Sofia Lundberg: Kuin höyhen tuulessa

 

kuva Otava

  Sofia Lundberg

  Kuin höyhen tuulessa

  alkuteos: Som en fjäder i vinden

  Otava 2021

  suom. Tuula Kojo

 

 

 

 

 

Sofia Lundberg on toimittajakirjailija, joka asuu Tulholmassa. Hänen aiemmat teoksensa Punainen osoitekirja, Toinen puoli sydäntä ja Tapaa minut tammen alla ovat olleet kansainvälisiä bestsellereitä.

On elokuun 12.päivä vuonna 2019, kun Viola saa odottamattoman puhelun Lillyltä, joka aikoinaan oli hänen paras ystävänsä. Nyt molemmat ovat kahdeksankymppisiä ja Lilly lähestyy kuolemaa. Kaksikon tiet erosivat nuoruudessa, mutta he eivät koskaan lakanneet kaipaamasta toisiaan. 

Tarinassa seurataan Violan ja Lillyn elämää 50-luvulta nykyaikaan, aina samana elokuisena päivänä, Lillyn äidin kuolinpäivänä.

Tytöt viettävät lapsuuttaan kauniilla Visbyn saarella Gotlannissa. Lilly elää köyhässä monilapsisessa perheessä ja äidin kuoltua hän joutuu huolehtimaan sisaruksistaan.

Hän menee keittiöön ja kumoaa perunat kaatoaltaaseen. Sitten hän alkaa harjata niitä. Kahdeksantoista kappaletta, kaksi kullekin. Kaikki pitää laskea, kaikki pitää jakaa tasapuolisesti.

Ystävänsä Violan perheen luona hän saa syödä vatsansa täyteen ja sieltä hän saa joskus vaatteita ja kengät. Lillyn isä ei kuitenkaan pidä siitä, hän ei halua apua muilta.

Joka vuosi 12. päivänä elokuuta ystävyksen menevät rannalle.

Lilly käy istumaan. Hän kerää kiviä ja muodostaa niistä pullean sydämen. Viola panee kynttilän kivien väliin ja sytyttää sen. Mereltä kantautuva tuulenvire saa liekin lepattamaan."Hyvää kuolemanpäivää, pikku äiti", Lilly sanoo kumpikin käsi sydäntä vasten.

Nuoruus vie sitten ystävysten tiet eri suuntiin. Viola löytää paikkansa Visbyn saarella, mutta Lilly haluaa elämältään jotain parempaa. Hän haluaa laulaa ja lähtee veljensä kanssa Pariisiin. 

Lava pitää sisällään jotain maagista. Kun Lilly nousee pienelle korokkeelle salin nurkkaan, hän kasvaa, selkä suoristuu ja hartiat laskeutuvat alas. Aluksi Lilly laulaa hitaasti, käheän intensiivisesti, aivan kuin jokainen sana olisi hänelle aivan erityinen. Katse on nauliutunut kahteen mieheen, jotka istuvat baarijakkaroilla. Huulet törröllään hän askeltaa musiikin tahtiin. Sorauttaa ärrää niin ranskalaisittain kuin osaa..... Hän viipyilee laulun viimeisessä sanassa rose, ja antaa sen leijua ilmassa niin kauan kuin keuhkot kestävät.

"Paikka on sinun", omistaja sanoo nyökäten tyytyväisenä. "Harjoittele lisää Piafia. Hän on suosittu."

Ja siitä alkaa Lillyn tie kuuluisuuteen. Valokuvaan Kennedyn presidenttiparin valtiovierailulla Pariisissa. Likaisesta paljasjalkaisesta tytöstä, jonka kanssa Viola oli leikkinyt, tuli yhdessä yössä maailmankuulu. Riitti että hän avasi suunsa ja lauloi oikeille ihmisille.

Ja kuuteenkymmeneen vuoteen Viola ei kuule mitään lapsuudenystävästään. Joka vuosi 12.päivänä elokuuta Viola tekeen rannalla kivistä kumpua. 

Nyt hän teki Lillylle sydämen, jonka he ennen tekivät Lillyn äidille. Sen Viola tajuaa, Lillyä hän kaipaa ja muistelee tänä päivänä.

On kuitenkin yksi ihminen, joka on yhdistänyt Violaa ja Lillyä kaikki nämä vuodet. Tietämättä tätä Viola lähtee Pariisiin saatuaan Lillyn puhelun. Mutta ensin pitää muistaa, missä on rasia, mihin he lapsina keräsivät muistoja Lillyn äidistä. Se pitää ottaa vielä mukaan.

"Minkä rasian sinä halusit?" kysyy Maj. "Se on leikkimökin lattian alla. Ota avain kuistilta salvan alta. Yksi lattialankuista on irti, paina sitä, niin löydät rasian."

Ja sitten Viola lähtee etsimään vastausta siihen, miksi rakas ystävän häipyi hänen elämästään kuin höyhen tuulessa? 

Kaunis, tunteikas kertomus ystävyydestä, kaipauksesta ja luottamuksesta, suuria tunteita surusta rakkauteen. 

Sofia Lundbergin romaanin Punainen osoitekirja luin muistaakseni vuosi sitten. Pidin siitäkin, mutta tämän Kuin höyhen tuulessa-kirjan tunteikas kahden lapsuudenystävän elämän kuvaus viehätti minua vielä enemmän.