Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

 

   

   Lisa Wingate

   Ennen kuin olimme sinun

   alkuteos: Before we were yours (2017)

   suom. Hilla Hautajoki

   Sitruuna Kustannus 2020

   473 sivua

 

 

 

 

Lisa Wingate ( s. 1965) on entinen toimittaja. Hän on kirjoittanut yli 30 kirjaa ja saanut teoksistaan useita palkintoja sekä ehdokkuuksia. Hänen kirjojaan on julkaistu yli 40 kielellä ja ne ovat nousseet myydyimpien kirjojen listoille joka puolella maailmaa. Wingate asuu Teksasissa.

*****

Kirja kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa ja on siepatuista lapsista kertova fiktiivinen kertomus, joka perustuu todellisuuteen.

Memphis, Tennessee, 1939: Kaksitoistavuotiaan Rill Fossin koti on asuntovene Missisippijoella. Eräänä myrsky-yönä isä lähtee viemään äitiä sairaalaan, ja Rill joutuu vastuuseen nuoremmista sisaruksistaan. Vanhempien poissa ollessa veneeseen tunkeutuu vieraita ihmisiä, jotka pakottavat lapset mukaansa ja lupaavat viedä heidät vanhempiensa luokse. Karmea totuus valkenee lapsille kuitenkin pian.

Aiken, Etelä-Carolina, nykyhetki: Avery Statford vierailee senaattori-isänsä kanssa hoivakodissa ja tapaa siellä vanhan naisen, joka väittää tuntevansa hänet. Kohtaaminen jää vaivaamaan Averya, ja hän ryhtyy penkomaan suvun menneisyyttä selvittääkseen kuka nainen on. Mitä Amerikassa tapahtuikaan vuosien 1920 ja 1950 välissä? Onko hänen perheensä sekaantunut laittomaan lapsikauppaan?

Rill ja hänen sisaruksensa kuljetetaan orpokotiin, jossa pelokkaita, vanhempiaan kaipaavia lapsia kohdellaan todella julmasti, varsinkin tummatukkaisia ja ruskeasilmäisiä. Pieni Stevie on yksi heistä.

"Miten pikku Stevie pärjäilee? Hän on aika samankokoinen kuin se sairashuoneessa oleva poika: Vanhempi kylläkin, mutta se tieto voidaan muuttaa. Minkä väriset hänen silmänsä olivatkaan?" "Ruskeat. Mutta hän on myös alkanut kastella sänkyään. Eikä hän suostu puhumaan. En usko, että hän kelpaa asiakkaalle."  "Sellainen peli ei vetele. Jos hän pissaa taas, köytä hänet sänkyyn ja jätä hänet siihen päiväksi. Hän oppii, kunhan saa vesirakkulan tai pari. Ruskeat silmät eivät asiakkaalle kelpaa. He ovat tilanneet sini-, vihreä- tai sen orvokkisilmäisen, mutta ruskea ei tässä tapauksessa käy päinsä."

Fossin sisarukset olivat erittäin suosittuja, olivathan he vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä. Sairaaloissa ja julkisilla terveysasemilla työskentelevät ja orpokodille raportoivat tarkkailijat olivat valinneet heidät siepattavaksi juuri sen takia. Lapsiryöstön kohteina olivat erityisesti yksinhuoltajaäidit, köyhät vanhemmat ja mielenterveysongelmaiset naiset. Ja vanhemmat, jotka hakivat apua sosiaalitoimistoista ja äitiysklinikoilta.

Rill kuuli keskusteluja, kuinka hänestä ja hänen sisaruksistaan "käytiin kauppaa".

"Ne viisi on säästetty siihen iltapäiväkatselmukseen." Nielaisin kurkussani polttelevan palan, ja se asettui mahaani. Iltapäiväkatselmukseen? Taidan tietää, mitä se tarkoittaa. Olen nähnyt muutaman kerran täällä vierailleita vanhempia. He odottavat kuistilla, ja sitten hoitajat tuovat heille heidän lapsensa näytille pestyinä, puettuina ja kammattuina. Vanhemmat tuovat lahjoja ja halaavat ja itkevät kun heidän täytyy lähteä. Sen täytyy tarkoittaa iltapäiväkatselmusta.

Vuosikymmeniä myöhemmin ristiriitaisissa tunnelmissa Avery miettii myös isoäitinsä kohtaloa ja miten se on vaikuttanut hänenkin elämään.

Ne viisi jokimustalaislasta, jotka joutuivat Tennesseen orpokotiin, ansaitsevat saada tarinansa välitettyä tulevillekin sukupolville. Jos kohtalo olisi päättänyt toisin, isän äiti olisi kasvanut joella köyhän kansan keskuudessa ja saanut tuntea laman vaikutukset nahoissaan. Hän ei olisi tavannut isoisääni eikä mennyt tämän kanssa naimisiin. Meistä ei olisi tullut Statfordeja. 

Kirja perustuu yhteen Amerikan suurimpaan skandaaliin, vaikkakin Fossin lasten ja Arcadian elämä ovat fiktiota, mutta näiden lasten tarinat kumpuavat jostain Missisippijoen mutaisista vesistä. Heidän kokemuksensa ovat kuitenkin samoja, kuin 1920-luvulta 1950-luvulle perheistään varastetuilla lapsilla.

`Tositarina Georgia Tannista sekä Tennesseen orpokodin Memphisin yksiköstä on paitsi eriskummallinen myös surullinen. Paradoksaalista on, että järjestö todella pelasti monia lapsia huonoista oloista sekä sijoitti uusiin perheisiin lapsia, joita biologiset vanhemmat eivät halunneet pitää. Toisaalta lukuisia lapsia vietiin rakastavilta vanhemmiltaan kyseenalaisin keinoin ilman että menetystään syvästi sureva syntymäperhe sai enää koskaan nähdä lapsiaan.´

Minua tämä kirja suorastaan järkytti, kun ajattelin että tällaista toimintaa harjoitettiin vielä sadan vuoden takaisessa maailmassa ja että se oli osin hyväksyttävää.

Karmaisevaa, sydäntäriipaisevaa ja koskettavaa luettavaa. Mutta lopulta tässä kauniissa tarinassa oli kuitenkin toiveikkuutta:

Mihin tahansa polkumme elämässä johtaakaan, sydän ei unohda kotia.