Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri

 

Nuri ja Afra viettävät yksinkertaista mutta rikasta elämää vuorilla, kuvankauniin Aleppon laitamilla. Nuri hoitaa serkkunsa Mustafan kanssa mehiläisiä ja Afra on taiteilija. Sitten Syyriassa syttyy sisällissota, joka tuhoaa kaiken, mitä he ovat rakastaneet. Lopulta ainoa keino on paeta sodan keskeltä ja etsiä turvaa. Lopulta he aloittavat vaellusmatkan läpi Euroopan, kuten niin monet muutkin sotaa ja vainoa pakenevat miehet, vaimot ja lapset.

Mustafan vaimo ja tytär olivat jo aiemmin paenneet maasta ja mehiläistarhan tuhopoltto sai myös Mustafan tekemään päätöksen ja  jättäämään kotimaansa. Nurin vaimo Afra ei kuitenkaan suostunut pakenemaan, murhe lapsen kohtalosta sai hänet käpertymään suruunsa ja etääntymään myös miehestään.

Mustafa: "Sinun on taivuteltava Afra lähtemään. Olet liian lempeä, liian herkkä. Se on ihailtava ominaisuus mehiläisten kanssa työskennellessä, mutta ei tässä tilanteessa." 

Muistoina oli ajat, jolloin kaikki oli vielä hyvin ja elämän täytti työ mehiläisten parissa. Työ, jonka Nuri oli valinnut ja tuottanut pettymyksen isälleen, joka oli ajatellut pojastaan jatkajaa kaupungissa sijaitsevalle kangaskaupalleen.

Mustafa: Muistan sen päivän, kun kävit ensimmäistä kertaa vuorilla isäni mehiläistarhassa ja seisoit mehiläisten keskellä ilman suojavarusteita, varjelit silmiäsi ja sanoit, "Mustafa, tänne minä haluan", vaikka tiesit, ettei isäsi hyväksyisi. Muista se Nuri. Muista voima, joka sinulla silloin oli. Ota Afra mukaasi ja etsi minut.

Levottomuuksien ja väkivallan lisääntyessä Aleppossa, myös Afra ymmärsi pakomatkan ainoaksi keinoksi selvitä hengissä. Vaikeinta oli jättää tuttu kotitalo ja sen puutarhassa oleva lapsen hauta. Muistoina Afra kantoi vain marmorikuulaa ja parfyymipulloa, jonka oli saanut mieheltään heidän mentyään naimisiin. Ruusut parfyymiin Nuri oli valikoinut itse.

Reppunsa pakattuaan Nuri ja Afra aloittavat raskaan matkan, ensin Syyrian ja Turkin erottava Asijoen ylityksen jälkeen Istanbuliin, josta vaarallisen merimatkan jälkeen he saapuivat Leroksen kautta Ateenaan, jossa he vihdoin uskalsivat toivoa, että eloonjääminen oli vielä mahdollista. Matkaseuranaan pakolaisleireillä he tapasivat kohtalotovereitaan, pakolaisia Afganistanista, Syyriasta, muista arabimaista ja osasta Afrikkaa, kaikki merimatkasta selvinneet kuljetettiin Leroksen saarelle. 

Nuri: Sitten me kolme istuimme pitkään vaiti, tuijotimme merelle, veden yli, kuvittelemme kai kukin kotimme, sen mitä olemme menettäneet, sen mikä on jätetty taakse.

Aleppossa tapahtuneen pommi-iskun jälkeen sokeutunut Afra sai matkan aikana lohtua piirtämisestä, joka häneltä onnistuikin ilman näköaistia. Aleppossa asuessaan Afra maalasi Syyrian kaupungeista ja maaseudusta ja hän voitti palkintoja tauluillaan. Sunnuntaiaamuisin heillä oli koju torilla, jossa he myivät Afran tauluja. Nuri yrittää löytää takaisin sen entisen Afran hänen nykyisestä rikkinäisestä maailmastaan. 

Nuri: Hän itki kuin lapsi, nauroi kuin helisevät kellot, ja hänen hymynsä oli kauniimpi kuin kenenkään toisen. Hän pystyi väittelemään tuntikausia yhteen menoon. Afra rakasti, hän vihasi, ja hän hengitti maailmaa kuin se olisi ruusu. Sen vuoksi minä rakastin häntä enemmän kuin elämää.

Nurin öitä piinasivat muistot entisestä kauhujen täyttämästä elämästä, mielikuvat sekoittuivat todellisuuteen. Kaikki ne öiset tapahtumat ja hahmot, joita hän mielessään loi.

Nuri: Mustafa on aina antanut minulle jotakin, mitä toivoa. Seison hieman sivummalla, lasiovien lähellä, katselen heitä ja mietin pientä poikaa, jota ei koskaan ollut olemassakaan, ja sitä kuinka hän täytti Samin jättämän mustan tyhjiön. Toisinaan luomme vahvoja illuusioita, jottemme eksyisi pimeään.

Nuri: Mutta Afran kasvot ovat se, mikä herättää minut henkiin - kun hän seisoo tässä pienessä puutarhassa niin kuin hän seisoi Mustafan talon pihalla Aleppossa, hänen silmänsä ovat niin täynnä surua ja toivoa, niin täynnä pimeyttä ja valoa.

***** 

Christy Lefteri työskenteli vuosina 2016 - 2017 Unescon vapaaehtoisena pakolaiskeskuksessa Kreikassa, missä hän tapasi ja auttoi satoja pakolaisia. Näiden ihmisten kokemuksia hän halusi kuvata tässä kirjassa. 

*****

Minua viehätti paljon kirjan kaunis kansi. Pidin myös kappaleiden välissä olevasta ornamentista, entisen ja uuden kappaleen yhdistävästä sanasta.

Koskettavan ja riipaisevan surullisen lukukokemuksen jälkeen mietin taas, miten sattumanvaraista meidän kaikkien elämä täällä maapallolla on. Mieleenpainuva ja paljon ajatuksia herättävä todellisuuteen pohjautuva tarina, vaikkakin fiktiivinen. Itkettävän kaunis tarina.

*****

Kirja kertoo miehen rohkeudesta lähteä sokean vaimonsa kanssa sodan kauhujen keskeltä kohti tuntematonta. Suru entisestä, jätetystä elämästä ja lohduttomista menetyksistä on heidän molempien matkaseurana, mutta ilo ja toiveikkuus löytyy kaikkien vaikeuksien jälkeen perille päästyä. 

Afra katselee jonnekin korkeuksiin. Kirsikankukkien seassa on kolme harjalintua, ne istuvat puun oksilla, tarkkailevat ympäristöään ylväine höyhenkruunuineen, käyrine nokkineen ja raidallisine siipineen. Täällä ne ovat, idästä tulleet muuttajat, tässä pikkukaupungissa meren rannalla.

 

"Näetkö ne?" kuulen Afran kysyvän.

"Ne ovat löytäneet meidät!"

 

Christy Lefteri

Aleppon mehiläistarhuri

alkuteos: The Beekeeper of Aleppo 2019

suom. Leena Ojalatva

S&S 2021

382 sivua

kuva S&S