Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

kuva Bazar

Sarah Larkin Kiivilinnun kutsu on jatkoa Uuteen-Seelantiin sijoittuvaan sukusaagaan. Valkoisen pilven maa ja Maorien laulu aloittivat tämän uskomattoman, mukaansatempaavan trilogian, usean sukupolven tarinan, jonka keskiössä on suvun lammasfarmi Kiward Station. Nuorena morsiamena Uuteen-Seelantiin saapuneen Gwyneira McKenzien lapsenlapsenlapsi Gloria, joka on viettänyt lapsuutensa maaseudun jylhissä maisemissa, joutuu lähtemään toiselle puolelle maapalloa. Glorian vanhemmat haluavat tyttärensä saavan sivistyneen nuoren naisen koulutuksen Englannissa, jonne vastentahtoinen Gloria joutuu matkustamaan, Cambridgen lähellä olevaan sisäoppilaitokseen. Hän lähtee kaukaiseen ja outoon maahan, missä kukaan ei tunne eikä rakasta häntä, vähiten rakkautta hän saa vanhemmiltaan. 
Glorian äiti Kura-maro-tini on eksoottinen kaunotar, jolla on epätavallisen upea lauluääni, jonka hän on perinyt maoriäidiltään ja nyt Kura-maro-tini on seurueineen konserttikiertueella Euroopassa. 

*****

Taakse jää kaikki entinen; Glorian rakastama elämä lammastilalla, uskollinen Nimue-bordercollie ja nuolennopea poni , sekä tytön vannoutunut suojelija Jack.
Jackin ja Glorian suhde oli ollut alusta lähtien aivan erityinen. Nuorukainen oli viisitoista vuotta vanhempi kuin velipuolensa tyttärentytär, ja Glorian ensimmäisinä elinvuosina juuri hän oli suojellut tyttöä tämän vanhempien oikuilta ja välinpitämättömyydeltä. 

Taakse jää myös maorikylä järven rannalla, jossa asuvat enää ne, jotka työskentelevät päivittäin Gwyneiran ja James McKenzien tilalla. Muu heimo asuu Howard O´Keefen vanhalla maatilalla, jonka he olivat saaneet korvaukseksi epäoikeudenmukaisista maakaupoista.

Gwyneira johtaa yhä vielä suvun maatilaa, jonka Gloria tulee aikanaan perimään. Vain hänen ja Kura-maro-tinin suonissa virtasi Wardenien, tilan alkuperäisten perustajien, veri. Tilanhoidossa Gwynillä on apuna poikansa Jack McKenzie, joka kuitenkin, pian Glorian lähdettyä värväytyy Iso-Britannian joukkoihin ensimmäisen maailmansodan syttyessä Euroopassa. 

*****

Sodan vuoksi Kura-maro-tinin kiertue jättää Euroopan ja lähtee Yhdysvaltoihin ja Glorian on seurattava vanhempiaan. Yrityksistään huolimatta hän ei sopeudu joukkoon. Gloria ei mielessään hyväksy äitinsä tulkintoja maorimusiikista; soittimet olivat kyllä maoreilta, mutta niitä käytettiin toisin kuin lähtömaassa. Kun käy ilmi, että vanhemmilla ei ole aikomustakaan päästää tytärtään takaisin kotimaahansa, Gloria päättää karata. Ja hän aloittaa uskaliaan matkansa kotiin, valkoisen pilven maahan.

Muurien syvennyksessä hän leikkasi hiuksensa - vailla vähäisintäkään mielipahaa. Hän muisti tehneensä saman jo kerran aiemminkin. Kiharat hän tunki roskapönttöön. Sinne meni Gloria! Täältä tuli Jack!

Tuona aamuna heräilevän laivan äänet kuitenkin täyttivät hänet jännityksensekaisella ilolla. Aivan kuin jättiläismäinen, valaan kaltainen olento olisi verrytellyt pitkää matkaa varten. Kun aurinko nousi, täyteen lastattu höyrylaiva lähti verkkaisesti liikkeelle. Gloria katsoi San Franciscoa viimeisen kerran syvään hengähtäen. Mitä ikinä edessä olisikaan, tänne hän ei enää palaisi! Tästä lähtien hän katsoisi enää merelle - jonka takana odotti koti.

*****

Oli suuri nautinto lukea tämä sukusaagan päättävä kirja ja toisaalta tunsin haikeutta sulkiessani kirjan takakannen, koska olin niin kiintynyt tarinan henkilöihin, enkä olisi halunnut jättää heitä. Ajoittain tunsin suurta vihaa kaikkea sitä pahuutta ja kauheutta kohtaan, mitä nuori Gloria joutui kokemaan päästäkseen takaisin maahan, jossa hänen juurensa olivat, ja jonne hän tunsi kuuluvansa. 

Uusi-Seelanti-trilogian kirjojen sivuilta monet henkilöhahmot olivat tulleet minulle niin tutuiksi ja surukseni tämä unohtumaton matka heidän kanssaan oli nyt lopussa. Sarah Larkin kiinnostava, historiaa sivuava tarina jätti lukumuistiini vahvan ja lähtemättömän jäljen.

Minulle nämä fiktiiviset, historiaan perustuvat romaanit ovat myös tutkimusmatkoja. Tämän kirjan myötä tietoisuuteni Uuden-Seelannin alkuperäisasukkaista, Polynesiasta tulleista maoreista lisääntyi ja opin taas lisää heidän tavoistaan ja kulttuurista. 

Uuden-Seelannin alkuasukkaat olivat peräisin polynesialaiselta saarelta, jota he kutsuvat Hawaikiksi. Sieltä he olivat tulleet kanooteilla Uuteen-Seelantiin, Aotearoaan.  

*****

Kiivilinnun kutsu oli minulle myös matka kaukaiseen saarivaltioon, maalauksellisen kauniit maisemat piirtyivät silmiini kirjan sivuilta. Ja näin myös silmissäni maan kansallislinnun kiivin; tuon lentokyvyttömän yöeläjän, kimeä-äänisen ja aran eläimen, jolla on pitkä käyrä nokka.    

Lumipeitteiset vuorenhuiput näyttivät leijuvan pilvien päällä. Edessä kohosi Aorakin huippu, ja tuntui kuin hevoset olisivat astelleet melkein näkymättömillä keijunsilloilla laaksojen ja rotkojen välissä. Toisinaan vuoret olivat kuin loivasti aaltoilevia dyynejä, kunnes ne yhtäkkiä halkesivat kuin sahalaitaisella veitsellä leikattuna.

*****

Mutta Gloria... Hän palasi takaisin. Minun luokseni ja teidän luoksenne. Hän on osa tätä maata.

Jos kadotat muistosi, kadotat itsesi.

 Menneisyys tekee sinusta sen, joka olet.

 

Sarah Lark

Kiivilinnun kutsu

alkuteos: Der Ruf des Kiwis 2009

suom. Sanna van Leeuwen ja Veera Kaski

Bazar 2021

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva FinePic

 

Saksassa vuonna 1958 syntynyt Sarah Lark on työskennellyt opettajana, matkaoppaana sekä mainostoimittajana. Hän on kirjoittanut useita Saksassa palkittuja teoksia. Nykyisin Lark asuu Almeríassa Espanjassa kissan ja neljän koiran kanssa. Kirjoittamisen ohella Lark hoitaa eläkkeelle jääneitä hevosia, soittaa  kitaraa ja laulaa.

Uuden-Seelannin kiehtova, monien huonosti tuntema historia innoittivat häntä kirjoittamaan sinne sijoittuvan sarjan, joka on noussut myyntimenestykseksi useissa maissa. Bazar on julkaissut aiemmin suomeksi sarjan kaksi ensimmäistä osaa, kirjat Valkoisen pilven maa ja Maorien laulu.