sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Inger Frimansson: Lintulapsi

 

kuva Like

 

Christa Jaglander on ollut syntymästään asti sokea. Hän on äitinsä kanssa palaamassa Tukholmassa olevaan pieneen yksiöön, vietettyään merenrannalla olevassa lainatalossa melkein viikon. Talon omistajien Justinen ja Hans Peterin  mielestä he tarvitsivat lepoa Christan isän yllättävän kuoleman jälkeen. Äiti ja Christa ovat aloittaneet nyt uuden elämän, joka jatkuisi ilman isää. Äiti Ariadne oli ostanut hotellin, jossa hän oli jo viisitoista vuotta työskennellyt siivoojana. Justinen mies Hans Peter oli yöportieerina tässä samassa hotellissa.

*****

Justine Dalvikin elämän pelastaja on ollut miesystävä Hans Peter, joka kuunteli ja lohdutti, kun kaikki vanha pelko ja ahdistus vyöryi Justinen päälle. Jo vuosia Hans Peter oli pitänyt hänestä huolta, kun koulukiusaamisten tuottama ahdistus täytti  ajatukset. Seitsemän vuoden takaisen, Justinen pahimman kiusaajan mysteerisen katoamisen jälkeen hänen elämänsä  rauhoittavat tekijät olivat Hans Peter ja puutarhaan kyhätyssä häkissä asustava lintu. 

"Heti kun hän näki rähjäisen mustaharmaan otuksen, hän tiesi että siinä oli jotakin erityistä. Että hän ja lintu kuuluivat yhteen. He molemmat olivat elämän riepottelemia."

Mutta nyt rauha oli poissa, kun Justinen entinen koulukaveri Berit oli löydetty hukkuneena. 

"Kaikkien näiden vuosien ajan vain Justine oli tiennyt, missä Berit Assarsson oli."

"Justine on aina ollut kiltti tyttö. Mutta häntä ei pidä suututtaa."

***** 

Mitä tapahtuisi, jos Hans Peter saisi selville Justinen huolen ja ahdistuksen todellisen syyn? Olisiko kaikki heidän kohdallaan nyt ohi?

Miesystävän äkillinen katoaminen ja vanhan koulukiusaajan ilmaantuminen kuvioihin suistaa kovia kokeneen Justinen taas takaisin ahdistuksen täyttämään elämään, ja jonka syövereihin myös Christa katoaa. Ainoa johtolanka sokeasta tytöstä on hänen jälkeensä jättämä mystinen kirje.

*****

Lintulapsi piti minua totaalisesti otteessaan, niin oivallisesti kirjan yllätyksellisiä  käänteitä sisällään pitävä tarina kuljetti minua mukanaan ihan alusta loppuun asti. En arvannutkaan, millaisen psykologisen jännitysnäytelmän saisin kokea Justine Dalvikin tarinan myötä. Minut tämä psykologinen trilleri koukutti kyllä kerrasta, vaikka Justinen taustat olivat minulle tuntemattomat. Syystä, että aiempia kirjailijan teoksia en ole lukenut. Mutta ei "hätiä mitiä", käyhän tuo tutustuminen jälkikäteenkin. Häpeäkseni tunnustan, että Inger Frimanssonin trillerit ovat jostain syystä jääneet minulta huomaamatta. 

Järjettömiltä tuntuneiden tapahtumien päätteeksi minua liikutti koskettavan kaunis ja valoisa päätös, muuten niin rankalle tarinalle.

"Ajattelimme että sinä, Christa, saat olla tämän pikkuisen ihmeen kummi."

"Lintulapsi"

Inger Frimansson

Lintulapsi

alkut. Fågelbarnet

suom. Anu Koivunen

Like 2022 

Kiitos arvostelukappaleesta 💝



kuva Sandra Birgersdotter
Tukholmalainen Inger Frimansson (s. 1944) on Ruotsin suosituimpia jännityskirjailijoita. Psykologisen trillerin mestari on voittanut mm. Ruotsin Dekkariakatemian palkinnon vuoden parhaasta rikosromaanista kahdesti. Hänen teoksiaan on käännetty 15 kielelle. Lintulapsi on itsenäinen jatko-osa Justinen Dalvikista kertovassa sarjassa, jonka edelliset osat ovat Hyvää yötä, rakkaani (1999) ja Varjo vedessä (2007).


keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Jenni Räinä: Suo muistaa

kuva Gummerus
 

Juho on tyhjentänyt säästötilinsä ja ostanut jo pitkään myynnissä olleen lakkautetun kyläkoulun. Pohjoisessa sijaitseva suuri koulu soveltuu Juhon mielestä hyvin ekoyhteisölle, jonka hän on aikeissa perustaa. Yhteisön tarkoituksena on ennallistaa koulun takana oleva aapasuo, joka oli ojituksen myötä muuttunut. Juholla oli myös lähistöllä isotädiltään peritty Kivisuo, jonne ojituksen jälkeen oli alkanut kasvaa kitukasvuista puuta.

Tietoisuus luonnon rajallisuudesta saa myös Juhon opiskelukaveri Tarmon ja muutaman muunkin uskomaan, että täällä he voisivat hoitaa osansa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Yhteisöön kerätyn alkupääoman turvin he uskovat selviävänsä ennallistamaan molemmat suot.

"Kivisuon osalta suunnitelma oli selvä. Ensi vuonna he tukkisivat ojat, kaataisivat osan puista ja antaisivat suon palata suoksi." 

*****

Valokuvaajan ammatissa maailmalla työskennellyt Hellä on tyhjentämässä vaarinsa taloa. Surullisena hän etsii lapsuutensa kuusimetsää, joka on nyt poissa. Lähiseudun maisema tuntuu odottavan vain lopullista kuoliniskua. Hellä haluaa osaltaan yrittää  tavoittaa jotain siitä lapsuutensa maisemasta, mikä on katoamassa.

Tutustuttuaan Juhoon ja tämän soiden ennaltamissuunnitelmiin, Hellä lupautuu ottamaan valokuvia yhteisön nettisivuille. Yhdessä he nyt yrittivät etsiä paikkaansa heille niin rakkaassa luonnossa. Täällä, syrjäseudulla olevan metsän ja soiden keskellä, he tunsivat olevansa osa sitä.

"Lämmin elokuun alku puristeli suota, jonka tuoksu levisi paksuna heidän ympärilleen. Päällimmäisenä vyöryi suopursujen tahmeus. Ilma oli miltei liian raskasta hengittää." 

Vastoinkäymisten keskellä Juhon mielessä käy jo luovuttaminen. Katoaako kaikki toivo silloin, kun suunnitelmat jäävät kesken?

"Ehkä suo ei tarvinnut ihmistä. Ehkä se palaisi, kun sen olisi aika palata. Ehkä ajalle vain pitäisi antaa mahdollisuus."

*****

Rauhallisen soljuvasti edennyt tarina kuljettaa minut niin tuttuun luontoon, onhan minunkin lähimetsiini kuulunut, ja yhä kuuluvat karpalomättäiden ja tupasvillojen täyttämät suot ja naavaa kasvavat vanhat kuusimetsät. Asioiden tärkeyden havahtuu huomaamaan usein vasta silloin, kun ne menettää. Ajatus luontoon liittyvistä muistoista, jotka maiseman menettämisen myötä myös tulevat katoamaan. Onko ihmisen yhteys luontoon katoamassa? Ja voiko menetettyä vielä saada takaisin?

Minä huomasin ajoittain uppoutuvani syvälle kirjan kerronnan kauniisiin kielikuviin. Silmää hivelevän upeat luonnonkuvaukset, joiden myötä piirtyi kuva usvan alla lepäävästä suosta.

*****

"Metsänreunan takaa nousi aurinko, 

jonka säteet värjäsivät maiseman kultaiseksi. Valo oli täydellinen."

 

Jenni Räinä

Suo muistaa

Gummerus 2022

 

kuva Vesa Ranta

 

Jenni Räinä (s.1980) on Oulussa asuva toimittaja ja palkittu tietokirjailija. Yhdessä työryhmän kanssa julkaistu Metsä meidän jälkeemme voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2019. Hän on asunut lapsuutensa soiden keskellä ja kulkenut myöhemmin dokumentoimassa sivukylien ihmisten elämää. Suo muistaa on hänen esikoisromaaninsa.

 



lauantai 24. syyskuuta 2022

Patricia Harman: Kätilön koettelemukset


kuva Bazar

 

Becky Myers palaa neljän vuoden jälkeen tuttuun Länsi-Virginiassa sijaitsevaan laaksoon. Aiempi hoitajan työ tohtori Blumin apulaisena on päättynyt, ja nyt he ovat matkalla tohtorin vanhalle klinikalle Hope Riveriin. Suuren 1930-luvun laman kourista tuskin selvinneenä Becky on nyt rutiköyhä ja tuntee olevansa vastuussa toimintakyvyttömästä entisestä lääkäristä, ilman työtä ja asuinpaikkaa. Puhumattoman entisen työnantajansa jättäminen köyhäintalon portaille tai valtion mielisairaalaan ei ollut Beckyn mielestä vaihtoehto.

*****

Hope Riverin yhteisölle nuoren kätilön apu on juuri nyt tarpeen, miesten jäätyä työttömiksi ja naisten yrittäessä ruokkia lapsiaan. Lasta odottava Patience Murphy tarvitsee kätilön työtä hoitaessaan apulaista, jonka hän nyt mielihyvin ottaa vastaan. Ja niin Becky ja toimintakyvytön tohtori Blum majoittautuvat Patiencen sinioviseen taloon, jossa he yrittävät selviytyä rahattomina päivästä toiseen. 

Vastentahtoinen ja kätilön työssään epävarma Becky joutuu yhä useammin, ristiriitaisten tunteiden vallassa Patiencen mukaan synnytyksiin;

"Vai oliko kyse hoitoammattilaisen velvollisuudentunnosta? Tai peräti siitä, että Patiencen tarjous palkkionpuolikkaasta houkutteli? Inhottaa ajatellakaan, että kyse olisi siitä. Olen kuitenkin huomannut muuttuneeni rahan saalistajaksi, köyhyys sitä teettää. Joka kerran on joutunut köyhäksi, osaa arvostaa joka lanttia."

*****

Menneisyyden koettelemukset ja niiden käsittely harteillaan Becky ja Patience joutuvat kohtaamaan myös seudulla raivoavan metsäpalon, ja joutuvat kerämään kaiken rohkeutensa pitääkseen Hope Riverin asukkaat turvassa. Vuorten sylissä lepäävä laakso tarvitsee nyt kipeästi periksiantamattomia ja päättäväisiä kätilöitään ja entistä taitavaa tohtoria, Isaac Blumia.

*****

Kirja pitää sisällään lohdullisen tarinan elämänuskosta ja ystävyydestä, joka kantaa kaikkein vaikeimpienkin aikojen yli. Ystävien tuki päivästä toiseen selviytymisessä antoi valonpilkahduksia joskus niin epätoivoisissakin hetkissä. Mielenkiintoisten henkilöhahmojen elämä korkealla, vuorten ympäröimässä karussa, mutta niin kauniissa laaksossa oli ajoittain lohduttoman tuntuista, mutta kuitenkin samalla toiveikasta. Synkimmistäkin hetkistä selviytyminen kovalla työllä, ehkä onnekkaastikin, ja periksiantamattomuus olivat tämän tarinan keskeistä antia.

 

"Elämä voi olla kovaa, mutta jos kuljemme käsi kädessä

 pidämme toistemme käsistä kiinni, pääsemme kyllä joen yli."


Patricia Harman

Kätilön koettelemukset

alkut. The Reluctant Midwife 2015

suom. Timo Korppi

Bazar 2022

 

 

kuva Guy Immega
Patricia Harman on työskennellyt yli 35 vuotta kätilönä ja kiertää aktiivisesti luennoimassa naisten terveyden ja hyvinvoinnin puolesta. Kokemuksiensa pohjalta hän on kirjoittanut kaksi muistelmateosta ja neljä romaania, joista Hope Riverin kätilö ja Kätilön koettelemukset on suomennettu. Harmanilla on kolme poikaa, ja hän asuu miehensä kanssaMorgantownissa Länsi-Virginiassa.


lauantai 17. syyskuuta 2022

Christy Lefteri: Laululinnut

 

kuva S&S


"Hän kulkee näkymättömänä meidän maailmamme läpi. Hoitaa lapsemme, siivoaa kotimme. Vailla ääntä. Hänellä on tarina kerrottavana. Kuuntelisitko häntä?"

Nisha on yksi niistä lukuisista naisista, jotka ovat jättäneet kotimaansa ja tulleet kotiapulaisiksi Kyproksen kauniille saarelle. Taakseen hän oli jättänyt lapsensa ja kotinsa, koska muuta vaihtoehtoa ei elämä hänelle kotimaassa tarjonnut. Miehensä kuoleman jälkeen Nisha oli joutunut tekemään vaikean päätöksen, ja työ kaukana merten takana oli nyt hänelle ainoa keino turvata pienen tyttärensä tulevaisuus. Tulevien vuosien aikana ikävään ja kaipaukseen lohtuna olivat puutarhassa vietetyt pienet hetket, jotka veivät hänen ajatuksensa tyttären luo.

"Puutarhassa oli pieni kalastusvene, joka toi Nishan mieleen Sri Lankan kalastajat - ne, jotka hän oli nähnyt makuuhuoneensa ikkunasta - ja Nisha tunsi tulleensa oikeaan paikkaan."

Sri Lankasta Välimerelle matkustanut Nisha on tullut siivoamaan, ja auttamaan hiljattain leskeksi jäänyttä Petraa kasvattamaan tämän tytärtä. Jo yhdeksän vuotta Nisha oli ikävöinyt ja kaivannut kotimaahansa jäänyttä tytärtään Kumaria. Tyttären kasvot Nisha näkee vain öiseen aikaan tapahtuvien puhelinkeskustelujen välityksellä. 

*****

Yläkerrassa asuvan kyproslaisen Giannisin tietokoneen ruutu on se ikkuna, jonka kautta Nisha on voinut kaikki nämä vuodet nähdä tyttärensä kasvot ja kuulla hänen äänensä. Giannis haaveilee avioliitosta rakastamansa Nishan kanssa ja sen mahdollistaakseen hän on sekaantunut alueella harjoitettavaan mustan pörssin toimintaan, rauhoitettujen pikkulintujen pyyntiin ja myyntiin. Aina, kun he lähtivät merelle rullalle käärittyine verkkoineen, heillä oli mahdollisuus jäädä kiinni ja päätyä vankilaan. Merelle suuntautuneet pyyntiretket olivat vaarallisimpia.

"Aamuisin, kun aurinko alkaa nousta, tuhannet muuttolinnut kaartavat alas taivaalta ja saapuvat saarelle lepäämään raskaalla matkallaan Välimeren yli. Tämä saari, tämä pieni lohkare meressä, sijaitsee yhden suositun muuttoreitin varrella. Linnut näkevät läheisen pikkukaupungin valot ja lentävät niitä kohti."  

*****

Eräänä päivänä Nisha sitten katoaa, ja tuntuu kuin maa olisi niellyt hänet.

Onko Giannisin harjoittama pikkulintujen salapyynti asia, joka paljastuttuaan on ollut osallisena tapahtumiin, jotka johtavat Nishan outoon katoamiseen? Vai löytyykö syy aivan jostain muualta, kun selviää lisää ulkomaalaistaustaisten kotiapulaisten hämäriä katoamisia? Poliisi, eikä kukaan muukaan tunnu välittävän näistä katoamisista, uskotaan elämäänsä pettyneiden naisten palanneen takaisin kotimaahansa. Nishan työnantaja Petra ja Giannis ovat ainoat, jotka haluavat uskoa löytävänsä kadonneen Nishan ja alkavat yhdessä etsiä tätä ja muita kadonneita naisia. 

Onko naisten kohtalona ollut samanlainen ansa, jonka tuhannet laululinnut kohtasivat muuttomatkallaan, ja palaaminen kotiin ei ollut enää mahdollista?

*****

Christy Lefteri on luonut Laululinnut-romaanissaan sydämeenkäyvän, surullisista ihmiskohtaloista kertovan fiktiivisen tarinan, joka pohjautuu Kyproksella paljastuneisiin, kotiapulaisiksi maahan tulleiden ulkomaalaistaustaisten naisten ja lasten katoamisiin. Vahvasti otteessaan pitävän tarinankerronnan sivuilla tunsin myös suurta surua kaikkien niiden luontokappaleiden, kauniiden laululintujen kohtalosta. Kirjan sivujen myötä pääsin mukaan paljon syviä tunteita herättävään Nishan tarinaan, joka on kirjassa kerrottu Petran ja Giannisin muistojen kautta. Erityisen koskettavaa oli lukea kirjan viimeiset sivut, äidin kirje tyttärelle ❤️

"Niinpä istuin siinä puutarhan pienessä veneessä 

ja lähetin yötaivaan kautta sinulle tarinoita ja rakkautta."


Christy Lefteri

Laululinnut

alkut. Songbirds 2021

suom. Leena Ojalatva

Kustantamo S&S 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝


kuva Kieran Coatman
Christy Lefteri kasvoi Lontoossa Kyprokselta paenneiden vanhempien lapsena. Hän opettaa luovaa kirjoittamista Brunel Universityssä. Laululintujen taustalla ovat Kyproksella sattuneet, todelliset kotiapulaisten katoamiset. Sekä Laululinnut että Lefterin aiempi romaani Aleppon mehiläistarhuri ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä.

#kirjoja ulapalta - haasteeseen neljäs kirja 🌊


keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

 

kuva Minerva


Päivät, jolloin isä oli poissa kotoa, olivat Alicen ja Agnes-äidin yhteistä aikaa puutarhassa, jossa äiti opetti Alicen ymmärtämään kukkien kieltä.

"Mitä kauemmin Alice oli äitinsä kanssa puutarhassa, sitä paremmin hän ymmärsi, että äidin syvin olemus kukki hänen kasviensa keskellä."

"Kysymykset kaihersivat Alicen kurkussa. Miksi äidin sanat virtasivat vuolaina ainoastaan silloin, kun hän kertoi tarinoita toisista paikoista ja toisista maailmoista.? Entä heidän maailmansa, joka oli suoraan heidän silmiensä edessä? Mihin äiti meni, kun hän katsoi kaukaisuuteen? Miksei Alice voinut seurata häntä sinne?" 

*****

Äiti oli se ihminen, joka tutustutti hänet kirjojen ja kukkien maailmaan. Siihen maailmaan uppoutuessaan he saattoivat hetkeksi unohtaa perhettä pelolla hallitsevan isän, jonka odottamattomat raivokohtaukset kohdistuivat heihin molempiin. Hänen isässään oli kuin kaksi ihmistä. 

Väkivaltaisten tekojensa jälkeen isä sulkeutui useaksi päiväksi pihalla olevaan puiseen vajaan. Tähän salaperäiseen, puuveistoksia sisällään pitävään vajaan kurkatessaan, Alice ei voinut aavistaa niitä tapahtumia, mitkä tulisivat muuttamaan hänen koko tulevan elämänsä.

"Alice muistaisi aina tämän päivän, joka muutti hänen elämänsä peruuttamattomasti, vaikka hän ymmärsi sen vasta kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Elämää eletään eteenpäin, mutta sitä voi ymmärtää vain taaksepäin katsomalla. Maisemaa ei näe silloin, kun on sen keskellä."  

*****

Yhdeksänvuotiaan Alicen on jätettävä rannikolla sijaitseva kotinsa, kun hänen vanhempansa kuolevat mystisessä tulipalossa. Palosta selvinneen, vaikeasti loukkaantuneen Alicen on muutettava isoäitinsä Junen luokse Thornfieldiin, jossa Alicen kuolleen isän Clemin äiti hoitaa kukkatarhaansa. Alicen esiäiti Ruth Stone oli perustanut tämän luonnonkukkatilan, joka levittäytyi Alicen silmien eteen tuhansien kukkien merenä. Tämän värikylläisen kukkameren keskellä ahkeroi naisjoukko, nimeltään Kukkaset. Sinitukkainen Twig oli se henkilö, joka piti huolta näistä kahdestatoista ahkerasta naisesta ja joka piti Kukkatarhan pyörät pyörimässä. 

Kukat olivat tähän asti olleet Alicen isoäidin ainoa perhe, mutta pojantyttären saapuminen tilalle enteili Junen perheen salaisuuden repeytymistä. Tilalla työskentelevät Kukkaset ovat naisia, jotka kantavat kukin omat kipeät salaisuutensa. Heille Thornfield on ollut paikka minne paeta, Alicen isoäiti löysi pakopaikkansa viskipullon pohjalta.

*****

Isoäiti halusi opastaa Alicen aikaan, jolloin tämä ottaisi Thornfieldin kukkafarmin johtoonsa. Sitä ennen Alice halusi tietää kaikki tarinat niistä naisista, joista hän polveutui. Hän halusi ymmärtää tätä paikkaa, mistä hänen äitinsä oli löytänyt turvaa ja lohtua. Alice halusi löytää myös syitä niihin muutoksiin, mitä elämä hänen äitinsä eteen oli tuonut.

Perheensä synkkien ja surullisten salaisuuksien paljastuttua Alice pakenee syvälle Australian autiomaahan, jonka henkeäsalpaavien kauniiden maisemien keskeltä hän uskoo löytävänsä rauhan. Löytäisikö Alice sieltä Ihmemaansa?

*****

Saadessani tämän kirjan käteeni, ensimmäinen "vau" tuli kirjan uskomattoman kauniista kansikuvasta (Hazel Lam) ja mikä ihaninta, "vau" vaan jatkui. Kirjan sivujen sisältä löytyi taianomaisesti mukaansatempaava tarina, jonka ansiosta sain tutustua moneen, minulle tuntemattomaksi jääneeseen Australian karun maan kiehtovan kauniiseen kukkaan. Ja senhän minä totta tosiaan tein, ja kaikille noille kukille "löysin kasvot". Lukujen alussa annettu merkitys näille kasveille oli todella se, mikä teki kirjan tarinasta todella vangitsevan, ainakin minuun se upposi.     

Koskettavalla tavalla surullisen, mutta toiveikkuutta tihkuvan kauniisti kirjoitetun tarinan sisältä löytyi aikuiseksi kasvanut tyttö, joka kaikki vaikeimmatkin tapahtumat kohdatessaan tuntui löytävän lohdun jäljelle jääneistä kauniista muistoista.

"Alice painoi kädellään flamingonnokkariipustaan ja inintipuun siemenistä tehtyä kaulaketjuaan."

Flamingonnokka, Swainsona formosa

"Ole rohkea, uskalla"

Holly Ringland

Alice Hartin kadonneet kukat

alkut. The Lost Flowers of Alice Hart 2018

suom. Hanni Salovaara

Minerva 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Giulia Zonza

 

Holly Ringland on australialainen kirjailija, joka varttui äitinsä trooppisessa puutarhassa Queenslandissa. Työskenneltyään neljä vuotta alkuperäisväestön parissa Keski-australian autiomaassa Ringland muutti Englantiin opiskelemaan luovaa kirjoittamista vuonna 2009. Hänen esseitään ja novellejaan on julkaistu useissa antologioissa. Alice Hartin kadonneet kukat on hänen esikoisromaaninsa.


maanantai 12. syyskuuta 2022

Anna Englund: Lautapalttoo

kuva Siltala

 

Romaanin tarina ajoittuu 1930-luvun Pohjanmaalle ja Helsinkiin. Elenan jokapäiväiseen arkeen kuuluu työskentely arkkuverstaassa, jossa he Ilmarin kanssa jatkavat miehen suvun perinteitä. Elämä kulkee tuttua uomaansa, päivät kuluvat miehen rinnalla verstaalla, kumpikin keskittyen omaan työhönsä. Elenan työnä on sisustaa miehensä valmistamat arkut, varustaa kuoleman kohdannut viimeiselle matkalle. Kuolema oli hänen arkinen työtoverinsa. 

"Elena ei ollut pelkästään ompelija: Kuolema pani ihmiset puhumaan hänelle kaikenlaisia asioita, sellaisiakin jotka saivat olin hyvin epämukavaksi. Elena lohdutti, sanoi muutamat Mantalta oppimansa lauseet ja lisäsi omiaan, sekä muisti ohjeen ettei tarvinnut kantaa muiden suruja, kun omiakin oli ihan tarpeeksi." 

*****

Eräänä päivänä arkkutuvan pihamaalle ilmestyy vieras tummissa vaatteissa, kun housupukuun pukeutunut pitkä nainen Helsingistä saapuu maksamaan enonsa arkkua. Tuon päivän jälkeen Elenan elämä täyttyy uusista ja odottamattomista tunteista. Yöllä uniin tullut Lydia jättää omituisen olon Elenaan koko päiväksi, naisen unohtaminen on vaikeaa.

"Muina päivinä aurinko oli vain häikäissyt ja verhoja oli täytynyt vetää kiinni että näki ommella. Nyt valo näytti erilaiselta, kuin sen lähde olisi jostain aivan toisesta auringosta peräisin." 

Valokuvaajan ammatissa työskentelevän, modernin kaupunkilaisnaisen kohtaamisen jälkeen Elenan seuraavat viikot täyttyvät asioista, joita hän ei olisi uskonut tekevänsä. Oliko väärin se tunne, joka sai hänet salailun ja valheen tielle? Kumma voima alkoi johdattaa häntä kohti muutosta, ja karkumatka lähes tuntemattoman naisen luo Helsinkiin vei Elenan aivan toiseen maailmaan. Voisiko paluu entiseen elämään, miehen vierelle ja arkkuverstaalle olla kaiken kaupungissa koetun jälkeen enää mahdollista?

*****

Elenan tarinan rinnalla romaanissa kulkee Mantan mietteet. Muistoista nousee esiin samanlaiset tunteet ja asiat, jotka hän nyt Elenan kohdalla tunnistaa. Olihan anopinkin elämään kuulunut rakkaus nuoreen naiseen. Asia, joka täytyi pitää salassa kaikkein lähimmiltäkin ihmisiltä, koska ilmitullessaan sitä olisi pidetty rikoksena.

"Ite jäin taaemmas, ja siinä hän istui mun eessä, vähän viistosti oikialla, ja auta armias ku sen mykkyrä tuli rintahan saman tien. Ohan se ihime että toinen ihiminen voi semmosta saaja aikahan. Ja ei hän muuta teheny ku istu siinä."  

*****

Lautapalttoo on lämminhenkinen kertomus kuolemasta ja rakkaudesta. Kaunis tarina rajoja rikkovasta rakkaudesta maailmassa, missä kahden naisen väliseen rakkauteen ei suhtauduttu suopeasti. Kuoleman, ihmiselämään niin läheisesti liittyvän asian ymmärtäminen välittyy kirjan sivuilta luontevalla tavalla. Kuolemaa ei ole lakaistu piiloon tässä huumorinkin sävyttämässä tarinassa. Varsinkin vanhaemäntä Manta piirtyy niin elävänä mieleen arkkutuvassa ja pihamaalla touhutessaan, ja hänen murteella kerrottuja mietiskelyjään olisin kaivannut enemmänkin. 

"Mutta kyllä minä olin pöhölö kun en teheny kuten syän sanoo"

*****

Anna Englund

Lautapalttoo

Siltala 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝


 

kuva Jenni Haili


Anna Englund (s. 1980) on liikuttanut ihmisisä yli 25 vuotta, ja elättää nykyään itsensä pilateksella. Anna on opiskellut mikrobiologiaa Helsingin yliopistossa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän käsittelee tulevaa olemattomuuttaan paitsi kirjoittamalla myös keräämällä kaapit täyteen kuolemaan liittyvää antiikkia. 

 

 

 

 

tiistai 6. syyskuuta 2022

Christina Wahldén: Älä puhu kuolleista

kuva Minerva
 

"On maanantai, paska aamu. Pohjoisterritorion poliisilaitoksen rikoskomisario Patrik O'Boyle tulee töihin tapansa mukaan myöhässä. Hän jysäyttää ruhonsa kirjoituspöydän ääreen otsa hikeä valuen. Ilman kosteus on tehdä hänet hulluksi. Hän ei pysty ajattelemaan selkeästi. Tähän aikaan vuodesta, ennen sadekautta, ihmiset ajautuvat mangohulluuden valtaan, sekoavat tropiikin kuumuudesta. Väkivaltarikokset lisääntyvät. Ihmiset menevät järjiltään kuumuudesta ja kosteudesta, sateesta jota ei kuulu."

*****

Ruotsalainen nuori nainen, Greta on tavanomaisella juoksulenkillään Darwinin rannalla törmätessään kuolleeseen naiseen. Tunnistamattomaksi muuttunut naisen ruumis on joutunut krokotiilin uhriksi, näin ensin uskotaan. Pian kuitenkin selviää, että alkuperäiskansaan kuuluneen uhrin kuolemaan saattaa liittyä paljon synkempi syy. Oliko aboriginaalinainen valittu tietoisesti vai oliko hänen paikallaolonsa vain sattumaa, tai oliko kuolema vahinko? 

Tapauksen tutkinnan johdossa aloittaa irlantilaisjuuret omaava rikoskomisario Patrick O'Boyle. Kankaisessa olkalaukussaan Bluey kantaa vallabinpoikasta, jonka hän pelasti liikenteessä kuolleen ja tien poskeen hylätyn hietakengurun pussista. Tuttipullosta maitoa imevä Mango-vallabi ja punatukkainen keski-ikäinen komisario ovat nyt erottamattomat, ja auton kaiuttimista täydellä volyymilla pauhaava musiikki saa pienen vallabinpoikasen rauhoittumaan. Abban musiikki on sitä, mitä Bluey pakkomielteisesti rakastaa. 

Avukseen tämä liki kaksimetrinen, omien sanojensa mukaan "ruma mulkero" saa uuden kollegan, Jessin. Itsekin aboriginaaleihin kuuluva, ammatissaan kunnianhimoinen nuori rikosetsivä joutuu tapauksen myötä etsimään johtolankoja yhteiskunnassa, missä rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää. Alkuperäiskansan puolelta epäluuloa kohtaavaa Jessiä pidetään epälojaalina, vaihtoiko hän puolta ryhtyessään poliisiksi? 

Aboriginaaleihin kohdistuvat rikokset, etenkin nuorien tyttöjen oudot katoamiset tuntuvat olevan asia, josta ei puhuta. Miten toimia kulttuurissa, missä on niin paljon asioita, joita pidetään tabuina?

Löytyisikö johtolangan pää sieltä, minne nämä huostaanotetut ja rikoksista vangitut alkuperäiskansaan kuuluvat nuoret tytöt ovat kadonneet?

*****

Kirjan tarinan edetessä on ihailtavaa huomata, kuinka perehtynyt kirjailija on Australian aboriginaalien kulttuuriin, ja historiaan ajalta, jolloin maa kuului alkuperäisväestölle. Kuinka mielenkiintoisen hetken koin kirjan sivuilla tutustuessani Kakadun kalliomaalauksiin, joiden arvoituksellisuuteen saatoin  perehtyä ruotsalaisen taideopiskelija Gretan kuvaamana. Kallioihin piirretyt symbolit, joissa piilee uskomaton tietämys.

"Greta tuntee suurta kunnioitusta. Samalla hän aavistaa, miten vähän hän tietää. Hän voi opiskella maalauksia ja kirjoittaa niistä tutkielmia. Mutta niiden ydin tulee aina olemaan kätkössä häneltä. Salaisuuksia. Peiteltyjä merkkejä. Perittyä tietoa. siitä tässä kaikessa on kyse. Mutta mikään ei ole salassa sille, joka näkee." 

*****

Kirjan loistavasti kuvatun tarinan myötä pääsin tutustumaan australialaiseen Darwinin merenrantakaupunkiin, jonka ympäristöön kirjan uskomattoman kiinnostavat henkilöhahmot niin luontevasti sulautuvat. Tunsin suurta sympatiaa heitä kohtaan kaiken sen kammottavuuden keskellä, johon he työssään joutuivat kohtaamaan. Suuri järkytys tuntui välillä jopa ahdistavalta, kaikki se väkivalta ja raakuus, joista sivuja edetessäni sain lukea. Ajoittain jopa tarinan fiktiivisyys unohtui, niin käsinkosketeltavan todentuntuisesti tapahtumat kaikessa kauheudessaan näyttäytyivät.

Huisin jännittävä Darwin-sarja saa tervetullutta jatkoa, kun sarjan 2.osa Syklonivaroitus ilmestyy pikapuoliin. Pikaisiin näkemisiin, inkiväärijuomaan ja Abbaan rakastunut punatukkainen Bluey ja Mango-vallaby, sekä Jess, joka uskoo mahdollisuuteen olla poliisi unohtamatta omaa taustaansa. 

Noustessaan matalaan laivaan, joka vie hänet kotisaarelle, Jess tuntee kuuluvansa saaren kansaan. 

"Vesi on hänen ja hänen esi-isiensä oikea elementti. Laivan alla ui krokotiilejä, dugongeja, delfiinejä ja kilpikonnia aikojen alusta asti ..."

"Matkalla meren yli hän löytää itsensä." 


Christina Wahldén

Älä puhu kuolleista

alkut. Nämn intede döda 2020

suom. Jänis Louhivuori

Darwin-sarja 1.osa

Minerva Crime 2022

 

kuva Minerva

 

Darwin-sarjan toinen osa Syklonivaroitus ilmestyy syyskuussa 2022.





 

kuva Thron Ullberg

 

Christina Wahldén (s. 1965) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti, joka on opiskellut Sydneyn yliopistossa dramaturgiaa ja rakastunut intohimoisesti Australiaan. Toimiessaan vuosia Svenska Dagbladetin rikostoimittajana hän raportoi ennen kaikkea naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta rikollisuudesta, parisuhde- ja niin sanotusta kunniaväkivallasta sekä ihmiskaupasta. Wahldén on saanut muun muassa Ruotsin dekkariakatemian vuoden lasten- ja nuortendekkarin palkinnon. Älä puhu kuolleista on Ruotsissa ehdolla vuoden parhaaksi rikosromaaniksi 2020.

 

 

#kirjojaulapalta-haasteeseen kolmas kirja 🌊