Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

kuva Tammi

     Anilda Ibrahimi

     Ajan riekaleita

     alkuteos: L'amore e gli stracci del tempo 2009

     suom. Helinä Kangas

     Tammi Keltainen kirjasto 2013

      328 sivua

Anilda Ibrahimi (s. 1972) on Roomassa asuva albanialaissyntyinen kirjailija ja toimittaja, joka muutti synnyinmaastaan ensin Sveitsiin ja sitten Italiaan. Hän on aiemmin julkaissut runoja äidinkielellään ja kaksi romaania. Kaksi romaaniaan, Punainen morsian ja Ajan riekaleita, hän on kirjoittanut italiaksi.

*****

Zlatanin ja Ajkunan isät ovat läheisiä ystäviä ja kollegoja, vaikka toinen on serbi ja toinen albaani. He olivat tutustuneet Belgradissa Milosin toimiessa yliopiston professorina ja Besorin opettajana. Kirjallisuus, etenkin runous oli miesten yhteinen kiinnostuksen aihe.

Jugoslaviassa eletään levottomia aikoja marsalkka Titon kuoleman jälkeen. Besor osallistuu muiden albaaniopiskelijoiden kanssa rauhanomaiseen mielenosoitukseen ja joutui vangituksi. Serbi Milos puolustaa albaaniystäväänsä oikeudessa, mutta Besor tuomitaan vankilaan. Ajkuna asuu äitinsä kanssa pienessä vuoristokylässä, josta he muuttavat Zlatanin ja tämän vanhempien taloon Pristinaan, lähemmäs vankilassa olevaa Besoria. 

Isä ja tytär tutustuivat toisiinsa vangit vierailijoista erottavan kalterin lävitse. Mutta se oli parempi kuin ei mitään.

Besor: Ajkuna, ainoa mikä piti hänet elossa; Ajkuna, hänen kymmenvuotisen itkunsa arvoinen; Ajkuna, hänen lihaansa ja vertansa. Hän hyvittäisi tyttärelleen kaiken, sen hän lupasi. Ajkunan vuoksi hän tekisi mitä tahansa. Ajkunan vuoksi hän oli valmis jopa kuolemaan. Kuten sitten eräänä päivänä tapahtuikin. Hän kuoli tyttärensä vuoksi. Tämän silmien edessä.

Asuttuaan pari vuotta Zlatanin kotona Ajkuna muuttaa äitinsä kanssa vuokra-asuntoon, mutta viettää yhä kaiken aikaa Zlatanin kanssa. Vuosien kuluessa he kasvavat yhdessä kuin sisko ja veli, ja ajan myötä heidän ystävyytensä syvenee rakkaudeksi. Perheet ajautuvat eri puolille sisällissotaa, mutta Zlatan ja Ajkuna vannovat etteivät koskaan eroa.

Milos ja Besor, serbi ja albaani, jotka kutsuvat toisiaan veljiksi, pelkäävät sodan keskellä asioiden muuttuvan heidänkin kohdallaan.

Kaksi miestä vastakkain historian keskellä. Kaksi miestä todistamassa erästä aikakautta. Olettaen, että he selviytyvät hengissä kaikesta siitä verenvuodatuksesta.

Sitten Zlatan joutuu Kosovon sotaan. Hän taistelee nyt samoilla vuorilla, minne hän vanhempiensa kanssa lapsena matkusti, ja josta he hakivat Ajkunan ja hänen äitinsä heille asumaan. Yrittäessään selvitä sodan kauheuksista Zlatan ja Ajkuna joutuvat eroon toisistaan, uusiin maihin, jossa he jatkavat elämäänsä, kuitenkin  koko ajan kaivaten toisiaan ja muistellen antamiaan lupauksia. 

Zlatan: Vain yksi varjo häilyy heidän yllään. Ajkuna on yhä maa, jota hän asuu yksin. Vuorten ja jokien maa, jonne hän on rakentanut talonsa, elämänsä. Eikä ole helppoa purkaa jo valmiiksi rakennettua taloa tehdäkseen tilaa uudelle. 

Zlatan tietää Ajkunan odottavan häntä, vaikka lopun elämänsä. Kuten aiemmin Zlatanin opiskeluaikana, Ajkunan odottaessa häntä koko päivän Pristinan linja-autoasemalla.

"Älä koskaan enää odota minua tällä tavalla, lupaa minulle, ettet enää tee niin!" "Mitä muuta minä sitten tekisin?" Ajkuna lopulta kysyi ohuella äänellä. Omalla äänellään. Joka kulkee Zlatanin mukana koko ajan. Nytkin, kun Ajkunan kanssa vietetyt hetket ovat vain pölyisiä ajan riekaleita.

Mutta Ajkuna ei lakkaa muistamasta, ei lakkaa etsimästä;

Tällä välin tuuli kantaisi Zlatanista uutisia maailman jokaisesta kolkasta, hän seuraisi tämän liikkeitä päivä päivältä kuin merimies, jonka aallot ovat paiskanneet autiolle saarelle. Mutta turvaan. Hän antaisi pohjoisen ja etelän tuulten puhaltaa kasvoilleen tunteakseen miehen kätten kosketuksen. Jokin syy täytyi olla siihen, ettei ikuinen yö ollut häntä halunnut.

*****

Kaunis kertomus rajoja rikkovasta todellisesta ystävyydestä. Kahden nuoren rakkaudesta, kahden ihmisen elämänkohtalosta sodan julmuuksien ja traumojen repimässä maassa. Voiko rakkaus pysyä  samana vai muuttaako aika ja olosuhteet ihmisen. 

Kirjan tosi kaunis, paikoin runollinen kerronta piti minut tässäkin Ibrahimin teoksessa otteessaan. Perinteeseen ja kulttuuriin kuuluvat vuosisatoja vanhat, sukupolvesta toiseen kerrotut ja kulkeutuneet tarinat, balladit ja legendat, kuinka minä pidänkään niiden lukemisesta.

 

Balladi lapsimorsiamesta. Tarina, joka tulee kaukaa. Sieltä minne päivä päättyy.

 Aivan kuin vuodella ei olisi muita päiviä antaa.