Muistoja lapsuudesta osa 2.

Oli vuosi 1918.

Ja aika oli niin huono, että meillä ei ollut mitään syömistä. Ei ollut rahaa, millä ostaa ruokaa. Mummola oli puolen kilometrin päässä ja äiti lähetti meidät sinne, että pääsi pyykin pesuun taloihin, herrasväkeen. 

Äitin täti "Paavon täti" asui Simon kylässä. Yhtenä aamuna äiti lähti Junekselle ja otti veljeni Veikon mukaansa. 

Äiti tuli illalla kotiin ja sanoi, että Paavon täti oli ottanut Veikon ottopojaksi.  

Ja Leo, minun vanhin veli, otettiin ottopojaksi mummolaan. Niin kotiin jäin vain minä 9-vuotias ja Eino 3-vuotias.

Ja aina kun äiti lähti kahvikokiksi Valtamerilaivaan, hän vei meidät mummolaan. Yhtenä iltana me pantiin aikaisin nukkumaan ja äiti pani kellon soittamaan aamulla puoli 8. Kello soi ja äiti herätti minut ja Einon ja käski meidän mennä mummolaan, kun hän meni metsänhoitajalle pyykinpesuun. Me lähdettiin ja minä ihmettelin, kun oli niin pimeä. Pappa tuli aukaisemaan oven ja sanoi, että mihin te olette menossa? Minä sanoin, että me tultiin tänne, kun äiti meni pyykinpesuun. Pappa sanoi, että tulkaa nukkumaan, nyt on ilta ja meillä jo nukutaan. Me pantiin siellä nukkumaan ja aamulla äitin siskot lähtivät katsomaan. Äiti oli jo nukkumassa ja oli sanonut, että hän pesi siellä saunassa pyykkiä ja ihmetteli, miksei se päivä valkene. Eikä häntä tultu hakemaan syömään eikä kahville. No hän sai pyykit pestyä ja lähti kotiin nukkumaan.

No sitten kului kolme vuotta. Me lapset olimme mummolassa. Mummo oli reumatismin runtelema ja makasi sängyssä ja "uikutti". Kun minä meni sinne, hän sanoi: "Tule Enna kampaamaan minun päätä ja raaputa vähän minun selkää". Ja minä kampasin ja raaputin.

 

Mumm0 makasi siinä sängyssä kahdeksan vuotta ennen kuin kuoli. Nanni-tätini hoiti ja käänteli kylkiä, nosti "kipolle" ja syötti. Nannin nuoruus meni siinä.

 

Äiti Enna kirjoitti tämän muistelman lapsuudestaan.