Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Joka kesäkuu Elina Ylijaako saapuu vanhaan kotitaloonsa Itä-Lappiin Vuopion kylälle, vanhalle kotiseudulleen. Posottaa vanhalla autollaan suoraan pohjoiseen, teitä ei ole paljon, eikä ihmisiä, mutta kairaa on.

Täällä ei ole ketään, eli tilaa on. Lapin idea on koon ja tyhjyyden yhdistelmässä. Resuisten kuusten puhkomassa taivaanrannassa, jonka kammottava autius pitää ihmiset mykkinä ja myytit vahvoina. Myytit, ne syövät pelkoa. Niistä tiivistyy hirviöitä, jotka vaeltavat jänkiä kuin ammoin käynnistetyt koneet, joita kukaan ei osaa enää sammuttaa. 

Elinan huolena on vuosia sitten soiseen Seiväslampeen nakattu kirottu kivi ja hauki, joka hänen pitää saada pyydystettyä. Huolta aiheuttaa myös lammessa asuva näkki.Tehtävä ei ole helppo. Monta turhaa tuloksetonta kalastusreissua Elina on jo lammelle tehnyt, kirottu lampi.

Elinan äidin mukaan Seiväslampi on vanha alttari, joka on palvellut noitia, ehkä jopa metelinoitia, jo vuosisatoja. Lampi on pohjaton ... Äiti oli arvellut, että lammen pohjassa oli reikä planeetan syvyyksiin ja siellä jossain aukko toiseen todellisuuteen. Näiden kahden maailman välillä hauki, viestinviejä, kulki.

***** 

Janatuisen saatua työkomennuksen Itä-Lappiin, komisario Kyyhky tarjosi työmatkalle omaa vanhaa autoaan, koska Janatuisen uudehko Audi herättäisi epäilyksiä syrjäisellä kylällä. Toyotassa ei ollut kolmosvaihdetta, ja sen vasen vilkku toimi satunnaisesti, mutta siinä oli ratti ja kaasu ja sillä pääsi eteenpäin.

Janatuisen piti etsiä käsiinsä Elina Ylijaako pidättääkseen tämän murhasta epäiltynä. Vuopion kylään saavuttuaan hän pyysi apua paikallisesta kaupasta. Keijo, tuo suurisuinen resupekka, liioittelun mestari, piti kylällä Vuopion Viehe-kauppaa. "Kyllä, kyllä! Täällä on palion kalamiehiä. Hyvä että mahtuu oma vene jokkeen, heh he hee!"

Keijo-kauppias ehdotti vaihtokauppaa: Elinan olinpaikan tiedon saadakseen Janatuisen oli autettava Keijon ongelmassa. Tupakanpituisen miettimistauon jälkeen hän suostui ehdotukseen, muistellessaan, minkä neuvon komisario Kyyhky oli hänelle antanut: "Lähde mukaan kaikkeen. Sano kaikkeen joo." -  "Muuten se on hukkareissu", Kyyhky oli sanonut, "et saa selville mitään."

Keijon vaikia ongelma oli hänen kotiinsa tunkeutunut Peijooni; hirviö, jonka turkki oli musta ja karkea, taipuisan kähärän jouhen muotoinen. Peikko, joka söi Keijon edellisenä päivänä tekemän nakkikeiton. 

"Se haluaa ongelle", Keijo sanoi. - "Minä en jaksa lähtiä." - "Ongelle?"

"Tässä on neiti polliisi", Keijo sanoi. - "Se vie sinut ongelle". - "Mutta minä en osaa onkia". Keijo katsoi Janatuista kuin hullua. - "Se opettaa."

Ja tuon ikimuistoisen onkireissun jälkeen Janatuinen ja peijooni, polliisi ja peikko, oli erottamaton parivaljakko. 

 Janatuinen katsoi peruutuspeiliin. Peijooni istui takapenkillä ja virnisteli. - Voitko poistua, Janatuinen sanoi. Peijooni pärisytti huuliaan ja hihitti.

Ensin Janatuisen täytyy suoriutua hurjaakin hurjemmasta ja vaarallisesta onkireissusta peijoonin kanssa, joka souti (kauhoi) pakoon vedestä nousevaa ihmeellistä oliota; Hahmo oli sininen ja kalvas. Ranteet, joista hän piteli, olivat kylmät ja limaiset... Janatuinen tuijotti kasvoihin, joissa oli silminä kaksi valkoista sameaa ovaalinmuotoista helmeä. Suuna pimeä reikä.

***** 

Tämä myyttinen fantasia luo eteeni lappilaisen syrjäkylän tunnelmaa, hiuksia nostattavia sattumuksia ja olentoja, joita kirjailija on nostanut henkiin ja jotka putkahtavat odottamatta ja yllättäen milloin mistäkin. Suon hetteissä elävät turvemöröt, pajukossa piileksii Meteli, raitajalat; hirviösääsket, jotka talvehtivat metsässä rinteiden onkaloissa kuin karhut. Ne kömpivät esiin hieman ennen juhannusta ja lähtivät saalistamaan. 

On vuosisatoja vanha riivaaja Hattara, joka löytää kodin kunnanjohtajasta. Tulossa on myös hämärän jälkeinen väkiyö. Jumalaniliman jäläkenen yö. Silloin henget liikkuu.

Väkiyö - kuolleiden karnevaalit, josta kovaverisinkin noita ymmärtää pysyä erossa. Jängillä vaeltaa tieteelle tuntemattomia olioita kuin ammoin käynnistettyjä koneita.

*****

Ja sitten se alkaa. Aivan hulvattoman hauska ja ihmeellinen matka lappilaiseen kylään. Yhtään liioittelematta sanon, että tämä maaginen matka oli tämän kesän parasta lähiseutumatkailua ja lapin murteen käyttö kirjassa on tosi luontevaa, jotenkin tutunoloista näin länsi-lappilaisellekin, tarkemmin Perä-Pohjolan asukkaalle.  

Kirjan sivut vilisevät mystisiä taruolentoja, vietetään väkiyötä, kuolleitten karnevaalia, jolloin kaikki järkevät kyläläiset pysyttelevät visusti pirteissään, verhojen tiiviisti peittämien ikkunoiden takana. Ei edes kovaverisinkään noita uskalla noihin juhliin osallistua, ei edes Riipin akka, kylän laillistettu noita. Paska-Simokin piileskeli ojassa väkiyön karnevaalia.

Yksi minun lempihahmoni näistä "örkeistä" on ehdottomasti Manolaissaaressa asuva Moukku-Olli, iso risukasa kahdella jalalla. Moukku-Ollin ja Näkin, vanhojen kavereiden, kaksintaistelu suolammella olikin sitten se lopullinen "niitti"; sain kokea uskomattoman, oudon, maagisen, mystisen, myyttisen ... matkan taruolentoja vilisevään maisemaan. Ja huomasin, että minä ja myös "nauruhermoni" olimme aivan "äimänkäkenä", miten joku osaa luoda tällaisen maailman. Siis Juhani Karila osaa.

*****

Juhani Karila (s. 1985) on kotoisin Itä-Lapista, Kairalan kylästä. Hän on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta ja työskennellyt toimittajana. Karila voitti J.H.Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2010.Hänen esikoisnovellikokoelmansa Gorilla (2013) sijoittui toiseksi Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa. Karilan toinen novellikokoelma Omenakrokotiilin kuolema (2016) oli ehdolla Tulenkantaja-palkinnon saajaksi.

Pienen hauen pyydystys voitti vuoden 2019 Kalevi Jäntin palkinnon.

Mättäät vain litsahtelevat ...

Tervetuloa Seiväslammelle 

 

Juhani Karila

Pienen hauen pyydystys

Siltala 2019 

280 sivua

kuva Siltala