Katriina Ranne: Maa kuin veri

kuva WSOY

Elämä kotikaupungissa Lahdessa oli muuttunut levottomaksi santarmien partioidessa kaupungin kaduilla. Suomessa elettiin suurlakon aikaa ja työläisten toimeentulo oli niukkaa. Kaarlon isä alkoi unelmoida omasta maatilkusta, jota kaukaiseen Argentiinaan perustettava suomalaissiirtokunta voisi heillekin tarjota. "Misiones-katkismus" kädessään isä maalasi kuvia maailman hedelmällisimmästä maasta, jossa he voisivat viljellä tupakkaa ja yerbaa, teen tapaista kasvia, ja heistä voisi tulla parinkymmenen vuoden kuluttua miljonäärejä. Niin oli retkikunnan johtaja Arthur Thesleff luvannut. Hän oli jo matkustanut paikalle ensimmäisen ryhmän kanssa. 

Isä Aaretti innostui aina uusista asioista, mutta tähän unelmaan Kaarlon äitikin alun epäröinnin jälkeen halusi uskoa ja niin nuoren Kaarlo Mannerin perhe aloittaa kuukauden merimatkan Saksan Bremenistä Buenos Airesiin Argentiinaan. He ovat matkalla kohti Uutta Suomea, sadan muun kotimaansa jättävän suomalaisen kanssa.

*****

Pitkän merimatkan jälkeen Kaarlo näki punaisen maan, jossa purot ja joet virtasivat niin kirkkaina, että hän erotti kaikki veden alla olevat kivet. 

Hän puristi kädet nyrkkiin, ja maa valui pois, mutta kämmeniin ja sormiin jäi punaista väriä. Mitä kosteampaa kasvi alapuolelta paljastunut maa oli, sitä enemmän se värjäsi. 

Appelsiinin tuoksu täytti ilman. Tuon kirpeän makean tuoksun hän muisti kotimaastaan. Sama tuoksu oli lähtenyt niistä appelsiinin kuorista, jotka hieno lahtelaisrouva oli heittänyt maahan kuorittuaan tuon Kaarlolle niin oudon hedelmän. Nyt Kaarlo näki puun täynnä näitä oransseja hedelmiä.

*****

Maa kuin veri on todellisuuteen perustuva fiktiivinen tarina niistä vuonna 1906 Venäjän sortoa pakoon lähteneistä toiveikkaista suomalaisista, jotka hyväuskoisina muuttivat etsimään parempaa elämää. Mutta perillä he näkivät lähes viljelyskelvotonta maata ja raivaamatonta metsää. Hevoskärryt olivat ainoa kulkupeli tuossa villissä aarniometsässä. Parin vuoden kuluttua uudisraivaus osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi suomalaisille kaupungista tulleille siirtolaisille, jolla ei ollut tietoa eikä osaamista maatöistä. Vastuksina olivat myös heinäsirkkaparvet, myyrät ja trooppiset sateet, jotka olivat liikaa useimmille perheille, ja niinpä he jättivät peltotilkkunsa ja lähtivät maasta.

Poismuuttaneiden jälkeen tontteja oli tyhjillään, mutta lisää suomalaisia, itäsuomalaisia maanviljelijöitä, karjalaisia muutti siirtokuntaan. Heillä oli osaamista maatöistä ja elämä siirtokuntalaisten kesken yhteiselämä vilkastui. Rakennetulla seuraintalolla pidettiin juhlia, joissa tanssittiin ja laulettiin, ja siellä pidettiin myös kirkonmenoja. Lapsilla oli mahdollisuus koulunkäyntiin.

*****  

Colonia Finlandesa oli nyt Kaarlon ja hänen perheensä uusi koti, mutta elämä oli rankkaa ja moni Coloniassa uuden elämänsä aloittanut, mutta siirtokuntaan pettynyt perhe oli muuttanut pois. Olihan myös suomalaiset alueelle houkutellut Thesleff  kolmen vaikean vuoden jälkeen jättänyt siirtokunnan ja palannut Suomeen.

Vartuttuaan Kaarlo rakensi yksin itselleen talon ja kävi lunastamassa maakirjat varaamastaan tontista. Yksinäisenä Kaarlo kirosi koko Colonian, jossa ei ollut edes ketään, josta hän olisi halunnut unelmoida.

Elämä oli työntäyteistä ja rankkaa, mutta kuitenkin kaunista, olihan seudulla elämisessä oma rauha ja vapaus. Kaarlo mietti joskus, millaista olisi palata Suomeen, mutta ei hän yksin halunnut palata.

Sisarensa perheen mukana siirtokuntaan saapuneesta Hildasta Kaarlo sai itselleen puolison ja elämä siirtokunnassa jatkui. Mutta kaipuu ja ikävä synnyinmaahan kulki Kaarlon mietteissä: "Minä olen halunnut sitä kauan. Jos sinä suostut, lähdetään."

Vaimo Hilda oli nähnyt Kaarlossa sen kaipuun, jonka tämä oli haudannut mahdottomana, ajatuksen kotiinpaluusta Suomeen näiden pitkien ja vaivalloisten vuosien jälkeen.

*****

Myös seuraavan suomalaissiirtolaisten sukupolven elämä Toisen maailmansodan vuosien aikana Argentiinassa oli selviämistä päivästä toiseen. Toimeentuloa kurittivat kuivat vuodet, perään tulivat sateiset vuodet, ja tuli vuodet, jolloin heinäsirkat söivät koko sadon. 

***** 

Vuosikymmeniä myöhemmin neljännen polven suomalaissiirtolainen Aina on siirtokunnan viimeinen suomenkielinen asukas. Ystävystyttyään sademetsässä asuvan guarani-pojan Amarun kanssa, hän ymmärtää, millaista on elää, kun ympäriltä katoavat puut. Tuli aika, jolloin tukkirekkojen äänet peittivät alleen lintujen laulun ja tie oli sateiden aikaan täynnä seisovaa vettä, koska hakkuiden jälkeen maa ei sitonut vettä samalla tavalla kuin ennen.

*****

Aina: Mitä tapahtuisi, kun olisin ainut joka olisi jäljellä? Puhuisinko suomea ääneen itselleni? Olin kuvitellut luovani juuret, jotka kiinnittyisivät guaranien kauan asuttamaan maaperään, mutta kun Amaru oli poissa, tajusin takertuneeni suomeen ja Suomeen. Samalla tuo maa oli niin kaukana. Kielenikin enää vain kaventuisi ja surkastuisi. 

Aina: Isoisovanhemmillani ei ollut varaa palata Suomeen, mutta he olivat silti rikkaita: he tiesivät, missä halusivat olla, heillä oli paikka josta unelmoida.

*****

Lumouduin kirjan sisältämään kauniiseen, mutta niin surulliseen tarinaan. Alussa nuoren pojan toiveikkuuteen, joka pettymysten jälkeen muuttui kaipaukseksi  entiseen elämään jonne ei kuitenkaan koskaan enää ollut paluuta. Kirjan sivuilta välittyi mieleenpainuvana kaikki vuosikymmenten tuomat pettymykset ihmisten tunnoissa, ja ne tulivat kirja sivuilta käsinkosketeltavan lähelle. Tarina ihmisistä, jotka kantoivat aina Suomea mukanaan tuossa kaukaisessa maassa. Pohjois-Argentiinassa sijaitsevan Misionesin maakunnan laakson, tuon syrjäisen maankolkan ja villin aarniometsän maisemat kirjailija oli saanut elämään kauniilla kuvauksilla; miten sademetsässä kaikki liittyi kaikkeen.

***** 

 Vaikka lehdet maatuvat, ne eivät katoa.

Minä olen sademetsässä asuva suomalainen. 

 

Katriina Ranne

Maa kuin veri

WSOY 2021

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

 

kuva Jani Mahkonen

Katriina Ranne (s. 1981 Noormarkussa) on lahtelainen kirjailija, joka on julkaissut kaksi romaania ja kaksi runokirjaa ja suomentanut afrikkalaisen runouden antologian. hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Lontoossa. Tätä romaania varten Ranne vieraili Argentiinassa haastattelemassa Suomalaissiirtolaisten jälkeläisiä sekä guaraneja. maa kuin veri on fiktiivinen romaani, joka sai alkunsa kirjailijan Argentiinaan muuttaneen isoenon tarinasta.