Jenni Räinä: Suo muistaa

kuva Gummerus

 

Juho on tyhjentänyt säästötilinsä ja ostanut jo pitkään myynnissä olleen lakkautetun kyläkoulun. Pohjoisessa sijaitseva suuri koulu soveltuu Juhon mielestä hyvin ekoyhteisölle, jonka hän on aikeissa perustaa. Yhteisön tarkoituksena on ennallistaa koulun takana oleva aapasuo, joka oli ojituksen myötä muuttunut. Juholla oli myös lähistöllä isotädiltään peritty Kivisuo, jonne ojituksen jälkeen oli alkanut kasvaa kitukasvuista puuta.

Tietoisuus luonnon rajallisuudesta saa myös Juhon opiskelukaveri Tarmon ja muutaman muunkin uskomaan, että täällä he voisivat hoitaa osansa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Yhteisöön kerätyn alkupääoman turvin he uskovat selviävänsä ennallistamaan molemmat suot.

"Kivisuon osalta suunnitelma oli selvä. Ensi vuonna he tukkisivat ojat, kaataisivat osan puista ja antaisivat suon palata suoksi." 

*****

Valokuvaajan ammatissa maailmalla työskennellyt Hellä on tyhjentämässä vaarinsa taloa. Surullisena hän etsii lapsuutensa kuusimetsää, joka on nyt poissa. Lähiseudun maisema tuntuu odottavan vain lopullista kuoliniskua. Hellä haluaa osaltaan yrittää  tavoittaa jotain siitä lapsuutensa maisemasta, mikä on katoamassa.

Tutustuttuaan Juhoon ja tämän soiden ennaltamissuunnitelmiin, Hellä lupautuu ottamaan valokuvia yhteisön nettisivuille. Yhdessä he nyt yrittivät etsiä paikkaansa heille niin rakkaassa luonnossa. Täällä, syrjäseudulla olevan metsän ja soiden keskellä, he tunsivat olevansa osa sitä.

"Lämmin elokuun alku puristeli suota, jonka tuoksu levisi paksuna heidän ympärilleen. Päällimmäisenä vyöryi suopursujen tahmeus. Ilma oli miltei liian raskasta hengittää." 

Vastoinkäymisten keskellä Juhon mielessä käy jo luovuttaminen. Katoaako kaikki toivo silloin, kun suunnitelmat jäävät kesken?

"Ehkä suo ei tarvinnut ihmistä. Ehkä se palaisi, kun sen olisi aika palata. Ehkä ajalle vain pitäisi antaa mahdollisuus."

*****

Rauhallisen soljuvasti edennyt tarina kuljettaa minut niin tuttuun luontoon, onhan minunkin lähimetsiini kuulunut, ja yhä kuuluvat karpalomättäiden ja tupasvillojen täyttämät suot ja naavaa kasvavat vanhat kuusimetsät. Asioiden tärkeyden havahtuu huomaamaan usein vasta silloin, kun ne menettää. Ajatus luontoon liittyvistä muistoista, jotka maiseman menettämisen myötä myös tulevat katoamaan. Onko ihmisen yhteys luontoon katoamassa? Ja voiko menetettyä vielä saada takaisin?

Minä huomasin ajoittain uppoutuvani syvälle kirjan kerronnan kauniisiin kielikuviin. Silmää hivelevän upeat luonnonkuvaukset, joiden myötä piirtyi kuva usvan alla lepäävästä suosta.

*****

"Metsänreunan takaa nousi aurinko, 

jonka säteet värjäsivät maiseman kultaiseksi. Valo oli täydellinen."

 

Jenni Räinä

Suo muistaa

Gummerus 2022

 

kuva Vesa Ranta

 

Jenni Räinä (s.1980) on Oulussa asuva toimittaja ja palkittu tietokirjailija. Yhdessä työryhmän kanssa julkaistu Metsä meidän jälkeemme voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2019. Hän on asunut lapsuutensa soiden keskellä ja kulkenut myöhemmin dokumentoimassa sivukylien ihmisten elämää. Suo muistaa on hänen esikoisromaaninsa.