Valérie Perrin: Vettä kukille

kuva WSOY

 

Violette Toussaintin aiempi elämä rautatieyrityksen puominvartijan työssä oli aikataulutettu junien kulkujen mukaan. Puomien automatisoinnin myötä työt kuitenkin loppuivat Violetten lisäksi myös hänen mieheltään Philippeltä, joka ei tosiasiassa ollut niihin liiemmin osallistunut. 

He suuntasivat nyt kohti bourgognelaista kylää, josta löytyi hautausmaanhoitajan virka ja asuttavaksi pieni mökki sen laidalla. 

"Harmaus vaihtui vihreydeksi, asfaltti niityksi, rautatien pienhaju raikkaaksi ilmaksi."

Paikka oli Violettelle taivas maan päällä. Asuminen tuvassa ja työskentely pienessä keittiöpuutarhassa työpäivien päätteeksi oli elämän ja kuoleman välillä oleva tila, paikka, jossa muistot entisestä elämästä hän sai pitää vain itsellään, edes hänen lähimmät työtoverinsa eivät tunteneet hänen tarinaansa. Kaukaa haudoille tulevat omaisiaan surevat ihmiset saivat usein hänen pienessä keittiössään kahvikupposen lisäksi myös halutessaan kuuntelevat korvat. Violetten ja hänen kolmen haudankaivajaystävänsä tärkeä tehtävä oli se, ettei yksikään hauta jäisi hoitamatta. Jo kaksikymmentä vuotta Violetten päivät olivat täyttyneet näistä pienistä onnenhetkistä, joiden aikana hän saattoi elää rakkaan tyttärensä muiston kanssa. 

"Sitä ei mikään kuihduta eikä mikään lakastuta; tuota ihastuttavaa kukkaa kutsutaan muistoksi."

*****

Kaikkien hautausmaalla vietettyjen hiljaiselon täyttämien vuosien jälkeen Violette kohtaa eräänä päivänä muurien sisälle pyrkivän paikallisen poliisin, joka haluaa jättää kuolleen äitinsä tuhkat tuntemattoman ihmisen haudalle. Julien Seulin äidin salainen rakkaustarina liittyy myös osaksi sijoitusperheissä lapsuutensa viettäneen Violetten tarinaa, se selviää heille molemmille tämän tuntemattoman rakastajan haudalla. 

*****

Vettä kukille pitää sisällään surullisen, mutta niin kauniin tarinan naisesta, jonka usko tulevaan on vahvasti aistittavissa kirjan sivuilla. Minua kosketti riipaisevalla tavalla seurata tämän uskomattoman vahvan, syvän menetyksen kokeneen naisen elämää, hänen kykyään löytää kauneutta kaikkein pienimmistäkin yksityiskohdista. Kirjan sisältä löytyi paljon erilaisia tuntemuksia ja ajatuksia herättävä kertomus, jonka tunnelmaan oli jotenkin niin turvallista ja rauhoittavaa uppoutua. 

Muistojen läsnäolo pienen puutarhan istutuksissa oli koskettavan kauniisti kuvattu.

"Sinä päivänä ymmärsin hänen elävän jokaisessa pienessä ihmeessä, 

mikä mullasta versoi."

Valérie Perrin

Vettä kukille

alkut. Changer l'eau des fleurs

suom. Saara Pääkkönen 

WSOY 2023

 

kuva Pascal Ito

Valérie Perrin (s. 1967) on kirjoittanut kymmenvuotiaasta asti, mutta julkaisi esikoisromaaninsa Les Oubliés du dimanche 48-vuotiaana. Valokuvaajana ja käsikirjoittajana työskennelleestä Perrinistä tuli yllättäen yksi Ranskan luetuimmista kirjailijoista, kun hänen toinen romaaninsa Vettä kukille ilmestyi. Teos on hurmannut lukijat ympäri maailman: sitä on myyty yli miljoona kappaletta yli 30 kielellä, se on Italiassa vuoden 2020 myydyin kirja ja nousi bestsellerlistoille myös Norjassa ja Ruotsissa. Romaani on palkittu arvostetulla Prix Maison de la Presse -palkinnolla, sen pohjalta on sovitettu teatteriesitys ja siitä on tekeillä myös tv-sarja. Valérie Perrin asuu Normandiassa miehensä kanssa.