Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies

 

kuva S&S

 

Emerentia Brant on 1820-luvun Oulussa porvaristalossa asuva nuori nainen, jonka päivät täyttyvät lukemisen opettamisesta mamselli Wacklinin tyttökoulussa. Kaupungissa sijaitsevan köyhäintalon aikuisten luonakin hän pistäytyy opetusta antamassa, milloin ei huolehdi kotitilansa asioista ja palvelusväestä. 

Hienostelevan äitipuolen, Dorotea-rouvan ainut huoli on löytää Brantien kauppahuoneelle jatkaja ja siinä asiassa Emerentia onkin äitipuolen kaavailujen mukaan tärkeässä osassa. Emerentian isä, Simon Brant on vaurastunut tervakaupalla ja hänen perustamansa  kauppahuoneen tulevaisuus on nyt Emerentian varassa. Toiminnan turvaamiseksi avioliitto Dorotean sukulaispojan Jakob Maksan kanssa olisi äitipuolen mielestä ainut mahdollisuus saada kauppahuoneelle porvarisoikeudet. Emerentiaa ei tällainen tulevaisuus kiinnosta.

*****

Harkitsevana miehenä aiemmin itseään pitänyt Larry Von Rosen on suostunut ystävänsä August Montin ehdotukseen karistaa Tukholman pölyt joksikin aikaa kannoiltaan, ja hän onkin nyt saapumassa Montinien fregatilla pitkästyttävän ja myrskyisen merimatkan jälkeen Ouluun. Margaretha-tätinsä kanssa Tukholmassa varttunutta Larrya odottaa suunniteltu avioliitto tädin naiman kreivin ainoan perillisen, nyt 16-vuotiaan tyttären kanssa. Tulevaisuudestaan ahdistusta tunteva Larry pääsee tällä matkalla ottamaan etäisyyttä tätinsä suunnitelmiin.

*****

Maman järjestää Tukholmasta tulleille aatelisille illalliset, jonne myös Emerentian on osallistuttava, vaikkakin äitipuolen mielestä paikalle saapuvat aatelismiehet eivät ole kiinnostuneita Emerentian kaltaisista porvarintyttäristä.

Mutta jotain tapahtuu aatelismiehen ja porvarintyttären välillä. Illan päätteeksi Larryn ja Emerentian katseet kohtaavat ja jäyhä aatelismies Tukholmasta on jäänyt lähtemättömästi nuoren naisen ajatuksiin. 

*****

Upeasti kerrottu historiallinen rakkaustarina pohjoisesta tervakaupungista Oulusta. Kirjan sivuilla tuoksuvan tervan lisäksi korviini kantautuu Perämereltä saapuvien aaltojen pauhu. Ja se suolaisen meren tuoksu. Vielä kaksisataa vuotta myöhemmin näistä kirjan tapahtumien ajoista, minäkin saan tuon tuoksun saman meren rantamilla tuntea.

"Merikosken taukoamaton, pehmeä kohina säesti kirkon kaunisäänisiä iltakelloja, kun hän jatkoi matkaansa itkua vastaan taistellen läpi kaupungin. Aurinko alkaisi pian painua kaupunkia suojaavan Hietasaaren taakse ja talojen kyljet ja katot saisivat hetken kylpeä kauniissa kultaoranssissa kajossa, ennen kuin myöhäiskevään ilta illalta hatarammaksi käyvä hämärä saavuttaisi ne."

Ihastuttava esikoisromaani, joka soljuvan kerronnan myötä kuljetti minut kiinnostavalle matkalle, ja saatoin aistia palan mennyttä historiaa. Minulle on nautinto uppoutua tällaisten tarinoiden keskelle ❤️

*****

Anu Vähäaho

En voi sua unhoittaa poies

Kustantamo S&S 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Teija Soini S&S

 

Anu Vähäaho on psykoterapeutti ja koko ikänsä omia tarinoita kirjoittanut historiallisten romanssien Ystävä. Vähäahon kotikaupungin, Oulun, historiasta innoituksensa saanut En voi sua unhoittaa poies on hänen esikoisromaaninsa.

Lina Nordquist: Minne ikinä menetkin

 

kuva Kustantamo S&S

Eletään 1900-lukua, kun Unni ja Armod joutuvat pakenemaan kotikylästään Norjasta. Unnin pelko vuosikausien pakkotyöstä tai houruinhuoneeseen joutumisesta ajaa heidät matkaan. Pienen poikalapsensa Roarin ja kumppaniksi lähtevän Armodin kanssa Unni jättää nyt taakseen nälänhädästä kärsivän maan, ja he aloittavat matkan tuntemattomille seuduille. Taivallettuaan jalkaisin erämaan halki he päätyvät Ruotsiin ja valitsevat kodikseen aurinkoisen metsäpaikan. Keskeltä koivikkoa he löytävät hylätyn töllin, jonka asukkaat ovat muuttaneet Amerikkaan ja sinne he asettuvat asumaan.

Mukana uuden elämän alkuun heillä on vain liinaan kääritty lakattu puulipas ja eväspussi. Vastoinkäymiset maanomistajan julmuuksien ja ankarien talvien keskellä ovat heillä nyt edessä. Elämä ei ole täälläkään helppoa, vaan henkiinjäämistaistelu on joka päivä läsnä.

Kärsimysten ja kaiken kurjuuden keskellä Unnin rakkaus perheeseen on kuitenkin se kantava voima, joka pitää heitä yhdessä ja jonka varassa he sinnittelevät.

"Olisimme menettäneet toisemme ikiajoiksi, ellei humalainen talonpoika olisi vuosia sitten unohtanut lukita häkkiä lähtiessään kuljettamaan minua käskystä Trondheimiin hullujenhuoneelle." 

*****

Yli 70 vuotta myöhemmin Unnin miniä suunnittelee torpassa appiukkonsa Roarin hautajaisia. Vuosikymmenten ajan perheen sisälle kertyneet salaisuudet piinaavat Kåran mieltä ja hän haluaisi tietää asioista, joista ei koskaan ole puhuttu ääneen.

"Olen istunut kaksikymmenkesäisestä asti tässä pienessä ja vetoisassa mökissä syrjäkylän perukoilla kädet aina vain rohtuneempina ja kuunnellut elämän kouliman naisen tarinoita." 

*****

Kaikesta raadollisuudestaan huolimatta tämä yli vuosisadan takaiseen maailmaan sijoittuva fiktiivinen tarina on jollain tapaa kaunis, vaikka elämä tuohon aikaan ei todellakaan sitä ollut. Karun ja tummasävyisen kerronnan sisältä huokuva perheenjäsenten välinen rakkaus ja välittäminen oli se, joka vahvasti välittyi kirjan sivuilta. Minulle tämä rosoisen kaunis tarina oli vahvan muistijäljen jättänyt lukukokemus 💜

 *****

Lina Nordquist

Minne ikinä menetkin

alkut. Dit du går, följer jag

suom. Laura Kulmala

Kustantamo S&S 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Emily Dahl

 

Lina Nordquist (s. 1977) on ruotsalainen lääketieteen tutkija ja kansanedustaja. Minne ikinä menetkin on hänen esikoisromaaninsa. Siitä tuli heti ilmestyttyään kirjallinen ilmiö, ja lukijat äänestivät sen Ruotsissa Vuoden kirjaksi 2022.

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva

kuva Kustantamo S&S

 

Lucrezia de Medici elää lapsuuttaan 1550-luvun Firenzessä isänsä Cosimon, Toscanan suurherttuan palatsissa sisarustensa kanssa. Levottoman ja taipumattoman luonteensa vuoksi tyttö lähetetään palatsin alakertaan, jossa hän löytää turvaa keittäjän, imetysäitinsä sylistä. Vartuttuaan tyttö seikkailee yksin palatsin lukuisilla sisäpihoilla ja salakäytävillä. Kiinnostavin paikka on isä Cosimon palatsin kellariin perustama eläintarha, ja sen häkeissä olevat oudot eläimet. Bengalin syrjäseudulta kiinni otetun ja suurherttuan palatsiin laivatun tiikerin äänen murheellinen sointi saa Lucrezian samaistumaan tuohon vangittuun eläimeen.

"Se ei oikeastaan ollut mylvähdys, ei, vaikka sellaisen Lucrezia oli odottanut kuulevansa: huudossa kuului kaipaus, käheä epätoivo. Se oli vasten tahtoaan vangitun eläimen ääni, Lucrezia ajatteli, eläimen, jonka omat halut oli tyystin sivuutettu."  

Lapsena Lucrezia kuvitteli olevansa tuo muriseva, vangittu eläin. Eikä kulu monta vuotta, kun vasta teini-ikäinen Lucrezia joutuu vasten tahtoaan asemaan, jossa hänen omat halunsa sivuutetaan. Hän joutuu keskelle vierasta hovia, ottamaan kuolleen sisarensa paikan, näin hänen isänsä on päättänyt. Marian kuoltua juuri sovittujen häiden alla sulhanen kosii perheen nuorempaa tytärtä, jotta näin saataisiin turvattua jo sovittu kahden mahtisuvun yhdistyminen.

"Hänen uusi elämänsä on alkamassa. Hän, Lucrezia syntyy uudelleen, hän ei enää ole Firenzen hallitsijaperheen viides lapsi, tytär, pieni ikäisekseen ja alati sivuutettu: hänestä tulee Ferraran herttuatar." 

Ja hänen ainoa tehtävänsä on synnyttää miehelleen Alfonsonille perillinen, joka turvaa Ferraran dynastian jatkuvuuden.

*****

Maggie O'Farrell on saanut innoituksensa tämän kirjan todellisuuspohjaiseen tarinaan Italian renesanssiajalla vaikuttaneista henkilöistä. Elettiin aikaa, jolloin naisten elämä rajoittui aluksi isiensä, ja myöhemmin miestensä mielivallan alaisuuteen. Lucrezian muotokuva on ihmeellisen kiehtovalla tavalla etenevä tarina nuoresta, vasta aikuisuuden kynnyksellä olevasta naisesta, jonka kohtalon järjestetty avioliitto sinetöi. Tieto siitä, että pohjana tälle kirjalle on tositarina erään ihmisen lyhyeksi jääneestä elämästä, teki lukemisesta ajoittain hyvikin surullista. Todella riipaisevan lukukokemuksen päätteeksi lohdullista oli kirjan viimeisten sivujen yllätyksellisyys. Sydäntä lämmittävä, ihanan tunteikas päätös ❤️

"Katsokaa. Siinä Lucrezia on, pieni hahmo aivan taulun kulmassa, maisemamaalauksessa, jossa on joki ja metsä ja jykevä kivirakennus. 

Hän etenee avoimessa maastossa halki pimeän talviyön, juoksee, juoksee voimiensa takaa kohti puiden armollista suojaa."

Maggie O'Farrell

Lucrezian muotokuva

alkut. The Marriage Portrait

suom. Leena Ojalatva

Kustantamo S&S 2023 

 

kuva Murdo MacLeod

 

Maggie O'Farrell (s. 1972) on moninkertaisesti palkittu pohjoisirlantilainen kirjailija, joka asuu Edinburghissa. Hänen tuotannostaan on aiemmin julkaistu suomeksi teokset Käsi jota kerran pitelin (2013), Varoitus tukalasta helteestä (2014) ja Hamnet (2022). Hamnet voitti Britaniassa Women's Prize for Fiction - palkinnon ja nousi The New York Timesin ja The Sunday Timesin myydyimpien teosten listalle. 

 

 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 19. (Kirja sijoittuu maahan tai kulttuuripiiriin, jota ei enää ole) 

 

Christy Lefteri: Laululinnut

 

kuva S&S

"Hän kulkee näkymättömänä meidän maailmamme läpi. Hoitaa lapsemme, siivoaa kotimme. Vailla ääntä. Hänellä on tarina kerrottavana. Kuuntelisitko häntä?"

Nisha on yksi niistä lukuisista naisista, jotka ovat jättäneet kotimaansa ja tulleet kotiapulaisiksi Kyproksen kauniille saarelle. Taakseen hän oli jättänyt lapsensa ja kotinsa, koska muuta vaihtoehtoa ei elämä hänelle kotimaassa tarjonnut. Miehensä kuoleman jälkeen Nisha oli joutunut tekemään vaikean päätöksen, ja työ kaukana merten takana oli nyt hänelle ainoa keino turvata pienen tyttärensä tulevaisuus. Tulevien vuosien aikana ikävään ja kaipaukseen lohtuna olivat puutarhassa vietetyt pienet hetket, jotka veivät hänen ajatuksensa tyttären luo.

"Puutarhassa oli pieni kalastusvene, joka toi Nishan mieleen Sri Lankan kalastajat - ne, jotka hän oli nähnyt makuuhuoneensa ikkunasta - ja Nisha tunsi tulleensa oikeaan paikkaan."

Sri Lankasta Välimerelle matkustanut Nisha on tullut siivoamaan, ja auttamaan hiljattain leskeksi jäänyttä Petraa kasvattamaan tämän tytärtä. Jo yhdeksän vuotta Nisha oli ikävöinyt ja kaivannut kotimaahansa jäänyttä tytärtään Kumaria. Tyttären kasvot Nisha näkee vain öiseen aikaan tapahtuvien puhelinkeskustelujen välityksellä. 

*****

Yläkerrassa asuvan kyproslaisen Giannisin tietokoneen ruutu on se ikkuna, jonka kautta Nisha on voinut kaikki nämä vuodet nähdä tyttärensä kasvot ja kuulla hänen äänensä. Giannis haaveilee avioliitosta rakastamansa Nishan kanssa ja sen mahdollistaakseen hän on sekaantunut alueella harjoitettavaan mustan pörssin toimintaan, rauhoitettujen pikkulintujen pyyntiin ja myyntiin. Aina, kun he lähtivät merelle rullalle käärittyine verkkoineen, heillä oli mahdollisuus jäädä kiinni ja päätyä vankilaan. Merelle suuntautuneet pyyntiretket olivat vaarallisimpia.

"Aamuisin, kun aurinko alkaa nousta, tuhannet muuttolinnut kaartavat alas taivaalta ja saapuvat saarelle lepäämään raskaalla matkallaan Välimeren yli. Tämä saari, tämä pieni lohkare meressä, sijaitsee yhden suositun muuttoreitin varrella. Linnut näkevät läheisen pikkukaupungin valot ja lentävät niitä kohti."  

*****

Eräänä päivänä Nisha sitten katoaa, ja tuntuu kuin maa olisi niellyt hänet.

Onko Giannisin harjoittama pikkulintujen salapyynti asia, joka paljastuttuaan on ollut osallisena tapahtumiin, jotka johtavat Nishan outoon katoamiseen? Vai löytyykö syy aivan jostain muualta, kun selviää lisää ulkomaalaistaustaisten kotiapulaisten hämäriä katoamisia? Poliisi, eikä kukaan muukaan tunnu välittävän näistä katoamisista, uskotaan elämäänsä pettyneiden naisten palanneen takaisin kotimaahansa. Nishan työnantaja Petra ja Giannis ovat ainoat, jotka haluavat uskoa löytävänsä kadonneen Nishan ja alkavat yhdessä etsiä tätä ja muita kadonneita naisia. 

Onko naisten kohtalona ollut samanlainen ansa, jonka tuhannet laululinnut kohtasivat muuttomatkallaan, ja palaaminen kotiin ei ollut enää mahdollista?

*****

Christy Lefteri on luonut Laululinnut-romaanissaan sydämeenkäyvän, surullisista ihmiskohtaloista kertovan fiktiivisen tarinan, joka pohjautuu Kyproksella paljastuneisiin, kotiapulaisiksi maahan tulleiden ulkomaalaistaustaisten naisten ja lasten katoamisiin. Vahvasti otteessaan pitävän tarinankerronnan sivuilla tunsin myös suurta surua kaikkien niiden luontokappaleiden, kauniiden laululintujen kohtalosta. Kirjan sivujen myötä pääsin mukaan paljon syviä tunteita herättävään Nishan tarinaan, joka on kirjassa kerrottu Petran ja Giannisin muistojen kautta. Erityisen koskettavaa oli lukea kirjan viimeiset sivut, äidin kirje tyttärelle ❤️

"Niinpä istuin siinä puutarhan pienessä veneessä 

ja lähetin yötaivaan kautta sinulle tarinoita ja rakkautta."

Christy Lefteri

Laululinnut

alkut. Songbirds 2021

suom. Leena Ojalatva

Kustantamo S&S 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Kieran Coatman

Christy Lefteri kasvoi Lontoossa Kyprokselta paenneiden vanhempien lapsena. Hän opettaa luovaa kirjoittamista Brunel Universityssä. Laululintujen taustalla ovat Kyproksella sattuneet, todelliset kotiapulaisten katoamiset. Sekä Laululinnut että Lefterin aiempi romaani Aleppon mehiläistarhuri ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä.

#kirjoja ulapalta - haasteeseen neljäs kirja 🌊

Maggie O'Farrell: Hamnet

 

kuva S&S

 

Kirjan fiktiivinen tarina kertoo nuoren Hamnetin ja hänen perheensä elämästä 1500-luvun Englannissa. Myöhemmin maailmanmainetta niittänyt perheen isä on näytelmäkirjailija William Shakespeare, jonka nimeä ei kuitenkaan mainita kirjan sivuilla. Hamnetin nimi, vaikkakin toisessa kirjoitusasussa on tullut tunnetuksi teattereiden maailmassa, kaikkien aikojen tunnetuimmassa näytelmässä Hamlet.

*****

Hamnetin Agnes-äiti on parantaja, jonka päivät kuluvat metsien syrjäpoluilla samoillessa hänen keräillessään villiyrttejä rohtoihinsa. Pahat kielet levittävät juttuja Hewlandsin esikoistyttärestä, sovinnaisuuksista piittaamattomasta haukankasvattajasta, johon nuori latinanopettaja rakastui.

"Häntä maalaillaan kiivaaksi ja hurjapäiseksi, hänen sanotaan langettavan kirouksia ihmisten ylle ja osaavan parantaa mutta myös aiheuttaa vaivan kuin vaivan." 

Sitten tulee kuitenkin se päivä, jonka tuomaa vitsautta ei Agnes-äidinkään parantavat yrtit voi taltuttaa.  

Maailmalta kaupunkiin seilaavien laivojen mukana saapunut outo ruttotauti, musta surma on löytänyt tiensä myös tämän perheen kotiin, ja Hamnetin kaksoissisar sairastuu tautiin. Nuori, 11-vuotias poika yrittää löytää sisarelleen apua, onnistumatta kuitenkaan siinä; äiti on kaukana lääkeyrttitarhassaan ja isä vielä kauempana teatteriseurueensa kanssa.

Taloon on saapunut kulkutauti, joka eristää perheen sisätiloihin; "tämä tauti on liian iso, liian väkevä, liian julma. Ylivoimainen vihollinen. Se on kiertänyt ja kiristänyt kärhensä lapsen ympärille eikä enää hänestä hellitä."

Ja viikon lopulla toinen lapsista on kuollut.

*****

Oi, kuinka hurmaannuin O'Farrellin kerronnan kauneudesta tässä surullisen kauniissa tarinassa, joka kuljetti minut vuosisatoja sitten eläneiden ihmisten maailmaan. Kerronnan suomennoksesta kiitos Arja Kantelelle. Kirjan upea kansi on myös erityisen kiitoksen arvoinen. 

Hamnet on uskomattoman vangitseva kertomus menetyksen jälkeen koetusta pohjattomasta surusta. Vaikuttavuudessaan vahvoja tunteita herättävä tarina äidin rakkaudesta, voimattomuudesta ja huolesta hädän keskellä. Sydäntäriipaisevaa luettavaa on myös isän kokema suru, jonka hän yrittää peittää teatterissa roolipukunsa suojaan, ja saattaa näin ajoittain unohtaa oman itsensä ja murheensa. 

" - poika on täällä jossakin, hänet täytyy vain löytää."  

"Muista minut"

  

Maggie O'Farrell

Hamnet

alkuteos Hamnet 2020

suom. Arja Kantele

Kustantamo S&S 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Murdo Macleod

 

Maggie O'Farrell (s. 1972) on moninkertaisesti palkittu pohjoisirlantilainen kirjailija, joka asuu Edinburgissa. Hänen tuotannostaan on aiemmin julkaistu suomeksi teokset Käsi jota kerran pitelin (2013) ja Varoitus tukalasta helteestä (2014). Hamnet sai heti ilmestyttyään ylistävän vastaanoton niin lukijoilta kuin kriitikoiltakin. Se voitti brittikriitikoiden kansallisen palkinnon ja nousi The New York Timesin ja The Sunday Timesin myydyimpien teosten listalle.

 

#lukumatkamenneisyyteen kohta Biofiktio / Elämänkerta 

#helmetlukuhaaste kohta Kirjassa sairastutaan vakavasti

Miriam Toews: Naiset puhuvat

kuva S&S

Kahdeksan luku- ja kirjoitustaidotonta naista kokoontuu salaa tallin heinäparvelle keskustelemaan käsittämättömistä ja hirveistä yöllisistä tapahtumista, joita he ovat keskuudessaan joutuneet kokemaan. He asuvat bolivialaisessa mennoniittayhteisössä, joka elää irrallaan muusta maailmasta. Naiset eivät osaa asuinmaansa kieltä, koska yhteisössä puhutaan vain keskiaikaista kieltä, ja sitä osaavat vain miehet. 

Naiset lähtevät salaisiin kokouksiinsa, jotka pidetään miesten lähtiessä töihinsä yhteisön ulkopuolelle. Pöytäkirjaa kokouksessa keskutelluista asioista on pyydetty pitämään August Epp, nuori poika joka oli lähtenyt yhteisöstä, mutta palannut sinne takaisin.

***** 

Viimeisen viiden vuoden aikana melkein jokainen siirtokunnan nainen ja tyttö on tainnutettu ja raiskattu, ja aikaisemmin moni uskoi, että asialla olivat aaveet tai Saatana ja että naisia kenties rangaistiin heidän synneistään. Lainvalvontansa itse hoitava Molotschnan siirtokunta oli päättänyt, että naisten piti antaa raiskaajille anteeksi saadakseen pitää omat taivaspaikkansa. Jos he eivät sitä tee, niin heidän pitää lähteä siirtokunnasta ulkomaailmaan, joka on heille täysin vieras paikka. Heidän pitäisi nyt valita anteeksiannon ja iäisen elämän välillä.

"Meitä on kohdeltu huonommin kuin eläimiä ja itse asiassa Molotschnan eläimet ovat paremmassa turvassa kuin Molotschnan naiset ja niistä myös  pidetään parempaa huolta." ... "Sillä tavallako me haluamme opettaa tyttäriämme puolustautumaan - pakenemalla? Ei pakenemalla vaan lähtemällä."

*****

Syvälliset keskustelut kokouksissa johtivat pian äänestykseen, joka suoritettiin kuvilla, koska naiset eivät osanneet lukea. Piirroksista heillä oli nyt valittavana kolme vaihtoehtoa: Ei tehdä mitään, jäädään ja taistellaan, tai lähdetään.

Naiset julistivat manifestin, vaikka eivät tunteneet koko sanaa. He päättivät kolme asiaa, joita halusivat ja joihin heillä oli oikeus: "Haluamme että lapsemme ovat turvassa. Haluamme pysyä uskossa vakaina. Haluamme ajatella." 

"Niin, koska emme osaa lukea emmekä kirjoittaa, olemme aina alakynnessä, kun aletaan keskustella Raamatun tulkinnoista.... - Tottelemattomuus? Mutta se ei ole oikea sana kuvaamaan meidän lähtöämme. Se on sana, jota Molotschnan miehet käyttäisivät, mutta ei Jumala."

August: "Ehkä tämä oli ensimmäinen kerta, kun Molotschnan naiset olivat itse tulkinneet Jumalan sanaa." 

*****

Mutta minne päin naisjoukko lapsineen lähtisi? Kartasta ei olisi apua, koska kukaan ei osannut sitä lukea. Ona oli naisista se, jolle August piti oppitunnin suunnistamisesta. Etelän risti, Crux oli kirkas tähtikuvio, joka tulisi johdattamaan naiset lapsineen matkalle uuteen elämään, muutokseen.

August: "Näin pienen pilkahduksen kärrysaattueesta koulun takana." 

*****

Naiset puhuvat on riipaiseva, järkyttävyydessään todella koskettava, tositapahtumiin perustuva tarina, joka on saanut inspiraationsa bolivialaisen mennoniittayhteisön tapahtumista 2000-luvulla. Tarina alistettujen naisten rohkeudesta muuttaa elämäänsä, tuntemattomaan maailmaan heittäytyminen ja yhteinen vankka usko selviytymisestä. Tarina puhumisen voimasta, ja yhteisestä uskalluksesta aloittaa muutos, löytää keino selviytymiseen.

Vakava-aiheisen, tunteikkaan ja lämminhenkisen kerronnan sisältä löytyi ajoittain humoristisiakin pilkahduksia. Ajatuksia herättävä ja tunteisiin menevä tarina jätti vahvan lukujäljen ja liikuttavan mieleenpainuvia olivat kirjan viimeiset lauseet.

"Hymyilen. Näen että maailma kääntyy itsensä ympäri kuin aallot, mutta ilman pidättelevää merta tai rantaa. Pöytäkirjoilla ei ollut mitään tarkoitusta. On pakko nauraa."

"Tarkoitus oli se, että minä kirjasin sen, naisten puheen. Elämän."

*****

Miriam Toews

Naiset puhuvat

alkut. Women talking 2018

suom. Kaisa Kattelus

S&S 2021

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Carol Loewen

Kirjailija Miriam Toews syntyi 1964 pienessä mennoniittakaupungissa Steinbachissa, Kanadan Manitobassa. Hän on julkaissut seitsemän romaania, yhden muistelmateoksen ja saanu kotimaassa useita kirjallisuuspalkintoja. Toews asuu Torontossa.

 

 

 

 

#lukumatkamenneisyyteen kohta Kirjasta on tehty elokuva.

#helmetlukuhaaste kohta 32 Kirjassa rikotaan yhteisön normeja. 

 

 

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri

 

Nuri ja Afra viettävät yksinkertaista mutta rikasta elämää vuorilla, kuvankauniin Aleppon laitamilla. Nuri hoitaa serkkunsa Mustafan kanssa mehiläisiä ja Afra on taiteilija. Sitten Syyriassa syttyy sisällissota, joka tuhoaa kaiken, mitä he ovat rakastaneet. Lopulta ainoa keino on paeta sodan keskeltä ja etsiä turvaa. Lopulta he aloittavat vaellusmatkan läpi Euroopan, kuten niin monet muutkin sotaa ja vainoa pakenevat miehet, vaimot ja lapset.

Mustafan vaimo ja tytär olivat jo aiemmin paenneet maasta ja mehiläistarhan tuhopoltto sai myös Mustafan tekemään päätöksen ja  jättäämään kotimaansa. Nurin vaimo Afra ei kuitenkaan suostunut pakenemaan, murhe lapsen kohtalosta sai hänet käpertymään suruunsa ja etääntymään myös miehestään.

Mustafa: "Sinun on taivuteltava Afra lähtemään. Olet liian lempeä, liian herkkä. Se on ihailtava ominaisuus mehiläisten kanssa työskennellessä, mutta ei tässä tilanteessa." 

Muistoina oli ajat, jolloin kaikki oli vielä hyvin ja elämän täytti työ mehiläisten parissa. Työ, jonka Nuri oli valinnut ja tuottanut pettymyksen isälleen, joka oli ajatellut pojastaan jatkajaa kaupungissa sijaitsevalle kangaskaupalleen.

Mustafa: Muistan sen päivän, kun kävit ensimmäistä kertaa vuorilla isäni mehiläistarhassa ja seisoit mehiläisten keskellä ilman suojavarusteita, varjelit silmiäsi ja sanoit, "Mustafa, tänne minä haluan", vaikka tiesit, ettei isäsi hyväksyisi. Muista se Nuri. Muista voima, joka sinulla silloin oli. Ota Afra mukaasi ja etsi minut.

Levottomuuksien ja väkivallan lisääntyessä Aleppossa, myös Afra ymmärsi pakomatkan ainoaksi keinoksi selvitä hengissä. Vaikeinta oli jättää tuttu kotitalo ja sen puutarhassa oleva lapsen hauta. Muistoina Afra kantoi vain marmorikuulaa ja parfyymipulloa, jonka oli saanut mieheltään heidän mentyään naimisiin. Ruusut parfyymiin Nuri oli valikoinut itse.

Reppunsa pakattuaan Nuri ja Afra aloittavat raskaan matkan, ensin Syyrian ja Turkin erottava Asijoen ylityksen jälkeen Istanbuliin, josta vaarallisen merimatkan jälkeen he saapuivat Leroksen kautta Ateenaan, jossa he vihdoin uskalsivat toivoa, että eloonjääminen oli vielä mahdollista. Matkaseuranaan pakolaisleireillä he tapasivat kohtalotovereitaan, pakolaisia Afganistanista, Syyriasta, muista arabimaista ja osasta Afrikkaa, kaikki merimatkasta selvinneet kuljetettiin Leroksen saarelle. 

Nuri: Sitten me kolme istuimme pitkään vaiti, tuijotimme merelle, veden yli, kuvittelemme kai kukin kotimme, sen mitä olemme menettäneet, sen mikä on jätetty taakse.

Aleppossa tapahtuneen pommi-iskun jälkeen sokeutunut Afra sai matkan aikana lohtua piirtämisestä, joka häneltä onnistuikin ilman näköaistia. Aleppossa asuessaan Afra maalasi Syyrian kaupungeista ja maaseudusta ja hän voitti palkintoja tauluillaan. Sunnuntaiaamuisin heillä oli koju torilla, jossa he myivät Afran tauluja. Nuri yrittää löytää takaisin sen entisen Afran hänen nykyisestä rikkinäisestä maailmastaan. 

Nuri: Hän itki kuin lapsi, nauroi kuin helisevät kellot, ja hänen hymynsä oli kauniimpi kuin kenenkään toisen. Hän pystyi väittelemään tuntikausia yhteen menoon. Afra rakasti, hän vihasi, ja hän hengitti maailmaa kuin se olisi ruusu. Sen vuoksi minä rakastin häntä enemmän kuin elämää.

Nurin öitä piinasivat muistot entisestä kauhujen täyttämästä elämästä, mielikuvat sekoittuivat todellisuuteen. Kaikki ne öiset tapahtumat ja hahmot, joita hän mielessään loi.

Nuri: Mustafa on aina antanut minulle jotakin, mitä toivoa. Seison hieman sivummalla, lasiovien lähellä, katselen heitä ja mietin pientä poikaa, jota ei koskaan ollut olemassakaan, ja sitä kuinka hän täytti Samin jättämän mustan tyhjiön. Toisinaan luomme vahvoja illuusioita, jottemme eksyisi pimeään.

Nuri: Mutta Afran kasvot ovat se, mikä herättää minut henkiin - kun hän seisoo tässä pienessä puutarhassa niin kuin hän seisoi Mustafan talon pihalla Aleppossa, hänen silmänsä ovat niin täynnä surua ja toivoa, niin täynnä pimeyttä ja valoa.

***** 

Christy Lefteri työskenteli vuosina 2016 - 2017 Unescon vapaaehtoisena pakolaiskeskuksessa Kreikassa, missä hän tapasi ja auttoi satoja pakolaisia. Näiden ihmisten kokemuksia hän halusi kuvata tässä kirjassa. 

*****

Minua viehätti paljon kirjan kaunis kansi. Pidin myös kappaleiden välissä olevasta ornamentista, entisen ja uuden kappaleen yhdistävästä sanasta.

Koskettavan ja riipaisevan surullisen lukukokemuksen jälkeen mietin taas, miten sattumanvaraista meidän kaikkien elämä täällä maapallolla on. Mieleenpainuva ja paljon ajatuksia herättävä todellisuuteen pohjautuva tarina, vaikkakin fiktiivinen. Itkettävän kaunis tarina.

*****

Kirja kertoo miehen rohkeudesta lähteä sokean vaimonsa kanssa sodan kauhujen keskeltä kohti tuntematonta. Suru entisestä, jätetystä elämästä ja lohduttomista menetyksistä on heidän molempien matkaseurana, mutta ilo ja toiveikkuus löytyy kaikkien vaikeuksien jälkeen perille päästyä. 

Afra katselee jonnekin korkeuksiin. Kirsikankukkien seassa on kolme harjalintua, ne istuvat puun oksilla, tarkkailevat ympäristöään ylväine höyhenkruunuineen, käyrine nokkineen ja raidallisine siipineen. Täällä ne ovat, idästä tulleet muuttajat, tässä pikkukaupungissa meren rannalla.

 

"Näetkö ne?" kuulen Afran kysyvän.

"Ne ovat löytäneet meidät!"

 

Christy Lefteri

Aleppon mehiläistarhuri

alkuteos: The Beekeeper of Aleppo 2019

suom. Leena Ojalatva

S&S 2021

382 sivua

kuva S&S