sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Inger Frimansson: Lintulapsi

 

kuva Like

 

Christa Jaglander on ollut syntymästään asti sokea. Hän on äitinsä kanssa palaamassa Tukholmassa olevaan pieneen yksiöön, vietettyään merenrannalla olevassa lainatalossa melkein viikon. Talon omistajien Justinen ja Hans Peterin  mielestä he tarvitsivat lepoa Christan isän yllättävän kuoleman jälkeen. Äiti ja Christa ovat aloittaneet nyt uuden elämän, joka jatkuisi ilman isää. Äiti Ariadne oli ostanut hotellin, jossa hän oli jo viisitoista vuotta työskennellyt siivoojana. Justinen mies Hans Peter oli yöportieerina tässä samassa hotellissa.

*****

Justine Dalvikin elämän pelastaja on ollut miesystävä Hans Peter, joka kuunteli ja lohdutti, kun kaikki vanha pelko ja ahdistus vyöryi Justinen päälle. Jo vuosia Hans Peter oli pitänyt hänestä huolta, kun koulukiusaamisten tuottama ahdistus täytti  ajatukset. Seitsemän vuoden takaisen, Justinen pahimman kiusaajan mysteerisen katoamisen jälkeen hänen elämänsä  rauhoittavat tekijät olivat Hans Peter ja puutarhaan kyhätyssä häkissä asustava lintu. 

"Heti kun hän näki rähjäisen mustaharmaan otuksen, hän tiesi että siinä oli jotakin erityistä. Että hän ja lintu kuuluivat yhteen. He molemmat olivat elämän riepottelemia."

Mutta nyt rauha oli poissa, kun Justinen entinen koulukaveri Berit oli löydetty hukkuneena. 

"Kaikkien näiden vuosien ajan vain Justine oli tiennyt, missä Berit Assarsson oli."

"Justine on aina ollut kiltti tyttö. Mutta häntä ei pidä suututtaa."

***** 

Mitä tapahtuisi, jos Hans Peter saisi selville Justinen huolen ja ahdistuksen todellisen syyn? Olisiko kaikki heidän kohdallaan nyt ohi?

Miesystävän äkillinen katoaminen ja vanhan koulukiusaajan ilmaantuminen kuvioihin suistaa kovia kokeneen Justinen taas takaisin ahdistuksen täyttämään elämään, ja jonka syövereihin myös Christa katoaa. Ainoa johtolanka sokeasta tytöstä on hänen jälkeensä jättämä mystinen kirje.

*****

Lintulapsi piti minua totaalisesti otteessaan, niin oivallisesti kirjan yllätyksellisiä  käänteitä sisällään pitävä tarina kuljetti minua mukanaan ihan alusta loppuun asti. En arvannutkaan, millaisen psykologisen jännitysnäytelmän saisin kokea Justine Dalvikin tarinan myötä. Minut tämä psykologinen trilleri koukutti kyllä kerrasta, vaikka Justinen taustat olivat minulle tuntemattomat. Syystä, että aiempia kirjailijan teoksia en ole lukenut. Mutta ei "hätiä mitiä", käyhän tuo tutustuminen jälkikäteenkin. Häpeäkseni tunnustan, että Inger Frimanssonin trillerit ovat jostain syystä jääneet minulta huomaamatta. 

Järjettömiltä tuntuneiden tapahtumien päätteeksi minua liikutti koskettavan kaunis ja valoisa päätös, muuten niin rankalle tarinalle.

"Ajattelimme että sinä, Christa, saat olla tämän pikkuisen ihmeen kummi."

"Lintulapsi"

Inger Frimansson

Lintulapsi

alkut. Fågelbarnet

suom. Anu Koivunen

Like 2022 

Kiitos arvostelukappaleesta 💝



kuva Sandra Birgersdotter
Tukholmalainen Inger Frimansson (s. 1944) on Ruotsin suosituimpia jännityskirjailijoita. Psykologisen trillerin mestari on voittanut mm. Ruotsin Dekkariakatemian palkinnon vuoden parhaasta rikosromaanista kahdesti. Hänen teoksiaan on käännetty 15 kielelle. Lintulapsi on itsenäinen jatko-osa Justinen Dalvikista kertovassa sarjassa, jonka edelliset osat ovat Hyvää yötä, rakkaani (1999) ja Varjo vedessä (2007).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti