Cecilia Samartin: Naiset valkoisissa

   

Kirjan tarina sijoittuu Kuuban Havannaan vuonna 2003.

Maaliskuun 18. päivänä vuonna 2003 Kuuban valtionpoliisi pidätti seitsemänkymmentäviisi kuubalaista kirjailijaa, journalistia, taiteilijaa, ihmisoikeusaktivistia ja kirjastonhoitajaa syytettyinä valtion tuhoon pyrkivästä salaliitosta. Yhdelläkääm vangituista ei ollut asetta, yksikään ei kannustanut väkivaltaan tai ollut vakoilija.

Näiden mielipidevankien vaimot, tyttäret ja sisaret alkoivat marssia Havannan kaduilla protestoidakseen miestensä ja yhden naisen vangitsemista. 

Naiset valkoisissa on fiktiivinen, elävästi kerrottu tarina tuon protestiliikkeen synnystä.

*****

Tarinan keskiössä kirjassa on Sophie, jonka täti Doña Maria, ylpeä vanha nainen asuu yksin suuren kartanon yhdessä huoneessa. Talo on kuulunut ennen hänen vanhemmilleen. Täti muistelee Kuubaa, millainen se oli ennen vallankumousta. Sophie vei tätinsä kaupunkiretkille sunnuntaisin, ja nuo yhdessä vietetyt ajat olivat oikeastaan ainoa asia, josta Maria nykyään välitti. 

Rakas ja tärkeä esine tädille oli myös vanha hajuvesipullo, jonka hän oli saanut kauan sitten rakkaalta ihmiseltä. Kristallipullo, jossa oli sininen korkki. Maria-tädin mielestä ihmisen muistot ovat paljon tärkeämpiä kuin vallankumous tai mikään muu koskaan tulisi olemaan.

Niin säälittävä, yksinäinen ihminen. Kuolisin mieluummin kuin eläisin kuin hän, Sophie ajatteli ja mietti, mitä tapahtuisi, jos tia Maria saisi selville, ettei sobrino ollutkaan Venezuelassa. Tappaisiko se tieto isotädin kuten isä pelkäsi.

Sophien lääkärinä työskennellyt isä Ernesto on pidätetty mielipidevankina ja on pahamaineisessa vankilassa Combinado del Estessä Havannassa. Oppositioliikkeen kannattajia ja toisinajattelijoita syytettiin vehkeilystä amerikkalaisten kanssa ja salaliitosta valtiota vastaan ja myös Sophien isä oli saanut vankeustuomion. Yli puoleen vuoteen Sophien äiti Silvia ei ollut saanut tavata miestään, vaikka oli aina paikalla määrättynä päivänä ja määrättyyn kellonaikaan.

Silvia oli yksi niistä naisista, jotka marssivat joka sunnuntai Naiset valkoisissa-kulkueessa. Sophie oli tästä aluksi raivoissaan, äiti oli hänen mielestä aiheuttanut heille vaaran. Hän oli vielä vihaisempi valtion palkollisille, omille kansalaisilleen, jotka keppien kanssa hyökkäsivät naisten kimppuun. Solvasivat heitä, viskoivat mutapaakkuja ja kiviä heidän päälleen.

Elämä Havannassa oli muuttunut: naapurit ilmiantoivat toisiaan, oli kätkettyjä salakuuntelulaitteita. Yksityisomaisuus oli mennyttä aikaa, nyt kaikki olivat tovereita ja tasa-arvoisia. Sophien suvun, Torresin suvun perintöesineet muuttuivat arvottomaksi roskaksi alle tunnissa. Suvun kartanosta vain yksi huone oli enää omassa käytössä. 

*****

Kirja vei minut mukanaan Kuubaan, Havannan rähjäisten rakennusten välisille kaduille, tavallisten ihmisten arkiseen elämään. Saatoin aistia kaiken maassa vallitsevan levottomuuden keskellä silmiä hivelevän kauniin luonnon. Havanna oli kaupunki, jossa vahvat naiset uskalsivat uhmata valtaapitäviä.

*****

Joka sunnuntai Silvia ja muut naiset osallistuvat jumalanpalvelukseen Santa Ritan kirkossa. He ovat pukeutuneet valkoisiin vaatteisiin ja messun jälkeen he kävelevät äänettöminä pitkin Havannan katuja punainen kukka kädessään.

 

"Kun kävelemme yhdessä, en pelkää mitään."

Cecilia Samartin

Naiset valkoisissa

alkuteos: Ladies in white 2012 

suom. Susanna Paarma

Bazar 2019

kuva A T Mesina

  

Cecilia Samartin syntyi Kuubassa 1961. Hän oli vasta alle vuoden ikäinen, kun perhe joutui pakenemaan Castron hallintoa Yhdysvaltoihin. Nykyisin Samartin asuu Los Angelesin kukkuloilla ja työskentelee psykoterapeuttina. Samartin ei ole toistaiseksi voinut palata takaisin Kuubaan. Naiset valkoisissa on Samartinin kahdeksas suomennettu romaani. Aikaisemmin häneltä on julkaistu suomeksi Senor Peregrino, Nora & Alicia, Kaunis sydän, La Peregrina, Los Pregrinos, Mofongo ja Kirottu kauneus.