"Kokonaisten sukujen elämä on juuttunut kotitilan multaan, painunut niin kiinni, että naapuritaloa kauemmaksi ei ole tohdittu. Meiltä on aina lähdetty. Työn perään, merille, Viipuriin, Amerikkaan, Pietariin. Ja kärryissä hautuumaalle."
*****
Välillä mummo puhuu Väinön mielestä hassusti; kastrulli ja kaffebrännare olivat outoja sanoja Väinön ymmärtää. Iäkkäällä Bertha-mummolla oli vielä muistissa se kieli, jonka hän oli oppinut synnyinseudullaan Pohjanmaalla 1840-luvulla. Nyt elettiin Viipurissa 1920-lukua ja kouluikäisen pojanpojan Väinön kiinnostus mummon tarinoista sai Berthan siirtymään muistoissaan vuosikymmenten taakse.
"Mutta ei elämää voi muistaa. Voi muistaa vain jonkun pienen murusen, niin kuin tulenkajon kartanon väentuvassa tai korvarenkaat kämmenellä. miksi sitä muistaa jonkun tietyn asian, vaikka päivät ja vuodet sen ympäriltä ovat hävinneet? ja ovatko muistot totta vai muuttuvatko ne vuosien mittaan?"
*****
Valokuvien ja muistikirjan avulla Bertha yritti muistaa liki sadan vuoden takaisia asioita ja läheisimpiään, jotka hän pelkäsi unohtavansa. Väinölle kertoessaan hän uskoi siirtävänsä muistinsa talteen.
"Väinö oli vielä lapsi, hänen avullaan vainajat ja heidän varjonsa pysyisivät elossa monta vuotta senkin jälkeen kun Berthaa ei enää olisi."
*****
Nuoren Berthan elämä Pohjanmaalla muuttui, kun isä kuoli punatautiin. Perhe joutui myymään kotitalonsa ja äiti muutti veljien kanssa enon torppaan ja Berthan kohtalona oli piian pesti eräässä jokivarren talossa.
"Lapsuus repeytyi irti kotitalon pihasta, hävisi marraskuun hämärään eikä enää koskaan palannut."
*****
Ei kulunut montakaan vuotta, kun Bertha alkoi äitinsä kanssa täyttää faasmorin vanhaa kapiokirstua. Bertha oli tavannut piikataloon heinäntekomieheksi tulleen Johanin ja kohta jo tanssittiinkin häitä. Katovuodet tekivät nuoren perheen elämästä kotipuolessa kuitenkin vaikeaa, ja Johanin haaveet paremmasta toimeentulosta saivat perheen muuttamaan etelämmäksi, toiselle puolelle maata.
"Matkaan vaan paremman elämän perään, niin kuin veli ja serkut. Heiltähän oli aina lähdetty. Niin oli Johan päättänyt. Berthaa hän ei ollut ottanut mukaan pohdintoihin."
"Johan etsi omaa paikkaansa, vaihtoi työtä ja asuntoa, ja Bertha lepatti mukana."
*****
Myöhempinä vuosina, leskeksi jäätyään elämä kuljetti Berthan Viipuriin, jonne Johan oli jo vuosia sitten luvannut hänet viedä. Sieltä Bertha löysi talon ja syreenimajan, ja sinne hän asettui lapsikatraansa kanssa. Nyt hänen täytyi opetella pärjäämään, edessä oli sotavuodet ja vallankumous. Huoli omasta ja lasten elämästä oli nyt hänen harteillaan.
*****
Soljuvasti etenevä, upeaa kieltä sisältävä kirja oli unohtumaton lukukokemus, joka jätti minuun vahvan lukujäljen. Erittäin vangitsevasti kuvattu, todellisuuteen perustuva kertomus sinnikkäästä naisesta, jonka selviytyminen suomalaisen historian mullistusten aikana oli mieleenpainuvan koskettavaa luettavaa. Kuinka paljon historia kätkeekään sisälleen tällaisia tarinoita ja kohtaloita. On hyvin tärkeää muistaa ennen meitä eläneet ihmiset ja kaikki ne kärsimykset, minkä eteen he ovat joutuneet taistelemaan. Ja muistaa, että vajaa pari sukupolvea sitten suomalaistenkin ihmisten kohtalona oli kuolla nälkään. Lähteminen oli noina kohtalon vuosina Suomen historiassa usein se ainoa mahdollisuus selvitä hengissä.
"Pimeys antoi periksi.
Maisemasta irtosi hiljalleen puiden runkoja, talon nurkkia,
lumeen jääneitä eilisen jälkiä. Edessä oli outo aamu.
Tänään he lähtisivät."
Mai Tolonen
Meiltä on aina lähdetty
Warelia 2023
Kiitos arvostelukappaleesta 💝
 |
| kuva Susanna Lehto |
#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 6. (Vuonna 2023 julkaistu historiatietokirja tai historiallinen romaani)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti