Minun isäni oli puuseppä, sellainen koristepuuseppä. Hän oli syntynyt v. 1877 Jyväskylän Korpilahdella.
Hän oli tullut Helsingin kautta tänne Kemiin ja tavannut äitini, rakentanut talon tänne Simoniemeen.
Muistan hyvin kun meidän pirtti oli puusepän verstaana ja me asuimme pienessä kamarissa ja keittiössä. Höylän lastuja oli aina pirtin lattialla, jossa veljieni kanssa leikimme.
Meitä oli kolme poikaa ja yksi tyttö, joka olin minä.
Kun olin syntynyt ja meillä oli ristiäiset, isä oli sanonut, että hänellä on vanha täti. Yli 90-vuotias, Enna nimeltään. Laitetaan se nimi tytölle, että hän eläisi kauan.
Ja olenhan minä elänyt aika kauan, kun täytin 9. päivänä helmikuuta 83 vuotta.
Ja sitten isä sairastui keuhkotautiin. Sehän oli semmoinen kansantauti 1900-luvun alussa. Isä jätti nikkaroimisen vähemmälle ja alkoi kulkukauppiaaksi. Hänellä oli semmoinen "sorttiloova", jossa oli paljon matalia puulaatikoita ja ne oli remmillä kiinnitetty yhteen. Siinä oli kaikkia "tilpehööriä", "taipperineuloja", nappeja, silkkinauhoja ym. Olipa siinä sellainen posliinipäinen nukkekin, jolla oli posliininuttura päässä. Minä ihastuin niin siihen nukkeen, että isä antoi sen minulle. Leikin sillä monta vuotta, mutta sitten se joutui hukkaan.
Isän keuhkotauti vain paheni. Me nukuttiin kaikki siinä pienessä kamarissa, isä, äiti ja neljä lasta. Kai me saatiin siinä niin kuin Calmett-rokotus, että me ei yksikään saatu sitä keuhkotautia.
Äidiltä kuoli kolme siskoa ja veli siihen tautiin muutaman vuoden sisällä. Täällä Simoniemessä oli joka viikko hautajaiset. Musta arkku oli pihalla auki ja siinä makasi kuollut, vanha tai nuori ihminen.
Isäni sai yhtenä yönä verensyöksyn. Hän nukkui yläsängyssä ja potta oli tuolilla siinä alasängyn vieressä ja velipoika nukkui siinä alapetillä. Äiti "haalasi" isän alas ja minä sain mennä yläsänkyyn. Isä loukkasi päätään siinä rytäkässä ja hän eli vielä viikon. Muistan kun hän käveli edestakaisin pirtin lattialla hänellä oli valkoinen "tukko" päässä.
No sitten tuli 15.päivänä lokakuuta 1917 iltapäivällä Kestin Heikki ja Kaisa meille kylään. Ne oli tuosta naapurista. Isä istui keinutuolissa kamarissa ja yhtäkkiä äiti ja Heikki huomasi, että isä alkoi kaatumaan. Niin ne "haalasivat" isän siihen sängyn kannelle. Minä olin siinä "kakluunin" vieressä ja näin kun isä vain korahti ja aataminpala liikahti. Isä oli kuollut. Äiti aukaisi "kakluunin" peltin ja menimme pirttiin.
Heikki ja Kaisa jäi meille yöksi ja nukuimme pirtissä sen yön.
Aamulla menimme Knihtilän Akselin tykö, kun siellä oli puhelin. Akseli seisoi ovipielessä ja mittasi arkun pituuden, kun hän oli isän kokoinen.
Musta arkku sitten tuotiin ja isä pantiin siihen. Ja kun oli sota-aika niin ei meillä ollut edes kahvia niille neljälle miehelle, jotka kantoivat isän Akselin latoon siksi aikaa kun hautajaiset ovat. Isältä oli jäänyt neljä sikaria laatikkoon, niin äiti antoi ne niille miehille.
Olin silloin 7-vuotias ja olin jo koulussa. Sain olla kotona seuraavan päivän.
Kuten kerroin, olin 1-luokalla sinä vuonna kun isä kuoli. Menin tuohon lähelle Simon vanhimmalle koululle, siinä piti alkaa pikkukoulu. Siinä oli minua vanhempia oppilaita ja Lahti Matti oli opettajana. Kun minä osasin suoraan lukea, niin opettaja sanoi, että saat mennä Ollilan koululle, siellä alkaa kansakoulu. Niin minä meni sinne. Veljeni Leo, joka oli jo kolmannella luokalla ja tulisi tähän vanhaan kouluun, neuvoi minua. Mutta minä menin Petterin puolelle. Äitin serkku, joka oli siellä emäntänä, sanoi: "Tuossa Aapon puolella on koulu, joka on jo alkanut". Niin minä myöhästyin jo ensimmäisenä päivänä. Mustosen Ida oli siellä opettajana. Ja kun oppilaat olivat jo istumassa niin minä jouduin "Vares Arvin" viereen etupenkkiin istumaan.
Ja silloin raivosi myös Espanjantauti, joka tappoi paljon ihmisiä. Knihtilän Armas kuoli silloin ja Uudentalon Helmi. Häneltä puhkesi umpisuoli. Me ensi- ja toisluokkalaiset olimme sinä talvena kolmissa koulutoverin hautajaisissa.
Äitini Enna kirjoitti tämän muistelman v. 1992.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti