Viimeisimpänä tapahtumana oli lahkon pastorin vierailu, jossa hän oli manannut pahaa henkeä ulos Vilho Koistisesta.

Vilho Koistinen uskoi tähän Surmamäen kiroukseen. Yrittäessään vapautua siitä vanha mies sulkeutui vajaansa veistelemään krusifiksejaan, ja uskoi niiden avulla vapautuvansa tuosta pelkäämästään suvulle langetetusta kirouksesta. Tämä miehen jokasunnuntainen rutiini täytyi olla avain rikoksen ratkaisuun. 

*****

Aikaisempia Marja Aarnipuron Kaarina Riikonen ratkaisee -dekkareita en ole lukenut, mutta yllättävän helposti pääsin tämän viidennen osan tarinan sisään. Surmamäen kirous piti sisällään kiinnostavasti etenevän juonen, jonka mukana pääsin tutustumaan maaseudun taloihin ja tiluksiin, sekä kylän ihmisten salassa pidettyihin uusiin ja vanhoihin epäilyttäviin tekoihin ja tapahtumiin.

Kirjassa eletään tavallisten maaseudun ihmisten elämää, jonka rauhan rikkoo yllättävä tapahtuma. Voin kuvitella kyläläisten hämmennyksen ja pelon, jonka tapaus saa heissä aikaan. Kirjan tarina etenee rauhalliseen tahtiin, ja se, ettei kerronnassa mässäillä raakuuksilla teki lukemisesta minulle mieleistä. Toimittaja Kaarina Riikonen osoittautuu sympaattiseksi keski-ikäiseksi, hyvinkin uteliaaksi naiseksi, jolta mikään ei jää huomaamatta. Hänen ja rikosylikomisario Anton Koivusen mielenkiintoa herättävää keskinäistä kemiaa oli hyvinkin kiinnostavaa seurata. Kirja oli viihteellinen dekkari, jonka sivuilta välittyi myös hyväntuulisuus.

*****

Vanha mies piteli puista krusifiksia kädessään kuin kilpeä, jolla hän yritti suojata itseään pahaa vastaan. Miksi Jumala salli tämän tapahtua, vaikka hän oli yrittänyt parhaansa? Eihän hän paha ollut, vajavainen vain. Ja nyt herra oli hylännyt hänet.

Kirous oli lopulta tavoittanut hänetkin.  

 

Marja Aarnipuro

Surmamäen kirous

Kaarina Riikonen ratkaisee 5.

Docendo / Crime Time 2021

Kiitos arvostelukappaleesta  💝
 

kuva Hannes Paananen

 

Marja Aarnipuro on Apu-lehden päätoimittaja, joka harrastaa kirjoittamista ja kaikenlaista kuntoilua koirien kanssa ja ilman. Dekkarien lisäksi hän on kirjoittanut kolme omakohtaista tietokirjaa rintasyövästä (Rintasyöpävuosi, Rintasyövän jälkeen ja Rintasyöpämatka).

Anna-Liisa Hämäläinen: Diskokuningatar Eini

kuva Docendo

 

Laulaja Einin ura on kestänyt jo 44 vuotta. Pellon Orajärven kylässä vaatimattomissa oloissa kasvanut tyttö oli aluksi niin ujo, että hän uskaltautui laulamaan vain ison tv-tuolin takana. 14-vuotiaana hän alkoi esiintyä Sailons-yhtyeen solistina, 18-vuotiaasta asti hän on johtanut bändiä ja tehnyt yli 8000 keikkaa.

*****

Toivo Kärki kutsui Einin Helsinkiin sen jälkeen, kun tämä oli lähettänyt äänittämänsä laulukasetin Kärjelle. Einin Aila-sisko asui pääkaupunkiseudulla ja äiti saattoi turvallisin mielin lähettää tyttärensä tämän ensimmäiselle lentomatkalle. Ja olihan Toivo Kärki luvannut äidille huolehtia Einistä. Einin mielestä Kärki oli kuin nallekarhu. Hän oli välittävä, huolehtiva ja isällinen.

Koelaulutilaisuuden jälkeen tehtiin levytyssopimus, johon tarvittiin äidin ja isän nimet, koska Eini oli 16-vuotiaana vielä alaikäinen. Äiti oli iloissaan, mutta kantoi Einistä huolta, lähtihän tytär pienestä kylästä tuntemattomaan maailmaan.

Eini eli lapsuutensa pienessä Pellon kunnassa sijaitsevassa Orajärven kylässä, jossa tiivis ja tuttu kyläyhteisö lapsineen ja tuttuine aikuisineen tarjosi turvallisen kasvuympäristön. Helsingissä Eini tunsi olevansa maalainen, "junantuoma", niin kuin lapissa kutsuttiin muualta tulleita. Hänelle lappilaisuus oli voimavara, eikä hän ole koskaan hävennyt sitä. 

Einin isoveli Rami kuuli Palace-yökerhossa espanjalaisen Baccara-duon esittämän laulun Yes sir, I can boogie. Hänen lähetti singlen Einille, koska ajatteli sen sopivan hänelle. Mutta Topi Kärki oli eri mieltä.

"Jaha, ei, ei, ei! Ei Lapin tyttö tällaista läähätystä laula. Pitää olla vahvempaa sanottavaa." Eini oli pettynyt. Kärki oli Einille auktoriteetti.

Mutta onneksi, Toivo Kärjen muutti mielipidettään ja Eini saisi yrittää tuota hittiä, olihan tämä tuonut kappaleen Kärjelle. Finnlevyssä oli huomattu, kuinka Yes sir, I can boogiesta oli tullut hitti maailmalla ja myös Suomessa.

Irina Milan kirjoitti lauluun suomalaisen tekstin Yes sir, alkaa polttaa, ja marraskuussa 1977 Eini levytti vain 17-vuotiaana laulun, joka tulisi muuttamaan hänen elämänsä.

Einille pohdittiin taiteilijanimeä, mutta onneksi hän sai alkuaikojen ujoudestaan huolimatta sanotuksi: "Haluan olla Eini." Hän ei halunnut miksikään muuksi kuin mitä oli."Miten minun pitäisi puhua toisin? Murre oli osa minua."

Einin käydessä kotikylällään kaverit suhtautuivat häneen entiseen malliin. "Ethän sie ole muuttunut yhtään, olet ihan sama Eini kuin ennenkin."

Einin sitkeys lähtee hänen lappilaisista juuristaan, joista hän on ylpeä. Vaikeinakin aikoina hän tiesi selviävänsä, mutta vain tekemällä kovasti työtä. Jo kotikasvatus oli hänelle perusta ja merkitys kaikelle.

*****

Eini oppi tietämään ja tunnistamaan viihdealan kiemurat. Vuosien kuluessa hänestä kasvoi jämpti ja vaativa, ja hän tuli tietoiseksi omasta osaamisestaan. Einin uran alkuvuosina viihdebisneksessä elettiin miesten maailmassa, naiset olivat vain kahvinkeittäjiä ja sihteereitä. Hyökkäykset äitiyden ja työn yhdistämistä kohtaan. Oli tytöttelyä ja vähättelyä, piti olla vain vahva ja pärjätä kovassa viihdemaailmassa. 

Jo 18-vuotiaana Eini perusti oman Boogie-bändin ja keikkaili ahkerasti aina 1980-luvun loppupuolelle asti. Hän panosti esiintymiseen, levyt eivät tuottaneet hittejä. "Olin kultaisen keskitien kulkija - sitä kuljin - ja niitin. Ei tullut syviä laskuja, mutta ei nousujakaan. Listat olivat täynnä töitä ja se oli palkitsevaa. Myös yleisön vankkumaton tuki oli tärkeä." 

1980-luvun lopulla yleisön musiikkimaku alkoi muuttua, keikkaohjelmisto sisälsi tanssitavampaa musiikkia, ei enää diskohittejä. Alkoi vaikeat 1990-luvun vuodet, ilot ja surut.  Mutta niiden jälkeen, koskaan luovuttamatta Eini palasi 2000-luvun alussa lavoille entistä vahvempana.

Live-esiintyminen on Einin artistiuran ydin. Hän on huikea esiintyjä, joka saa yleisön mukaan alusta alkaen. Hänen aitoutensa ja vilpittömyytensä vetoaa ihmisiin. Hän hehkuu karismaa lavalle noustessaan. Ja hän on kasvanut ja parantunut palattuaan omalle linjalleen.  

Vuonna 2017 Eini alkoi etsiä uutta bändiä. Samuli Paldanius ja Jonne Aho tulivat koesoittoon Einin harjoitustiloihin Espooseen, ja heti heidän soittoaan kuultuaan; Einin sanoin: "Ei tarvinnut kahta sanaa sanoa." Bändiin kutsuttiin myös Pentti Väisänen ja Jussi Voutilainen. Eini on aina korostanut, että taitavien soittajien merkitys on hänen bändissään tärkeää.

Ja niin kokoonpano Kuumaa kamaa, ennakkoluulottomat ja korkean työmoraalin omaavat nuoret muusikot aloittivat keikkailun Einin kanssa. Pohjoisen tyttö oli löytänyt pohjoisen pojat. Ja Einin ura 40 vuotta myöhemmin, uutena diskoartistina uusien biisien kanssa, vanhaa genreä, mutta täysin kiinni tässä päivässä, näyttää sen, että Eini on aito diskokuningatar. 

*****

Marraskuussa 2019 Eini sai Teoston myöntämän Kullervo Linna-palkinnon ansioistaan viihde- ja tanssimusiikin korkeatasoisena esittäjänä.

*****

Kirjasta välittyy kuva lämpimästä, elämänmyönteisestä ja lähimmäisiä kunnioittavasta ihmisestä, joka ei ole unohtanut lappilaisia juuriaan, entisiä ystäviään ja Orajärven kylää. Ja kuinka kauniisti Eini muistelee vanhempiaan ja sisaruksiaan, erityisesti äidin merkitys ja rakkaus huokuu lämpimänä kirjan sivuilta. Kirja on elämän mittainen matka ujosta maalaistytöstä esiintymislavojen lamppujen loisteeseen, periksiantamattomaksi ja sisukkaaksi naiseksi, joka kantaa sisällään laulun ja esiintymisen palon.

Yes sir, alkaa polttaa.

 

Anna-Liisa Hämäläinen

Diskokuningatar Eini

Docendo 2021

Kiitos arvostelukappaleesta  💝

 

kuva Hanna Linnakko

 

Anna-Liisa Hämäläinen on kokenut journalisti, joka on toiminut pitkään aikakausilehtien päätoimittajana. Diskokuningatar Eini on hänen ensimmäinen elämäkertansa.

Polly Samson: Haaveilijoiden saari

 

Leonard Cohenin ja Marianne Ihlenin rakkaustarina alkoi tällä kuvankauniilla Hydran saarella. Kotimaassaan Kanadassa Cohen aloitti uraansa runoilijana ja saikin niillä arvostusta, mutta elämiseen runoilla saadut tulot eivät riittäneet. Apurahan turvin hän muutti Lontooseen ja tapasi siellä australialaisen kirjailijapariskunnan, George Johnstonin ja Charmian Cliftin, jotka muuttivat kesän alussa perheineen Kreikkaan, Hydran saarelle. Siellä runoilijoiden, taiteilijoiden ja muusikoiden boheemi piiri vietti kesää vuonna 1960. Myös Leonard Cohen pakeni Lontoon kurjaa säätä tälle saarelle ja alkoi viimeistellä Lontoossa aloittamaansa ensimmäistä romaaniaan. 

*****

Kirjan kertojaminä on Erica, joka teini-ikäisenä  saapuu saarelle luettuaan äitinsä ystävän Charmianin kirjoittaman kirjan. Edesmenneen äitinsä jättämien perintörahojen turvin myös Erica matkustaa poikaystävänsä Jimmyn kanssa tuolle lumoavalle saarelle. Tyhjät muistikirjat ja suru äidistään, niiden kanssa hän aloittaa kesäisten päivien viettoa tarkkaillen saaren elämää. Muistot äidistä, joka käski hänen toteuttaa unelmansa. Kirjoittaa kirja, se oli Erican unelma.

He saapuivat auringon laskiessa saarelle, jossa huumaava sitruunan tuoksu täytti tienoon. Saarelle, jossa ei ajettu autoilla, ei edes polkupyörillä. Joka ilta satamassa näkyi kolme varoitusväläystä ja niiden jälkeen saari peittyy pimeyteen.

*****

Lontoosta saarelle kesäksi muuttaneen kirjailijapariskunnan yhteiselämän täyttää Georgen sairauden aiheuttama ilkeys ja mustasukkaisuus, joka Charmian mukaan johtuu siitä, että vaimo rakastaa tätä saarta yhtä kiihkeästi, kuin aiemmin rakasti miestään. Mustasukkaisuutta aiheuttivat myös ystävät, joiden kanssa Charmian estottomasti seurustelee. Katkeruutta Georgelle myös aiheuttaa muistelut entisistä sotakirjeenvaihtaja-ajoistaan, jolloin hän tapasi kuuluisuuksia: Nehru, Churchill, Mao ja kävely Gandhin kanssa Gangerin rannalla. Ja hänen aiempien kirjojensa saama suosio.

*****

Saaren kirjailijapiireissä viettää aikaansa myös norjalainen kirjailija Axel Jensen, joka jatkaa omaelämäkerrallisen taiteilijaromaaninsa kirjoittamista. Vapaamielisellä ja estottomalla käytöksellään, välittämättä vaimonsa tunteista, Axel repii kesän aikana Mariannen  ja pienen poikansa elämän riekaleiksi. 

Saarelle tullut Leonard rakastuu Jensenin lumoavan kauniiseen vaimoon ja Leonardin ostettua saarelta talon myös Marianne muuttaa poikansa kanssa sinne.

Tuon kesän aikana saarella viettävän taiteilijayhteisön elämä näytti aluksi paratiisimaiselta; uinnit kallioisilla rannoilla täydenkuun aikaan, fosforinhohtoiset lamppujen valaisemat yöt, jolloin musiikki ja tanssi täyttivät rannan. Haikeat laulut ja säkeet omista runoistaan, joita Leonard lausui. Mutta pian alkoivat myös seuraukset näkyä, alkoholi, huumeet ja vapaamielinen elämä hajottivat avioliittoja.

*****

Melkein kuusikymmentä vuotta myöhemmin Erica kapuaa Aasinpaskakujaa ylös sydämenmuotoinen kivi taskussaan. Rinteiltä levittäytyvät maisemat turkoosinväriselle merelle. Tukka löyhälle poninhännälle sidottuna hän tuntee vielä olevansa se sama tyttö, joka saapui silloin ensimmäistä kertaa Hydralle. Sinä kesänä, vuosikymmeniä sitten, hän ei koskaan ajatellut, että tästä kauniista saaresta tulisi hänen kotinsa. Tuo Mariannelta saatu punertava kivi, talismaani (ehkä Orfeuksen kivettynyt sydän), jää portaille, jonne on jätetty muitakin lahjoja. Ehkä se löytää myöhemmin paikkansa oven taakse, jossa Leonard ja Marianne säilyttivät muitakin aarteitaan.  

*****

Minua viehätti boheemin taiteilijaelämän seuraamisen ohella, Hydran saaren kauniiden maisemien kuvailut. Joka kerta (ja aina) minulle käy näin; Kirjan tarinan johdattamana minä eksyn "omille poluilleni", nyt aluksi saaren länsikärjessä sijaitsevalle Bistin simpukanmuotoiselle, metsän rajaamalle hienolle uimarannalle. Kuin hevosenkenkä, jonka sisällä väreilee kullanhohtoisena sininen vesi. Kirjailijan silmiini maalaamat huikaisevat maisemat saivat minut(kin) haukkomaan henkeäni. Myös ensimmäinen saapuminen (kirjan sivuilla) Hydran karun ja kallioisen saaren  kaupungin satamaan oli ikimuistoinen. Jo kirjan kaunis kansi antoi aavistuksen mielenkiintoisesta ja upeasta matkasta, enkä pettynyt. 

Paahteinen kesä, nostalginen ja koskettava matka taiteilijoiden parissa Haaveilijoiden saarella ja mieleeni jää soimaan Leonard Cohenin:

 So long, Marianne.

 

Polly Samson

Haaveilijoiden saari

alkuteos: The Theatre of Dreamers 2020

suom. Laura Jänisniemi

Docendo 2021

366 sivua

Arvostelukappale 

kuva Docendo