Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet

kuva WSOY

    Lisa Jewell

    Kaikista synkimmät salaisuudet

    alkuteos: The Family Upstairs 2019

    suom. Karoliina Timonen

    WSOY 2021 

    422 sivua

 

 

 

 

 

Brittikirjailija Lisa Jewell on samastuttavien henkilöiden ja uhan tunteen luomisessa aivan omaa luokkaansa. Jewellin teoksia on käännetty kuudelletoista kielelle ja myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta yksinomaan englanninkielisessä maailmassa. Hän asuu Lontoossa miehensä ja kahden tyttärensä kanssa. Aiemmin häneltä on suomennettu kirjat: Sitten hän oli poissa (2019), Löysin sinut (2020) ja Joka Askel jonka otat (2020).

*****

Libby Jones saa kaksikymmentäviisi vuotta täytettyään kirjeen, jossa kerrotaan hänen perineen Lontoon Chelseassa sijaitsevan ison talon.  Samalla hän saa tietää biologisten vanhempiensa henkilöllisyyden ja tiedon traagisista tapahtumista tuossa salaperäisessä, nykyisin autiossa ja ränsistyneessä talossa. 

Hän avaa uuden välilehden ja kirjoittaa hakukoneeseen hitaasti ja hermostuneesti sanat >>Martina ja Henry Lamb<<. Samantien hän löytää linkin Guardianin lehtijuttuun vuodelta 2015. Hän klikkaa sen auki. Otsikossa lukee: >>Serenity Lambin ja jäniksenkäpälän mysteeri<<

Yhdessä Miller Royn kanssa Libby alkaa tutkia tuota mysteeristä tapausta ja siihen  kuuluvia ihmisiä. Miller oli journalistina kirjoittanut tuon jutun hänen vanhemmistaan ja talon tapahtumista silloin vuosikymmeniä sitten. 

Miller: "Olin oikeasti maaninen tutkimusteni kanssa. En puhunut mistään muusta; en ajatellut mitään muuta ... Tehdään se. Otetaan selvää, mitä niille ihmisille tapahtui. Otetaan selvää, mitä sinulle tapahtui."

Iso maha, suuri pää ja tuuheat tummanruskeat hiukset, jotenkin häkellyttävä näky. Ei ruma mutta karhumainen. Tällainen oli mies, jota kohtaan Libby tunsi jo sympatiaa.

Libby katsoo Milleriä ja kuiskaa: "Entä jos eihän ole oikea Sally?" " Sitten hän ei ole oikea Sally", Miller sanoo olkapäitään kohauttaen. Libby katsoo häntä ja tajuaa, että Miller suhtautuu elämään toisin kuin hän. Miller on valmistautunut siihen, että saattaa olla väärässä, eikä hänen tarvitse aina tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ajatus elämisestä Millerin tapaan tuntuu äkkiä oudon kiehtovalta.

*****

Chelseassa Cheyne Walkin talossa kaksikymmentäviisi vuotta aiemmin asunut Lambin perheen poika Henry kertoo kirjassa elämästä tuossa isossa talossa. Perhe viettää talossa seurapiirielämää, joka kuitenkin muuttuu salaperäisen David Thomsenin soluttauduttua Henryn ja Lucyn perheen elämään. Davidin mukana taloon muuttaa hänen vaimonsa ja kaksi lastaan. Perheen pojan Phinin kanssa Henry tahtoo ystävystyä ja he viettävätkin aikaa talon yläkerrassa.

Taloon alkaa majoittautua epämääräinen joukko ihmisiä ja Thompsenin johdolla aletaan harjoittaa eräänlaista kulttia. Puutarhassa kasvatetaan outoja rohdoskasveja, jopa myrkyllisiä. Taloon muuttanut Justin ottaa Henryn oppipojakseen ja opettaa hänelle noiden kasvien salat. 

Huoneistosta alkaa vähitellen kadota arvotavaroita; huonekaluja, tauluja, hopeita, koruja, astioita ja vaatteita. Elämä muuttuu askeettiseksi, nukutaan patjoilla lattioilla. Vaatteet muuttuvat itsetehdyiksi mustiksi kaavuiksi, jopa kaikki kengätkin kerätään säkkeihin. Perheelle sanotaan, että kaikki nuo tavarat lahjoitetaan köyhille.

Päivä päivältä David saa vahvemman ja vahvemman otteen ja hallitsee nyt kaikkea, mitä talossa tapahtuu.

Henry: Kun täytin neljätoista toukokuussa 1991, meillä oli jo käytössä säännöt. Eivätkä mitkään tavalliset perhesäännöt, kuten ettei jalkoja pidetä pöydällä tai että läksyt pitää tehdä ennen kuin saa katsoa telkkaria. Eivät sellaiset säännöt, jollaiset meillä oli ollut koko ikämme. Ei, nyt meillä oli järjettömät, itsevaltaiset säännöt, jotka oli kirjoitettu mustalla tussilla suureen, keittiön seinälle kiinnitettyyn plakaattiin. Muistan ne vielä tänäkin päivänä. 

Lopulta talosta tulee sen asukkaille vankila; ulkopuolelta lukitut ovet, salaperäiset hetket päivittäin Davidin kanssa voimisteluhuoneessa, pakkosyöttämiset, pieksämiset ... 

Birdie, joka yhtyeensä kanssa saapuu taloon kuvaamaan videoita ja joka kuukausien jälkeen, yhtyeen jo häivyttyä, on yhä talossa.

He imivät elinvoiman talosta kuin vampyyrit. Kaiken hyvän energian, kaiken rakkauden ja elämän ja rehellisyyden, imivät sen kaiken itselleen, herkuttelivat meidän kärsimyksillämme ja alistamisellamme.

David saa lumottua myös Henryn äidin, entisen seurapiirijulkkiksen joka katosi julkisuudesta. Äidin mukaan he eivät ole köyhiä; "Olemme keventyneitä, olemme vapaita."  

*****

Lambin perheen Lucy-tytär asuu nyt, kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin Ranskan Rivieralla poikansa Marcon ja tyttärensä Stellan kanssa. Varattomina he viettävät öitään milloin sillan alla, milloin rannoilla. Lycyn viulu, jonka soittamisella kaduilla hän aiemmin sai perheelleen elannon ja vuokran maksettua, on nyt korjattavana, eikä hänellä ole rahaa lunastaa sitä. Ainoa keino on saada rahat Marcon varakkaalta isältä Michaelilta. Monien jännittävien ja järkyttävienkin tapahtumien jälkeen Lucy lapsineen pääsee vihdoin Lontoon Chelseaan.

Salaisuus toisensa perään paljastuu ja traagisen palapelin palaset alkavat loksahtaa paikoilleen.

*****

Koskettava, tunnelmallinen ja nopeatempoinen perhedraama koukutti minua sivu sivulta, aina enemmän ja enemmän. Psygologisen jännittäviä, ennalta arvaamattomia ja mukaansatempaavia juonenkäänteitä, juuri sellaisia joita mielestäni kiinnostavan dekkarin pitää sisältää. Ainakin minulle dekkarin lukeminen pitää olla omien aivonystyröitteni testaamista ja joskus jopa hiuksianostattavaa kauhua. 

Ja totta kai, onnellinen loppu.

"Paljon onnea, Lamb", Miller sanoo hänen korvaansa.  Se on Millerin hänestä käyttämä lempinimi. Libbyllä ei ole koskaan ennen  ollut lempinimeä.