sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

 

 

Nella Clavinger tunnetaan 1700-luvun Lontoossa mystisenä naisena, joka jatkaa äitinsä kuoltua tämän perustaman hyvämaineisen rohtopuodin toimintaa. Nellan päähän oli iskostunut jo varhaisella iällä äidin periaate naisten auttamisesta, sillä Lontoossa oli vain miehille tarkoitettuja lääkäreitä. Nellan apteekki tulee olemaan vain naisille tarkoitettu parantava turvapaikka, joka palvelee nyt myös hieman erilaista asiakaskuntaa kuin äidin aikana. Apteekin hyllyseinämän takana olevassa salaisessa piilopaikassa Nellan myymät taitavasti naamioidut myrkyt päätyvät naisille, jotka käyttävät niitä heitä sortavia miehiä vastaan.

*****

Sääntöjä apteekkarilla oli kaksi:

1. Myrkkyä ei saa ikinä käyttää toisen naisen vahingoittamiseen.

2. Murhaajan ja uhrin nimet täytyy merkitä apteekkarin kirjoihin.

 

Mutta on Nellalla kuolettavien rohtojen joukossa myös monia parantavia rohtoja.

*****

Eräänä päivänä tuonne Lontoon pimeimpään sopukkaan, mutkittelevan kujan perukoille saapuu nuori Eliza; palvelija, joka on tullut toimittamaan emäntänsä alullepanevaa asiaa.

Nella: "pieni Eliza ja ensimmäinen kerta, kun hän oli ilmestynyt ovelleni kuluneessa viitassaan, surkeassa hatussaan ja posket silti niin nuorina ja raikkaina, kuin vastasyntyneellä. Sanan aidoimmassa merkityksessä hän oli valeasuinen. Täydellinen murhaaja. Moni palvelija oli murhannut isäntänsä Lontoon kaupungissa, mutta kuka olisi uskonut, että kaksitoistavuotias voisi tarjoilla myrkytetyn munan aamiaisella?" 

Tarvitessaan työssään tämän nuoren tytön apua, Nella ei voinut aavistaa, millaiseen vaaraan hän itsekin tulee joutumaan Elizan tekemän kuolettavan virheen takia. 

*****

Kaksisataa vuotta myöhemmin historioitsija Caroline Parcewell matkustaa Lontooseen. Yhteiseksi tarkoitettu hääpäivämatka on muuttunut miehen uskottomuuden tultua ilmi ja Caroline on matkalla yksin. Naimisiinmenon myötä  taakse jäänyt intohimo historian opiskeluun nousee yllättäen esille ja Carolinen jo unohduksiin jäänyt kiinnostus herää, kun hän osallistuu Thamesjoella järjestettävään "mudantongintaan". Carolinen kuraisesta jokivedestä löytämä pieni, sininen karhunkuvalla varustettu lasipullo linkittää hänet yli 200 vuoden takaisiin ratkaisemattomiin apteekkarimurhiin.

"Tämä lasiesine - hauras ja silti edelleen vahingoittumaton, vähän kuin minä itse - oli todiste siitä, että pystyin olemaan rohkea, seikkailunhaluinen ja tekemään vaikeita asioita itse."

Matka menneisyyden kaiveluun, aikamatka todellisten ihmisten elämään, heidän salaisuuksiinsa ja heidän kokemuksiinsa saa Carolinen tavoittelemaan entistä unelmaansa, historiantutkimusta.

"Hengästyneen ja epäuskoisen hiljaisuuden vallitessa yritin lopulta tajuta, mitä edessäni näkyi: Mikä oli ollut kateissa ja haudattuna aivan liian pitkään."

*****

Kirjan tapahtumat ajoittuivat 1790-luvun Lontoosta nykyaikaan ja ne kerrotaan kolmen naisen silmin. Oivallisesti rakennettu juoni ja kiinnostavat henkilöhahmot tekevät  lukemisesta todella nautittavaa. Yllättävä ja helposti mukaansatempaava tarina kuljettaa minut syrjäisen laitakaupungin pimeille ja vaarallisille kujille, ja tuo reilun kahdensadanvuoden takainen tunnelma noilla kujilla piirtyy ihmeen uskottavasti silmiini kirjan sivuilta. Kirja on myös kiehtova tarina siitä, kuinka tärkeää on uskaltaa tavoitella unelmiaan, ja tarina ymmärryksestä, että muutoksen uuteen, erilaiseen elämään voit tehdä vain sinä itse. 

"Ja kaikki tämä on pienen joesta löytyneen lääkepullon ansiota."

 

Sarah Penner

Myrkynkeittäjä

The Lost Apothecary 

suom. Päivi Paju

HarperCollins 2021 

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Goodreadsista

 

Sarah Penner on yhdysvaltalainen kirjailija. Hän työskentelee rahoitusalalla. Myrkynkeittäjä on hänen esikoisteoksensa, jonka käännösoikeudet on myyty 23 maahan.

 


2 kommenttia:

  1. Onpa siinä melkoinen myrkkypuoti! Kiinnostavan erilaiselta kuulostava tarina, josta en ollut vielä kuullutkaan. Kiinnostavaa tuokin, että tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yllätyin, kuinka kiinnostava tämä kirja todella oli.




      Poista