Kun Ruusunen heräsi

 

Simoniemen työväentalo vuonna 1908

Talo tämä kun tehtiin kerran, talkoovoimin se tehtiin vain.  

Ei ollut se huone Herran, oli maailman lasten kai.                         

Kävi talkoissa tyttäret, pojat taloin, kävi piiat ja rengit myös. 

Ja kaikki ne, ken kävi sahalla työs.

Silloin pidettiin tansseja illoin, "Huomenkelloja" näyteltiin. 

Oli kaikilla lystiä silloin, kun talolla tavattiin.

Vaan tulivat vainovuodet, ja  muuttui isäntäväki. 

Oltiin murhemielellä silloin, ei kukkunut "Onnen käki".

Tuli sota ja suojeluskunta, piti taloa hetkisen vain.

Siellä majaili "Musta Nuoli", oli tyttäret kotoa pois. 

Oli isillä, äideillä huoli, missä tyttäret olla vois.

Päättyi sota, sai yksin nyt jäädä talo ja sammui sen lampuista valo.

Kului kolmekymmentä vuotta, se nukkui "Ruususen unta". 

Kai talo tämä tehtiin suotta, se alkoi jo rappeutua. 

Pojat nuo Oskarin kokoiset kivitti ikkunoita huvikseen. 

Pesi oravat vintillä ja kissat nurkissa naukui.

Vaan tulipa kylälle vieras mies, kotoisin mistä, kukapa ties. 

Nosti esille entiset paremmat aatteet, jo heräsi vanhat konkarit.

Taas pidettiin talkoita, sai seinät punaista maalia, joku alkoi jo kitaraa haalia. 

Joku rumpuja päristi, kissat nurkista hätisti.

Tuli ukkoa, akkaa matkojen takaa, alkoi kylälle uusi parempi aika, soi tangon taika.

Tuli kesä, hävisi vintiltä Oravan pesä.

Äitini Enna kirjoitti tämän runon 70-vuotiaalle talolle v. 1978.