Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

kuva Aula & Co

 

Beatrice Hyde-Clare on kutsuttu kasvattivanhempiensa mukana parempien piirien tilaisuuteen Englannin järvialueella sijaitsevaan Lakeview Hallin hienoon kartanoon. Tapaamisessa on tarkoitus tutustuttaa naimaikäisiä perillisiä toisiinsa, jotta he voisivat löytää mahdollisesti itselleen puolison. Beatrice tuntee kuitenkin olevansa 26-vuotiaana vanhapiikana sivullinen tällaiseen leikkiin. Lisäksi esteenä mahdolliselle naimakaupalle häneltä puuttuu yksi tärkeä asia, myötäjäiset. 

*****

Eräänä sateisen harmaana iltana Beatrice vetäytyy huoneeseensa kirjojen pariin. Lähtiessään etsimään lisää luettavaa kartanon kirjastosta hän törmää yllättäen ruumiiseen, joka lojuu hyllyjen välissä lattialla. Yllätys on myös se, että ruumiin vieressä seisoo Kesgraven herttua, nuorten neitosten tavoittelema komea poikamies. Pöyhkeästi käyttäytyvän herttuan ilmoitus uhrin itsemurhasta ei vakuuta Beatricea ja hän ryhtyykin itsepintaisesti selvittämään hämärää kuolemantapausta. Epäiltyjen listoille päätyy iso joukko kartanon vieraita, mukaan lukien herttua Kesgrave. Beatricea ihmetyttää, miksi tuo raivostuttavan itsetietoinen herttua haluaa myöhemmin osallistua Beatricen aloittamaan murhamysteerin ratkontaan, vaikka Kesgrave aluksi oli kieltänyt Beaa tutkimasta maustekauppias Otleyn kuolemaa.

*****

Kirjan tarina on hieno historiallinen ajankuvaus 1800-luvun englantilaisen hienostokartanon miljööstä. Verkkaisesti etenevä, leikillisenkin keveä ja huumorin sävyttämä kerronta saa kirjan tarinan tuntumaan ajoittain jopa leppoisan viihdyttävältä, vaikkakin kyseessä on mystinen murha. Kiinnostavaa on myös se, kuinka hienosti kirjan sivuilta välittyy parin sadan vuoden takainen maailma ja ihmiset sen keskellä. Juonen myötä pääsin osallistumaan yllättävän viihdyttävään hyvän mielen rikostarinaan, jossa ei mässäillä väkivallalla. Mieleen muistuvat Agatha Christien Miss Marplen murhatutkimukset, joita niin monet kerrat olen kirjojen lisäksi myös televisiosarjoistakin seurannut ja jotka aina vain jaksavat kiinnostaa. 

Oli erittäin kiinnostavaa uppoutua tarinan juonen kuljettamana nokkelan ja nopeaälyisen Beatricen laatimaan toimintasuunnitelmaan, jolla hän sai lopulta murhan ratkaistua. 

"Kaikki ne pienet tiedonjyvät, joita olin kerännyt sieltä täältä, 

yhdistyivät yhdeksi, selkeäksi ratkaisuksi."  

*****  

Lynn Messina

Murha paremmissa piireissä

alkut. A Brazen Curiosity

suom. Nelli Hietala

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee-sarja 1. osa

Aula & Co 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝 

kuva Jessica Xie

Lynn Messina on yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut toistakymmentä romaania. Beatrice Hyde-Clare ratkaisee-sarja sijoittuu 1800-luvun alun Englantiin. Hänen ensimmäinen romaaninsa Fashionistas (suom. "Muodin orjat") on käännetty kuudelletoista kielelle ja sen pohjalta on tehty elokuva, jonka pääosassa esiintyy Lindsay Lohan. Hänen esseitään on julkaistu Self, American Baby-lehdessä ja New York Timesin Modern Love-kolumnipalstalla. Hän osallistuu säännöllisesti The Timesin vanhemmuutta käsittelevän blogin kirjoittamiseen. Messina asuu New Yorkissa poikiensa kanssa.

kuva Aula & Co

 

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjan 2.osa  Jadetikarin arvoitus ilmestyy syyskuussa 2023.

 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 18. (Kirjassa on kirjoja)

 

Tove Alsterdal: Vajoama

 

kuva Aula & Co

 

Valokuvausta harrastava Tone Elvin on Keski-Ruotsissa sijaitsevan Offersjönin rannalla olevalla autiotalolla kuvaamassa paikalle kerääntyneitä korppeja. Myöhemmin, valokuvia kehittäessään hän törmää yllättävään näkyyn; yhden kuvan taustalle oli taltioitunut käsi, joka kurottaa kellarin ikkunasta. Seuraavassa kuvassa käsi oli poissa. 

Järjestyspoliisissa työskentelevät Eira Sjödin ja August Engelhard hälytetään metsän keskellä sijaitsevalle hyljätylle talolle tarkistamaan tapaus. Murrettuaan lukitun oven he löytävät kellarin perimmäisestä nurkasta, täkkipinon alta nälkiintyneen miehen ruumiin. Kuka on tämä autiotalon kellariin lukittu mies, jonka vasemmasta kädestä puuttuu kaksi sormea? 

*****

Jällivaaran Malmbergetissä elettiin muutosten keskellä, taloja siirrettiin pois kaivosalueen päältä. 

"Malmia täytyi louhia, ilman kaivosyhtiötä ei ollut työpaikkoja, ei taajamaa, eikä rikkauksia, joilla Ruotsi oli rakennettu, pelkkää porolaidunta ja rikkumatonta tunturimaailmaa..."

Talojen siirtämisen yhteydessä löydetään erään talon lukittusta kellarista kuolemaan jätetty mies. Liittyvätkö nämä, seitsemänsadan kilometrin päässä toisistaan tapahtuneet teot jotenkin toisiinsa, sitä joutuu myös Eira Sjödin pohtimaan, kun rikostutkija Georg Georgsson haluaa käyttää hänen paikallistuntemustaan hyväksi kutsumalla Eiran mukaan selvittämään rikokseen johtaneita tapahtumia.

Rikosvyyhti koskettaa tapahtumien edetessä Eiraa myös henkilökohtaisella tasolla, kun alueella katoaa jo kolmas mies.  Etsintä johdattaa Eiran myrskyävän meren keskelle, mantereesta erillään olevalle majakkasaarelle.

"Meren ääni kantautui sisään. Hän ei saanut ajatella ulkona kohoavia kallioita. Putoamiskorkeutta. Aaltoja, jotka moukaroivat armotta rantakivikkoa." 

*****

Vajoama palautti minut taas kiinnostavien henkilöhahmojen maailmaan. joihin sain tutustua jo Ådalen-sarjan ensimmäisessä osassa Juurakko. Minun lempilukemistani ovat kaikki ne tarinat, joiden tapahtumat sijoittuvat pikkupaikkakunnille, ja joissa luonto on liitetty tarinan kulkuun. Ehkäpä juuri siksi tämä kirja lukeutuu minun lempidekkareitteni joukkoon. Yhtä tärkeä on yllätyksellinen ja ennalta-arvaamaton juoni, joka vangitsevalla tavalla piti minua nytkin otteessaan ja sai "ahmimaan" tarinaa. Kirjan koukuttava juoni alkoi pikkuhiljaa avautua, mutta ei taatusti päästänyt lukijaa helpolla. Ja se tekikin lukemisesta ja tarinan juoneen uppoutumisesta niin kiinnostavaa. 

"Täplä alkoi muotoutua suurennuslasin alla. 

Se ei ollut roskaa, eikä heijastuma, vaan siinä tosiaan oli jotain. 

Käsi." 

Tove Alsterdal

Vajoama

alkut. Slukhål

suom. Kari Koski

Ådalen-sarja 2.osa

Aula & Co 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Annika Marklund

Tove Alsterdal on Ruotsin suosituimpia jännityskirjailijoita. Hänen palkittuja kirjojaan on ilmestynyt 25 kielellä. Alsterdal asuu Tukholmassa ja mökkeilee Ådalenissa. Alsterdalin dekkari Juurakko voitti vuoden 2021 Lasiavain-palkinnon. 

 

 

 

#kirjojaulapalta - haasteeseen kuudes kirja 🌊

 

Tuire Malmstedt: Lumihauta

 

kuva Aula & Co

Rikostutkijat Matilda Metso ja Elmo Vauramo kokevat uransa järkyttävimmän tapauksen jyväskyläläisessä kerrostaloasunnossa, josta löytyy viisihenkinen perhe raakalaisella tavalla surmattuna. Toipuakseen tapauksen aiheuttamasta järkytyksestä Matilda pakenee lapsuutensa maisemiin Lappiin. Kasvattivanhempiensa luona Angelissa hänelle alkaa järkyttävällä tavalla paljastua sukunsa menneisyyden tapahtumat. Omituiset vainajia palvovat uhrimenot ja oudot ihmisen näköiset lumihahmot, joita hän kohtaa erämaassa saavat Matildan kiinnostumaan isänsä menneisyydestä.

"Ihmisen menneisyys on kuin tämä erämaa. Täällä on monenlaisia alueita, tunturin laelta on kaunis näkymä, sen takana on aapasuota, toisaalla kelohongat seisovat onttoina ja yksinäisinä. On tuuheaa metsää, puroja, lampia ja järviä. Maiseman värittää vuorotellen ruska, lumi, auringonvalo ja yön pimeys. Ja niillä kaikilla on oma paikkansa ja aikansa. Sininen naali ei esimerkiksi kuulu kesämaisemaan. Se on sama juttu oman menneisyytesi kanssa. Älä etsi paikkaa, jota ei tässä hetkessä ole olemassa. Se on luonnotonta ja vain rikkoo sinut."

*****

Pian käy ilmi, että karmiva perhesurma saattaa liittyä Matildan menneisyyteen, ja tieto siitä nostaa esiin kaikki ne unohduksiin piilotetut lapsuuden kipeät muistot.  Inarinsaamea äidinkielenään vasta puhumaan oppinut pieni Matilda yritettiin vaientaa mykäksi, kun häneltä koulussa kiellettiin oman äidinkielensä puhuminen. 

Oliko hänen isänsä Mikko-veli se, joka voisi palauttaa muistoista sen hirviön, mitkä Matildan mieli oli sulkenut pois. Oliko aika palauttaa mieleen ne pahat muistot lapsuudesta, jotka yrittävät nyt kertoa hänelle jotain?

*****

Kirjan tarinassa vuorottelee nykyhetki ja vuosikymmenten takainen tarina Ebbásta, joka rakastuu perheelliseen mieheen ja joutuu salaamaan raskautensa. Kaukana metsän keskellä, syrjäisessä mökissä syntyy kaksi tyttölasta, Áillun ja Áire. Turvaa etsiessään Ebbá joutuu miettimään, onko erämaa se paikka, joka pitäisi heistä huolta?

"Jos kohtelet puuta, kiveä ja tätä aapasuota hyvin, olet turvassa. Kun huolehdit siitä, joka elää vielä satojen vuosien päästä,elät itsekin aina." 

*****

Olipa taas Tuire Malmstedtiltä taitavasti rakennettu, jännityksen täyttämä teos, jonka koukuttavasti koottu kokonaisuus kolahti kovin koskettavasti. Vahvaa kerrontaa ja kauniita kielikuvia sisältävä, vangitsevasti otteessaan pitävä juoni, joka odotti ratkeamistaan aivan kirjan viimeisille sivuille. Metso-Vauramo-sarjan aloitusosa Lasitarha ennusti jatkolta jotain tällaista, mutta odotukset kyllä ylittyivät. Taisinkin tuolla Lasitarhan postauksessa toivoa, että seuraavaksi pääsisin Matildan lapsuuden Lappiin, ja toiveeni todella toteutui. Pohjoisen erämaan karut maisemat piirtyivät taas niin kauniina kirjan sivuilta. Kirjan tarinassa koskettavinta oli lukea saamelaiskansan elämisen vaiheista, alkuperäiskansan oikeuksista omaan kieleen ja kulttuuriin. Minulle tämän tarinan liikuttavinta antia oli seurata Ebbán elämän vaikeita hetkiä.

"Talven syliin syntyneet, hennot kuin lumihiutaleet"

 

Tuire Malmstedt

Lumihauta

Metso & Vauramo-sarja 2.osa

Aula & Co 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Sara Lehtomaa

Tuire Malmstedt on Pieksämäellä asuva kirjailija ja opettaja, jonka esikoisteos Pimeä jää palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari-palkinnolla.

 

 

 

 

 

Jan-Philipp Sendker: Kapinallinen ja varas

kuva Aula & Co

 

Nirin ja hänen perheensä elämä varakkaan perheen palveluksessa on taannut heille jo vuosien ajan asunnon ja vaatimattoman, mutta kuitenkin varman toimeentulon. Kaikki muuttuu yllättäen yhdessä yössä, kun seudulla leviää tieto maailmanlaajuisesta vaarallisesta viruksesta, joka on tartuttanut Nirinkin lähipiirin. Työn perässä kaksikymmentä vuotta sitten laittomina, ilman virallisia asiakirjoja maahan saapuneet Nirin vanhemmat saavat työpaikastaan potkut. Jouduttuaan nyt myös jättämään työnantajansa järjestämän asunnon, perheellä ei ole paikkaa minne mennä. Köyhyys ja nälkä ajavat Nirin epätoivoisena varastamaan ruokaa entisen työpaikkansa kellarista. Yllättäen talon tytär Mary auttaa Niriä ja laatii suunnitelman, joka sitoo nämä kaksi nuorta pysyvästi toisiinsa.

*****

Ja pian Niristä ja Marysta, eri maailmoista tulevista rakastavaisista tulee hyväntekijöitä, jotka uskaltavat vastustaa vääryyksiä, ja kaupungissa alkaa levitä tietoja näistä pandemia-aikaisista "Robin Hoodeista". Ihmiset pitivät heitä sankareina, koska tunsivat saavansa heiltä jotain paljon rahaakin arvokkaampaa. He saivat toivoa siitä, että heidänkään kohtalonsa ei ollut sinetöity.

Niri: "Jos olisin pitänyt rahat itselläni, olisin ollut vain tavallinen, ahne rosvo. Sitä en halunnut. Minä vain otin sellaiselta, jolla oli liikaa, ja annoin sellaisille, joilla ei ollut mitään. Ei se ollut ryöstämistä. Se oli uudelleenjakamista. Siinä ei ollut mitään väärää." 

*****

Kirjan tarina on koskettava kertomus kahden toisiaan rakastavan nuoren yhteisestä matkasta. Usko ja toiveikkuus siihen, että he yhdessä voisivat tehdä maailmasta tasa-arvoisemman johtaa heidät pakomatkalle. Suru taakse jääneestä tutusta menneisyydestä ja pelko oudosta ja epävarmasta tulevaisuudesta on tässä mukaansatempaavassa tarinassa vahvasti läsnä. Vangitseva kertomus kahden nuoren keskinäisestä rakkaudesta, ja ehdoton luottamus toiseen on voimakkaasti aistittavissa kirjan sivuilla. Lukukokemuksena kirja oli todella koskettavan kaunis ja tunteikas, pidin lukemastani.  

*****

"Ei, vaan sellainen maailma, jossa jokaisella on vain se, mitä hän tarvitsee", Mary vastasi viereltäni. "Silloin kaikille riittäisi."

Niri: "Minä kuuntelin ja ajattelin pikkusiskoani ja sitä, kuinka kaikki oli alkanut. Nälkää. Kyyneliä. Ymmärsin ensimmäistä kertaa, että Thidan nälkä ja kyyneleet olivat todellisuudessa koko maailman nälkää ja kyyneliä."

"Ja miten kaikki päättyi. Miten kaikki alkoi. 

Hänen kyynelistään."

 

Jan-Philipp Sendker

Kapinallinen ja varas

alkut. Die Rebellin und der Dieb 2021

suom. Tuomas Renvall

Aula & Co 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Frank Suffert

Jan-Philipp Sendker on saksalainen menestyskirjailija ja Stern-lehden Yhdysvaltain ja Aasian kirjeenvaihtaja. Hänen esikoisteoksensa Sydämenlyönneissä ikuisuus oli maailmanlaajuinen menestys, ja hänen kirjojaan on myyty yli 3 miljoonaa kappaletta. Kapinallinen ja varas on ensimmäinen kirja Niristä ja Marysta. 

 

 

Chi Zijian: Puolikuu

kuva Aula & Co

"Olemme aina eläneet metsiä suudellen."

*****

"Olen evenkinainen. Olin kansani viimeisen heimopäällikön vaimo. Synnyin talvella. Äitini oli nimeltään Tamara ja isäni Linke."

Erään vaelluksen aikana veljekset rakastuivat samaan naiseen, ja asia ratkaistiin jousiammuntakilpailulla. Valkoiseen apinanpääkääpäsieneen tarkemmin osunut ampuja Linke sai Tamaran vaimokseen. Kylään saapuessaan Tamara toi tuliaisina kytevät kekäleensä ja viisitoista poroa kylän tokan vahvistukseksi. 

Äidiltään Tamaralta perityt samat kytevät kekäleet luovat nyt valoa ja lämpöä kotaan, jossa 90-vuotias evenkinainen muistelee pitkää elämäänsä.

***** 

Vanha evenkinainen, joka on varttunut pienessä paimentolaisyhteisössä Kiinan koillisosan tiheissä metsissä, on kieltäytynyt jättämästä vuoristoseutua muiden muuttaessa vuoren juurella olevaan kaupunkiin. Hän, joka on ollut evenkikansansa viimeisen heimopäällikön vaimo, ei suostu nukkumaan talossa, josta hän ei näe taivaalla olevia tähtiä.

"Olen syntymästä asti viettänyt yöni tähtien kanssa. Jos heräisin yöllä ja näkisin sysimustan katon, tulisin sokeaksi."

Kirjassa tämä vanha nainen muistelee pitkää elämäänsä, jossa elettiin luontoa kunnioittaen, sen ehdoilla. Kodan tulisijan polttopuut olivat tuulen kaatamasta puusta, tervettä puuta ei milloinkaan kaadettu poltettavaksi. Metsästä kerättiin puiden pudottamia oksia ja risuja, tai 'puita, joista elämä oli paennut salaman iskettyä.' 

Poronhoidolla ja metsästyksellä elävä paimentolaiskansa eli luonnonläheistä elämää eristäytyneenä vuorilla, vain vuosittaiset Abajoen rannoilla vietettävät stolodje-juhlat keräsivät eri heimot tanssimaan ja laulamaan ennen sadekauden alkua. Silloin tehtiin pyyntituotteilla kauppaa ja joskus myös naimakauppoja eri heimojen välillä. 

*****

Työpäivien jälkeiset illat kuluivat kansanperinteeseen kuuluvien tarinoiden, totuuspohjaisten kertomusten ja laulujen parissa. Tarinoiden sankareita olivat usein eläimet, esim. linnut. Yhteisön tärkein henkilö oli kylän johtajan ohella šamaani, jolla oli epätavalliset voimannäytöt.

Oli paljon talvia, jolloin kylää ympäröi niin paksu lumipeite, etteivät porot saaneet kaivetuksi ravintoa sen alta, ja silloin yhteisön oli pakko muuttaa alas vuorilta. Ja taas keväällä palattiin takaisin tutuille laidunpaikoille. 

Luonto oli niin olennainen osa tämän tarinan ihmisten elämässä. 

"Minusta taas valo löytyi jokirantojen kalliomaalauksista, vieri vieressä seisovista puista, kukkia somistavista kastehelmistä, tähdistä kodan savuaukon yllä, poronsarvista - Jos sellainen valo ei ollut valoa, niin mikä sitten!"

"Aurinko ja kuu ovat minulle kaksi pyöreänä loimottavaa kelloa, jotka koko ikäni ovat kertoneet minulle ajan."

*****

Koko Kiinan kehityskulkuun kytköksissä olevan evenkikansan luonnonläheinen maailma järkkyy, kun Japani perustaa Kiinaan nukkevaltio Mantšukuon ja kylän miehet pakotetaan sotilaskoulutukseen. Se oli lähtölaukaus ajalle, jonka myötä evenkit alettiin pakottaa osaksi modernia yhteiskuntaa. Miten paimentolaisille ja heidän poroilleen kävisi, kun metsät hakattiin ja poltettiin viimeistä runkoa myöten? 

"Haluatko lähteä vuorilta?" - "Sitä meidän pitää kysyä poroilta" - "Suostuvatko ne lähtemään?"- "Eivät varmasti." - "Siispä meidän pitää noudattaa niiden tahtoa." 

*****

Aivan uskomattoman vahvasti tunteisiin menevä fiktiivinen tarina evenkien elämästä, jossa suhde luontoon piirtyy vahvoina kuvina tämän alkuperäiskansan kaikissa toimissa. Elävä luonto on osa heitä ja sen kunnioitus kuvastuu heidän jokapäiväisessä elämässään. 

Puolikuu oli minulle ensimmäinen kiinalaiskirjailijan kirjoittama romaani, jonka luin. Ja onneksi luin, sillä kirjan tarina kyllä osui vahvasti minun tunteisiini. Olen huomannut kiinnostukseni alkuperäiskansojen tarinoihin; kaikki kulttuuriin liittyvät myyttiset kansantarinat ja uskomukset, joissa puilla, kivillä, vedellä, kaikilla oli elävä henki. Kirjan runollinen kerronta oli niin upeaa luettavaa, että monta kertaa selasin sivuja takaisin, koska halusin palata niihin takaisin. Tarina kertoi rakkaudesta, luopumisesta ja menetyksestä. Ilojen ja surujen vuorottelut olivat vahvasti läsnä tässä vaikuttavassa elämänmittaisessa tarinassa.

Liekö ollut sattumaa, kun syksyisellä marjaretkellä ollessani löysin puun oksaan kiinnittyneen vaalean taulakääpä-sienen. Evenkinaisen vanhempien tarinaan liittyi jousella lävistetty kääpäsieni, joka ratkaisi heidän yhteiselämänsä alun. Heidän tarinassa kyse oli tammen kylkeen kiinnittyneestä apinanpääkääpä-sienestä, minun metsässä tapaamani sieni oli vain tavallinen koivuun kiinnittynyt taulakääpä. Kuva oli ihan pakko liittää Instagramissa olevaan kirja-arvosteluuni @kirjamuuri  

*****

 Järven ympärillä kohoaa vuoret. 

"Niillä elivät kerran kaukaiset esi-isämme, pitkistä palmikoista kuulut evenkit."

 

Chi Zijian

Puolikuu

alkut. Huangchao 2005

suom. Rauno Sainio

Aula & Co 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Aula & Co

 

Chi Zijian on palkittu kiinalainen kirjailija, jonka teoksia on käännetty lukuisille kielille. Puolikuu (2005) on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Hänelle myönnettiin romaanista arvostettu Mao Dun-kirjallisuuspalkinto vuonna 2008.

 

 

 

 

#helmetlukuhaaste2022 kohta 9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön.

#helmetlukuhaaste2022 kohta 36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää.

#lukumatkamenneisyyteen-haaste kohta Etninen vähemmistö.

#luontosivuilla-haaste kohta Kuu ja tähdet.

Jenna Kostet: Margaretan synti

 

Oli syksyinen päivä 1600-luvun Turussa, kun nuori Margareta asteli vanhempiensa kanssa kirkkoon. Lehdet hehkuivat kauniin keltaisina ja oransseina puissa, mutta taivas oli kuitenkin harmaa ja maisema vetinen. 

"Margareta, katso, tuolla on Mårten Hoen." 

Kirkossa istui mies, jolle hänet oli kihlattu ja josta tulisi hänen aviomiehensä. Mies, jonka omaisuutta hänestä lain ja raadin mukaan tulisi. Mutta Margareta oli nainen, jolla oli oma tahto ja sydämessään hän kuului vain itselleen, ei kenellekään muulle. Yhtäkkiä hänelle niin tuttu maailma olikin nyt vieras. Hänellä oli ennakkoaavistus maailmasta, joka tulisi olemaan todellisuutta paljon myöhemmin. Maailma jossa kaikki olisivat tasa-arvoisia asemasta ja sukupuolesta riippumatta, oli vasta häivähdys Margaretan ajatuksissa. 

*****

Romaani perustuu historiallisen henkilön, porvarisrouva Margareta Kittin tarinaan. Turun raadin pöytäkirjojen mukaan Margareta myrkytti miehensä ja hänet tuomittiin rikoksestaan kuolemaan ja mestattiin. Porvarissäätyisten naisten tekemät henkirikokset olivat 1600-luvulla harvinaisia, varsinkin suunnitellut murhat, josta Margareta sai tuomion.

Jenna Kostetin Margaretan synti on todellisuuteen perustuva fiktion keinoin kerrottu tarina, sekoitus kuvitelmaa ja totuutta.

Kuolemaan tuomittu Margareta odottaa kosteassa ja kalseassa raatihuoneen tyrmässä tuomionsa täytäntöönpanoa. Kaupunkilaisten mielestä tuo noita, murhaaja ja huora on kohtalonsa ansainnut, eikä kukaan puolusta häntä. 

Kaupunginpalvelija Jakob joutuu virkansa puolesta huolehtimaan naisesta ja Margareta alkaa kertoa Jakobille tarinaansa. 

*****

Margareta arvostaa Jakobin vaatimattomuutta, raatimiesten asioilla juoksemista, huolehtimiset vangeista, heidän ruokkimisistaan. Lisäksi Jakobille kuuluivat kaikki likaiset työt, kuten käymälöiden tyhjennyksen ym.

Margaretaa kuunnellessaan Jakobin mielen täyttää uudet ajatukset ja hänessä heräävät tunteet, joita hän ei ollut aikaisemmin kokenut. Kaipuu ymmärtää, kuinka tämä kaunis nainen on voinut joutua tähän epätoivoiseen tekoon, ja jonka kohtalona on nyt maksaa janoamastaan vapaudesta kovin hinta, oma henkensä.

Margareta: Surumielisyys valtaa minut aina syksyisin, ja sen jälkeen olen taas oma itseni. Sinun ei tarvitse olla minusta huolissaan. Minä selviän kyllä. Pystyn kantamaan tämän taakkani, vaikka se on raskasta.

Jakob: Naiset näkivät kaiken niin poikkeavalla tavalla. Ainakin sellaiset naiset kuin Margareta. Jakob oli kuluneiden päivien aikana antanut itselleen luvan tunnustella ajatusta, tarvetta yrittää uudella tavalla ymmärtää, mihin naisten ajatukset perustuvat ja millaisten asioiden varaan he rakensivat todellisuutensa.

Margareta on nainen, joka ei halua alistua tuon ajan naisen rooliin. Hän unelmoi kokonaan erilaisesta elämästä; rakastuisi Tukholmasta tulleeseen kauppiaaseen, purjehtisi tämän mukana meren yli ihan toisenlaiseen maailmaan. Saisi juosta toreilla ja käydä kauppaa, sellaista elämää hän haluaisi elää. Pakata laukku ja lähteä pois kaiken sen katkeruuden, kateuden ja pikkusieluisuuden keskeltä, mikä ympäröi hänen nykyisyyttään.

Miehet sanelemassa naisille, kuinka heidän kuuluu olla ja mitä heidän kuuluu ajatella. Miehet eivät siedä sitä, että heidän kunniansa kyseenalaistetaan.

*****

Olen aina pitänyt historiaan perustuvien romaanien lukemisesta. Jo vuosikymmeniä sitten luin niitä paljonkin. Margaretan tarinasta kertova kirja oli sujuvasti etenevää kerrontaa, tietoa naisten asemasta muutama vuosisata sitten. Kertomus elämästä entisaikojen kodeista ja kaduilta, missä oli merkitystä sillä, synnyitkö mieheksi vai naiseksi. Kertomus elämästä, jonka suuntaa et voi itse valita.

Kirjassa kolmen ihmisen; kaupunginpalvelija Jakobin, pyöveli Henrikin ja vangittuna olevan Margaretan elämät kietoutuvat hetken ajan toisiinsa Turun raatihuoneella. 

Margaretan elämä päättyy hänen kävellessään ylväästi, mustan hameen helmat heiluen torille rakennetulle mestauslavalle ja kohta hän on vapaa.

*****

Ehkä kaupunki oli entisensä, tai ehkä se ei enää koskaan muutuisi sellaiseksi kuin se oli ollut. Muuttuisiko ihminen, Jakob ei tiennyt. Hän ajatteli paljon Margaretan sanoja. ... Margareta oli joka puolella. Hän oli sanoissa, katseissa, teoissa ja heiluvissa hameenhelmoissa. 

Tytöllä oli Margareta Kittin taivaansiniset silmät.

 

Jenna Kostet

Margaretan synti

Aula & Co 2021

kuva Aula & Co

 

kuva Sara Lehtomaa

Jenna Kostet on turkulainen kirjailija, joka löysi Margareta Kittin tarinan Turun raadin pöytäkirjoista. Hän on opiskellut kansantiedettä folkloristiikkaa ja työskentelee Turun linnassa.

 

Tuire Malmstedt: Lasitarha

 

kuva Aula & Co

     

    Tuire Malmstedt

     Lasitarha

     Aula & Co  2021

     arvostelukappale

 

 

 

 

 

 

Tuire Malmstedt on pieksämäkeläinen kirjailija ja opettaja. Dekkariseura palkitsi hänen teoksensa Pimeä jää (2018) vuoden parhaana esikoisdekkarina. Lasitarha on uuden Metso & Vauramo-sarjan avausosa. 

*****

Seitsemänvuotias Henri katoaa jäljettömiin koulun metsäretkellä. Poliisi tekee kaikkensa pojan löytämiseksi, mutta tutkintalinjat päättyvät umpikujaan ja tutkinta lopetetaan. Vuosien kuluessa myös Henrin äiti Lilja menettää toivon siitä, että poika voisi vielä löytyä. Henrin isä ei edes ymmärrä, että poika on poissa. Lilja on yksin muistojensa kanssa. Sitten paikallislehdessä kerrotaan, että neljävuotias Lenni on kadonnut keskustan leikkipuistosta. Lennin tapaus ajaa Liljan etsimään Henriä vielä kerran.

*****

Lasitarha aloittaa Malmstedtin uuden Metso & Vauramo-sarjan. Rikostutkijat Elmo Vauramo ja Matilda Metso, kaksi menneisyytensä salaisuuksia sisällään pitävää henkilöä, joiden yhteistyö tutkinnan edetessä sujuu mutkattomasti. Huomasin kiintyväni tähän kaksikkoon jo aivan kirjan alkusivuilla.

Elmo oli nuoruudessaan kitaristina suositussa Playback- nimisessä bändissä. Muutamien villien ja vauhdikkaiden vuosien jälkeen suosio oli hiipunut ja bändivuodet olivat historiaa, Elmon oli tehtävä jotain elämällään.

...pudottanut kitaransa viidennestä kerroksesta , mennyt nukkumaan ja päättänyt herätä aamulla eri ihmisenä. Sellaisena, joka ei haihattelisi turhia ja tekisi elämässään jotain, mikä hyödyttäisi muita.

Ja tuo päätös oli vienyt hänet poliisikoulun ja rikostutkintayksikön kautta rikosylikonstaapeliksi ja nyt työpaikkaan entisessä kotikaupungissaan.

Lennin tapaus oli avannut kaikki haavat, tai ehkä ne eivät koskaan olleet umpeutuneetkaan, Elmo oli vain jatkanut matkaa vuotavana ja rikkinäisenä kuin vanha laiva. Haaksirikkoutuneet eivät yleensä jatkaneet matkaa, mutta Elmo ei ollut suostunut uppoamaan. Hän oli vain kätkenyt haavansa ja paahtanut eteenpäin. Ei siitä mitään hyvää ollut seurannut, pelkkää rämpimistä läpi toisissaan roikkuvien päivien, viikkojen ja vuosien. Mutta hän oli jatkanut.

Matildan tapa toimia oli tehdä mustiinpanoja hiljaisuudessa, kirjoittaa kaikki ylös ja antaa toisille luettavaksi. Elmolle hiljaisuudessa työskentely sopi hyvin ja hän oli päättänyt tulla kollegansa kanssa toimeen.

Matilda kirosi ja soimasi itseään: Hänellä oli vihdoin työpari, joka oli sopivan rento kestämään hänen hiljaisuuttaan ja joka kärsivällisesti sanoitti asioita hänen puolestaan, mutta hän itse ei pystynyt tulemaan yhtään vastaan. Ei vain pystynyt, vaikka halusi. Sen hän oli halunnut sanoa Elmolle, osoittaa edes jollain tavalla arvostavansa työpariaan. Mutta hän oli hiljaisuutensa vanki, jäykkä ja muuttumaton kuin sementtiin valettu rautakanki.

Elmolla ja Matildalla on jotain yhteistäkin, muistot menneistä. Molempien menneisyydestä löytyy ihminen, jonka näkeminen nostaa kaikki vanhat traumat esiin. Ja Elmolla se hetki on tässä ja nyt.

Kadonneen Lennin tapauksen myötä palaavat kaikki ne vanhat haavat, jotka Elmo oli painanut syvälle muistinsa kauimmaiseen nurkkaan. Elmon muistoissa pyörii vain ikävä tunne vastaavanlaisesta tapauksesta, joka ei päättynyt hyvin. 

Tämä on ihan eri tapaus, Elmo vakuutteli itselleen. Ja tämä on minun ja Matildan ensimmäinen yhteinen tapaus. Tämä pitää hoitaa hyvin. 

Tutkintatyön edetessä putkahtavat esiin myös aiemmat lasten katoamiset, oudosti seitsemän vuoden välein. Jokaisesta kadonneesta lapsesta paikalle on jäänyt vain jalasta irronnut kenkä. Yksi näistä lapsista on melkein kolmekymmentä vuotta sitten kadonnut Henri, Lilja ja Leo Saariston seitsemänvuotias poika.

Lilja elää muistojaan hiljaisuuden maailmassa menetettyään kuulonsa. Vain unessa hän kuulee Henrin sanat: "Äiti, etsi minut." Lepakot tulevat myös toistuvasti Liljan unimaailmaan.  Henri oli rakastanut lepakoita, piirrellyt aina niitä. Poika oli saanut innoituksen isältään, ja tämä omalta isältään. Lepakkohulluus suorastaan kulki heillä suvussa.

*****

Kirja pitää sisällään kutkuttavan jännittäviä juonenkäänteitä. Aina, kun luulin olevani jotakuinkin tarinan sisällä, seuraava sivu johdatti minut taas uudelle polulle, ja tietämättäni kauemmas ja kauemmas menneisyyteen. Kirjaa lukiessani palasin monta kertaa selaamaan jo lukemiani sivuja taaksepäin, uskomatta tai ymmärtämättä. Vai olisikohan syy ollut se, että halusin vain pitkittää tarinan paljastumista, sitä tunnetta, että sivut kohta loppuvat. Lasitarhan piinaavan jännittäviin salaisuuksiin uppoaminen oli minulle tämän alkukesän huimin lukukokemus. Uskalsin kyllä odottaakin Tuire Malmstedtiltä taas jotain tällaista, joka saa "aivonystyröihini" liikettä, ja myönnettävä on, että näin taas tapahtui. Saman saatoin todeta luettuani hänen aiemmat Isa Karos-sarjan kirjat: Pimeä jää 2018, Mykkä taivas 2019 ja Enkelimetsä 2020.

Tarinan mukana pääsin myös nauttimaan kauniista luonnosta;  Pilvet raottelivat hieman verhojaan ja antoivat muutamien hentojen auringonsäteiden kurottautua esiin. Metsä näytti upealta. kun ruskeat puunrungot saivat hetkeksi kullanruskean sävyn. Pilvet liikkuivat nopeasti auringon eteen ja harmaus palasi.

Loistokas avaus Metso & Vauramo-sarjalle, nyt vain pitää malttaa rauhassa odottaa jatkoa. Nyt jo mietin, minne tuo Matildan Elmolle neuloma norjalaisvillapaita tätä niin sympaattista parivaljakkoa tulevaisuudessa johdattaakaan? Ehkäpä Matildan lapsuuden Lappiin tai mökkiin Jäämeren rannalle?

Sininen hetki. 

Pohjoisen maisema sai levätä kauniissa sinisessä sävyssä ennen pimeyden laskeutumista.