Anna Englund: Lautapalttoo

kuva Siltala

 

Romaanin tarina ajoittuu 1930-luvun Pohjanmaalle ja Helsinkiin. Elenan jokapäiväiseen arkeen kuuluu työskentely arkkuverstaassa, jossa he Ilmarin kanssa jatkavat miehen suvun perinteitä. Elämä kulkee tuttua uomaansa, päivät kuluvat miehen rinnalla verstaalla, kumpikin keskittyen omaan työhönsä. Elenan työnä on sisustaa miehensä valmistamat arkut, varustaa kuoleman kohdannut viimeiselle matkalle. Kuolema oli hänen arkinen työtoverinsa. 

"Elena ei ollut pelkästään ompelija: Kuolema pani ihmiset puhumaan hänelle kaikenlaisia asioita, sellaisiakin jotka saivat olin hyvin epämukavaksi. Elena lohdutti, sanoi muutamat Mantalta oppimansa lauseet ja lisäsi omiaan, sekä muisti ohjeen ettei tarvinnut kantaa muiden suruja, kun omiakin oli ihan tarpeeksi." 

*****

Eräänä päivänä arkkutuvan pihamaalle ilmestyy vieras tummissa vaatteissa, kun housupukuun pukeutunut pitkä nainen Helsingistä saapuu maksamaan enonsa arkkua. Tuon päivän jälkeen Elenan elämä täyttyy uusista ja odottamattomista tunteista. Yöllä uniin tullut Lydia jättää omituisen olon Elenaan koko päiväksi, naisen unohtaminen on vaikeaa.

"Muina päivinä aurinko oli vain häikäissyt ja verhoja oli täytynyt vetää kiinni että näki ommella. Nyt valo näytti erilaiselta, kuin sen lähde olisi jostain aivan toisesta auringosta peräisin." 

Valokuvaajan ammatissa työskentelevän, modernin kaupunkilaisnaisen kohtaamisen jälkeen Elenan seuraavat viikot täyttyvät asioista, joita hän ei olisi uskonut tekevänsä. Oliko väärin se tunne, joka sai hänet salailun ja valheen tielle? Kumma voima alkoi johdattaa häntä kohti muutosta, ja karkumatka lähes tuntemattoman naisen luo Helsinkiin vei Elenan aivan toiseen maailmaan. Voisiko paluu entiseen elämään, miehen vierelle ja arkkuverstaalle olla kaiken kaupungissa koetun jälkeen enää mahdollista?

*****

Elenan tarinan rinnalla romaanissa kulkee Mantan mietteet. Muistoista nousee esiin samanlaiset tunteet ja asiat, jotka hän nyt Elenan kohdalla tunnistaa. Olihan anopinkin elämään kuulunut rakkaus nuoreen naiseen. Asia, joka täytyi pitää salassa kaikkein lähimmiltäkin ihmisiltä, koska ilmitullessaan sitä olisi pidetty rikoksena.

"Ite jäin taaemmas, ja siinä hän istui mun eessä, vähän viistosti oikialla, ja auta armias ku sen mykkyrä tuli rintahan saman tien. Ohan se ihime että toinen ihiminen voi semmosta saaja aikahan. Ja ei hän muuta teheny ku istu siinä."  

*****

Lautapalttoo on lämminhenkinen kertomus kuolemasta ja rakkaudesta. Kaunis tarina rajoja rikkovasta rakkaudesta maailmassa, missä kahden naisen väliseen rakkauteen ei suhtauduttu suopeasti. Kuoleman, ihmiselämään niin läheisesti liittyvän asian ymmärtäminen välittyy kirjan sivuilta luontevalla tavalla. Kuolemaa ei ole lakaistu piiloon tässä huumorinkin sävyttämässä tarinassa. Varsinkin vanhaemäntä Manta piirtyy niin elävänä mieleen arkkutuvassa ja pihamaalla touhutessaan, ja hänen murteella kerrottuja mietiskelyjään olisin kaivannut enemmänkin. 

"Mutta kyllä minä olin pöhölö kun en teheny kuten syän sanoo"

*****

Anna Englund

Lautapalttoo

Siltala 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Jenni Haili

Anna Englund (s. 1980) on liikuttanut ihmisisä yli 25 vuotta, ja elättää nykyään itsensä pilateksella. Anna on opiskellut mikrobiologiaa Helsingin yliopistossa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän käsittelee tulevaa olemattomuuttaan paitsi kirjoittamalla myös keräämällä kaapit täyteen kuolemaan liittyvää antiikkia.