sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Maggie O'Farrell: Hamnet

 

kuva S&S

 

Kirjan fiktiivinen tarina kertoo nuoren Hamnetin ja hänen perheensä elämästä 1500-luvun Englannissa. Myöhemmin maailmanmainetta niittänyt perheen isä on näytelmäkirjailija William Shakespeare, jonka nimeä ei kuitenkaan mainita kirjan sivuilla. Hamnetin nimi, vaikkakin toisessa kirjoitusasussa on tullut tunnetuksi teattereiden maailmassa, kaikkien aikojen tunnetuimmassa näytelmässä Hamlet.

*****

Hamnetin Agnes-äiti on parantaja, jonka päivät kuluvat metsien syrjäpoluilla samoillessa hänen keräillessään villiyrttejä rohtoihinsa. Pahat kielet levittävät juttuja Hewlandsin esikoistyttärestä, sovinnaisuuksista piittaamattomasta haukankasvattajasta, johon nuori latinanopettaja rakastui.

"Häntä maalaillaan kiivaaksi ja hurjapäiseksi, hänen sanotaan langettavan kirouksia ihmisten ylle ja osaavan parantaa mutta myös aiheuttaa vaivan kuin vaivan." 

Sitten tulee kuitenkin se päivä, jonka tuomaa vitsautta ei Agnes-äidinkään parantavat yrtit voi taltuttaa.  

Maailmalta kaupunkiin seilaavien laivojen mukana saapunut outo ruttotauti, musta surma on löytänyt tiensä myös tämän perheen kotiin, ja Hamnetin kaksoissisar sairastuu tautiin. Nuori, 11-vuotias poika yrittää löytää sisarelleen apua, onnistumatta kuitenkaan siinä; äiti on kaukana lääkeyrttitarhassaan ja isä vielä kauempana teatteriseurueensa kanssa.

Taloon on saapunut kulkutauti, joka eristää perheen sisätiloihin; "tämä tauti on liian iso, liian väkevä, liian julma. Ylivoimainen vihollinen. Se on kiertänyt ja kiristänyt kärhensä lapsen ympärille eikä enää hänestä hellitä."

Ja viikon lopulla toinen lapsista on kuollut.

*****

Oi, kuinka hurmaannuin O'Farrellin kerronnan kauneudesta tässä surullisen kauniissa tarinassa, joka kuljetti minut vuosisatoja sitten eläneiden ihmisten maailmaan. Kerronnan suomennoksesta kiitos Arja Kantelelle. Kirjan upea kansi on myös erityisen kiitoksen arvoinen. 

Hamnet on uskomattoman vangitseva kertomus menetyksen jälkeen koetusta pohjattomasta surusta. Vaikuttavuudessaan vahvoja tunteita herättävä tarina äidin rakkaudesta, voimattomuudesta ja huolesta hädän keskellä. Sydäntäriipaisevaa luettavaa on myös isän kokema suru, jonka hän yrittää peittää teatterissa roolipukunsa suojaan, ja saattaa näin ajoittain unohtaa oman itsensä ja murheensa. 

" - poika on täällä jossakin, hänet täytyy vain löytää."  

"Muista minut"

  

Maggie O'Farrell

Hamnet

alkuteos Hamnet 2020

suom. Arja Kantele

Kustantamo S&S 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Murdo Macleod

 

Maggie O'Farrell (s. 1972) on moninkertaisesti palkittu pohjoisirlantilainen kirjailija, joka asuu Edinburgissa. Hänen tuotannostaan on aiemmin julkaistu suomeksi teokset Käsi jota kerran pitelin (2013) ja Varoitus tukalasta helteestä (2014). Hamnet sai heti ilmestyttyään ylistävän vastaanoton niin lukijoilta kuin kriitikoiltakin. Se voitti brittikriitikoiden kansallisen palkinnon ja nousi The New York Timesin ja The Sunday Timesin myydyimpien teosten listalle.




 

#lukumatkamenneisyyteen kohta Biofiktio / Elämänkerta 

#helmetlukuhaaste kohta Kirjassa sairastutaan vakavasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti