Jenni Räinä: Vaino

 

kuva Otava

 

Suomessa elettiin Isovihan aikaan (1713 - 1721) maan historian verisimpiä jaksoja Venäjän tsaarin joukkojen miehityksessä. Venäläiset sotilaat ja kasakat saapuivat ryöstöretkille myös Pohjanmaan pitäjiin. Ryöstettyään kaiken arvokkaan nämä julmat kasakat sytyttivät talot asukkaineen tuleen. Lasten ja naisten kohtalona oli kuljetukset Venäjälle, jonne heidät vietiin myytäväksi.

"Savuinen taivas on levittänyt värinsä kaikkialle."

Myös Iin suurpitäjä oli tsaarin joukkojen raakalaisen hävityksen kohteena. Paikallista nimismies Lillbäckiä oli varoitettu kasakoiden toistamiseen saapumisesta. Ryöstöjoukkojen aiempien käyntien jälkeen nimismies luulee, että pahin on jo tapahtunut, mutta kuinka väärässä hän onkaan. Jo aiemmin hänen kolme poikaansa oli ryöstetty "ihmisverona" venäläisten toimesta. 

"Tuleva jyskyy soiden vettämän maan sisällä ja laskee alas seutua halkovia vuolaita jokia mereen. Se humisee ikivanhojen petäjien latvoissa ja lemuaa ovista pelmuavissa savupilvissä. Se erottuu susien jolkotuksessa ja aaltojen kastelemissa tummissa rantakallioissa." 

*****

Valpuri pakenee kahden veljensä kanssa kotinsa savuavilta raunioilta. Sinne jäivät julman kohtalon raakalaisten jäljiltä saanut muu perhe. 

Maria-tädin mökin kautta ja hänen neuvojansa noudattaen Valpuri, Hannes ja Matti nousevat jokivartta pitkin ylös, suojaavan metsän kietoutuessa ympärille. 

"Teijän häätyy mennä kauas teistä ja poluista. Ette voi kulkea tuttuja reittejä kun sinne ne pirutkin hakeutuu. Kulkekaa jokivarren mettiä yötä myöten niin ne eivät teitä nää. Kai Hannes muistaa reitin isän vanhalle eräsaunalle?" 

 *****

Kasakoiden mukana kotiseudulle palaava poika, "ryssänrengiksi" kaapattu Kustaa joutuu menemään kotitaloonsa ryöstöretkelle. Ovella isä on vastassa poikaansa, jota ei ollut onnistunut suojelemaan. Nyt tämän muuttuneen, kiivassilmäisen pojan tehtäväksi oli määrätty paljastamaan kylän asukkaiden piilot ja tuhota ne. 

"Miten saattoikin olla niin, että tuttuihin kasvoihin oli istutettu vieraat silmät..."

 *****

Voi, kuinka kauniisti Räinä kuljettaa tätä todellisuuteen pohjautuvaa julmaa tarinaa. Tunteiden vyöry, minkä kirjan sisältämä teksti sai minussa aikaan oli jotain, jolle en taida löytää sanoja. Tarinan sisältä huokuva järkytys, rumuus, raakuus ja julmuus vuorotteli voiman, toivon, surun ja hiljaisuuden kanssa. Ja kuinka pohjoisen kaunis luonto sulautui upealla tavalla osaksi tätä kaikkea. Kirjan silmiä hivelevän kaunis kerronta kyllä taas osui ja upposi minuun, kuten aiemminkin Jenni Räinän upean teoksen Suo muistaa kohdalla 💚

"Meri helkkyi mäntyjen lomassa. 

Ne tuoksuivat rannan lähellä makeammalta kuin syvemmällä metsässä." 

***** 

  

Jenni Räinä

Vaino

Otava 2025 

Otava / Teija Soini

 

Jenni Räinä (s. 1980) on Oulussa asuva kirjailija ja toimittaja. Hän on yksi Tieto-Finlandialla palkitun Metsä meidän jälkeemme-teoksen (2019) kirjoittajista. Hän oli ehdolla palkinnon saajaksi myös Reunalla-kirjalla (2017), ja esikoisromaani Suo muistaa (2018) oli Botnia-palkintoehdokas. Keväällä 2025 ilmestynyt, kiitetty Veden ajat-teos on kaunokirjallinen tietokirja vesistöstämme.

 

 

Lorna Cook: Tanssi sodan näyttämöllä

kuva Bazar

 

Sydäntä raastavasta eroprosessista toipuakseen Chloé päättää vuonna 2018 muuttaa Pariisiin. Ritz-hotellissa pidettävä, sen vanhan esineistön huutokauppa vetää Chloéta puoleensa hänen isoäitinsä menneisyyden vuoksi. Onhan isoäiti Adèle viettänyt nuoruutensa toisen maailmansodan aikaisessa Pariisissa. Huutokaupassa Chloé tapaa Etiennen, jonka sukuhistoriasta löytyy yhteyksiä Coco Chaneliin, samoin kuin Chloén suvusta. Heidän molempien isoäidit olivat työskennelleet miehityksen aikaan tälle kuuluisalle muotisuunnittelijalle.

***** 

Toisen maailmansodan kynnyksellä v.1940 Chloén isoäiti Adèle oli lähtenyt Saint-Nazairen orpokodista maailmalle ja päätynyt Chanelin assistentiksi vuosina, jolloin saksalaiset olivat miehittäneet Pariisin. Etiennen tietojen mukaan Coco Chanel oli ryhtynyt natsien vakoojaksi. Chloén isoäiti ei ollut koskaan kertonut noista ajoista. Olihan hänen pitänyt tietää Chanelin kirjavasta menneisyydestä, koska isoäiti oli asunut ja työskennellyt yhdessä tämän kanssa Ritzissä, jossa myös korkea-arvoiset natsiupseerit silloin asuivat. Oliko isoäiti ollut mukana tällaisessa toiminnassa, sen hän oli päättänyt pitää omana tietonaan? Millaista arkea Adèle Fabron oli elänyt miehityksen aikana Pariisissa, sen Chloé halusi nyt selvittää?

*****

Käsinkosketeltava tunnelma, jonka Lorna Cook on tässä todellisuuteen pohjautuvassa tarinassa luonut on todella mukaansatempaavaa. Pala mennyttä historiaa peilautuu sivu sivulta esiin Pariisin kohtalonpäivistä kertovan tarinan edetessä. Historiasta ammennetut aiheet, ja niiden pohjalta luodut fiktiiviset tarinat ovat aina kiehtoneet minua ja tämä kirja oli kyllä yksi parhaimmista. Matka menneisyyteen tämän tarinan myötä vangitsi minut vaikuttavuudessaan💜 

***** 

Lorna Cook

Tanssi sodan näyttämöllä

alkut. The Dressmaker´s Secret

suom. Nina Mäki-Kihniä

Bazar 2024  

kuva Michelle Snaith

 

Lorna Cook on brittiläinen kirjailija, joka asuu Essexissä miehensä ja kahden tyttärensä kanssa. Hän on julkaissut historiallisten romaanien lisäksi myös romanttisia komedioita nimellä Elle Cook. Ennen kirjailijauraansa Cook työskenteli journalistina ja PR-ammattilaisena. Tanssi sodan näyttämöllä on toinen häneltä suomennettu romaani. Aiemmin ilmestyi Ystävät, rakastavaiset, viholliset, ja keväällä 2025 ilmestyy Surun ja Onnen puutarha.
 

 

Eläkeläismummon päivä

 

Herään aamulla huonosti nukutun yön jälkeen. Keitän kahvia ja juon sitä kupillisen tavan vuoksi, vaikka ei se oikein hyvältä maistu ilman sokeria. 

Istun ja otan virkkauksen. Odotan postin ja luen aamulehden. Ja niitä kirjeitä ja lappusia tulee harva se päivä. Niissä lukee: "Avaa heti, katso oletko jo voittanut." Taas voit voittaa sitä ja tätä.

 

Ja siihen kömpii jo ukkokin petiltään ylös. Eläkeläinen hänkin, kuinkas muuten. Neljäkymmentäviisi vuotta oltu talosilla ja lapset jo lähteneet kuka minnekin.

Keitän aamupuuron, otamme lääkkeemme, tiskaan ja koitan vähän siivotakin. Sitten voinkin lähteä vähän ulos. Sitä tulee tehtyä kyllä harvoin. Menen noin kilometrin matkan tyttären uuteen omakotitaloon. 

Siellä näkyy ikkunassa pieni iloinen naama. Kohta aukeaa ovi ja pieni poika kurkkii ovesta ja huutaa: "Hei mummi, tule sisälle, ota takki pois. Tule, mennään minun huoneeseen. Istu tähän, tämä on sinun paikka, leikitään. Ota minut syliin. Mikä tämä on, minkä merkkinen auto tämä on?" Loputtomiin uusia kysymyksiä.

Sitten on aika lähteä kotiin. " Hei hei mummi, tule taas illanpäästä, niin leikitään". 

Sitten tulee päivällisen laitto. Ukko siellä "rötköttää" mökin parhaalla sohvalla, ruokaa odottaen.

Sitten taas tiskaus ja lääkkeiden otto. Televisiosta katsotaan iltauutisia ja mitä nyt sieltä sattuu tulemaan. Iltakahvi ja taas otetaan verenpaine- ja sydänlääkkeet. Ja taas huonosti nukuttu yö.

Elämä on yhtä "onnimannia", sitä yhtä ja samaa päivästä päivään.

Tätä miettii yksi monista, silti erittäin tyytyväinen elämäänsä ❤️

 

Äitini Ennan muistelma 1970-luvulta.

Pitkän tauon jälkeen sain aikaiseksi julkaista taas äitini Ennan kirjoittamia muistelmia 💜