sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen

 

kuva Tammi

Maria Alinan loppuelämän tärkein tehtävä on kirjoittaa muistiin elämäntarinansa Amerikkaan jääneelle Lidia-tyttärelleen. Tyttärelle, jonka näkemistä hän oli odottanut koko elämänsä ajan. 

"Minä teen lähtöä tästä maailmasta ja siirryn toiseen. Kuoleman esikartano jää vihdoin taakse. Se on paikka, jossa olen ollut koko elämäni ajan, siitä päivästä lähtien kun veri vuoti isästäni. Minua ei pelota jättää taakseni sitä vähää mitä minulla on jäljellä. Mutta minua pelottaa se että lähden tästä eteenpäin kenenkään saamatta tietää, kuka minä olin. Siksi minä kirjoitan sinulle, sinun olisi pitänyt saada kuulla tämä jo kauan sitten." 

*****

Silloin puhuttiin koko ajan sodasta, maailmansodasta, ja miten se päättyisi. Venäläiskasakat olivat Suomessa hankkimassa ja kartoittamassa maa-alueita, pienimpiä ja syrjäisimpiä kyliä myöten.

Isän kuoleman jälkeen monilapsinen perhe jatkoi elämäänsä entistäkin niukemmissa oloissa, Margareta-äidin yrittäessä selvitä päivästä toiseen lapsijoukkonsa kanssa. Perhe kasvoi äidin avioiduttua uudelleen. Järkyttävästä tapahtumasta aiheutunut syyllisyyden taakka alkoi painaa liikaa, ja vähitellen perheessä alkoivat vaikenemisen vuodet. Kaipuu paremmasta elämästä muualla, siirtolaisen elämä kaukana Kanadassa alkoi itää ensin Harald-veljen ajatuksissa, koska kotiin jääminen tuntui mahdottomalta. Mutta varsinkin Maria Alinalle äidin ja sisarusten jättäminen oli vaikeaa.

"Minun olisi myös lähdettävä pois, minusta ei saanut tulla samanlaista kuin hän, niin ei saanut tapahtua." ... "Olin kuudentoista vanha ja lähdössä pois pikkuveljeni luota, jättäisin hänet vaitonaisen metsän synkkien asukkien huomaan."

*****

Palatessaan kaksikymmentä vuotta myöhemmin Suomeen, Maria Alina ei enää tuntenut veljeään, jota hän oli valtameren takana ikävöinyt. Kaikkien näiden vuosien aikana pikkuveli Axel oli vähitellen käpertynyt omaan yksinäisyyteensä, eikä enää pystynyt katsomaan ihmisiä silmiin. 

*****

Maria suree elettyä elämäänsä, jossa hänen on täytynyt jättää kaikki rakastamansa ihmiset, myös tyttärensä Lidia.

"Minä halusin viedä sinut sinne, minun oli kerta kaikkiaan pakko näyttää sinulle jotain mistä minä pidin, kertoa sinulle Margareta-mummustasi ja hänen unikoistaan."

*****

Tässäkin Ann-Luise Bertellin kirjassa, jo aivan ensimmäisiltä sivuilta alkaen, vangitseva tarina kuljettaa minut mukanaan Pohjanmaalle, sotavuosien köyhyydessä elävän perheen arkeen. Sain tehdä matkaa Atlannin yli  suomalaissiirtolaisten uuteen elämään ja tuntea heidän kaipuunsa takaisin tutuille synnyinseuduilleen. Oli mielenkiintoista palata jo aiemmin suomennetun trilogian 2. osan Oma maa "alkulähteille"; kirjan, joka oli yksi viime kesän mieleenpainuvimmista  lukukokemuksistani.  

Ikävän jälkeen on Bertellin taitavaa ja väkevää kerrontaa osin jo unohdetuista ajoista, Bertellin oman suvun fiktion keinoin kerrottua tarinaa. Todentuntuista elämää lähes sadanvuoden takaa, usean sukupolven elämän kuvausta. Kirjan kerronta on eleettömän kaunista, elämän karuudesta huolimatta toiveikkuus ja usko paremmasta paistaa taustalla. 

"Ja unikkoja, jotka kukkivat melkein kaikkialla maan päällä."

***** 

 

 

kuva Tammi

 

Botnia-trilogian päätösosa Ikuinen kaipuu julkaistaan jo syyskuussa.

 


Ann-Luise Bertell

Ikävän jälkeen

Vänd om min längtan 2016

suom. Vappu Orlov

Botnia-sukutrilogia #2

Tammi 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝


kuva Frank Unger

Ann-Luise Bertell (s. 1971) on pohjalainen näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja sekä Wasa Teaterin johtaja. svenska Ylen vuonna 2016 palkitsema esikoisromaani Ikävän jälkeen aloittaa Botnia-sukutrilogian, jonka toinen osa Oma maa nousi vuoden 2020 Finlandia- ja Runeberg-ehdokkaaksi.

 

 

 

#lukumatkamenneisyyteen kohta Pääosassa nainen.

#helmetlukuhaaste kohta 16. Kirjan luvuilla on nimet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti