Jenni Räinä: Vaino

 

kuva Otava

 

Suomessa elettiin Isovihan aikaan (1713 - 1721) maan historian verisimpiä jaksoja Venäjän tsaarin joukkojen miehityksessä. Venäläiset sotilaat ja kasakat saapuivat ryöstöretkille myös Pohjanmaan pitäjiin. Ryöstettyään kaiken arvokkaan nämä julmat kasakat sytyttivät talot asukkaineen tuleen. Lasten ja naisten kohtalona oli kuljetukset Venäjälle, jonne heidät vietiin myytäväksi.

"Savuinen taivas on levittänyt värinsä kaikkialle."

Myös Iin suurpitäjä oli tsaarin joukkojen raakalaisen hävityksen kohteena. Paikallista nimismies Lillbäckiä oli varoitettu kasakoiden toistamiseen saapumisesta. Ryöstöjoukkojen aiempien käyntien jälkeen nimismies luulee, että pahin on jo tapahtunut, mutta kuinka väärässä hän onkaan. Jo aiemmin hänen kolme poikaansa oli ryöstetty "ihmisverona" venäläisten toimesta. 

"Tuleva jyskyy soiden vettämän maan sisällä ja laskee alas seutua halkovia vuolaita jokia mereen. Se humisee ikivanhojen petäjien latvoissa ja lemuaa ovista pelmuavissa savupilvissä. Se erottuu susien jolkotuksessa ja aaltojen kastelemissa tummissa rantakallioissa." 

*****

Valpuri pakenee kahden veljensä kanssa kotinsa savuavilta raunioilta. Sinne jäivät julman kohtalon raakalaisten jäljiltä saanut muu perhe. 

Maria-tädin mökin kautta ja hänen neuvojansa noudattaen Valpuri, Hannes ja Matti nousevat jokivartta pitkin ylös, suojaavan metsän kietoutuessa ympärille. 

"Teijän häätyy mennä kauas teistä ja poluista. Ette voi kulkea tuttuja reittejä kun sinne ne pirutkin hakeutuu. Kulkekaa jokivarren mettiä yötä myöten niin ne eivät teitä nää. Kai Hannes muistaa reitin isän vanhalle eräsaunalle?" 

 *****

Kasakoiden mukana kotiseudulle palaava poika, "ryssänrengiksi" kaapattu Kustaa joutuu menemään kotitaloonsa ryöstöretkelle. Ovella isä on vastassa poikaansa, jota ei ollut onnistunut suojelemaan. Nyt tämän muuttuneen, kiivassilmäisen pojan tehtäväksi oli määrätty paljastamaan kylän asukkaiden piilot ja tuhota ne. 

"Miten saattoikin olla niin, että tuttuihin kasvoihin oli istutettu vieraat silmät..."

 *****

Voi, kuinka kauniisti Räinä kuljettaa tätä todellisuuteen pohjautuvaa julmaa tarinaa. Tunteiden vyöry, minkä kirjan sisältämä teksti sai minussa aikaan oli jotain, jolle en taida löytää sanoja. Tarinan sisältä huokuva järkytys, rumuus, raakuus ja julmuus vuorotteli voiman, toivon, surun ja hiljaisuuden kanssa. Ja kuinka pohjoisen kaunis luonto sulautui upealla tavalla osaksi tätä kaikkea. Kirjan silmiä hivelevän kaunis kerronta kyllä taas osui ja upposi minuun, kuten aiemminkin Jenni Räinän upean teoksen Suo muistaa kohdalla 💚

"Meri helkkyi mäntyjen lomassa. 

Ne tuoksuivat rannan lähellä makeammalta kuin syvemmällä metsässä." 

***** 

  

Jenni Räinä

Vaino

Otava 2025 

Otava / Teija Soini

 

Jenni Räinä (s. 1980) on Oulussa asuva kirjailija ja toimittaja. Hän on yksi Tieto-Finlandialla palkitun Metsä meidän jälkeemme-teoksen (2019) kirjoittajista. Hän oli ehdolla palkinnon saajaksi myös Reunalla-kirjalla (2017), ja esikoisromaani Suo muistaa (2018) oli Botnia-palkintoehdokas. Keväällä 2025 ilmestynyt, kiitetty Veden ajat-teos on kaunokirjallinen tietokirja vesistöstämme.

 

 

Tuire Malmstedt: Luusaari

 

kuva Aula & Co

 

"Pahinta ei ole läheisesi kuolema. Pahinta on ettet tiedä, missä ja kenen armoilla hän on"

Vuoden 2021 keväällä Jyväskylästä näyttää tulleen "kadonneiden kaupunki". Jo aiemmista sarjan osista tutuksi tulleen rikosetsiväkaksikon eteen putkahtaa lähes päivittäin uusia katoamistapauksia. Mihin kaikki nämä nuoret ovat kadonneet? Matilda ja Elmo ovat joutuneet tutkinnoissaan umpikujaan, koska he eivät millään tunnu löytävän yhtäkään yhdistävää tekijää näiden kadonneiden välillä. 

Sitten poliisi alkaa saada postitse kadonneista otettuja kuvia, joiden takana on outoja numeroita ja teksti: "Elossa, vielä". Onko näissä numerosarjoissa jotain, minkä kautta päästäisiin tuon nuoria kaappaavan rikollisen jäljille? 

*****

Eräänä päivänä Elmon on kuitenkin astuttava syrjään tapausten tutkinnasta, kun hänen kihlattunsa Inari katoaa juoksulenkillään. Miten Matilda nyt pärjää ilman tuttua työpariaan?

Elmo on kuitenkin päättänyt tahollaan selvittää, mitä vuosikymmeniä sitten metsästäjien majana toimineen ränsistyneen mökin lähistöllä tapahtuu. Ja liittyykö Inarin vanhempien luota löytynyt lintukuvioinen vanha peltirasia naisen katoamiseen.

***** 

- Maan alla olevasta tyrmästä voi päästä pois, mutta ei vapauteen, sen kaapatut uhrit kauhuissaan vihdoin ymmärtävät -

*****

Metso & Vauramo-sarjan 4. osassa Luusaari tapahtumien keskiössä oli nyt Jyväskylän seutu. Kirjan fiktiivinen tarina kietoutuu Utøyan saaren järkyttäviin vuoden 2011 tapahtumiin, ja tuon karmean teon muistaminen nosti lukemisen aikana ajoittain kauhunsekaisia tunteita. 

Taitavan koukuttavalla tavalla oli Tuire Malmstedt saanut taas kudottua salaisuuksien verkon, jonka syövereistä ei ollut taaskaan helppoa löytää ulospääsyä. Tiesin kyllä jo sitä odottaa sarjan edelliset osat luettuani. Aiemmista osista minut lumosi vahvalla kerronnallaan Lapin maisemiin johdattanut Lumihauta. 

*****

Tuire Malmstedt

Luusaari

Metso & Vauramo-sarja osa 4.

Aula & Co 2024 

Kiitos arvostelukappaleesta  💝

 

kuva Sara Lehtomaa

 

Tuire Malmstedt (s.1974) on pieksämäkeläinen kirjailija ja kieltenopettaja. Matildasta ja Elmosta kertovassa sarjassa on ilmestynyt aikaisemmin kolme kirjaa. Dekkariseura palkitsi hänen ensimmäisen teoksensa Pimeä jää (2018) vuoden parhaana esikoisdekkarina. Malmstedt on lukijoiden listauksissa toistuvasti Suomen suosituimpia dekkarikirjailijoita. 

 

kuva Aula & Co

 

Metso & Vauramo-sarja hyytävä 5.osa Lintusielu ilmestyy jo elokuussa 2025. 

 

 

 

 

Marja-Leena Tiainen: Jäämeren vettä, Laatokan laineita

 

 

 

Kinnaslahti-sarjan päätösosassa seurataan leskeksi jääneen Annamarin elämää uudessa ympäristössä. Entisen elämän taakseen jättänyt Annamari asustelee nyt kaupungin vuokrakaksiossa. Menetetystä, skandaaliin päättyneestä työntäyteisestä elämästä ei ole enää mitään jäljellä. Vain muistoissaan Annamari saattaa palata Kinnaslahdelle. Talonkin hän oli joutunut myymään, ja rahojen ja maineen menetyksen myötä kaikkosivat myös ystävät.

Nyt elämä kissan kanssa kahdestaan on liiankin rauhallista, mutta kirjoittamiselle Annamarilla on taas aikaa. Onhan hän aiemmin jo pieniä viihdetarinoita saanut tallennettua paperille. Yksinäistä elämää viettäessään hän haaveileekin nyt kirjailijan urasta.

***** 

Menneisyys ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Vuosia piilossa olleet salaisuudet, jotka äkillisesti kuollut veli on jättänyt jälkeensä, saavat Annamarin palaamaan takaisin Kinnaslahdelle. Siitäkin huolimatta, että oli päättänyt olla koskaan sinne palaamatta.

***** 

Olipa mukava palata jo Lauantaitanssit- kirjan myötä tutuksi tulleisiin Kinnaslahden maisemiin. 

Erityisesti minua puhutteli se konstailematon kerronta, minkä myötä saatoin taas aistia tuon vuosikymmenten takaisen elämänmenon. Annamarin tarinaan oli helppo päästä mukaan, niin kauniin kiehtovalla tavalla se vei mennessään. 

***** 

Marja-Leena Tiainen

Jäämeren vettä, Laatokan laineita

Icasos 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Icasos

Marja-Leena Tiainen (s. 1951) on kuopiolainen kirjailija. Hänen tuotantoaan on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, liettuaksi ja viroksi. Hän on saanut mm. Topelius-palkinnon, Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan taidepalkinnon, Savonia-kirjallisuuspalkinnon, Valtion 5-vuotisen taiteilija-apurahan, Anni Swan-mitalin ja Valtion taiteilijaeläkkeen.

 

 

 

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

kuva Gummerus

 

"Onko se vielä kaukana, äiti? pienempi poika kysyy. Hän katsoo minua ahkiosta, pieni nenä kylmästä punaisena, muuta ei kolmevuotiaasta näy. Onko se kaukana vasemmalla?" 

Loputtomalta tuntuu se matka, jolle Priita-Kaisa on lähtenyt, ahkiota perässään vetäen hiihtämään pienten poikiensa kanssa. Kaksi aviotonta lasta synnyttänyt, kotikylänsä kirkossa seurakunnan edessä häpeästään vastaamaan joutunut nainen on liittynyt seurueeseen, joka on matkalla Sodankylästä kohti Norjaa. Pitkän ja karun vaelluksen päämäärä on Ruijassa oleva Pykeija, jossa runsaiden turskasaaliiden kehutaan tuovan paremman elämän matkaan lähteneille suomensukuisille kveeneille. 

Entisessä elämässä yhteiselo naimisissa olevaan Askan Mikkoon on herättänyt pahennusta ja perillä hyisen jäämeren rannalla Priita-Kaisan aikomus on löytää lapsilleen isä ja kalastukseen sopiva kumppani. Eletään 1850-luvun loppua, miesten hallitsemassa maailmassa, jossa hänkin, parantajan ja kätilön taidoistaan kuuluisa nainen tarvitsee rinnalleen miehen. Onko Priita-Kaisan rakastamasta Mikosta mieheksi, joka tuo heille turvaa?

*****

Todellisuus ja yliluonnollinen taianomaisuus ovat upeasti sekoittuneena tässä romanttisen rakkauden sävyttämässä tarinassa, joka pohjautuu Ingeborg Arvolan esiäidin elämään. Pohjoisen luonto ja sen kaunis kaamos on upeasti kuvattu kirjan sivuilla.

"Tuskin näkyvä kannikka marraskuun aurinkoa murtautuu esiin pilvistä tunturin yllä ja saa kaiken kimaltamaan." 

Luonnon ja ihmisen taikavoimainen yhteiselo on niin puoleensavetävästi saatu esille, että melkein tunsin itsekin olevani tuon tarinan sisällä.

Askeleet narskuivat pakkasaamuina - "Nyt me herätämme pikkuväen,-" 

*****

Vaikuttava Ruijan rannalla-sarjan aloitusosa, jonka jatkoa odotan mielenkiinnolla.

 

Ingeborg Arvola

Jäämeren laulu

alkut. Kniven i ilden

suom. Aki Räsänen

Ruijan rannalla-sarja 1.osa

Gummerus 2024

 

kuva Fartein Rudjord

 

Ingeborg Arvola (s. 1974) debytoi kirjailijana vuonna 1999. Lukijat ja kriitikot hurmannut Jäämeren laulu oli hänen suuri läpimurtonsa, joka voitti Brage-palkinnon ja oli ehdolla useisiin muihin palkintoihin, kuten Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon. Romaani aloittaa Arvolan isoisoisoäidistä Priita-Kaisasta kertovan kiehtovan Ruijan rannalla-sarjan. Sen käännösoikeudet on myyty 11 maahan.
 

 

 

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies

 

kuva S&S

 

Emerentia Brant on 1820-luvun Oulussa porvaristalossa asuva nuori nainen, jonka päivät täyttyvät lukemisen opettamisesta mamselli Wacklinin tyttökoulussa. Kaupungissa sijaitsevan köyhäintalon aikuisten luonakin hän pistäytyy opetusta antamassa, milloin ei huolehdi kotitilansa asioista ja palvelusväestä. 

Hienostelevan äitipuolen, Dorotea-rouvan ainut huoli on löytää Brantien kauppahuoneelle jatkaja ja siinä asiassa Emerentia onkin äitipuolen kaavailujen mukaan tärkeässä osassa. Emerentian isä, Simon Brant on vaurastunut tervakaupalla ja hänen perustamansa  kauppahuoneen tulevaisuus on nyt Emerentian varassa. Toiminnan turvaamiseksi avioliitto Dorotean sukulaispojan Jakob Maksan kanssa olisi äitipuolen mielestä ainut mahdollisuus saada kauppahuoneelle porvarisoikeudet. Emerentiaa ei tällainen tulevaisuus kiinnosta.

*****

Harkitsevana miehenä aiemmin itseään pitänyt Larry Von Rosen on suostunut ystävänsä August Montin ehdotukseen karistaa Tukholman pölyt joksikin aikaa kannoiltaan, ja hän onkin nyt saapumassa Montinien fregatilla pitkästyttävän ja myrskyisen merimatkan jälkeen Ouluun. Margaretha-tätinsä kanssa Tukholmassa varttunutta Larrya odottaa suunniteltu avioliitto tädin naiman kreivin ainoan perillisen, nyt 16-vuotiaan tyttären kanssa. Tulevaisuudestaan ahdistusta tunteva Larry pääsee tällä matkalla ottamaan etäisyyttä tätinsä suunnitelmiin.

*****

Maman järjestää Tukholmasta tulleille aatelisille illalliset, jonne myös Emerentian on osallistuttava, vaikkakin äitipuolen mielestä paikalle saapuvat aatelismiehet eivät ole kiinnostuneita Emerentian kaltaisista porvarintyttäristä.

Mutta jotain tapahtuu aatelismiehen ja porvarintyttären välillä. Illan päätteeksi Larryn ja Emerentian katseet kohtaavat ja jäyhä aatelismies Tukholmasta on jäänyt lähtemättömästi nuoren naisen ajatuksiin. 

*****

Upeasti kerrottu historiallinen rakkaustarina pohjoisesta tervakaupungista Oulusta. Kirjan sivuilla tuoksuvan tervan lisäksi korviini kantautuu Perämereltä saapuvien aaltojen pauhu. Ja se suolaisen meren tuoksu. Vielä kaksisataa vuotta myöhemmin näistä kirjan tapahtumien ajoista, minäkin saan tuon tuoksun saman meren rantamilla tuntea.

"Merikosken taukoamaton, pehmeä kohina säesti kirkon kaunisäänisiä iltakelloja, kun hän jatkoi matkaansa itkua vastaan taistellen läpi kaupungin. Aurinko alkaisi pian painua kaupunkia suojaavan Hietasaaren taakse ja talojen kyljet ja katot saisivat hetken kylpeä kauniissa kultaoranssissa kajossa, ennen kuin myöhäiskevään ilta illalta hatarammaksi käyvä hämärä saavuttaisi ne."

Ihastuttava esikoisromaani, joka soljuvan kerronnan myötä kuljetti minut kiinnostavalle matkalle, ja saatoin aistia palan mennyttä historiaa. Minulle on nautinto uppoutua tällaisten tarinoiden keskelle ❤️

*****

Anu Vähäaho

En voi sua unhoittaa poies

Kustantamo S&S 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Teija Soini S&S

 

Anu Vähäaho on psykoterapeutti ja koko ikänsä omia tarinoita kirjoittanut historiallisten romanssien Ystävä. Vähäahon kotikaupungin, Oulun, historiasta innoituksensa saanut En voi sua unhoittaa poies on hänen esikoisromaaninsa.

Karoliina Niskanen: Muamo

 

kuva Bazar

Anna asuu nyt Pohjanmaalla. Hän on joutunut luopumaan unelmistaan, eräästä tanssimatkasta alkaneiden tapahtumien seurauksena. Hänestähän piti tulla taiteilija, mutta toisin kuitenkin kävi. Ja nyt hän, yläluokkainen ruotsalaisnainen on miniänä suomalaisessa talossa kaukana lakeuksilla. Edes syntynyttä lastaan hän ei halua. "Pitäköön anoppi lapsen." 

"Mikä on koti, Anna kysyy. Onko se paikka, jonne ihminen on syntynyt, vai paikka, jonne hän vahingossa eksyy? 

*****

Toisaalla, karjalaisen maatilan navetassa ahkeroiva Miniä joutuu anoppinsa komennuksesta jatkamaan töitään, vaikka kehoa polttavat tuskat enteilevät alkavaa synnytystä. Lypsyn suoritettuaan miniän on aika synnyttää. Saatuaan yksin navetassa lapsen maailmaan Miniä leikkaa napanuoran. Samoin ovat tehneet häntä aiemmin myös Muamo ja Buabo. "Ja niin Miniästä tulee Äiti".

*****

Kirjan tarina kuvaa kahden hyvin erilaisen äidin elämää: Miniänä Pohjanmaalla elävä Anna ja Laatokan Karjalassa elävä karjalaisnainen, miniä hänkin. Vasta kirjan loppusivuilla tämä, myös äidiksi tullut nainen nimetään Ainoksi.

Vuosien kuluttua näiden kahden naisen, Annan ja Ainon tiet kohtaavat, kun Pohjanmaalla olevaan taloon saapuu sotaa pakenevia evakoita: naisia, lapsia, mummoja ja lehmikarjaa. 

"Lapset istuvat rekien kyydissä jauhopussien päällä, vauvat nukkuvat tai itkevät nälkäänsä, äidit vetävät kuormaa mukanaan." 

*****

Kirjan tarina kuvaa naisen, miniän, äidin ja emännän elämää 1910-luvulta 1940-luvulle, keskellä sota-aikaa: Aikaa, jolloin Karjalasta evakuoidut ihmiset saapuvat läntiseen Suomeen. Aikaa, jolloin äidit joutuvat lähettämään lapsensa sotalapsiksi Ruotsiin. Aikaa, jolloin niin monet ihmiset joutuvat luopumaan kaikesta heille rakkaasta. 

Kirjan sivuilta nousee vahvana edellisten sukupolvien läsnäolo, joka välittyy tarinassa Miniän kokemana. Erityisen koskettavana tunsin kirjan viimeisillä sivuilla kahden naisen kokeman samankaltaisuuden, vertaisensa löytämisen. Mietteet, jotka maan toiselta laidalta matkannut Aino sanoitti Annalle:

"Onko tosiaan niin, että olen raahautunut läpi elämän vailla vertaistani. Niinkö Muamokin joutui elämään? Istui vanhojen ämmien juttuseurana, kaitsi lapsia ja miehiä, mutta oliko hänellä yhtäkään ystävää, saiko hän kokea sielunsiskouden?"

 Mieleenpainuva, monia tunteita herättävä tarina äideistä ja esiäideistä.

 "Muamossa naiset eivät ole vahvoja eivätkä heikkoja,

 naiset vain ovat."

 

Karoliina Niskanen

Muamo 

Bazar 2023 

 

kuva Uupi Tirronen

Karoliina Niskanen (s. 1987) valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta ja on työskennellyt niin näyttelijänä kuin ohjaajana. Hän on julkaissut musiikkia useilla levy-yhtiöillä ja kirjoittanut rap-lyriikkaa. Hän on myös suosittu äänikirjojen lukija.

Muamo on Niskasen toinen romaani. Hänen esikoisromaaninsa Tilhi käsitteli rikkinäistä lapsuutta ja vanhemmuuden haasteita, ja se valittiin ilmestymisvuonnaan 2020 Tiiliskivi-palkintoehdokkaaksi.

 

 

Anna-Kaisa Linna-aho: Myrskylasi

 

kuva Otava

 

Eletään jatkosodan päättymisen jälkeistä aikaa, kun Ellen palaa tuttuihin maisemiin, joista hän oli sotaan lähtenyt. Kotiseudulla odottaa työ vanhan, ison kartanon tilanhoitajana.

"Muistot olivat kiinnittyneet tuohon maisemaan, ne nousivat tien jokaisen mutkan takaa ja tulivat aaltoina järvelle päin .... Oliko hän halunnut palata tuttuun maisemaan ja onnellisimpiin päiviin ymmärtämättä, ettei entistä enää ollut, kaikki oli nyt toisin, ihmiset siirtyneet sijoiltaan?" 

Mikään ei ollut niin kuin ennen. Rintamalta poistuttuaan, uuden nimen turvin Ellen yritti salata entisen elämänsä kipeät muistot. Hurjaluonteiselta Valdelta, Korpivuoren tilan perilliseltä, Ellenin salaisuudet eivät olleet turvassa.

"Kuinka samanlaisia he kaksi olivatkaan, syntymästä saakka tuomittuja kantamaan muiden ihmisten pettymyksiä ja pelkoja." 

*****

Kotitilalla käynnin jälkeen ja hyvästit sille jätettyään Ellenin oli helpompi hengittää. Oliko vihdoin aika haudata entisen elämän mukana kaikki ne toiveet ja vaatimukset, mitä hänen taakakseen oli aiemmin asetettu?

"Ehkä elämässä kävisi niin kuin suuren ja vanhan kuusen syvässä varjossa kasvaneelle näreelle. Se kituisi valon puutteessa aikansa ja odottaisi hetkeään, etsisi maan alta juurilleen tukevat sijat, ja kuusen viimeinkin kaaduttua auringon edestä se lähtisi valtavaan kasvuun."

*****

Kartanon naapurissa asuva Lydia kaipasi puolestaan entisen elämän huolettomuutta, joka oli kadonnut miehen palattua mielensä haavoittaneena sodasta. Toipuminen sodan aiheuttamista traumoista ja kipeistä haavoista oli se, jonka kanssa heidän olisi nyt elettävä. Kaikilla heillä oli haavansa kannettavana.

*****

Myrskylasi on hienolla tavalla kuvattu kertomus historian vaietuista ihmiskohtaloista ja selviytymistarinoista. Salaisuuksista, joiden kanssa ei ollut helppo elää, ja siksi niistä oli vaiettava. Ainakin minut, tämän upeaa ja 'ah niin' soljuvaa kieltä sisältävän tarinan teksti vei mennessään. Vaikeasta, traumaattisesta aiheesta huolimatta tunsin nauttivani kaikesta siitä, miten kauniisti kirjailija oli saanut kuvattua luonnon kauneuden;

"Luonto oli sama, se oli ennen sotaa ja sodan jälkeen sama, linnut lensivät reittejään ja aallot silittivät rantahiekkaa, metsä kasvoi ja poikaset syntyivät, ja lapset."

 

Anna-Kaisa Linna-aho

Myrskylasi

Otava 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Anna-Kaisa Linna-aho

Anna-Kaisa Linna-aho on koulutukseltaan filosofian maisteri ja on opiskellut muun muassa kirjallisuutta ja poliittista historiaa. Hänen vuonna 2019 ilmestynyt esikoisromaaninsa Paperijoutsen sai Tiiliskivi-palkinnon ja sitä kiitettiin jatkosodan ajan kuvauksesta ja moninaisista henkilöhahmoista.

 

 

 

 #lukumatkamenneisyyteen23 kohta 24. (Kirjan kansi(kuva) miellyttää sinua) 

 

Mai Tolonen: Meiltä on aina lähdetty

 

"Kokonaisten sukujen elämä on juuttunut kotitilan multaan, painunut niin kiinni, että naapuritaloa kauemmaksi ei ole tohdittu. Meiltä on aina lähdetty. Työn perään, merille, Viipuriin, Amerikkaan, Pietariin. Ja kärryissä hautuumaalle."

*****

Välillä mummo puhuu Väinön mielestä hassusti; kastrulli ja kaffebrännare olivat outoja sanoja Väinön ymmärtää. Iäkkäällä Bertha-mummolla oli vielä muistissa se kieli, jonka hän oli oppinut synnyinseudullaan Pohjanmaalla 1840-luvulla. Nyt elettiin Viipurissa 1920-lukua ja kouluikäisen pojanpojan Väinön kiinnostus mummon tarinoista sai Berthan siirtymään muistoissaan vuosikymmenten taakse. 

"Mutta ei elämää voi muistaa. Voi muistaa vain jonkun pienen murusen, niin kuin tulenkajon kartanon väentuvassa tai korvarenkaat kämmenellä. miksi sitä muistaa jonkun tietyn asian, vaikka päivät ja vuodet sen ympäriltä ovat hävinneet? ja ovatko muistot totta vai muuttuvatko ne vuosien mittaan?" 

***** 

Valokuvien ja muistikirjan avulla Bertha yritti muistaa liki sadan vuoden takaisia asioita ja läheisimpiään, jotka hän pelkäsi unohtavansa. Väinölle kertoessaan hän uskoi siirtävänsä muistinsa talteen.

"Väinö oli vielä lapsi, hänen avullaan vainajat ja heidän varjonsa pysyisivät elossa monta vuotta senkin jälkeen kun Berthaa ei enää olisi."

*****

Nuoren Berthan elämä Pohjanmaalla muuttui, kun isä kuoli punatautiin. Perhe joutui myymään kotitalonsa ja äiti muutti veljien kanssa enon torppaan ja Berthan kohtalona oli piian pesti eräässä jokivarren talossa.

"Lapsuus repeytyi irti kotitalon pihasta, hävisi marraskuun hämärään eikä enää koskaan palannut." 

*****

Ei kulunut montakaan vuotta, kun Bertha alkoi äitinsä kanssa täyttää faasmorin vanhaa kapiokirstua. Bertha oli tavannut piikataloon heinäntekomieheksi tulleen Johanin ja kohta jo tanssittiinkin häitä. Katovuodet tekivät nuoren perheen elämästä kotipuolessa kuitenkin vaikeaa, ja Johanin haaveet paremmasta toimeentulosta saivat perheen muuttamaan etelämmäksi, toiselle puolelle maata.

"Matkaan vaan paremman elämän perään, niin kuin veli ja serkut. Heiltähän oli aina lähdetty. Niin oli Johan päättänyt. Berthaa hän ei ollut ottanut mukaan pohdintoihin."

"Johan etsi omaa paikkaansa, vaihtoi työtä ja asuntoa, ja Bertha lepatti mukana." 

*****

Myöhempinä vuosina, leskeksi jäätyään elämä kuljetti Berthan Viipuriin, jonne Johan oli jo vuosia sitten luvannut hänet viedä. Sieltä Bertha löysi talon ja syreenimajan, ja sinne hän asettui lapsikatraansa kanssa. Nyt hänen täytyi opetella pärjäämään, edessä oli sotavuodet  ja vallankumous. Huoli omasta ja lasten elämästä oli nyt hänen harteillaan. 

*****

Soljuvasti etenevä, upeaa kieltä sisältävä kirja oli unohtumaton lukukokemus, joka jätti minuun vahvan lukujäljen. Erittäin vangitsevasti kuvattu, todellisuuteen perustuva kertomus sinnikkäästä naisesta, jonka selviytyminen suomalaisen historian mullistusten aikana oli mieleenpainuvan koskettavaa luettavaa. Kuinka paljon historia kätkeekään sisälleen tällaisia tarinoita ja kohtaloita. On hyvin tärkeää muistaa ennen meitä eläneet ihmiset ja kaikki ne kärsimykset, minkä eteen he ovat joutuneet taistelemaan. Ja muistaa, että vajaa pari sukupolvea sitten suomalaistenkin ihmisten kohtalona oli kuolla nälkään. Lähteminen oli noina kohtalon vuosina Suomen historiassa usein se ainoa mahdollisuus selvitä hengissä.

"Pimeys antoi periksi. 

Maisemasta irtosi hiljalleen puiden runkoja, talon nurkkia, 

lumeen jääneitä eilisen jälkiä. Edessä oli outo aamu. 

Tänään he lähtisivät." 

Mai Tolonen

Meiltä on aina lähdetty

Warelia 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝 

kuva Susanna Lehto

Espoolainen Mai Tolonen on tehnyt työuransa eurooppalaisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan parissa Helsingissä ja Brysselissä. Meiltä on aina lähdetty on Tolosen toinen romaani. Kirjan päähenkilö Bertha vilahti myös Tolosen esikoiskirjan Kupai nau - nähdään pian (2018) siirtolaistarinoissa.

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 6. (Vuonna 2023 julkaistu historiatietokirja tai historiallinen romaani)

Marja-Leena Tiainen: Lauantaitanssit

 

kuva Icasos

 

Maija on viisikymppinen, pienessä itäsuomalaisessa kirkonkylässä asuva kotirouva. Tasainen arki Kinnaslahdella yhdessä miehensä Juhanin kanssa on hiljaista ja vailla yllätyksiä. Lapset ovat jo aikuisia ja elävät omaa elämäänsä.

"Niin tuttua ja turvallista, ja samalla niin tylsää ja mitäänsanomatonta. Tällaistako olisi loppuelämä?"

*****

Vapaa-ajat kuluvat Juhanin lapsuudenkodissa Koivuahossa, joka on nyt tyhjillään anopin kuoltua. Juhanin jäätyä yllättäen sairauseläkkeelle hän aikoo lunastaa ja remontoida tämän syrjäkylällä sijaitsevan talon. Juhani oli päättänyt, että he muuttaisivat sinne asumaan.

Mutta haluaako Maija muuttaa? Hän kaipasi ihmisiä, ei halunnut korpeen asumaan. Pitkän avioliiton aikana Maija ei ollut pullikoinut miehensä päätöksiä vastaan, mutta nyt oli tullut aika pohtia tulevaisuutta.

"Hän näki 55-vuotiaan naisen, joka oli miehensä kylkiäinen, paitojen pesijä ja ruoanlaittaja, mitäänsanomaton myötäilijä." 

Maijassa herää halu itsenäisyystaisteluun, mutta onko se mahdollista Juhanin kaltaista jäärää vastaan? 

*****

Lauantaitanssien tarina vei minut mukaansa yllättävän nautinnolliselle matkalle 1980-luvun suomalaiseen elämänmenoon. Omat muistikuvat tuolta vuosikymmeneltä palasivat kirkkaina mieleen, niin todentuntuisesti 80-luvun suomalainen ajankuva oli kirjassa saatu luotua esiin. Sujuvasti etenevään, mukaansatempaavaan tarinaan oli äärimmäisen helppo tempautua mukaan ja antaa Maijan tarinan viedä, ja nauttia matkasta. 

*****   

Marja-Leena Tiainen

Lauantaitanssit

Icasos 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Icasos

Marja-Leena Tiainen (s. 1951) on kuopiolainen kirjailija. Hänen tuotantoaan on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, liettuaksi ja viroksi. Hän on saanut mm. Topelius-palkinnon, Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan taidepalkinnon, Savonia-kirjallisuuspalkinnon, Valtion 5-vuotisen taiteilija-apurahan, Anni Swan-mitalin ja Valtion taiteilijaeläkkeen.

Vesa Nieminen: Vaellusvuotta vuolemassa - Matka yksinvaeltajan mieleen

kuva Lector

 

Vaellusvuotta vuolemassa - päiväkirjamaisen kertomuksen mukana pääsin mieleenpainuvalle, vuoden mittaiselle vaellukselle Lapin kauniisiin, mutta usein niin karuihin maisemiin. Kirjan sivuilta tarttui minuun se kiireettömyyden tuntu, mikä mielestäni välittyi vahvana tämän uskomattoman rohkean seikkailun kuluessa.    

"Tapahtumat etenevät kuitenkin vain yhden päivän kerrallaan, joten tulevan turha miettiminen olisi hyödytöntä. Jotenkin en edes miellä tätä vaellukseksi. Se on vain tämänhetkistä elämää. Normaaliarkea." 

Lapin karu erämaa kaikkine ulottuvuuksineen piirtyi silmiini uskomattoman todentuntuisina ja saatoin vain nauttia kaikesta tuosta luonnon kauneudesta. Äärettömyys, jonka hiljaisuuteen ja rauhaan saatoin levollisin mielin keskittyä.

"Joka suuntaan silmänkantamattomiin oli puuttomia tuntureita, metsäisiä vaaroja ja selkiä, soita ja jänkiä vihreän kaikissa eri sävyissä, kuruja ja kiviä, puroja ja lampia. Kaikki ihmisen tekemä oikein loisti poissaolollaan."

*****

Vesa Niemisen sisäinen ääni sai hänet hyppäämään vuoden mittaiselle matkalle tuntemattomaan, yllätyksiä täynnä olevaan elämään. Yksinvaellus, jonka kuluessa hän löysi viereltään tutun ihmisen, ja yksinvaeltajan tuleva polku saattoi jatkua yhteisenä polkuna rakkaan ihmisen kanssa. 

Huumorintaju oli mielestäni yksi tärkeistä varusteista, mitä kirjailija oli pakannut mukaansa tälle yksinvaellukselle. Yksinäiset kilometrit taittuivat varmasti keveämmin huumoria mukana kantaen, näin voisin kuvitella. Minä ainakin odotin kirjan sivuja edetessäni, mitähän seuraavan päivän mietinnät toisivat tullessaan. Uskomattoman oivaltava pohdinta sai niin monesti "nauruvedet" nousemaan silmiini. Kiitos, että sain olla mukana tällä matkalla ja nauttia Lapin upeasta luonnosta.

*****

"Ne ovat hetkiä, jolloin on vain minä ja minut ympäröivä tunturin hiljaisuus. 

Eikä niissä hetkissä millään muulla ole merkitystä."

 *****

Vesa Nieminen

Vaellusvuotta vuolemassa -

Matka yksinvaeltajan mieleen

Lector Kustannus Oy 2022

Kiitos arvostelukappaleesta Vesa Nieminen 2022 💝

Paula Nivukoski: Kerran valo katoaa

 

kuva Otava

Kertun ollessa pieni hänen isänsä lähti Amerikkaan. Siitä oli kulunut jo kaksikymmentä vuotta, eikä isä ollut palannut takaisin. Äiti jatkoi yksin perintötilansa pitoa, olihan hän jo lapsena antanut isälleen lupauksen pitää Koskiluhdan maat suvun hallussa.

*****

Heinäkuussa 1941 Suomi on taas sodassa. Jatkosodan taisteluihin lähtevät myös Kertun kaksi veljeä, Toivo ja Taisto. Ajatukset veljistä kiväärit olalla rintamalla valvottavat ja pelottavat Kerttua öisin. Töitä on kuitenkin päivisin jaksettava tehdä, on noudatettava mumman neuvoa; "Tuumaat päivällä sitte, jos töiren välis on ylimääräästä aikaa".  

"Aurinko kimottaa suoraan silmiin, pyyhin hikeä ja heinäpölyä otsalta. Aivan tavallinen päivä kuoleman varjossa. Kenellekään ei voi sanoa, miten paljon pelkää. Suomi on taas sodassa eikä kukaan saa pelätä."

Rintamalle on päätynyt myös naapurikylän poika Johannes, jonka kanssa Kerttu aloittaa kirjeenvaihdon. Rintamalta Koskiluhdan taloon tulleen suruviestin jälkeen Kertulle tuo lohtua Johanneksen kirjeet. Yhdessä vietetyt muutamat rintamalta saadut lomapäivät ovat heidän kahden salaisuus, ja kirjeenvaihosta alkanut rakkaus Johannekseen synnyttää Kertulle haaveet sodan jälkeisestä yhdessäolosta.

*****

Vihkiloman jälkeen Johanneksen on palattava rintamalle, heille oli annettu aikaa vain pari päivää viettää avioparina. Kertun tulevien päivien lohtuna on nyt odotus Johanneksen kirjeistä, joissa huokuu toivo yhteisestä tulevaisuudesta.

"Kohta tämä kurimus on ohitte ja sitte ollahan likitte kaikki illat!" 

Kuten niin moni muukin myös Kerttu saa kokea sodan arvaamattomuuden, kun Johanneksen kirjeiden tulo yllättäen loppuu. Edessä ovat epävarmuuden vuodet yhä vain jatkuvan sodan varjossa.

*****

Minua miellyttää Paula Nivukosken kirjoissa kauniisti soljuva runollinen kieli, joka teki tästäkin tarinasta miellyttävän lukukokemuksen. Kertun ja Johanneksen kirjeiden mukana avautui paljon ajatuksia herättävä, vahva kertomus kaipauksen täyttämästä elämästä. Päivät, jotka täyttyivät pelonsekaisista odotuksista ja hiljaisista toiveista. Sodan kauhut ja mielettömyys seurasivat öisinä painajaisina työntekoon, mihin kaikkialle seuraava suru ja luopumisen pelko yritettiin piilottaa.

"Tälläästä elämä on, hymyyllähän, itketähän ja teherähän töitä" 

 

Paula Nivukoski

Kerran valo katoaa

Otava 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Riikka Austen

 

Pohjalainen kirjailija Paula Nivukoski (s. 1985) on julkaissut kaksi kiitettyä romaania sekä lastenkirjoja. Kolmannessa romaanissaan hän palaa esikoisensa maisemiin Koskiluhdan tilalle.

Jenni Räinä: Suo muistaa

kuva Gummerus

 

Juho on tyhjentänyt säästötilinsä ja ostanut jo pitkään myynnissä olleen lakkautetun kyläkoulun. Pohjoisessa sijaitseva suuri koulu soveltuu Juhon mielestä hyvin ekoyhteisölle, jonka hän on aikeissa perustaa. Yhteisön tarkoituksena on ennallistaa koulun takana oleva aapasuo, joka oli ojituksen myötä muuttunut. Juholla oli myös lähistöllä isotädiltään peritty Kivisuo, jonne ojituksen jälkeen oli alkanut kasvaa kitukasvuista puuta.

Tietoisuus luonnon rajallisuudesta saa myös Juhon opiskelukaveri Tarmon ja muutaman muunkin uskomaan, että täällä he voisivat hoitaa osansa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Yhteisöön kerätyn alkupääoman turvin he uskovat selviävänsä ennallistamaan molemmat suot.

"Kivisuon osalta suunnitelma oli selvä. Ensi vuonna he tukkisivat ojat, kaataisivat osan puista ja antaisivat suon palata suoksi." 

*****

Valokuvaajan ammatissa maailmalla työskennellyt Hellä on tyhjentämässä vaarinsa taloa. Surullisena hän etsii lapsuutensa kuusimetsää, joka on nyt poissa. Lähiseudun maisema tuntuu odottavan vain lopullista kuoliniskua. Hellä haluaa osaltaan yrittää  tavoittaa jotain siitä lapsuutensa maisemasta, mikä on katoamassa.

Tutustuttuaan Juhoon ja tämän soiden ennaltamissuunnitelmiin, Hellä lupautuu ottamaan valokuvia yhteisön nettisivuille. Yhdessä he nyt yrittivät etsiä paikkaansa heille niin rakkaassa luonnossa. Täällä, syrjäseudulla olevan metsän ja soiden keskellä, he tunsivat olevansa osa sitä.

"Lämmin elokuun alku puristeli suota, jonka tuoksu levisi paksuna heidän ympärilleen. Päällimmäisenä vyöryi suopursujen tahmeus. Ilma oli miltei liian raskasta hengittää." 

Vastoinkäymisten keskellä Juhon mielessä käy jo luovuttaminen. Katoaako kaikki toivo silloin, kun suunnitelmat jäävät kesken?

"Ehkä suo ei tarvinnut ihmistä. Ehkä se palaisi, kun sen olisi aika palata. Ehkä ajalle vain pitäisi antaa mahdollisuus."

*****

Rauhallisen soljuvasti edennyt tarina kuljettaa minut niin tuttuun luontoon, onhan minunkin lähimetsiini kuulunut, ja yhä kuuluvat karpalomättäiden ja tupasvillojen täyttämät suot ja naavaa kasvavat vanhat kuusimetsät. Asioiden tärkeyden havahtuu huomaamaan usein vasta silloin, kun ne menettää. Ajatus luontoon liittyvistä muistoista, jotka maiseman menettämisen myötä myös tulevat katoamaan. Onko ihmisen yhteys luontoon katoamassa? Ja voiko menetettyä vielä saada takaisin?

Minä huomasin ajoittain uppoutuvani syvälle kirjan kerronnan kauniisiin kielikuviin. Silmää hivelevän upeat luonnonkuvaukset, joiden myötä piirtyi kuva usvan alla lepäävästä suosta.

*****

"Metsänreunan takaa nousi aurinko, 

jonka säteet värjäsivät maiseman kultaiseksi. Valo oli täydellinen."

 

Jenni Räinä

Suo muistaa

Gummerus 2022

 

kuva Vesa Ranta

 

Jenni Räinä (s.1980) on Oulussa asuva toimittaja ja palkittu tietokirjailija. Yhdessä työryhmän kanssa julkaistu Metsä meidän jälkeemme voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2019. Hän on asunut lapsuutensa soiden keskellä ja kulkenut myöhemmin dokumentoimassa sivukylien ihmisten elämää. Suo muistaa on hänen esikoisromaaninsa.

 

Anna Englund: Lautapalttoo

kuva Siltala

 

Romaanin tarina ajoittuu 1930-luvun Pohjanmaalle ja Helsinkiin. Elenan jokapäiväiseen arkeen kuuluu työskentely arkkuverstaassa, jossa he Ilmarin kanssa jatkavat miehen suvun perinteitä. Elämä kulkee tuttua uomaansa, päivät kuluvat miehen rinnalla verstaalla, kumpikin keskittyen omaan työhönsä. Elenan työnä on sisustaa miehensä valmistamat arkut, varustaa kuoleman kohdannut viimeiselle matkalle. Kuolema oli hänen arkinen työtoverinsa. 

"Elena ei ollut pelkästään ompelija: Kuolema pani ihmiset puhumaan hänelle kaikenlaisia asioita, sellaisiakin jotka saivat olin hyvin epämukavaksi. Elena lohdutti, sanoi muutamat Mantalta oppimansa lauseet ja lisäsi omiaan, sekä muisti ohjeen ettei tarvinnut kantaa muiden suruja, kun omiakin oli ihan tarpeeksi." 

*****

Eräänä päivänä arkkutuvan pihamaalle ilmestyy vieras tummissa vaatteissa, kun housupukuun pukeutunut pitkä nainen Helsingistä saapuu maksamaan enonsa arkkua. Tuon päivän jälkeen Elenan elämä täyttyy uusista ja odottamattomista tunteista. Yöllä uniin tullut Lydia jättää omituisen olon Elenaan koko päiväksi, naisen unohtaminen on vaikeaa.

"Muina päivinä aurinko oli vain häikäissyt ja verhoja oli täytynyt vetää kiinni että näki ommella. Nyt valo näytti erilaiselta, kuin sen lähde olisi jostain aivan toisesta auringosta peräisin." 

Valokuvaajan ammatissa työskentelevän, modernin kaupunkilaisnaisen kohtaamisen jälkeen Elenan seuraavat viikot täyttyvät asioista, joita hän ei olisi uskonut tekevänsä. Oliko väärin se tunne, joka sai hänet salailun ja valheen tielle? Kumma voima alkoi johdattaa häntä kohti muutosta, ja karkumatka lähes tuntemattoman naisen luo Helsinkiin vei Elenan aivan toiseen maailmaan. Voisiko paluu entiseen elämään, miehen vierelle ja arkkuverstaalle olla kaiken kaupungissa koetun jälkeen enää mahdollista?

*****

Elenan tarinan rinnalla romaanissa kulkee Mantan mietteet. Muistoista nousee esiin samanlaiset tunteet ja asiat, jotka hän nyt Elenan kohdalla tunnistaa. Olihan anopinkin elämään kuulunut rakkaus nuoreen naiseen. Asia, joka täytyi pitää salassa kaikkein lähimmiltäkin ihmisiltä, koska ilmitullessaan sitä olisi pidetty rikoksena.

"Ite jäin taaemmas, ja siinä hän istui mun eessä, vähän viistosti oikialla, ja auta armias ku sen mykkyrä tuli rintahan saman tien. Ohan se ihime että toinen ihiminen voi semmosta saaja aikahan. Ja ei hän muuta teheny ku istu siinä."  

*****

Lautapalttoo on lämminhenkinen kertomus kuolemasta ja rakkaudesta. Kaunis tarina rajoja rikkovasta rakkaudesta maailmassa, missä kahden naisen väliseen rakkauteen ei suhtauduttu suopeasti. Kuoleman, ihmiselämään niin läheisesti liittyvän asian ymmärtäminen välittyy kirjan sivuilta luontevalla tavalla. Kuolemaa ei ole lakaistu piiloon tässä huumorinkin sävyttämässä tarinassa. Varsinkin vanhaemäntä Manta piirtyy niin elävänä mieleen arkkutuvassa ja pihamaalla touhutessaan, ja hänen murteella kerrottuja mietiskelyjään olisin kaivannut enemmänkin. 

"Mutta kyllä minä olin pöhölö kun en teheny kuten syän sanoo"

*****

Anna Englund

Lautapalttoo

Siltala 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Jenni Haili

Anna Englund (s. 1980) on liikuttanut ihmisisä yli 25 vuotta, ja elättää nykyään itsensä pilateksella. Anna on opiskellut mikrobiologiaa Helsingin yliopistossa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän käsittelee tulevaa olemattomuuttaan paitsi kirjoittamalla myös keräämällä kaapit täyteen kuolemaan liittyvää antiikkia. 

 

 

 

 

Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö

kuva Gummerus

 

"Kohta hän olisi perillä. Aivan kohta. Hän erotti lumisateen läpi ohiajavien autojen valot. Tuulen humina vei mukanaan nastarenkaiden vaimean rahinan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, hänen silmänsä sumentuivat, ja hän tiesi menettävänsä kohta tajuntansa. Hän ei saanut kuolla nyt. Ei tässä. Hänen oli ehdittävä perille."

Ankaran lumimyrskyn keskellä, merenlahden yli raahautuneen, pahoin kylmettyneen teini-ikäisen tytön pelastus on Kivipuistoon levähdystauolle pysähtynyt rekkakuski. Sairaalassa todettujen sitomisjälkien perusteella tytön epäillään olleen kahlehdittuna jopa useita vuosia. Tytön henkilöllisyys on pitkään arvoitus, koska kukaan ei tunnu kaipaavan häntä.

*****

Vaasan poliisin rikososastolla etsivänä työskentelevän, työnarkomaaniksi tunnetun Mija Wajön käynnit tytön luona psykiatrisella osastolla osoittautuvat kerta toisensa jälkeen tuloksettomiksi. Lomasuunnitelmat saavat nyt väistyä tältä päämäärätietoiselta rikostutkijalta, joka joskus liiankin uhkarohkeasti paneutuu työhönsä, ja usein hän tekee sen oman turvallisuutensa kustannuksella. Sairautensa takia eläkkeellä olevan, entisen työkaverin Hassen apu on nyt Mijalle tarpeen, kun eteen tulee vielä diabetestutkija David Heseliuksen murha. Hasse ja hänen vaimonsa Lisbeth ovat Mijalle kuin vanhemmat, jollaisia hänellä ei koskaan ollut. 

*****

Onko Mijalla nyt edessä rikostutkijauransa vaikein tapaus, kun Heseliuksen murha ei jää ainoaksi arvoitukseksi, mitä tuo varakas diabetestutkijasuku pitää sisällään?

Mijan uppoutuessa tutkinnassa yhä syvemmälle, tapaus nostaa yllättäen esiin tapahtumia myös hänen menneisyydestään. Niitä, jotka hän on uskonut piilottaneensa syvälle sisimpäänsä. Työssään taitava Mija, joka yksityiselämässään etsi pakopaikkoja, joissa ei tarvinnut ajatella tapahtunutta. 

*****

Kivipuiston tyttö on vangitsevalla tavalla mukaansatempaava tarina, jonka yllättävällä tavalla toteutettu juoni kiskaisi minut keskelle Länsi-Suomen  rannikkoseudun merellisiä maisemia. Luonnon upea maalauksellinen kuvaus oli myös sitä, mistä minä kirjan sivuilla erityisesti nautin. Myös henkilöhahmojen kiinnostavuus lisääntyi sivu sivulta tarinan edetessä, ja etenkin jo urallaan pitkälle päässeen sympaattisen Mija Wadön kiinnostava menneisyys jätti paljon kysymyksiä, joihin ehkä saan vastauksia tulevassa Wadö-sarjan osassa.

 

"Mutta nyt hän ymmärsi. Aika oli vihdoin tullut."

"Hänen oli kohdattava menneisyytensä." 

***** 

Nilla Kjellsdotter

Kivipuiston tyttö

alkut. Flickan i Stenparken

suom. Anna Heroja

Mida Wadö-dekkarisarja 1

Gummerus 2022 

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Linus Lindholm

Nilla Kjellsdotter (s. 1987) on syntynyt Pohjanmaalla Pensalan kylässä ja asuu miehensä ja kahden kouluikäisen lapsensa kanssa naapuripitäjä Oravaisissa, niin kuin päähenkilönsä Mija Wadö. Hän on työskennellyt osa-aikaisesti lakitoimistossa sihteerinä ja ajaa rekkaa perheyrityksessä. Nilla on aina halunnut kirjoittaa jännäreitä, ja hänen suurimmat idolinsa ovat ruotsalaisia naisdekkaristeja. Kivipuiston tyttö on ensimmäinen häneltä suomeksi julkaistava romaani, ja se aloittaa Mija Wadöstä ja hänen pohjalaisista poliisikollegoistaan kertovan koukuttavan dekkarisarjan.