Jane Harper: Kadonnut mies

kuva Tammi

  Jane Harper

  Kadonnut mies

  alkuteos: The Lost Man 2018

  suom. Mari Hallivuori

  Tammi 2020

  400 sivua

 

 

 

 

Jane Harper on syntyjään britti, mutta hän on asunut osan lapsuudestaan Australiassa ja palannut sinne aikuisena. Hän on aiemmalta ammatiltaan taloustoimittaja ja asuu perheensä kanssa Melbornessa. Esikoisdekkari Kuiva kausi (suom. 2019) sinkosi hänet maailmanmaineeseen. Kadonnut mies on hänen kolmas rikosromaaninsa. 

`Brightin veljesten tilukset kattavat valtavan alan maata porottavan kuumassa Queenslandissa. Veljeksistä kaksi, Nathan ja Bub, kohtaavat pitkän ajan jälkeen autiomaassa tiluksia erottavalla aidalla. Kolmas veli, Cameron, makaa maassa kuolleena. Mikä sai hänet lähtemään hengenvaaralliseen kuumuuteen ilman vettä ja suojaa? Perhe ja poliisit tuntuvat uskovan itsemurhaan, mutta Nathan ei saa epäilyksiä ravistettua mielestään. Tunsiko hän veljeään lainkaan?´

Nathan elää maatilallaan kaukana muista vuosia sitten tapahtuneen asian vuoksi täysin yksin. Entisen vaimonsa sairaskohtauksen saaneen isän jättäminen tien varteen oli saanut kaikki kääntämään hänelle selkänsä. Hän eli nyt eristäytyneessä ja vihamielisessä ympäristössä paahtavan ja tappavan Australian auringon alla.

Eräänä aamuna pari kuukautta tapahtuman jälkeen Nathan oli herännyt maatilallaan omituiseen hiljaisuuteen. Hän oli maannut sängyssään ahdistuksen ja levottomuuden vallassa, kun tilanne oli valjennut hänelle lopullisesti. Hän oli totaalisen yksin. Ei työntekijöitä. Radiosta kuului pelkästään kohinaa. Nathan tuijotti kattoon. Hän oli tuntikausien ajomatkan päässä ihmiskontakteista. Hänet oli jätetty tuuliajolle.

Mutta monien vuosien jälkeen veljekset ovat nyt yhdessä Karjamiehen haudalla.

Kivi ei seissyt hautausmaalla; karjamies lepäsi niillä sijoilla, missä oli kuollutkin, ja hän oli saanut maata yli vuosisadan ilman seuraa. 

Hautakivi heitti maahan pienen varjon. Musta laikku oli silmänkantamattomiin ainoa suoja auringolta, ja sen koko vuoroin suureni ja pieneni, kun varjo kiersi kiveä auringonkellon viisarin lailla. Mies oli alkuaan kontannut, sitten raahannut itseään varjon tahtiin .... Hiekkaan oli piirtynyt melkein täysi kierros. Vähän vaille vuorokauden mittainen. Ja lopulta, pitkän odotuksen jälkeen, Karjamies sai seuralaisen, kun maapallo pyöri ja varjo jatkoi matkaa yksikseen. Mies makasi liikkumatta hiekassa hautakiven juurella armottoman taivaan alla.

Ja nyt, veljensä kuoleman jälkeen, Nathanille palaa mieleen muistot lapsuudesta. Isän mielivaltainen tyrannia poikien lapsuudessa oli aina läsnä. Muisto hänen rakkaasta kitarastaan: Nathan ja Cam olivat karanneet ja isä oli löytänyt heidät Karjamiehen haudalta. Rangaistuksena tästä he olivat joutuneet sytyttämään kotona nuotion.

Nathan oli viipynyt sisällä pitkään ja palannut viimein rakkaan kitaransa kanssa. Hiestynyt käsi oli lipsunut puisella kaulalla, ja vastoin parempaa tietoaan Nathan oli puhjennut itkuun ja anellut isältään armoa. Myös äiti pyysi silmät kyynelissä:" Antaisit pojan pitää kitaransa." Nathan oli ojentanut kitaraa kyynelten sumentamin silmin, mutta isä oli käskenyt hänen heittää se liekkeihin itse. Lopulta Nathan oli totellut ja yrittänyt sitten refleksinomaisesti pelastaa aarteensa. Palovamman jättämät arvet olivat edelleen näkyvissä.

Pala palalta tapahtumat, perheen salaisuudet alkavat paljastua. Camin Lo-tyttären piirros perheestään, Cameronin karjamiehen haudasta tekemä maalaus, johon kukaan ei saanut koskea. Mitä kaikkea veljesten ja koko suvun elämään on kätkeytynyt ja minkä jäljen ne ovat heihin jättäneet.

Kirja etenee verkkaisesti, vuosien traumat lapsuudesta paljastuvat. Ja lopulta kaikki ne yksinäiset vuodet Nathanin elämässä muuttuvat nekin muistoiksi ja hänen elämällään tuntuu olevan uusi suunta.

Hän ei kerta kaikkiaan voinut lähteä, ja esteitä oli monia. Raha-asiat. Käytännön syyt. Ja myös se, että ison osan ajasta hän tunsi sydämensä kuuluvan tänne takamaalle. Kun aurinko paistoi korkealta ja ilma oli paahtavan kuuma ja hän seurasi karjalauman vaellusta. Kun hän katseli tasaista maisemaa ja näki hiekan eri sävyt. Vain silloin hänen rinnassaan läikähti tunne, jota voisi sanoa onneksi. Karuudesta ja armottomuudesta huolimatta paikka oli hänen kotinsa.

Kuten aikaisemmissa Jane Harperin kirjoissa, Kuiva kausi ja Luonnonvoimat, tässäkin kirjassa luonto on vahvasti läsnä koko ajan. Kadonnut mies-kirjan kansikuvakin jo enteili, mitä tuleman pitää: Huikaiseva matka Australiaan, paahtavaa aurinkoa, punaruskeaa hiekkaa, kuivuutta, tomua, kuumuutta, silmänkantamattomiin ulottuvaa autiutta. Kaikkea tätä sain kokea tällä "lukumatkalla". Kuinka onnellinen olenkaan saadessani tehdä tällaisia matkoja, joita kirjallisuus minulle tarjoaa.