Nicola May: Kulmakauppa Cockleberry Bayssa

 

kuva Minerva

 

Lontoossa asuva Rosa Larkin kokee ison yllätyksen saadessaan tietää perinnöstä, jonka lahjoittajaa hän ei tiedä. Devonilaisessa Cockleberry Bayssä häntä odottaa rakennus ja siinä oleva kulmakauppa. Kuka on tämän perinnön hänelle jättänyt, siitä lastenkodeissa ja sijaisperheissä kasvaneella 25-vuotiaalla nuorella Rosalla ei ole aavistustakaan. Eihän hänellä ole tiettävästi sukulaisia. Pätkätöissä työskennellyt Rosa irtisanoutuu työstään, hyvästelee vuokraisäntänsä Joshin ja matkustaa mäyräkoiransa kanssa ottamaan vastaan perintötalonsa. Aikomuksena hänellä on myös löytää, vuosia tyhjillään seisoneen kulmakaupan hänelle perinnöksi jättänyt salaperäinen henkilö. Henkilö, jonka johdosta Rosan tämänhetkinen elämä tulee kokemaan ison mullistuksen.

*****

Uusi elämä rauhallisessa pikkukaupungissa tuo mukanaan monenlaisia haasteita, mutta Rosa on päättänyt onnistua.

"Rosa rakasti tämän vanhanaikaisella tavalla viehättävän pikkukaupungin rauhaa ja vapautta ja tunsi olonsa turvalliseksi kävellessään kaupungin kaduilla, jopa pimeällä."

"Hän rakasti rantaa ja riepottelevaa säätä. Hän rakasti uutta pikku kotiaan ja oman yrityksen tuomaa jännitystä."

*****

Yllätyksiä, mäyräkoira Hotin kanssa viettämiin päiviin tuovat myös tutustumiset komeaan rygbynpelaajaan ja seksikkääseen putkimieheen.   

"Tervetuloa Cockleberry Bayn Kulmakauppaan", Luke sanoi. "Toivottavasti sinä ja Herra Nakki olette oikein onnellisia täällä."

"Herra Nakki, hyvä nimi. Ja kiitos, Luke, ihana ele."

Kaksi lasillista myöhemmin Rosa tunsi olonsa jo varsin rentoutuneeksi.

*****

Ihanan hyväntuulinen ja elämänmyönteinen tarina oli minua vastassa, kun astelin sisään sinnikkään ja haasteita pelkäämättömän nuoren naisen elämään tämän Nicola Mayn Cockleberry Bay-sarjan aloitusjaksossa. Värikäs ja kiinnostusta herättävä henkilöhahmojen joukko kuljetti tarinaan, jossa yllätyksiä ja draamaa kyllä riitti, romantiikkaa unohtamatta. Onneksi jatkoa on luvassa tähän todella viihdyttävään romaanisarjaan.

 "Joskus tulevaisuuden avaimet ojennetaan käteen 

-kirjaimellisesti"

Nicola May

Kulmakauppa Cockleberry Bayssa

alkut. The Corner Shop in Cockleberry Bay

suom. Mila Lahdenpohja

Minerva 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

kuva Marte Lundby Rekaa

Nicola May on useasti palkittu viihderomaanien mestari, joka kirjoittaa mielellään realistiseen tyyliin rakkaudesta, elämästä ja ystävyydestä ja kuvailee romaanejaan "napakaksi chick-litiksi". May on kirjoittanut 15 romaania, jotka kaikki ovat nousseet Amazonin bestsellerlistalle. Cockleberry Bay -sarjaan kuuluu neljä romaania, joiden käännösoikeudet on myyty 14 kielelle. Sarjan avaava Kulmakauppa Cockleberry Bayssa oli ilmestymisvuonnaan Englannin myydyin digikirja. May asuu Englannissa Ascotin kilparadan lähellä rescue-kissansa Stanin kanssa, katsoo harrastuksenaan hurmaantumistäyteisiä elokuvia, ravustaa South Devonissa, syö kauraherkkuja - sekä tietenkin nauttii vedonlyönnistä hevoskilpailuissa.

kuva Minerva

kuva Minerva

kuva Minerva

 

 

Salaisuuksia Cockleberry Bayssa ilmestyy huhtikuussa 2023

Kahvila Cockleberry Bayssa ilmestyy elokuussa 2023

Joulu Cockleberry Bayssa ilmestyy marraskuussa 2023

Kim Thúy: Ru

kuva Gummerus

 

Kanadalaisen Kim Thúyn omaelämäkerrallinen romaani on kuvaus hänen elämänvaiheistaan. Upea koti Saigonissa ja lapsuus sodan värittämässä kotimaassaan Vietnamissa saa käänteentekevän muutoksen, kun tytön perhe aloittaa pakomatkan veneellä Siaminlahden yli ja päätyy Malesiassa olevalle pakolaisleirille. Leirillä asumisen jälkeen perheelle avautuu kokonaan uusi elämä Kanadassa. Myöhemmin, jo aikuistuttuaan, elämä nuoremman pojan, autistisen lapsen äitinä opettaa Thúylle erilaisen tavan rakastaa; matkan päästä ja koskettamatta, autismin ehdoilla.   

"Myöhemmin tajusin myös, että äidillä oli tietenkin omat unelmansa minun suhteeni, mutta ennen kaikkea hän antoi minulle työkaluja joiden avulla saatoin juurtua uuteen maaperään ja vaalia omia unelmiani." 

*****

Kirjan sivuilla vuorotteleva nykyhetki ja muistikuvat saavat tarinaan uppoutumisesta soljuvaa ja unenomaista. Kirjan nimikin sen oivallisesti kertoo.

"Vietnamin kielessä sana "ru" tarkoittaa kehtolaulua ja tuudittamista. Ranskan kielessä "ru" tarkoittaa pientä puroa ja kuvaannollisesti virtaamista, esim. kyynelten, veren tai rahan."

Tässä upean runollisessa romaanissa huokuu vahvana elämän moninaisuus; julmuus ja suru vuorottelevat kauneuden ja riemun ohella. Kirjan tarina on voimakkaita tunteita herättävä lukukokemus, jossa elämänmyönteisyys ja lohdullisuus jäivät päällimmäisinä vahvasti muistikuviin. Kaunis tarina selviytymisestä ja omiin unelmiin uskomisesta. 

*****

Kim Thúy

Ru 

alkut. Ru

suom. Marja Luoma

Gummerus 2019

kuva Jean-François Brière

 

Kim Thúy syntyi Saigonissa vuonna 1968 ja pakeni kymmenvuotiaana perheensä kanssa Vietnamista muiden venepakolaisten mukana. Hän päätyi Kanadaan, missä hänestä tuli ensin ompelija, sen jälkeen tulkki, sitten juristi ja myöhemmin ravintolan omistaja. Ru on hänen esikoisteoksensa: palkittu ja lukijoiden rakastama omelämäkerrallinen romaani, jonka käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan. Kim Thúy asuu Montrealissa.

 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 20 (Kirjassa on alle 150 sivua)

Jenni Stammeier: Tyttö maissipellossa

kuva Docendo

 

"Anna Jokinen katosi tanssi-illan jälkeen Torontossa joulukuussa 1913. Keuruulaispiika löytyi henkitoreissaan maissipellosta lähes kolme viikkoa myöhemmin." 

Kiinnostavaksi tämän suomalaissiirtolaisen mystisen tarinan tekee se, että poliisin mukaan mitään rikosta ei oli tapahtunut. Todettiin, että englanninkieltä ymmärtämätön nuori nainen oli vain eksynyt. Yksin iltamyöhällä kuljeksinut vajaa-älyiseksikin epäilty tyttö oli monien mielestä itse syypää kohtaloonsa.

Toronton poliisin epäilyt mahdollisesta epäonnisen romanssin aiheuttamasta valkoisen orjakaupan uhriksi joutumisesta olivat myös hetken aikaa tutkinnan alla.

Lähes kolme viikkoa talvipakkasen kourissa harhailleen, lopulta kylmyyteen ja nälkään kuolleen Anna Jokisen tapauksessa moni seikka oli jäänyt avoimeksi. 

"Mitä sellaista oli tapahtunut, että hän mieluummin valitsi yksinäisyyden, kylmyyden ja nälän kuin paluun ihmisten pariin?" 

*****

Tyttö maissipellossa on erittäin kiinnostava aikamatka 1900-luvun alun suomalaisten, maaseuduilta suurkaupunkeihin tulleiden siirtolaisnaisten elämään. Miesvoittoisissa kaivoskaupungeissa nuoret naimattomat naiset olivat hyvinkin haavoittuvaisessa asemassa. Mainareiden kansoittamiin kaupunkeihin ja metsäkämppäkyliin saapuvat nuoret naiset saivat karun vastaanoton, Kanada ei ollutkaan se luvattu paratiisi, jonne he kuvittelivat saapuvansa. 

Maissipeltoon piiloutuneen Anna Jokisen mysteerikuolema on tarina yhdestä naiskohtalosta, arvoituksellinen ja selittämätön tapaus.

"Hänessä ei ole mitään omituista tai erityislaatuisuutta"  

 

Jenni Stammeier

Tyttö maissipellossa

Anna Jokisen mysteerikuolema 

Docendo 2022

Kiitos arvostelukappaleesta 💝

 

kuva Docendo

 

Jenni Stammeier on tuottaja ja tietokirjailija, joka on tutkinut Amerikkaan lähteneiden suomalaissiirtolaisten vähemmän juhlittuja kohtaloita.

 

 

 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 13. (Kirjassa tapahtuu rikos) 

 

Mai Tolonen: Meiltä on aina lähdetty

 

"Kokonaisten sukujen elämä on juuttunut kotitilan multaan, painunut niin kiinni, että naapuritaloa kauemmaksi ei ole tohdittu. Meiltä on aina lähdetty. Työn perään, merille, Viipuriin, Amerikkaan, Pietariin. Ja kärryissä hautuumaalle."

*****

Välillä mummo puhuu Väinön mielestä hassusti; kastrulli ja kaffebrännare olivat outoja sanoja Väinön ymmärtää. Iäkkäällä Bertha-mummolla oli vielä muistissa se kieli, jonka hän oli oppinut synnyinseudullaan Pohjanmaalla 1840-luvulla. Nyt elettiin Viipurissa 1920-lukua ja kouluikäisen pojanpojan Väinön kiinnostus mummon tarinoista sai Berthan siirtymään muistoissaan vuosikymmenten taakse. 

"Mutta ei elämää voi muistaa. Voi muistaa vain jonkun pienen murusen, niin kuin tulenkajon kartanon väentuvassa tai korvarenkaat kämmenellä. miksi sitä muistaa jonkun tietyn asian, vaikka päivät ja vuodet sen ympäriltä ovat hävinneet? ja ovatko muistot totta vai muuttuvatko ne vuosien mittaan?" 

***** 

Valokuvien ja muistikirjan avulla Bertha yritti muistaa liki sadan vuoden takaisia asioita ja läheisimpiään, jotka hän pelkäsi unohtavansa. Väinölle kertoessaan hän uskoi siirtävänsä muistinsa talteen.

"Väinö oli vielä lapsi, hänen avullaan vainajat ja heidän varjonsa pysyisivät elossa monta vuotta senkin jälkeen kun Berthaa ei enää olisi."

*****

Nuoren Berthan elämä Pohjanmaalla muuttui, kun isä kuoli punatautiin. Perhe joutui myymään kotitalonsa ja äiti muutti veljien kanssa enon torppaan ja Berthan kohtalona oli piian pesti eräässä jokivarren talossa.

"Lapsuus repeytyi irti kotitalon pihasta, hävisi marraskuun hämärään eikä enää koskaan palannut." 

*****

Ei kulunut montakaan vuotta, kun Bertha alkoi äitinsä kanssa täyttää faasmorin vanhaa kapiokirstua. Bertha oli tavannut piikataloon heinäntekomieheksi tulleen Johanin ja kohta jo tanssittiinkin häitä. Katovuodet tekivät nuoren perheen elämästä kotipuolessa kuitenkin vaikeaa, ja Johanin haaveet paremmasta toimeentulosta saivat perheen muuttamaan etelämmäksi, toiselle puolelle maata.

"Matkaan vaan paremman elämän perään, niin kuin veli ja serkut. Heiltähän oli aina lähdetty. Niin oli Johan päättänyt. Berthaa hän ei ollut ottanut mukaan pohdintoihin."

"Johan etsi omaa paikkaansa, vaihtoi työtä ja asuntoa, ja Bertha lepatti mukana." 

*****

Myöhempinä vuosina, leskeksi jäätyään elämä kuljetti Berthan Viipuriin, jonne Johan oli jo vuosia sitten luvannut hänet viedä. Sieltä Bertha löysi talon ja syreenimajan, ja sinne hän asettui lapsikatraansa kanssa. Nyt hänen täytyi opetella pärjäämään, edessä oli sotavuodet  ja vallankumous. Huoli omasta ja lasten elämästä oli nyt hänen harteillaan. 

*****

Soljuvasti etenevä, upeaa kieltä sisältävä kirja oli unohtumaton lukukokemus, joka jätti minuun vahvan lukujäljen. Erittäin vangitsevasti kuvattu, todellisuuteen perustuva kertomus sinnikkäästä naisesta, jonka selviytyminen suomalaisen historian mullistusten aikana oli mieleenpainuvan koskettavaa luettavaa. Kuinka paljon historia kätkeekään sisälleen tällaisia tarinoita ja kohtaloita. On hyvin tärkeää muistaa ennen meitä eläneet ihmiset ja kaikki ne kärsimykset, minkä eteen he ovat joutuneet taistelemaan. Ja muistaa, että vajaa pari sukupolvea sitten suomalaistenkin ihmisten kohtalona oli kuolla nälkään. Lähteminen oli noina kohtalon vuosina Suomen historiassa usein se ainoa mahdollisuus selvitä hengissä.

"Pimeys antoi periksi. 

Maisemasta irtosi hiljalleen puiden runkoja, talon nurkkia, 

lumeen jääneitä eilisen jälkiä. Edessä oli outo aamu. 

Tänään he lähtisivät." 

Mai Tolonen

Meiltä on aina lähdetty

Warelia 2023

Kiitos arvostelukappaleesta 💝 

kuva Susanna Lehto

Espoolainen Mai Tolonen on tehnyt työuransa eurooppalaisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan parissa Helsingissä ja Brysselissä. Meiltä on aina lähdetty on Tolosen toinen romaani. Kirjan päähenkilö Bertha vilahti myös Tolosen esikoiskirjan Kupai nau - nähdään pian (2018) siirtolaistarinoissa.

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 6. (Vuonna 2023 julkaistu historiatietokirja tai historiallinen romaani)

Erin Litteken: Kiovan muistojen kirjuri

 

kuva Bazar

 

Kiovan muistojen kirjuri  kertoo tapahtumista 1930-luvun Ukrainassa. Nuoren Katjan kotikylään saapuu Stalinin lähettämiä aktivisteja, joiden tulo sysää liikkeelle tapahtumaketjun, joka tulee muuttamaan koko maan kohtalon. 

Ukrainan maaseudulta vietiin ennätysmäärä viljaa ympäri maailmaa, mutta samaan aikaan pelloilla työskennelleet ihmiset olivat niitä, joilta vietiin ruoka. Heidän kohtalona oli elää maanpäällisessä helvetissä. Ruokana oli vain laiha velli, jossa osmankäämien juurista jauhettu suurus. Tuo velli, tammenterhot ja puunkuoret olivat ainut ravinto, jolla nälän heikentämät perheet yrittivät selvitä hengissä. 

Holodomor, nälkään näännyttäminen oli 1930-luvun ukrainalaisten ihmisten kohtalona. Aika, jolloin maassa kuoli miljoonia ihmisiä nälkään.  

"Kokonaisia perhekuntia oli pyyhkäisty maan päältä, kuten Stalinin suurenmoiseen suunnitelmaan kuuluikin. Tahallaan järjestetyn nälänhädän avulla."

Alueen itsenäisissä maanviljelijöissä herää kapinamieli, kun heitä alettiin pakottaa kolhooseihin. Loisteliasta tulevaisuutta lupaavien venäläisjoukkojen kanssa eri mieltä olevia ihmisiä alkaa kadota jäljettömiin.

Katjalle ja hänen perheelleen ainoa toivo selvitä hengissä on aloittaa vaarallinen pakomatka Puolan halki Saksaan, missä Liittoutuneilla oli miehitysalue. Toivo paremmasta elämästä jossain muualla ajaa heidät tuolle epätoivoiselle matkalle.

*****

Vuosikymmeniä myöhemmin Cassie, amerikkalainen leski löytää ukrainalaisen isoäitinsä päiväkirjan, jonka kautta suvun syvälle haudattu menneisyys alkaa paljastua. Salaisuudet kaikista niistä hirmuteoista, joita edesmennyt sukupolvi on kantanut mukanaan. Kirjan sivuilta avautuu ajanjakso, jonka aikana tapahtuneet hirmuteot ovat vaikuttaneet nykypäivään asti. Raakalaismaisen julma historia, josta maailma oli vaiennut vuosikymmenten ajan.

*****

Kirjan Ukrainan historiaan pohjautuva fiktiivinen tarina vie mukanaan niin järkyttäviin tapahtumiin, että niiden lukemisen jälkeen on taas niin tyhjä olo. Surullisen kaunista kerrontaa järkyttävien raakuuksien keskeltä, joita ei vain voi ymmärtää. Mutta lohduttavaa on lukea, kuinka kirjan sivujen myötä välittyy, kaiken menetyksen ja tuskan keskellä periksiantamaton rohkeus ja rakkaus, jonka voimalla vahva usko selviämisestä on aistittavissa. On totta, että ymmärtääkseen tulevaisuutta täytyy muistaa menneisyys, ja jota ei saa koskaan unohtaa. Romaanin fiktiivinen tarina voisi olla totta myös tänään. 

 

"Eteenpäin, tulevaisuuteen katsominen ei merkitse sitä, 

että menneisyys pitää unohtaa."

 

Erin Litteken

Kiovan muistojen kirjuri

alkut. The Memory Keeper of Kyiv

suom. Timo Korppi

Bazar 2022

kuva Susan Bennett

 

Erin Litteken on historiaa pääaineenaan yliopistossa opiskellut amerikkalaiskirjailija, jonka sukujuuret ovat Ukrainassa. hän on nuoresta asti ollut äärimmäisen kiinnostunut ja vaikuttunut sukunsa 1900-luvun aikana kokemista asioista, joihin hänen esikoisteoksensa pohjautuu. Litteken kirjoittaa parhaillaan 1940-luvulle sijoittuvaa jatko-osaa Kiovan muistojen kirjuri - romaanille ja asuu Illinoisissa aviomiehensä ja lastensa kanssa.

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 16. (Kirja sijoittuu maahan, jossa et ole käynyt)

Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa

kuva Sitruuna

Eletään vuotta 1944, kun Emil ja Adeline Martel perheineen aloittavat vaarallisen pakomatkan Ukrainasta länteen toisen maailmansodan riehuessa maassa. Martelit ovat niitä ukrainansaksalaisia, joiden esivanhemmat saapuivat 1920-luvun lopulla viljelemään maata Ukrainaan.

"Heitä tuli maahan aaltoina, ja he viljelivät menestyksekkäästi peltojaan vapaaehtoisessa maanpaossa ympäri Ukrainaa tuottaen Äiti Venäjälle vehnää yli sadan vuoden ajan." 

*****

Stalinin joukot ovat nyt tunkeutuneet maahan ja Martelien on valittava, lähteäkö perääntyvien saksalaisjoukkojen mukana länteen vai jäädäkö odottamaan neuvostojoukkojen hyökkäyksiä.

Adeline: "Oletko varma, että tämä on viisasta,Emil? Että pakenemme tällä tavoin natsien kanssa?"

Emil: " Voimme jäädä tänne odottelemaan karhua, jonka tiedämme tappavan meidät ... taikka voimme paeta susien kanssa ja antaa niiden suojella meitä, kunnes pystymme livahtamaan länteen. Pakoon sotaa."

Halu vapauteen saa perheen jättämään entisen elämän taakseen ja panemaan henkensä alttiiksi tällä aloittamallaan vaikealla matkalla.

"Sinne jäivät niin kyntäjäänsä odottavat pellot kuin nupullaan olevat puut, niin jyrkänteiden yllä kiertelevät ja visertelevät linnut kuin murskautuneet unelmatkin, joiden osa oli hautautua nälänhädän ja sodan tummentaman todellisuuden alle."

Kahden hevosen vetämillä vaunuilla he aloittavat matkan kohti unelmansa vihreää laaksoa. Vaikka he eivät tiedä, missä tämä vuorten ja metsien ympäröimä paikka sijaitsee, heillä on kuitenkin unelma, johon he saattoivat tarttua.

*****

Kohti vihreää laaksoa on tositapahtumiin perustuva fiktiivinen teos Martelin perheen uskomattoman rohkean pakomatkan vaiheista, heidän matkatessaan vetäytyvän saksalaisrintaman ja hyökkäävän neuvostoarmeijan ristitulessa.

*****

Sodan järjettömyys ja julmuus on sellaista, joka nostaa kylmät väreet pintaan. Niin tapahtui tämänkin sydäntä riipaisevan tarinan kohdalla. Kirjan todellisuuteen perustuva kertomus on suorastaan kammottavaa luettavaa elämästä, johon ihmiset tahtomattaan ovat joutuneet sodan raakuuksien keskellä. Tuntuu mahdottomalta ymmärtää sitä pahuutta, joka voi pesiytyä ihmismieleen, ja jonka tavoitteena on näännyttää kokonainen kansa hengiltä. 

Toiveikkuus ja usko elämään oli kuitenkin se, minkä minä halusin löytää tämän syvästi koskettavan tarinan sivujen kätköistä.   

"Riittääkö siihen se,

 että löytää vaikeimmistakin hetkistä pieniä ilon aiheita."

 

Mark Sullivan

Kohti vihreää laaksoa

alkut. The Last Green Valley

suom. Arto Konttinen

Sitruuna 2022

 

kuva Elizabeth Sullivan

 

Mark Sullivan on kirjoittanut yli 20 romaania, joita on käännetty yli 30 kielelle. Hän on saanut teoksistaan lukuisia palkintoja ja kunniamainintoja.

Sullivan varttui Massachusettsin Medfieldissä ja opiskeli englannin kielen kandidaatiksi Hamilton Collegesta, minkä jälkeen hän työskenteli rauhanjoukkojen vapaaehtoistyöntekijänä Länsi-Afrikan Nigerissä. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän hankki Northwestern-yliopistosta tiedotusopin jatkotutkinnon ja ryhtyi tutkivaksi journalistiksi.

Sullivan on innokas hiihtolajien harrastaja ja seikkailu-urheilija. Hän asuu vaimonsa kanssa Montanan Bozemanissa ja on kiitollinen elämänsä jokaisesta hetkestä.

 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 25. (Kirja, jonka lukemista suosittelet historiasta kiinnostuneille)

 

Homeira Qaderi: Tanssia moskeijassa

kuva WSOY

Lapsena Homeiran maailma rajoittui siihen, mitä hän näki kotinsa matalalla seinässä olevasta ikkunasta. Koti sijaitsi Neuvostoliiton miehittämässä Heratin kaupungissa Afganistanissa. Homeiran ollessa teini-iässä Afganistanissa oli noussut valtaan Taliban ja heidän ankarat lakinsa. Naiset ja tytöt eivät saaneet poistua kotoaan, muuten kuin sukulaismiestensä seurassa. Burkasta oli tullut pakollinen. Naisten kasvoja ja vartaloa ei saanut näkyä julkisesti.

Talibanit sulkivat myös kaikki tyttöjen koulut. Homeiran palava halu opiskeluun sai hänet kuitenkin pitämään salaa kotikoulua alueen tytöille.

 "Isoäitini uskoi, että vaikeimpia tehtäviä, joita Kaikkivaltias voi kenellekään määrätä, on elää tyttönä Afganistanissa."

*****

Talibanien tunkeutuessa taloihin etsimään aseita, televisioita ja kirjoja, Homeirankin perheessä tärkeät kirjat jouduttiin hautaamaan maahan. Iltaisin kotiinsa suljettuna Homeira toivoi, että hänkin haluaisi tulla haudatuksi yhdessä kirjojen kanssa. Niin epätoivoiseksi hän elämänsä tunsi muuttuneen.

"Maan alta kaivetun arkun kirjoissa kellään ei ollut burkaa. Niissä ei ollut tyttöjä, joita piiskattiin granaattipuun oksilla, eikä tyttöjä vaihdettu taistelukoiriin. Tyttöjä ei annettu kaupungin vanhalle uskonoppineelle, eivätkä piestyt tytöt hypänneet kaivoon välttääkseen kuoliaaksi kivitykseltä. Isä ei pakottanut tyttöjä pitämään poikien vaatteita ja esiintymään perheen poikana." 

Maan alle haudatuissa kirjoissa ihmiset kertoivat omasta elämästään. Äiti oli se ihminen, joka sai Homeiran miettimään kirjoittamista omasta elämästään. Mutta kuka näitä kirjoja lukisi, koska niiden julkaiseminen on tässä maassa kielletty?

"Sidomme sinun tarinasi näiden lintujen siipiin, niin ne lentävät maailman kaukaisiimpiinkin kolkkiin."

*****

Homeiran muutettua opiskelemaan ulkomaille, maailma naisille Afganistanin ulkopuolella tuntui lähes paratiisilta. Valmistuttuaan ja naimisiin mentyään Homeira palasi Iranista Kabuliin, jossa maailmaa hallitsivat miehet. Elämän afganistanilaisnaisena hän joutui katkerasti kokemaan synnytettyään poikansa.    

"Kun isäsi tuli verhon takaa, hänellä oli kädessään keltainen syntymätodistus. Otin todistuksen häneltä ja luin sen. Siinä oli sinun nimesi, isäsi nimi ja isoisäsi nimi. Mutta kukaan ei ollut kysynyt minun nimeäni. se oli tarpeeton. Katsoin sinua, ja mieleni teki piilottaa sinut takaisin kohtuuni, jotta voisit taas olla myös minun." 

*****

Pojan ollessa puolitoistavuotias Homeiran mies ilmoittaa löytäneensä itselleen uuden vaimon. Koska Homeiran ei suostu olemaan toinen vaimo, mies aikoo ottaa avioeron. Eron myötä Homeiran menettää kaikki oikeutensa äitinä heidän yhteiseen poikaansa, ja pojalle kerrotaan äidin kuolleen.

Tanssi moskeijassa on äidin kirje pojalleen, josta hän joutui vasten tahtoaan eroon.

"Kuulin, että sinulta on kysytty äidistäsi ja että itkit, kun sanoit, että äitisi on kuollut. Älä usko niitä puheita! En minä ole kuollut. Elän maanpaossa, paikassa, joka on omalla tavallaan kaunis: täällä on omat lakinsa ja omat ongelmansa. Mutta elän ikuisessa tuskassa, sillä täältä puuttuu se, mikä on minun elämälleni, sielulleni, kaikkein tärkeintä. Sinä et ole täällä."

*****

Tämä tositarinaan perustuva kirja oli syvästi koskettavaa luettavaa. Kerronnaltaan niin kovin kaunis, samalla kuitenkin niin järkyttävä ja surullinen kertomus kärsimyksistä. Kertomus maailmasta, jossa naisten kohtalona on elämä ilman ääntä, ilman mitään inhimillisiä oikeuksia. En löydä sanoja niille tuntemuksille, mitä tämä syvästi tunteisiin menevä kirja minussa herätti. Ihmisten elämää maassa, jossa naisen nimen mainitseminen perheen ulkopuolella on häpeä.

"Kunpa olisimme kaikki lintuja, 

niin voisimme lentää täältä pois." 

 

Homeira Qaderi

Tanssia moskeijassa

Afgaaniäidin kirje pojalleen

alkut. Dancing in the Mosque

suom. Irmeli Ruuska

WSOY 2022 

 

kuva Tim Schoon

Homeira Qaderi (s. 1980) on palkittu kirjailija ja rohkea naisten oikeuksien ja Afganistanin kansalaisyhteiskunnan puolustaja. Hän suoritti kirjallisuuden maisterin tutkinnon Teheranissa ja työskenteli Afganistaniin palattuaan opettajana Kabulin yliopistoissa. Qaderi on ollut aktiivinen jäsen kotimaansa kansallisoikeusliikkeessä ja puhunut usein kansainvälisissä konferensseissa parantaakseen afganistanilaisnaisten asemaa. Hän toimi 2010-luvulla sekä työ- ja sosiaaliministerin että opetusministerin neuvonantajana. Homeira Qaderi ja hänen poikansa olivat viimeisiä afganistanilaisia, jotka pääsivät pakoon Talibanin vallan alle uudelleen joutuneesta Kabulista syyskuussa 2021.
 

#lukumatkamenneisyyteen23 kohta 2. ( kirjassa kirjoitetaan tai luetaan kirje)