Merja Mäki: Ennen lintuja

 

kuva Gummerus

 

Alli hiihtää Laatokan yli Sortavalasta kotisaareensa Haavukseen pommikoneiden lentäessä kaupungin yllä. Hän pakenee nyt koko sotatalven jatkuneita pommituksia, jotka jatkavat kaupungin tuhoamista. Myös Inkerön bualbo oli tiennyt heidän olevan hengenvaarassa, mutta oli kuitenkin pakottanut Allin palvelemaan itseään, veden hakuun ja puiden pilkkomiseen. Äiti oli lähettänyt hänet Sortavalaan parantajan oppiin, koska halusi Allin saavan jonkin naiselle sopivan ammatin. Äidin mielestä Allin pitäisi lopettaa se merille haihattelu, joka ei sopinut naisihmiselle. 

"Haaveilla nyt kalastajaksi merille!" äiti puhisi itsekseen. "Tyttölapsi muka perisi isänsä osuuden venekunnasta."

Päästyään vaikean hiihtomatkan jälkeen kotisaareensa, Alli tuntee olevansa nyt turvassa, äidin katseen alla ja isän suojeluksessa. Mutta pakoon sotaa ja pommituksia Alli perheineen ei pääse pienellä saarellakaan, vaikka he kuinka suojautuisivat.

Tervapaperit oli kiinnitetty tarkasti ikkunoiden peitoksi. Olin päivällä naamioinut taloa lapioimalla lunta niin paljon, että kasat ylsivät talon ikkunoihin asti ... Talon katto natisi kinosten painosta, ja isä oli heitellyt havuja katolle. Lentäjät eivät näkisi taloa millään. Olimme isän kanssa suojanneet meidät oikeaan linnoitukseen.

*****

Lopulta Alli perheineen joutuu muiden kotikylänsä asukkaiden tavoin lähtemään evakkotaipaleelle, koska heidän kotiseutunsa luovutetaan Neuvostoliitolle. Alkaa uuvuttava matka kohti Pohjanmaata Allin isän sukulaisten taloon. Oli jätettävä Laatokan rannat, mutta Allin toiveissa oli kuitenkin paluu takaisin, "vielä keväällä, ennen muuttolintuja."

Evakon elämää on jatkettava muiden nurkissa, ja on nyt elettävä sukulaisten armopaloista. Haaveet paluusta Laatokalle hiipuvat pikku hiljaa mielestä. "Alli, unohda se jo!" isä kivahti. "Se meri on menetetty."  

Mutta voiko Alli unohtaa Laatokan merta, ja sopeutuuko hän tutun meren tyrskyihin ja tuuliin tottuneena elämään Pohjanmaan lakeuksilla? 

Alli: "Minusta tuntuu, että Pohjanmaan lakealla maalla linnuilla on aivan erityinen tapa lentää" ... "Ne levittävät siivet selälleen ja liukuvat ilmassa peltojen yllä. Liitolento on kaikkein keveintä lentoa, ja sillä tavalla minä haluan elämäni viettää."

*****

Mielenkiintoni historiallisiin romaaneihin on tuottanut minulle jo monta nautittavaa lukukokemusta, ja tämä vaikuttava ja tunteita herättävä Merja Mäen Ennen lintuja  on taas yksi niistä.  

Kirjan tarina tempaisi jo ensimmäisillä sivuilla minut mukaansa vaikealle ja raskaalle, mutta kuitenkin toiveikkaalle matkalle sodan keskeltä uuteen ja tuntemattomaan. Saatoin helposti aistia kirjan sivuilta kaikki ne pelon ja kauhun tunteet, ja tulevaisuuteen liittyvät epävarmuudet mitä sodan keskellä elävä ja sitä pakeneva on  joutunut kokemaan. Luopuminen kaikesta entisestä ja elämän rakentaminen uudelleen oli nuoren evakon kohtalona. Karjalan kauniit maisemat ja Pohjanmaan lakeus, nekin piirtyivät tarinan myötä silmiini kiinnostavan tarkkoina kuvina. Puhuttelevaa oli myös kirjan kaunis kieli, luonnon kuvaukset erityisesti miellyttivät minua. 

"Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä vesi myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka."

*****

Vesi muistaisi minut ... se säilyttäisi kuvajaisemme.

 

Merja Mäki

Ennen lintuja

Gummerus 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Liisa Valonen

Kauhavalla asuva Merja Mäki (s. 1983) on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka on tutkinut sotaa viiden vuoden ajan Ennen lintuja-romaaniaan työstäessään. Hänellä on karjalaisia sukujuuria Käkisalmessa.