sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Stefania Auci: Sisilian leijonat

kuva Sitruuna

Calabriaan ja Sisiliaan 1700-luvun lopulla iskenyt tuhoisa maanjäristys oli aiheuttanut tuhansien ihmisten kuoleman vain yhdessä yössä. Pienestä Bagnaran kylästä kuoli myös kymmeniä asukkaita, heidän joukossaan oli 7-vuotiaan Ignazio Florion äiti. Myös Guiseppina, josta tuli myöhemmin Ignazion veljen Paolon vaimo, menetti tuona yönä molemmat vanhempansa.

Ignazio muistaa hänet hyvin. laiha ja kalpea pikkutyttö, kiilautuneena veljensä ja siskonsa väliin, tuijottamassa kahta multakasaa, joilla oli yhteinen risti, lasten vanhemmat, jotka kuolivat unessa makuuhuoneensa raunioiden alle.

Ignazio laskee katseensa. Heti kun Giuseppina nostaa kasvonsa ja heidän silmänsä kohtaavat, hän näkee, että samat muistot vainoavat myös kälyä. He ymmärtävät toisiaan, heidän surunsa on yhteinen, he tuntevat sisällään samaa yksinäisyyttä.

*****

Elettiin vuosia, jolloin Napolin kuningaskunnassa mellakoitiin rajusti. Kuningas oli ajettu maanpakoon, ja kapinalliset olivat perustaneet Napolin tasavallan. Maanjäristyksen tuhottua Florion veljesten kodin ja kaiken heidän omaisuutensa Bagnarassa, Paolo haluaa muuttaa Sisilian pääkaupunkiin Palermoon, jossa hänellä on sisarensa miehen kanssa pieni makasiini, varasto mausteille ym. heidän kauppaamilleen tavaroille. Ja niin veljekset jättävät kotikylänsä ja aloittavat yritystoimintansa Palermossa, joka oli tuohon aikaan yksi Välimeren tärkeimmistä kauppasatamista.

Lyhyessä ajassa Florion veljesten mauste- ja yrttikaupasta tulee kaupungin suurin rohdoskasviliike, vaikka he kokevat paljon vastustusta. Epäluuloisuus ja muiden yrttikauppiaiden levittämät huhut yrittivät jarruttaa toimintaa, tukkumyyntiä kaupungissa hallitsevan Canzonerin johdolla.

*****

Vuosien myötä Florioiden liiketoiminta laajenee käsittämään viinitiloja, tonnikalan tuotantolaitoksia, laivayhtiön ym., myynnin laajentuessa eri puolille Eurooppaa. Casa Florion viinitiloilla köyhän kansan viinistä marsalasta kehitellään arvostettu tuote aatelisten ja jopa kuninkaallisten pöytiin. Florion perheen sitkeät miehet ja heidän rinnallaan pysyneet voimakkaat naiset ovat tehneet kaiken tuon mahdolliseksi.

Mutta vuosikymmeniä jatkuneesta uupumattomasta työstä ja menestyksestä huolimatta Floriot ovat sisilialaisen aateliston silmissä vain satamajätkiä, joiden veri haisee hielle. 

"Sisiliassa ihmisen arvo mitataan titteleissä, ja vanhat vakaumukset ja arvot ovat lujasti kiinni ihmisten luissa ja ytimissä. Rikkaus ei riitä, eivätkä myöskään saavutukset. Ne eivät riitä ilman titteliä. Palatsia. Verta." 

*****

Juurettomuuden ja yksinäisyyden keskellä on onneksi paikka; Favignana, tuffikiviluoto: "Hiljaisuuden ja tuulen saari, missä rikkaus tulee ympäröivästä merestä."

*****

Sisilian leijonat on uskomattoman mielenkiintoisesti kerrottu, tositapahtumiin perustuva fiktiivinen tarina, jossa herää henkiin kuvaus menestyneen sisilialaissuvun, Florioiden elämästä. Suvun jäsenistä, joille perheen työn jatkaminen sukupolvelta toiselle ja perinnön vaaliminen oli itsestäänselvyys. Millaista on yrittää löytää ulkopuolisena ja eriarvoisena uusi elämä paikassa, johon ei ollut tervetullut. Tämä oli taas yksi niistä todellisuuspohjaisista kirjoista, jonka myötä matkasin kauas historiaan. Kirja, joka vei minut tutkimaan Italian ja etenkin Sisilian parin sadan vuoden takaisia tapahtumia. 

Ja mikä parasta, jatkoa tälle ihmeellisen kiehtovalle tarinalle on luvassa. 

L'inverno dei Leoni (La saga dei Florio #2) on julkaistu viime vuonna. Hartaasti toivon, että suomennos tästä jatko-osasta ilmestyy pian. 

 *****

Kirjailijan (myös minunkin) mielestä tunnettu palermolainen sananlasku sopii hyvin kuvaamaan Florion suvun menestystarinaa. 

"Anna aikaa, sanoi hiiri pähkinälle, niin minä sinut aukaisen."

 

Stefania Auci

Sisilian leijonat

alkut. I leoni di Sicilia 2019

suom. Taru Nyström

Sitruuna 2021

 

kuva Yama Martellanz

Stefania Auci on kirjoittanut blogeja ja online-julkaisuja jo pitkään. hänen kiinnostuksensa Florion sukuun on pohjaton. Luettuaan kaikki sukua käsittelevät kirjat ja julkaisut hän penkoi antiikkiliikkeet ja kirpputorit löytääkseen johtolankoja Florioista: vaatteita, lauluja, kirjeitä, peltipurkkeja, parfyymi- ja marsalapulloja. Hän halusi näyttää kuinka erityinen ja kiehtova Florion suvun tarina edelleenkin on. auci on ammatiltaan erityisopettaja ja hän asuu Palermossa.
 

#lukumatkamenneisyyteen kohta 1600 - 1800-luku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti