sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Maria Adolfsson: Juokse tai kuole

 

kuva Tammi

Doggerlandin satamassa valmistaudutaan syyspäiväntasauksen kunniaksi järjestettyyn juhlaan ja maassa ensimmäistä kertaa järjestettävään Pride-kulkueeseen. Kaikki terassit ovat täynnä ihmisiä ja poliitikot toisensa jälkeen nousevat läheiselle puhujakorokkeelle. Asioina ovat mm. terveydenhuolto, kalastuskiintiöt, sijoitukset tulevaisuuteen, kohtuuton verotaakka ym. Talvikausi on tulossa saarelle, jolloin ilonaiheet saarella tulevat olemaan vähissä, mutta nyt on juhlan aika. 

Viimeisillään raskaana oleva vanhempi rikoskomisario Karen Eiken Hornby istuu terassilla ystäviensä Eirikin ja tämän miesystävän Koren seurassa odottamassa Pride-kulkueen alkamista. Myös Karenin kanssa asuvaa Leo Friisiä odotetaan myös paikalle. 

Yhtäkkiä juhlinta saa yllättävän käänteen, kun joku ampuu suoraan väkijoukkoon. Kauhu leviää ihmisjoukossa, joka yrittää kauhuissaan suojautua pöytien alle ja läheisen muurin suojaan. Mutta on niitäkin, jotka eivät selviydy.

*****

Poliisin vihdoin saapuessa paikalle tekijä on jo kuollut. Karen Eiken Hornbyn ja hänen tutkijakollegoidensa tehtävänä on nyt selvittää, oliko kysymyksessä viharikos vai jotain ihan muuta? Tutkimusten myötä nousevat esille myös Karenin oman elämän piiloon jätetty menneisyys, ne salaisuudet, joista ei ole koskaan puhuttu.

Kolme laatikkoa ullakolla; "Kolme laatikkoa täynnä sellaista, mitä ei voi muistaa. Eikä unohtaa." 

*****

Rikososaston päällikkönä toimii itsevarma ja koppava Jounas Smeed, josta Karenilla on kiusallinen muisto vuoden takaisesta yhteisestä yöstä. Jounas Smeediä ei näytä miellyttävän kukaan Karenin ystävistä:

Leo Friis; "se asunnoton, jonka kanssa asut"

Kore ja Eirik; "ne hintit, mitkä niiden nimet nyt ovat"

Marike Estrup; "se punatukkainen savifeministi"

Mutta Smeedsin on kuitenkin täytynyt hyväksyä se tosiasia, että hänen tyttärensä Sigrid asuu nyt Karenin ja Leon kanssa. 

*****

Jo kirjan alkulehdet tempaavat taas mukaan jännittävälle matkalle kuvitteellisen Doggerlandin maisemiin. Aiemmista sarjan osista tutun rikoskomisario Karen Eikenin entisistä elämänvaiheista paljastuu lisää kipeitä asioita, joita hän on piilotellut läheisimmiltään. On asioita, joita hän ei haluaisi muistaa. Mutkikkaat juonenkäänteet pitävät taatusti tässäkin tarinassa mukanaan aivan kirjan alusta sen viimeisille sivuille. Aiemmista sarjan osista monen tutun henkilöhahmon uudelleen tapaaminen on niin tuttua ja turvallista, jos niin voi dekkarista/rikostarinasta sanoa. Toivottavasti pian julkaistaan suomeksi Doggerland-sarjan seuraava osa Fallvind #5.


Maria Adolfsson

Juokse tai kuole

alkuteos: Spring eller dö 

suom. Terhi Vartia

Doggerland #4

Tammi 2021

Kiitos arvostelukappaleesta 💝


kuva Caroline Andersson

Maria Alolfsson on tukholmalainen kirjailija ja viestinnän ammattilainen. Juokse tai kuole on neljäs, itsenäinen osa Adolfssonin suuren suosion saavuttaneessa Doggerland-sarjassa, joka sijoittuu kuvitteelliseen saarivaltioon Pohjanmerelle, Skandinavian ja Ison-Britannian välimaille.

Doggerland-sarja:

Harha-askel  #1

Myrskyvaroitus #2

Meren ja pirun välissä #3

Juokse tai kuole #4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti