sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Karoliina Niskanen: Muamo

 
kuva Bazar

Anna asuu nyt Pohjanmaalla. Hän on joutunut luopumaan unelmistaan, eräästä tanssimatkasta alkaneiden tapahtumien seurauksena. Hänestähän piti tulla taiteilija, mutta toisin kuitenkin kävi. Ja nyt hän, yläluokkainen ruotsalaisnainen on miniänä suomalaisessa talossa kaukana lakeuksilla. Edes syntynyttä lastaan hän ei halua. "Pitäköön anoppi lapsen." 

"Mikä on koti, Anna kysyy. Onko se paikka, jonne ihminen on syntynyt, vai paikka, jonne hän vahingossa eksyy? 

*****

Toisaalla, karjalaisen maatilan navetassa ahkeroiva Miniä joutuu anoppinsa komennuksesta jatkamaan töitään, vaikka kehoa polttavat tuskat enteilevät alkavaa synnytystä. Lypsyn suoritettuaan miniän on aika synnyttää. Saatuaan yksin navetassa lapsen maailmaan Miniä leikkaa napanuoran. Samoin ovat tehneet häntä aiemmin myös Muamo ja Buabo. "Ja niin Miniästä tulee Äiti".

*****

Kirjan tarina kuvaa kahden hyvin erilaisen äidin elämää: Miniänä Pohjanmaalla elävä Anna ja Laatokan Karjalassa elävä karjalaisnainen, miniä hänkin. Vasta kirjan loppusivuilla tämä, myös äidiksi tullut nainen nimetään Ainoksi.

Vuosien kuluttua näiden kahden naisen, Annan ja Ainon tiet kohtaavat, kun Pohjanmaalla olevaan taloon saapuu sotaa pakenevia evakoita: naisia, lapsia, mummoja ja lehmikarjaa. 

"Lapset istuvat rekien kyydissä jauhopussien päällä, vauvat nukkuvat tai itkevät nälkäänsä, äidit vetävät kuormaa mukanaan." 

*****

Kirjan tarina kuvaa naisen, miniän, äidin ja emännän elämää 1910-luvulta 1940-luvulle, keskellä sota-aikaa: Aikaa, jolloin Karjalasta evakuoidut ihmiset saapuvat läntiseen Suomeen. Aikaa, jolloin äidit joutuvat lähettämään lapsensa sotalapsiksi Ruotsiin. Aikaa, jolloin niin monet ihmiset joutuvat luopumaan kaikesta heille rakkaasta. 

Kirjan sivuilta nousee vahvana edellisten sukupolvien läsnäolo, joka välittyy tarinassa Miniän kokemana. Erityisen koskettavana tunsin kirjan viimeisillä sivuilla kahden naisen kokeman samankaltaisuuden, vertaisensa löytämisen. Mietteet, jotka maan toiselta laidalta matkannut Aino sanoitti Annalle:

"Onko tosiaan niin, että olen raahautunut läpi elämän vailla vertaistani. Niinkö Muamokin joutui elämään? Istui vanhojen ämmien juttuseurana, kaitsi lapsia ja miehiä, mutta oliko hänellä yhtäkään ystävää, saiko hän kokea sielunsiskouden?"

 Mieleenpainuva, monia tunteita herättävä tarina äideistä ja esiäideistä.

 "Muamossa naiset eivät ole vahvoja eivätkä heikkoja,

 naiset vain ovat."

 

Karoliina Niskanen

Muamo 

Bazar 2023 

 

kuva Uupi Tirronen

Karoliina Niskanen (s. 1987) valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta ja on työskennellyt niin näyttelijänä kuin ohjaajana. Hän on julkaissut musiikkia useilla levy-yhtiöillä ja kirjoittanut rap-lyriikkaa. Hän on myös suosittu äänikirjojen lukija.

Muamo on Niskasen toinen romaani. Hänen esikoisromaaninsa Tilhi käsitteli rikkinäistä lapsuutta ja vanhemmuuden haasteita, ja se valittiin ilmestymisvuonnaan 2020 Tiiliskivi-palkintoehdokkaaksi.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti