Sally Salminen: Katrina

 

kuva Teos

    

     Sally Salminen

     Katrina

     alkuteos Katrina 1936

     suom. Juha Hurme

     Teos 2018

     448 sivua

 

 

 

 

Sally Salmisen (1906 - 1976) elämä lähentelee itsekin romaaniaihetta. Köyhähköissä oloissa Ahvenanmaalla syntynyt Salminen ehti asua Ruotsissa ennen paluutaan kotiseudulleen, mistä hän muutti vuonna 1930 New Yorkiin kotiapulaiseksi. Siellä hän kirjoitti esikoisteoksensa Katrina (Schildt, 1936), joka käännettiin pian lukuisille kielille; Vasta Sinuhe egyptiläinen ohitti sen suomalaisen kirjallisuuden käännösten määrässä. Salminen palasi Suomeen, ja toimi lottana toisessa maailmansodassa. Hän meni naimisiin tanskalaisen taidemaalarin Johannes Dührkopin kanssa ja muutti Tanskaan, missä hän auttoi vastarintaliikettä Saksan miehityksen aikana. Salminen julkaisi kaikkiaan 17 teosta.

*****

Katrina on nuori pohjoispohjanmaalaisen maatalon vanhin tytär, jolle työnteko on tuttua, oli se sitten puunhakkuuta metsässä, äestystä pellolla tai kehräämistä ja kutomista tuvassa. Sulhasehdokkaita tällä kauniilla ja iloisella nuorella naisella kyllä on, mutta rakkautta ei ole vielä löytynyt. Kunnes Katrina törmää kohtaloonsa, nuoreen rannikolta tulleeseen merimieheen. Johan maalailee hänen silmiinsä kauniin saariston,  saarten ja luotojen ympäröimän Ahvenanmaan, sen leudon ilmaston; ei kylmiä lumisia talvia. Kuvailut Johanin kotisaaren isoista ja kauniista taloista parvekkeineen, kuin kaupunkilaishuviloita. Hänenkin kotitalonsa on valkoiseksi maalattu kaksikerroksinen hieno talo, oikea herranhuusholli. Katrinan silmiin piirtyy Johanin maalaamat kuvat kullankeltaisista vehnäpelloista  ja valkoisista omenapuiden kukista. Tylsä ja yksitoikkoinen lakeus saa väistyä kaiken tuon Johanin kuvaaman ihanuuden tieltä. 

Rakkaudenhuuman ja pikahäiden jälkeen nuori aviovaimo tuntee tulleensa petetyksi, saavuttuaan aikaisena keskikesän aamuna Västerbyn saarelle, jonne hänen lipeväkielinen ja suurisuinen aviomiehensä on hänet tuonut.

Kaikki hänen ylpeät toiveensa ja valoisat unelmansa rakkaudesta ja miehensä kunnioittamisesta murskaantuivat parissa minuutissa. Alaston, julma totuus oli hänen edessään. Tämän takia, romahtamaisillaan olevan hökkelin ja paljaan kallion takia, oli hän jättänyt kotinsa. Ja hänen puolisonsa oli selkärangaton rehentelijä, jolle kaikki nauroivat ja jota kukaan ei uskonut. Ei kukaan, ainoastaan hän, joka oli lapsellisessa yksinkertaisuudessaan antanut pettää itsensä. 

Tuotuaan Katrinan matalaan, maalaamattomaan, vinoon ja vääränurkkaiseen tupaan, jonka kattopäreet tuuli oli repinyt irti, Johan hyvästelee hänet ja lähtee merille, hän oli ottanut pestin laivaan.  "Oo, Katri, selviät kyllä. Mene Nordkvistille heinäntekoon. Minä tulen takaisin syksyllä, toivottavasti jouluksi."

Katrina oli nyt yksin, vieras tuossa oudossa kylässä, koska paluuta entiseen ei ole.

Hänen oli myytävä työvoimansa saadakseen leipää elannokseen, se oli hänen tulevaisuutensa. Värit sammuivat taivaalta hiljaa auringonlaskun jälkeen, ja samoin vaipui hänen huoleton nuoruudenilonsa hautaan, josta se ei koskaan enää nousisi. 

Mutta pohjalaisen sisunsa ansiosta Katrina päättää sopeutua rankkaan elämään suurtilallisten piikana, mutta taipua ja alistua hän ei aio. Hänestä kehittyy oikeuksiaan puolustava nainen. Köyhä, mutta oman arvonsa tunteva, ylpeä nainen.

Kohotetuin otsin ja kädet lujasti rintaa vasten painettuina hän katsoi kurjaa kotia, ja hänen kasvoillaan oli uhmaavan ilon ilme. Hän tulisi täällä onnelliseksi kaikesta huolimatta, hän haastaisi köyhyyden taisteluun ja näyttäisi kaikille, että hänen onnensa saattoi kukoistaa paljaalla kalliollakin! Hän saisi oman lapsen, jonka vuoksi elää!

Elämää saarella vietetään vuodenkierron mukaan, keväällä miehet ottavat pestin laivoihin ja palaavat kotiin vasta syksyllä, viimeistään jouluksi. Johanin talvi-illat kuluvat kylän puodissa, miesten juttutuokioissa ja kotityöt jäävät usein Katrinan hoidettavaksi. Lopulta hän väsyy hoputtamaan miestään töihin, kun vastaus tavallisesti pyyntöön on: "Ei tänään, huomenna sitten".

Kyllähän hän tiesi, sen jälkeen kun hänen tytönhaaveensa ja ihailunsa oli niin piittaamattomasti murskattu sinä kevätpäivänä, jolloin hän astui Ahvenanmaan kamaralle, että hänen tunteensa miestä kohtaan eivät koskaan voisi palata ennalleen, mutta niiden sijaan kasvoi äidillinen hellyys, joka ajan mittaan osoittautui väkevämmäksi ja pitkämielisemmäksi kuin vaimon rakkaus. Se pakotti hänet unohtamaan Johanin laiminlyönnit ja olemaan näkemättä hänen heikkouttaan. 

Katrinasta tulee kylällä pidetty ja haluttu työntekijä, kun hän on voittanut kapteeni Nordkvistin kunnioituksen. Aina, milloin rikkaat maanomistajat ja laivanvarustajat tarvitsevat apulaista, silloin tämä ahkera pohjalaisnainen, "topakka tyttö", kutsutaan paikalle ja palkkakin maksetaan jo markkoina. 

Johan: Mies katsoi häntä äärettömästi ihaillen ja kunnioittaen. Hän ei yrittänyt koskaan kieltää sitä, että vaimo oli korkealla hänen yläpuolellaan sekä fyysisessä että henkisessä rohkeudessa.

Ja tätä suurisuista, "perässävedettävää" nahjusta Katrina aidosti rakastaa, sen hän on vuosien myötä itselleen tunnustanut. 

*****

Kirjan tarina toi mieleeni samaa, kuin lukiessani vuosia sitten Myrskyluodon Maijan tarinasta. Samanlaiset karut ja paljaat kalliosaaret ja elämää meren arvaamattomuuden keskellä ja taistelua luonnon ehdoilla. Voimakkaan ja päättäväisen naisen uupumaton ja itseään säälimätön kamppailu köyhyyden täyttämässä elämässä, luopumatta kuitenkaan arvokkuudestaan. Aina vahva, aina oltava se, joka rohkaisee, saamatta itse koskaan lohdutusta ja tukea.

Ahvenanmaalainen Sally Salminen oli köyhä siirtolainen, joka kirjoitti tämän esikoisteoksensa melkein 80 vuotta sitten, New Yorkissa piiantöidensä ohella, iltaisin ja käyttäen siihen kaiken vapaa-aikansa. Tällä sisukkaalla naisella oli päämäärä: olla muutakin kuin vain kyökkipiika. Sally Salmisen tuhkimotarina; köyhästä ahvenanmaalaistytöstä kiitetyksi kirjailijaksi, joka teki merkittävän kirjallisen uran. 

Kirjan kaunis, mukaansatempaava kerronta ja saariston karun kauneuden sisältämä tarina vei minut unohtumattomalle matkalle Ahvenanmaan merellisiin maisemiin, Katrinan tarinan juurille.

Hän oli kasvanut surun ja kivun läpi tämän kaiken yhteyteen ja juurtunut lopultakin Ahvenanmaan kallioiseen rantaan ... Katrina tiesi omakohtaisesti, että surun kovasta katkerasta maaperästä saattoi kohota harvinaisen kauniita kukkia.  

Omenapuut saattoivat kasvaa jopa paljaalla kalliolla.