 |
| kuva Otava |
Kun jäljet katoavat
Otava 2021
428 sivua
Elina Backman (s. 1983) on helsinkiläinen dekkarikirjailija, joka työskentelee luovana johtajana media-alalla. Hänen esikoisromaaninsa Kun kuningas kuolee (2020) hurmasi niin lukijat kuin kriitikotkin, ja sen käännösoikeudet on myyty jo yli kymmeneen maahan. Teos voitti Elisa Kirjan Vuoden tulokas 2020-palkinnon ja Storytelin Vuoden äänikirja-palkinnon Jännitys ja dekkarit-kategoriassa.
*****
Jo aiemmasta Backmanin kirjasta Kun kuningas kuolee tutut henkilöt Saana ja Jan lomailevat Lissabonissa Portugalissa. Heidän seurustelusuhteensa on aivan alussa ja Saana on päättänyt, että hän haluaa tutustua tähän mieheen kaikessa rauhassa.
Heti Suomeen palattuaan, rikoskomisario Jan Leinoa odottaa uusi työtehtävä, mahdollinen murha. Jan miettii omaa pakonomaista tarvettaan olla paikan päällä, kentällä. Kyseessä ei ole valinta, vaan kutsumus. Ainut tapa, jolla hän kokee saavansa otteen juonesta. Syistä julmuuksien takana ... Hän on kuin KRP:n pahanilmanlintu. jonka saapuminen paikalle tietää usein pahinta vaihtoehtoa: väkivaltaista henkirikosta ja ajojahdin alkua.
Odottamassa on myös uusi pomo, Johanna Nieminen (Jone), joka haluaa Janin selvittämään luonnonsuojelualueelta löytyneen nuoren miehen kuolemaa. Työparikseen Jan saa Helsingin poliisin murharyhmästä Heidin, Janille tutun tutkijan. Janin tapaan myös Heidi on työlleen antautunut rikostutkija, jota vuosien saatossa ovat eniten jääneet painamaan ne jutut, joita ei ole ratkaistu.
Pian Heidin edessä seisoo valtava kuusi, jonka oksat roikkuvat alaspäin kuin painavat verhot. Kuusen yksittäiset oksat muistuttavat lonkeroita. Puu näyttää siltä kuin se olisi jotenkin lumottu ... Picea abies f.Virgata. Käärmekuusi, ormgran. Käärmekuusi, luonnon itse tuottama oikku, metsäkuusen harvinainen geneettinen muunnos.
Janin ystävä Kaj, psykoterapeutti, joka työnsä puolesta joutuu osalliseksi monilonkeroista murhamysteeriä. Kaj, joka oli luisumassa johonkin, joka muistuttaa syvää toivotonta rotkoa.
"Jos näet yhden, on todennäköistä, että koko lauma lymyilee jossain piilossa lähistöllä. Istut tälläkin ketkellä susien reviirillä."
Saana on päättänyt perustaa true crime-podcastin auttakseen työkaverinsa Samulin kadonneen veljen etsinnöissä ja linkittyy tätä kautta myös tämänkin rikosvyyhdin pariin. On kuin hän olisi käynnistämässä jotain, joka saattaisi houkutella pedon esiin piilostaan.
*****
Kirja tapahtumat keskittyvät pääkaupunkiseutuun, Lammassaareen ja Kuusiluotoon. Helsingin ydinkeskustasta voi pyöräillä hetkessä keskelle tuota monimuotoisen kaunista luonnonsuojelualuetta. Saarissa on kesäasukkaiden mökkejä ja Kuusiluodossa yksi läpi vuoden asuva mystinen erakko, Roy.
Metropolia-opistossa opiskelevat Johannes, Jeremias ja Abdi ovat tekemässä dokumenttia legendaarisesta ja aikoinaan kulttimaineeseen nousseesta Roysta, jonka kerrotaan asuneen vuosia Yhdysvalloissa intiaaniheimon kanssa. Vaatimaton erakko Kuusiluodosta: On aivan kuin mies olisi tyhjentänyt muistinsa ja unohtanut elämäntyönsä. Ehkä hän onkin. Roy Kuusisto vaikuttaa ihmiseltä, jolle saavutukset eivät ole ihmisarvon mittari.
*****
Mystiset nuorten miesten katoamiset, monta sataa hehtaaria suojelualuetta. Eksyneet, luontoon kadonneet, vai ovatko he kadonneet johonkin paljon laajempaan kuvioon?
Mistä erityisesti pidin tässä kirjassa, oli luonnon läsnäolo. Aivan upeita kuvauksia luonnonsuojelualueelta, saarten välisestä ruovikosta, pitkospuista, lintutorneista:
On kuulas syyspäivä. Kirkkain vehreys on laimentunut, ja kuivahtaneet korret sävyttävät maisemaa maanläheisemmäksi. Tulossa ovat kaikki ruskean sävyt. Syysaurinko on yhdistelmä punertavaa, keltaista ja oranssia, Jokainen aurinkoinen päivä syksyllä on eräänlainen voitto, mahdollisuus varastoida valoa vuoden pimeimpiä kuukausia varten. (Jan ja Heidi matkalla Kuusiluotoon)
Satojen hanhien äänekäs, tumma parvi lentää ylhäällä hienossa muodostelmassa. Aurinko on jo menettänyt voimastaan kirkkaimman terän, ja iltataivas punertuu Vanhankaupunginkosken ja Arabianrannan yllä. Valo värjää pehmeästi Viikin pellot, talojen siluetit ja tyynessä illassa vain aavistuksen heiluvat järviruokojen silkkiset päät.
Dekkariviikon lukujännityksen lisäksi sain tässä kirjassa kokea myös luonnon monet puolet. Kauniita kielikuvia, silmiähivelevää kerrontaa, jota kyllä osasinkin odottaa, olenhan jo lukenut Elina Backmanin esikoisteoksen Kun kuningas kuolee, jonka jatko-osa tämä kirja on.
Minun korviini soi myös ihanasti nuo kuvaukset lintujen äänimaailmasta.
Kaulushaikara: Se ääni on kuin joku puhaltaisi pulloon.
Kyhmyjoutsen: Joutsen on mykkä, se ei laula.
Hanhet: Ääni on niin voimakas, että se muistuttaa jotain liikennevälinettä.
Sarvipöllön poikaset: pitävät kovaa ääntä, muistuttaa ruostuneita saranoita, kimeä huuto.
*****
Ruovikko ei ole metsää eikä merta, tyhjä joutomaa, entinen merenpohja.
Tutkinta on kuin upottava suo. Suonsilmä, johon astumalla uppoaa jutun mukana syvemmälle ja syvemmälle pimeyteen. Jos taas jää vain seisomaan reunalle, ei saa tietää mitä syvyyksistä löytyy. Ratkaisu löytyy aina pimeästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti