Muutama vuosi sodan jälkeen, asuessaan jo toisessa kaupungissa, Mirjana palaa usein öisten unien mukana keskelle sodan kauhuja. Painajaisina tajuntaan vyöryvät muistikuvat vankileiriajalta, jossa hän joutui olemaan melkein vuoden ajan. Tiilimuurien ja piikkilanka-aitojen ympäröimä vankila ja siellä tapahtuneet asiat oli kauhukuva, jota ei voinut unohtaa. Oli niin paljon asioita, mistä ei voinut kertoa.
"On unohtamista ja unohtamista. Toinen on sitä ettei muista vaikka haluaisi, toinen on sitä ettei halua muistaa. Minä muistan kaiken mitä haluan ja enemmänkin."
*****
Sota riehuu jossain Euroopan kolkassa. Sotilaiden tankit ja rekat vyöryivät kaupungissa sijaitsevan tehtaan porteille, estäen ihmisten töihin menon. Isän jätettyä perheen Mirjana joutuu äidin ja veljiensä kanssa jättämään kotikaupunkinsa ja pakenemaan sukulaisten luo. Myöhemmin sieltä palattuaan hän joutuu äitinsä kanssa sotilaiden vangitsemaksi ja heidät kuljetetaan pahamaineiselle vankileirille.
Leirillä oli erillinen siipi, naistentalo, jossa kuulustelun varjolla tehtävä raaka naisiin kohdistuva väkivalta sai Mirjanan pelkäämään äitinsä puolesta. Milloin äiti olisi yksi niistä vangeista, joka yllättäen katoaa? Kaikki se brutaali vallankäyttö, raiskaukset ja pahoinpitelyt jonka kohteeksi vartijat naisvankeja päivittäin alistivat, oli karmeaa nuoren tytön tajuta. Kaiken sen Mirjana saattoi kuulla vankilan käytävillä salaa liikkuessaan.
"Menetät luottamuksen asioihin, joihin olet siihen mennessä uskonut. Alat tajuta, että tämä onkin elämää puhtaimmillaan: selviytymistä ja vahvemman oikeutta."
*****
Kaikki nuo menneet tapahtumat Mirjana joutuu käymään läpi uudelleen joutuessaan todistajaksi sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin, kun Mirjanan äidin oikeudessa kertomat asiat vaativat uusia todistajia. Ja niin Mirjanasta tulee sotarikostuomioistuimen nuorin todistaja hänen aloittaessaan tuon raskaan prosessin.
*****
Kirjan fiktiivinen tarina pohjautuu sodanaikaisiin tapahtumiin Balkanilla. Muutama vuosi sodan päättymisestä pidetään sotasyyllisyysoikeudenkäynti, ja se pakottaa nuoren naisen palaamaan muistoissaan noihin menneisyyden kipeisiin tapahtumiin. Oli tullut aika kaivaa esiin ne julmimmatkin asiat, joista äiti ei ollut halunnut puhua. Nyt oli aika kertoa kaikki se, mistä ei ollut aiemmin voinut kertoa.
Nuoren tytön näkökulmasta kertovan, kirjan tarinan kuvaukset ovat yllättävän todentuntuisia, niin taitavasti kirjailija on saanut tämän todellisuuteen pohjautuvan fiktiivisen kertomuksen kuvattua. Koskettava ja surusävytteinen kertomus saa pohtimaan, voiko tällaisen kokemuksen uhriksi joutunut koskaan unohtaa?
*****
Tiina Pihlajamäki
Siitä ei voi kertoa
Atena 2003
Kiitos kirjailijalle arvostelukappaleesta 💝
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti