Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja

kuva Gummerus

   Natasha Lester

   Ranskalainen valokuvaaja

   alkuteos: The French Photographer

   Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

   Gummerus 2021

   474 sivua

 

 

 

 

Australialainen Natasha Lester työskenteli markkinointitehtävissä, ennen kuin palasi yliopistoon ja ryhtyi opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Lester kirjoittaa urheista naisista, jotka uhmaavat aikansa ahdasta naiskuvaa. RNA:n vuoden historiallisen romaanin palkinnon voittanut Ranskalainen valokuvaaja perustuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään. 

Kirja tarinat tapahtuvat kahdella aikakaudella: Toisen maailmansodan taistelujen keskellä ja kuusikymmentävuotta myöhemmin Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

Manhattan & Pariisi, 1942:

Vogue-lehti lähettää entisen mallinsa Jessica Mayn kirjeenvaihtajaksi sodan runtelemaan Pariisiin. Jessica on  rohkea ja nopea oppimaan, mutta elämä sotilaiden rinnalla on haastavaa. Kaiken karmeuden keskellä sota tuo Jessican elämään kolme ihmistä, jotka auttavat häntä toteuttamaan unelmiaan:

Toimittaja Martha Gellhorn rohkaiseen rikkomaan sääntöjä, laskuvarjojääkäri Dan Hallworth auttaa kertomaan tarinoita, joilla on merkitystä, ja pieni orpotyttö Victorine saa hänet avamaan sydämensä.

Miten ihminen tottuu meluun, hän mietti alkaessaan viimein erottaa yksittäisiä ääniä karjunnan seasta: äkillisiä kovia rääkäisyjä, jotka saivat hänet sävähtämään, minkä jälkeen savista maata lennähti ilmaan ja satoi kokkareina heidän päälleen, kun jeeppi, jossa suuriin osa Jessin tavaroista oli, räjähti taivaan tuuliin.

Jessica ensimmäinen päivä Italiassa sodan keskellä kenttäsairaalassa, johon hänet oli lähetetty. Hän alkoi ottaa valokuvia taistelun keskellä.

"Et sinä tuollaista voi tehdä!" kapteeni karjui. "Miksen muka?" Jess huusi vastaukseksi. "Ei sinun kannata kiinnittää minuun huomiota", hän sanoi. "En ole läheskään yhtä vaarallinen kuin saksalaiset."

Mutta Jessica jatkaa kuvaamistaan silloinkin, kun vihollista, saksalaista nuorta sotilasta ammutaan.

Kaksi ihmiselämää oli juuri katkennut, ja toisen katkeaminen oli tallentunut Jessin kameran filmille. Hän ei tiennyt, kuinka pystyisi katsomaan negatiivia, eikä liioin tiennyt, pystyisikö ikinä puntaroimaan kuoleman merkitystä juurta jaksain. Hänenhän olisi pitänyt olla tyytyväinen: Kaksi saksalaista vähemmän oli hänen maalleen ilouutinen. Mutta kuinka kukaan saattoi iloita siitä, että nuorukainen kuolee yksin, että jotain niin ennalta arvaamatonta voi tapahtua järkyttävässä sotkussa nimeltään sota?

Mutta yhtäkään hänen ottamistaan kuvista ei julkaista. Sotaministeriö sensuroi ne kaikki ja Jess toimitetaan Lontooseen, koska hän on rikkonut määräyksiä: Ei kuvia sotatantereelta.

Mutta Jessica palaa takaisin Italiaan, jossa hän tapaa jälleen Dan Hallworthin.

Muutaman minuutin kuluttua he pysähtyivät teltalla, josta Jess kuuli hämmästyksekseen lapsen naurua. Hän otti Rollein käteensä, tunsi valpastuvansa ja latasi kameran. "Victorine?" Dan huikkasi, ja Jess kuuli hengästyneen huudahduksen, jonka jälkeen teltan ovi läpsähti auki, pikkuinen tyttö ryntäsi ulos ja loikkasi Danin syliin. "Sinä tulit takaisin!" pikkutyttö kiljui. Kahden teltasta tulleen sairaanhoitajan kasvoilta heijastui samaa, mitä Jess tunsi: tavallinen halaus muuttui sodan keskellä valtavan arvokkaaksi. Ja hän oli niin iloinen siitä, että oli palannut Italiaan. Tällaisia tarinoita hän voisi kertoa, tällaisia valokuvia ottaa: ihmisiä aseiden takana. Myötätunnosta verenvuodatuksen taustalla sekä siitä kiistämättömästä tosiasiasta, että pahuuden vastapainona oli edelleen olemassa myötämielisyyttä, armoa ja rakkautta, ja ne voisivat selviytyä voittajina. 

Kuusikymmentävuotta myöhemmin tämä Jessin ottama  kuva löytyy kellastuneena ja haalistuneena  ranskalaisen kartanon ullakolta. Taidekuriiri DÁrcy Hallworth on saapunut pakkaamaan maineikasta valokuvakokoelmaa, tietämättä vielä silloin, että näiden kuvien takaa paljastuu pala hänen sukunsa menneisyyttä.

Kirjassaan Lester on käyttänyt Jessin esikuvana Lee Milleriä. Osa kirjan tapahtumista perustuu todellisiin tapahtumiin Lee Millerin elämässä (Italia 1943 ja 1944), kirja on kuitenkin fiktiota. Toinen historiaan jäänyt henkilö tässä kirjassa on Martha Gellhorn, kuuluisa kirjailija ja sotakirjeenvaihtaja ja Ernest Hemingwayn puoliso toisen maailmansodan aikaan. Paikat joissa Martha Gellhorn kirjassa kuvattiin, ovat todellisia, vaikkakin suhde Jessiin on fiktiota.

*****

Tällaisiin teoksiin minä haluan aikaani kuluttaa. Tämä oli myös matka sodan keskellä työtään tekeviin rohkeisiin naisiin, jotka rikkovat rajoja miehisessä maailmassa. 

Kirja oli paljon muutakin, kuin vajaa 500 sivua luettua tekstiä. Minulle tämä kirja oli ennen kaikkea tutustumismatka Lee Millerin (1907 - 1977) elämään. Rohkeaan ja lahjakkaaseen valokuvaajaan ja journalistiin, joka kuvillaan ja kirjoituksillaan rikkoi rajoja. Vogue-lehden sotavalokuvaaja ja journalisti, joka dokumentoi Dachaun keskitysleirin vapautumista ja paljon, paljon muuta.

Hänen vaikuttava elämäntyönsä löytyi laatikoista hänen kotitalonsa vintiltä vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tuhansia muistiinpanoja, käsikirjoituksia ja 60000 valokuvanegatiivia.

Ja totta kai minun piti heti kirjan luettuani katsoa Yle Areenasta dokumentti: Lähikuvassa Lee Miller.